Harrastan karttamista

Nyt kun puhutaan yhteisön jäsenten karttamisesta erimielisiä tai yhteisöstä luopuneita kohtaan, nostan esille sellaisen asian, että karttaminen voi tapahtua myös toisinpäin. Niin kuin minun kohdallani. Monet ”entisen elämäni” ihmiset haluaisivat pitää minuun yhteyttä, olleet yhteydessä ja pyytäneet kylään, mutta minä en halua. Olen heistä tosi harvan kanssa enää missään tekemisissä. Yhden kanssa juttelen joskus facebookissa ja joidenkin sukulaisten kanssa kyläillään tai nähdään joskus perhejuhlissa.  Tosi harvoin kuitenkin heidänkään kanssaan.

Miksi näin? Miksi kartan entisiä ystäviäni ja sukulaisiani? Osittain saamani kohtelun vuoksi avoimuudestani johtuen ja osittain ystävieni suojelemisen vuoksi. En halua, että kukaan joutuu takiani hankaluuksiin. Tiedän vanhasta kokemuksesta, että jos joku henkilö joutuu jostakin syystä silmätikuksi vl-liikkeessä, hänen ystävänsä joutuvat myös epäilyksenalaisiksi. Heidän uskonsa saattaa joutua kyseenalaistetuksi yksinkertaisesti siksi, että heidän ystävänsä kritisoi liikettä, omaa vääriä mielipiteitä tai on muuten uskossaan epäilty.

Yleensä ihminen hakeutuu seuraan, jossa hän on hyväksytty sellaisenaan, omana itsenään. Olo on toisen seurassa kuin olisi ”kotona”. Tällainen olotila on harvinaista vl-liikkeen jäsenen ja ulkopuolisen välillä. Eksklusiivisuus estää tällaisen vapauden. Paksu, jähmeä lasimuuri välillä asettaa ehdon: – Tee parannus. Sitten häviää kaikki jähmeys väliltä. Tosin ei se nyt ihan suoraan noin mene, että jokainen vl-ihminen tuntee olevansa kuin kotonaan jokaisen vl-ihmisen kanssa, kyllähän sieltäkin porukasta kuppikuntia löytyy, mutta tietynlainen hyväksyntä saadaan vain kuulumalla uskonnollisesti porukkaan.

Tuo äänekäs tai hiljainen parannusvaatimus tai -toive tulee esille monissa eri asioissa ja tilanteissa vl-ihmisten kanssa. Nämä asiat ovat usein sitten vaikuttamassa siihen, että enempikin käy niinpäin, että lähtijä karttaa yhteisöään kuin että yhteisö lähtijää. Vai miten tuon muotoilisi…? Siis juttu lähtee siitä, että kun lähtijä kohtaa hyväksymättömyyttä, hän alkaa karttamaan. Ei hän sellaisia karta, jotka hyväksyvät hänet edelleenkin ilman minkäänmoisia ehtoja ja jähmeyksiä.

Usein parannuskehotukset ovat suoria ja ääneen esitettyjä. Joskus se on epäsuoraa, se voi olla vihjailua, pelottelua eri elämänkohtaloilla ja kurjilla esimerkeillä. Jotkut puhuvat paljon ja laveasti seura- ja muusta toiminnasta, laittavat Siionin lauluja tai nettiseurat kuuluville tai lähtevät seuroihin, vaikka heillä on sukulaisia tai muita vieraita kylässä. Puhutella voi monella eri tavalla. Kaiken tarkoitus on se, että ulkopuoliselle halutaan ilmaista, mitä ja kuinka paljon häneltä puuttuu kun hän ei ole enää ”uskovainen”. Tällaiset puhuttelijat eivät tajua sitä, kuinka lopulta naivia heidän toimintansa on. Lähtijä tietää nimittäin tasan tarkkaan kaikki nuo kuviot ja homma johtaa useimmiten lopulta siihen, että lähtijä alkaa karttamaan puhuttelijoitaan, oli se puhuttelu sitten suoraa tai epäsuoraa.

