Vapaus, veljeys ja...rakkaus

Kirjoitan tätä Etelä-Virossa, Põlvan lukiossa, jossa on juuri menossa nuorten kristillinen taideleiri. Viiden päivän aikana täällä kehitetään taitoja musiikissa, kirjoittamisessa, valokuvauksessa, videoiden tekemisessä, kuvataiteessa sekä modernissa, breik- ja ylistystanssissa.

Suurin osa osallistujista on virolaisia, mutta mukana on nuoria myös Venäjältä ja Suomesta. Aamuisin ja iltaisin kokoonnutaan yhteen laulamaan, tanssimaan, leikkimään, kuulemaan raamattuopetusta ja rukoilemaan. Rukous kulkee matkassa muutenkin mukana luonnollisena osana – kuulen usein lauseita ”rukoilin puolestasi” tai ”hän rukoili puolestani ja nyt tuntuu paremmalta”. Yhdessäolo on iloista, ja nautin kuunnellessani tätä menoa ja tekemisen meininkiä.

20.8. vietimme Viron tasavallan itsenäisyyden palauttamisen 25-vuotisjuhlaa. Kyselin nuorilta, mitä se heille merkitsee. Suurin osa osallistujista on syntynyt vapauden aikana eikä osaa kuvitellakaan muunlaista Viroa. He sanoivat, etteivät osaa ajatella siitä oikein mitään – se tuntuu itsestäänselvyydeltä. Muita vastauksia olivat: ”Se tarkoittaa että Jumala on armollinen”, ”Että me olemme saaneet syntyä ja kasvaa rauhan aikana eikä meidän sukupolvemme ole joutunut kärsimään sodasta” sekä ”Oikeastaan tuntuu kummalliselta ajatella, että Viro on ollut vasta niin vähän aikaa itsenäinen”.

Kun kysyin nuorilta, mikä heidän mielestään on Virossa parasta, olivat vastaukset yllättävän samanlaisia: Meillä on täällä hyvä ja rauhallista elää, täällä on kodikasta. Olemme tulleet pitkän matkan sekavasta 90-luvun alusta tähän päivään. Täällä on kaunista. On ihme että tämä maa toimii niin hyvin tällä hetkellä. Meillä on täällä tarpeeksi helppoa ja tarpeeksi vaikeaa elää, emmekä me ole luovuttaneet. Täällä on paljon yritteliäisyyttä, nuoret ovat hyvin aloitteellisia. Meidän sukupolvellemme ei ole enää tärkeintä se, että saisi paljon rahaa ja hienon auton, vaan tärkeintä on se, että saisi tehdä sitä mistä itse pitää. Itsensä toteuttaminen on tärkeää. Me olemme pieni, mutta ahkera kansa ja meillä on oma kulttuuri, jota tulee vaalia.

Ihailen näitä nuoria. Läheskään kaikilla ei ole kotona ihanteelliset olosuhteet, mutta tahto selvitä on vahva. Kesän monilla leireillä olen nähnyt selvästi myös ystävien merkityksen: Ystävät tukevat, auttavat ja kannustavat, ovat läsnä kun joku on surullinen ja tulevat kertomaan, kun ovat huolissaan ystävästään. Erityisesti lämmittää mieltä, kun joku ystäväporukka kutsuu mukaan yksinäiseltä näyttävän. Kaikissa näissä kohtaamisissa on aina mukana Jumalan ihme.

Aina on kuitenkin myös heitä, jotka jäävät yksin. Ja aina tulee myös tilanteita, joissa ystävienkään apu ei riitä. Juuri siksi on tärkeää kertoa nuorille, että jokaisella on ainakin yksi ystävä – Jeesus. Hän on ystävä, joka ei koskaan hylkää eikä petä. Nuorten suosimista yhteislauluista näen, että se viesti on nuorille tärkeä: laulut, joita halutaan aina laulaa, kertovat Jeesuksesta, joka on elämän varma perusta ja luotettava ystävä. Olen useammin kuin kerran käynyt lasten ja nuorten kanssa keskusteluja tästä aiheesta. Monet ovat sitä mieltä, että he ovat niin hölmöjä ja typeriä, ettei heistä voi kukaan välittää. Silloin pyrin yleensä välittämään kaksi viestiä: ensinnäkin että minusta tuntuu pahalta kuulla, että heillä on sellainen tunne, ja toiseksi että tiedän yhden, joka rakastaa ja välittää joka tilanteessa ja haluaa olla heidän kanssaan: Taivaallinen Isä. Moni väittää vastaan ja sanoo, että Taivaallinen Isäkään ei tiedä miten paha oikeasti olen. Siihen sanon aina, että kyllä Hän tietää, että teet myös pahaa, mutta Hän rakastaa silti ja haluaa auttaa sinua.

Uskokaa tai älkää, että se viesti vapauttaa.

Titta Hämäläinen
kirjoittaja toimii lapsi- ja nuorisotyössä Viron kirkossa

Kirjoittaja

Missioblogi
Missioblogi

Missioblogin kirjoittajat ovat Suomen Lähetysseurasta. He kertovat maailmanlaajan kirkon näkökulmasta globaaleista murroksista, kirkosta ja ihmisestä kaiken tämän keskellä. * Viron alueen nuorten Raamattu- ja lähetyskurssien vastaava Titta Hämäläinen * Viestintäjohtaja Iiris Kivimäki * Nepalin kirkollisen työn koordinaattori Elina Lind * Latinalaisen Amerikan kirkollisen työn koordinaattori Riikka Leskinen * ihmisoikeusasiantuntija Tytti Matsinen * ulkomaantyön johtaja Tero Norjanen