Haukku tekee haavoja

Sattuipa silmiin internetin keskustelupalsta Luterilaisuus (Suomi24). Kävi kuin nuorelle ylioppilaalle Vänrikki Stoolin alussa: – Mä luin rivin, luin kaks’, vereni tunsin kuumemmaks´.

Suoraan sanoen en tunnistanut palstan kuvaamaa luterilaisuutta. Muutama tökkäävistä havainnoista:

  • Haukutaan nimeltä tai nimimerkiltä mainiten muita kirjoittajia. Alatyyliset solvaukset eivät ole sitä mitä kristilliseltä palstalta odottaisi. Pahan osan ovat saaneet myös arkkipiispa Kari Mäkinen ja Helsingin piispa Irja Askola, joita lyödään olan takaa.
  • Kun keskustellaan luterilaisuudesta, toivoisi käsiteltävän sen olemusta, ei niinkään muiden suuntausten erinomaisuutta tai puheenvuoron käyttäjän omia kummallisuuksia.
  • Monet ”keskustelijat” kaivavat likasangon pohjalta käsittämättömät fantasiansa, jotka usein liittyvät sairaaseen seksuaalisuuteen.
  • Uskon ja teologian suhde nähdään vääristyneenä. Yliopistot tuottavat kirjaviisautta tai opettavat kumoamaan Raamatun. Jopa ylpeillään sillä, että on käyty vain kansa- tai peruskoulu eikä muuta kirjaa kuin Raamattu ole avattukaan. Järjen käyttöä pidetään pahana.
  • Jos yrittää pahimpia tahallaan väärintulkintoja tai rajuja väitteitä oikoa, saa tulisen ryöpyn silmilleen. Ehkä siksi sieltä ovat asialliset keskustelijat kaikonneet.

Tietääkö joku asiallisen ja moderoidun luterilaista uskoa käsittelevän keskustelupalstan?

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Kuinka voi uskoa itse löytäneensä oikean uskon kun lukee mitä Luther on kirjoittanut esim ns ”uudestikastajista”, paavilaisista, juutalaisista jne….. JA PERUSTAA oman uskon hänen opeilleen?
    Nyt sitten vielä kysellään kuinka luterilainen keskustelu voi olla niin raakaa toisuskoisia kohtaan (siis kuinka itse oppi-isä kohteli toisuskoisia)?

    Voisiko järkeä käyttää tämän selittämiseen, ei voi jos kuvittelee itse löytäneensä sieltä oikean uskon.

    • Siksi onkin kummallista että kolumnisti odottaa sieltä vakavaa keskustelua. Siellä voi kuja tahansa kirjoittaa mitä tahansa. Suomi24 yksi p on Suoli24

    • Kolumnisti on kuitenkin oikeassa. Arvelen itse, että on monta ihmistä, jotka muotoilevat kuvan luterilaisuudesta tai muusta katsomuksesta verkkokeskustelun perusteella, tai käyvät hakemassa johonkin tietynlaiseen ajatusmaailmaansa vahvistusta juuri samaisilta palstoilta.

      Tiedä häntä, miten moni välittää asiallisuudesta tai kykenee edes aikuisiällä ajattelemaan kovinkaan kriittisesti, vaan on jäänyt harmillisesti murrosikäisen tasolle… Määrää en tiedä, mutta arvelen, että heitä kyllä löytyy.

  2. Kiitos tekstistä, tuohon havaintoon on helppo liittyä.

    Olen toisinaan lukenut keskustelupalstoja lähestyvän reformaation merkkivuoden näkökulmasta: Mitä on tämän päivän suomalainen luterilaisuus (tai pikemmin keskustelu siitä) tämän päivän foorumeilla? Monenlaiseen on saanut törmätä, niin oivalluksiin, joista oppii paljon, kuin loukkaavuuksiin.

    Herättäjäjuhlien aikaan kävin keskustelutilaisuudessa, jossa piispa Jari Jolkkonen ja opetusneuvos Kalevi Virtanen johtivat keskusteluun siitä, oliko Martti Luther körtti. Herkullisessa keskustelussa päästiin käsiksi moniin suomalaisen luterilaisuuden ulottuvuuksiin.

    Ok, tällaisiin keskustelutilaisuuksiin ei monikaan pääse. Joillekin Vantaa on kaukainen kaupunki ja Myyrmäki etäinen lähiö. Netti on tasa-arvoisempi. Toisaalta merkkivuosi tarjoaa mahdollisuuden järjestää myös konkreettisia keskustelutilaisuuksia. Aihe on sen arvoinen.

Marja-Sisko Aalto
Marja-Sisko Aalto
Pappi, rovasti, kirjailija, entinen kirkkoherra Imatralla ja sitten tuomiokapitulin notaari Kuopiossa, nyt eläkemuorina. Ihmisen ja uskon puolesta. Sattuneesta syystä sydämellä monet asiat, vaikkapa eri tavoin siipeensä saaneet ihmiset. Vapauteen Kristus vapautti meidät!