Eli jotkut vl-liikkeestä lähtijät valitsevat itse Jehovan todistajille tyypillisen karttamiskäytännön. He eivät halua olla enää missään tekemisissä ”entisen elämänsä” kanssa. Joidenkin kohdalla karttaminen lieventyy jossakin vaiheessa kun aikaa kuluu, joidenkin kohdalla karttaminen ei koske suku- tai muita juhlia ja jotkut karttavat vain pahimpia puhuttelijoitaan. Jotkut ovat niin sukurakkaita tai pitävät vanhoja ystävyyksiä niin arvossaan jo periaatteessa, että he jatkavat yhteydenpitoaan hyljeksinnästä huolimatta. Itse olen mieluiten sellaisten kanssa, joidenka kanssa tunnen olevani kuin kotonani 🙂 En keksi, mitä kaipaisin entisestä elämästäni, en ehkä mitään.

Kaikkein vihoviimeisintä on mielestäni keinotekoinen tai velvollisuudesta johtuva ystävyys. Sellainen ei sovi vartalolleni 🙁 Jos minusta ei tykätä tällaisenani, en taatusti tuppaa seuraan. Mielummin olen sitten vaikka erakkona. Viihdyn hyvin myös yksikseni ihan vain mielenkiintoisen pääkoppani kanssa, tosin yksinäisyydestä ei voi oikein puhua yhdentoista lapsen ja lähes kymmenen lapsenlapsen äitinä 🙂 Elämä on ihanaa ja rikasta näin ja olen kiitollinen perheestäni ja ystävistäni.

 

  1. Jokainen ihminen on Rakkauden Jumalan luomana arvokas omana itsenään. Siksi jokaisen ihmisen sisin ja syvin on rakkauden ja puhtauden jano. Jeesus on kuollut jokaisen ihmisen puolesta ja Hän antaa synnit anteeksi jokaiselle, joka tulee Hänen luokseen. Rakkaus on aina vapaaehtoinen ja totuus vie sydämen vapauteen.
    1Kor.13 on meille oikean rakkauden malli; se on kokonaan epäitsekäs. Itse anteeksi saaneena armahdamme myös toisia vieden heitä Armahtajan, Jeesuksen luo. Keskinäisessä rakkaudessa eläessämme meidät tunnetaan Jumalan lapsiksi, sanoo Jeesus (Joh.13:35).

  2. Parannukseen kehottaminen on sinänsä ihan positiivinen asia, siinähän asianomainen toivottaja oman käsityksensä mukaan tarjoaa parasta neuvoaan.
    Parannusta meidän tulisi tehdä kaikki.

    Kun minulle julistettiin perhetuttuni suulla saarnapöntöstä, että olen ”hengellisesti täysin kuollut”.. tai ”jos ei aivan kuollut niin ainakin jäänyt tien päälle makaamaan”,
    sopi sekin saarna ihan nappiinsa asianomaisen julistajan luonteeseen ja kykyyn ymmärtää asioita. Ne seikat toki tunnen, samoin hänen suolasta hullaantuneen laumansa.

    Mitä siitä! Eihän sitä voi tehdä muuta kuin rukoilla tällaisen julistajan ja hänen ihailijoittensa puolesta. Kun Jumala on sulkenut, ei yksikään avaa, ja päinvastoin…

  3. Ongelmana näissä liikkeissä on usein se, kun on lähdetty aikanaan perustamaan uuttaa ja puhdasta seurakuntaa, jossa kirkasotsaiset ovat luoneet mielestään parhaan seurakunta mallin, jossa synti ei enää pääse vaikuttamaan sen jäseniin.

    Lihallisen seurakunnan merkit ovat juuri nuo kaikki edellä mainitut oireet ja koska sellaista seurakuntaa, joka olisi pyhitetty täydellisesti, ei ole kuin hengellisesti olemassa. Näkyvän seurakunnan ongelmana on syntinen ihminen, sillä synti asuu nimenomaan ihmisessä, ei ihmisen ulkopuolella.

    Jos katsomme Kristuksen kirkkoa, niin sen selvin merkki on, että sen sisällä ovat kaikki saastaiset ja sairaat, köyhät ja kurjat syntiset ihmiset, jotka eivät enää elättele ajatusta, että lihamme parantuisi synnistä koskaan, synti on niin totaalista laatua Raamatun ja kokemuksen mukaan.
    Kristuksen kirkko katsoo Jumalan Poikaan, joka on ottanut ihmisen synnit itse kantaakseen ja on antanut kirkkonsa elää ja olla Armonsa osallisuudessa, täydellisessä vapaudessa, jossa ei synti enää hallitse lain kautta. (kuten lain alla elävillä on edelleen hallitsee.) vaan kirkkoa hallitsee ja ohjaa Jumalan Armo, joka peittää kaiken synnin, ja on kaikkea inhimillistä ymmärrystä ylempi.

    Joka toistaan kyttää ja vartioi, se on tullut lain tuomariksi, eikä sen noudattajaksi ja katsokoon jokainen siis ensin omaa vaellustaan ja tehköön siitä sen päätelmän, että se on kelvotonta. Sen tähden jättäköön jokainen myös toisten arvostelemisen, sillä kaikki ihmiset ovat kelvottomia synnin tähden.

    Jos joku kuvittelee olevansa jotain, niin erehtyy pahan kerran, sillä Kristus joka on kaikkien palvelija, katsottiin kaikkein syntisimmäksi maan päällä, sillä kaikki synti asetettiin Hänen päälle, että Hän voisi kaikkia auttaa, mutta kuinka me siis katsoisimme itsemme paremmiksi, kuin Hän, joka on juuri kuollut uhrina syntiemme tähden.

    Seurakunta on sairaala, jossa kaikki ovat sairaalassa siitä syystä, että ovat sairaita, ei kaiketi joku joka kuvittelee olevansa terve ole tullut sairaiden joukkoon teeskentelemään sairasta? Jos seurakunnassa on niitä, jotka arvioivat toisia itseensä vertaamalla, niin joutuu sanomaan, että tekopyhyyttä on monenlaista, mutta tämä toisten arvostelu on pahinta laatua. Kuka voi olla tästä arvostelusta vapaa? Minäkin, joka näitä kirjoitan, arvostelen juuri niitä, jotka arvostelevat muita.
    En kuitenkaan lain mukaan tuomitakseni, vaan hengen mukaan herätelläkseni veljiä ja siskojani.

    Tekopyhyys ja teeskentely on farisealaisuutta ja sen Jeesus sanoi olevan perkeleestä. Jos parannuksen teko on jotain muuta kuin kääntymistä Jeesuksen puoleen syntinsä tunnustaen, niin se ei ole Kristillistä parannusta.
    Lihan tekojen pois perkaaminen ei ole kenenkään muun tehtävä, kuin Jeesuksen ja sen Hän tekee ajallaan, kunhan pysymme Hänessä. Älkää katsoko itseenne, vaan Kristukseen, niin Hän Sanallaan puhdistaa ja parantaa ne, jotka tunnustavat teeskentelemättä Herralle syntinsä. Hän sen tekee, älä pelkää vaan luota Häneen.

  4. Minä voin kertoa sinulle Ismo Malinen, ettei ole niinkään sanottu, että herätysliikkeissä olisi lähdetty perustamaan uutta ja parempaa seurakuntaa. Pikemminkin on ajateltu ravintoa ja yhteistä lämpöä ja ystävyyttä tässä kylmässä maailmassa.
    Parempaa seurakuntaa on alettu perustaa vasta viime vuosina, kuten mediat kertovat.

    Lieveilmiöitä on myös tullut näkyviin. Sitä ilmenee niin äärimmilleen vietyä opillisuutta, että se on johtanut
    asianimaiset rakkaudettomuuteen ja hengelliseen sokeuteen.
    Oikeassa oleminen on tullut niin tärkeäksi, ettei ole tarvetta edes pysähtyä miettimään ja lukemaan mitä vastaan sitä ollaan taistelemassa. Se on taistelua olkinukkea vastaan päivästä toiseen ulkoa opittuja fraaseja toistellen.
    Se on äärilujterilaisuutta, joka julistaa pannatuomioita jopa luterilaisen opin ja tradition piiriin kuuluville asioille. Tällainen ekstremismi voi viedä lopulta uhrinsa sellaiseenkin tilanteeseen, että tuomitaan
    omahyväisesti ja armoa tuntematta kaikki ennen kirjoitetut postillat oman oppi-isän postillasta otetulla sitaatilla –
    v a i k k a asianomainen sitaatti koskisikin ihan toista asiaa.
    Varoittava esimerkki meille siitä, että äärimmäinen opillisuus voi tappaa sekä hengellisyyden että kristillisen rakkauden.

    • Nimenomaan varsinkin 70-luvulla vl-liikkeessä yritettiin saada aikaiseksi puhdasta seurakuntaa, tämän on minulle myöntänyt eräs vl-puhujakin. Yksimielisyyden traumasta kärsintään osin vieläkin ja se luo varjonsa moniin tilanteisiin ja ihmissuhteisiin.

  5. Aivan jokaisessa yhteisössä on koetettu pitää kiinni sisäisestä yhtenäisyydestä ja yksimielisyydestä.
    Herätysliikkeiden kentässä ainoastaan Lestadiolainen Uusiheräys toimi toisin, ja niin sitä ei enää ole.
    Kun herätysryhmät alussa syntyivät, ne pysyivät kirkon yhteydessä. Epäilnen, että ainoan oikean ja puhtaan seurakunnan luominen ei silloin ollut kiikarissa. Ei se ainakaan lestadiolaisuudessa niin ollut.
    Kenties olen väärässä-

  6. Sisällä lämmin ja ulkona kylmä. Sisäänpäin kääntynyt Kristillisyys on tietysti vaarana kaikissa yhteisöissä ja kirkon sinänsä tulisikin katsoa eteenpäin ja ulospäin, mutta silloin saattaa käydä taas niin, että sisäpuoli mätänee. Kirkkolaivassa onkin tärkeää, että kaikki lahjat ovat yhteisessä käytössä, kuten Paavali toteaa.

    Yksimielisyyden ohje on tärkeä opin kohdalla, mutta jos yksimielisyys koskee seurakunnassa sallittuja tapoja ja yksittäisen ihmisen käytöstä, niin ollaan menty metsään.

    Ihmisellä on luontainen kiusaus lukea toisia ihmisiä ja uteliaisuudessaan ihmiset tekevät myös pitkälle meneviä johtopäätöksiä ja tuomioita näiden lukemiensa havaintojen pohjalta. Meidän tulisikin nähdä toiset ihmiset ja varsinkin Kristityt kanssa kulkijamme yksin Kristuksen ja Hänen Armonsa kautta.

    Jos ajattelen itseäni, niin toivoisin että ihmiset olisivat minua kohtaan yhtä kärsivällisiä, kuin Jumala on, sillä syntini jäljet ovat minussa läpitunkevasti näkyvillä, puhumattakaan niistä, mitkä vaivaavat minua sisäisesti ja soisin jo olevani vapaa kaikista kiusauksista.
    Näen itseni kuitenkin Kristuksessa ja lepään Hänessä, joka minua aina vahvistaa heikkoudessani. Vuosikymmeniä olen vaeltanut Hänessä ja niistä näen Jumalan kärsivällisyyden ja pitkämielisyyden työn vaikuttavan itsessäni. Näen kaiken tapahtuvan hengellisen muutoksen kautta, sisältä käsin. Uskonkin, että Jumalalla on jokaisen ihmisen kohdalla oma Hengellinen työmaa.

    Jos seurakunnassa on Rauha ja Ilo siitä, että jokainen saa olla oma itsensä, niin kaikki on kunnossa, mutta jos Kristuksessa eläviä ihmisiä arvioidaan jonkun ulkoisen mittarin mukaan, niin joku on pahasti pielessä.
    Tekopyhyys ja farisealaisuus tulee selvästi ilmi jos seurakunnassa vaaditaan ”tiettyjen” mittojen täyttämistä, että voi kuulua joukkoon.
    Ironista onkin, että Kristukselle me kelpaamme heikkoutemme tunnustavina ihmisinä, mutta ”seurakunta” piilo viestittää meille ”tietyt” kristilliset normit.

    Nuorena poikana olin koulussa ja kaikki tiesivät jo ulkonäöltä, kuka oli ”uskis”, sillä tietyt pukeutumisen normit olivat silmiinpistäviä ja tuomiot ja kohtelu sen mukaista. Nyt ollaan menossa toista ääripäätä ja monet ”uskovaiset” esiintyvät kaiken sallivina ja yltiö vapaina myös lihan mukaan. Ihmiselle on luontaista mennä ääripäistä toiseen. Heilutaan monissa tuulissa, ennenkuin juuret löytyvät Kristuksessa.

    ”Älä ole kovin vanhurskas äläkä esiinny ylen viisaana: miksi tuhoaisit itsesi?
    Älä ole kovin jumalaton, äläkä ole tyhmä: miksi kuolisit ennen aikaasi?
    Hyvä on, että pidät kiinni toisesta etkä hellitä kättäsi toisestakaan, sillä Jumalaa pelkääväinen selviää näistä kaikista.” Saarn.7:16-18

  7. Vuokko: ”Nyt kun puhutaan yhteisön jäsenten karttamisesta erimielisiä tai yhteisöstä luopuneita kohtaan, nostan esille sellaisen asian, että karttaminen voi tapahtua myös toisinpäin. Niin kuin minun kohdallani. Monet ”entisen elämäni” ihmiset haluaisivat pitää minuun yhteyttä, olleet yhteydessä ja pyytäneet kylään, mutta minä en halua.”

    Oleellisena erona tässä on se, että tämä on oma yksilöllinen valintasi. Jehovan todistajien entisten todistajien karttaminen on sääntö, jota kaikkien odotetaan noudattavan. Se ei ole aidosti yksilönvalinta, koska jos et karta, siitä saattaa tulla seurauksia.

    Se on siis kollektiivinen sääntö ja rangaistus lähtijälle. Se taas on aivan eri asia kuin jonkun yksilön omaehtoinen päätös karttaa tiettyä ihmistä tai tiettyä ryhmää.

    • Tom Saarikoske: ”Jehovan todistajien entisten todistajien karttaminen on sääntö, jota kaikkien odotetaan noudattavan.”

      Se on Raamatun ohje (1. Korinttolaiskirje 5: 9-13), jota jokainen yksilö soveltaa käytäntöön itse oman ymmärryksensä mukaan, koskien seurakunnasta poissuljettuja tahallisen tietoisia, katumattomia ja Raamatun periaatteita uhmaavia väärintekijöitä.

    • Vesa: ”Se on Raamatun ohje, jota jokainen yksilö soveltaa käytäntöön itse…”

      Miksi taas valehtelet? Ei se mikään yksilönvalinta ole silloin kun karttamatta jättämisestä voi tulla seurauksia. Pahimmillaan siitä pääsee itsekin oikeuskomiteaan.

    • Se on tavallaan pakon sanelema valinta. Kuka nyt jaksaa jatkuvasti olla mielipiteidensä takia seinää vasten raivelista?

    • Hei Terttu, ei kukaan liikkeestä lähtijä ala karttaa läheisiään ihan mistään muusta syystä kuin siitä, että hänen henkinen kanttinsa ei millään kestä sitä hyljeksintää, mitä saa osakseen. Nämä ovat kuule ihan hirmuisen kipeitä asioita ja niitten tiimoilta käydään terapioissa ja saatetaan jopa viillellä itseä tai alkoholisoitua.

      Ei kaikkien vl-ihmisten kohdalla auta se, että pyydetään vaikenemista uskonasioista, tiedän tasan tarkkaan tämän asian. Jos joka kerta kotona käytyään saa lähteä ilman itsetuntoa ja ihmisarvoa saamansa kohtelun takia, ei sitä monta kertaa jaksa. Monilla on sellainen käsitys, että ”epäuskoiselle” läheiselle saa sanoa ihan mitä vaan kun se liittyy iankaikkisiiin asioihin eikä monellakaan ole asiassa nokan koputtamista.

    • Siis Heikki, ko. karttaminen on seurausta sille, että on ensin itse kohdannut hyljeksintää. Tavallaan on kokenut myös karttamista, mutta sen henkistä muotoa. Jotkut vl-ihmiset haluavat nimenomaan tiiviiseen kanssakäymiseen lähteneiden kanssa, mutta samanaikaisestoi pitävät yllä henkistä karttamista.

Ilola Vuokko
Ilola Vuokko
Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.