Happotesti

Kullalle riittää joskus ihan vain hikitesti. Kultasepänliike voi myyda kultaa , joka ketjun muodossa antaa vihreän renkaan kaulan ympäri. Suomi on nyt pantu happotestiin. Oliko kaikki kultaa mikä kiilsi vielä joulukuussa? Ei ollut, olemme vihreällä värillä merkatut, koska kultamme oli kuitenkin messinkiä.

Minua on jotenkin hätkähdyttänyt se, että parinviikon markkinahäiriö saa systeeminmme natisemaan liitoksistaan ja hätähuutoja on kaikkialla kuultavana. Onko kaikkien talous niin äärimmilleen viritetty, että heti on turvauduttava irtisanomisiin ja lomautuksiin, ehkä ne ovat välttämättömiä, kun vuokra juoksee ja vuokranantaja on kasvoton rahoittaja, jonka kanssa ei ole neuvotteluyhteyttä.

Hälyyttävintä mielestäni on kuitenkin se, että hengelliset yhteisöt näyttävät toimivan ihan samalla metodilla. Kun muutama kolehti jää saamatta, niin yyteelaatikolle on heti ryntäys. Kummalle peruskivelle toiminta on rakennettu: Rahalle vai evankeliumille?

Hallitus toimii jämäkästi valtansa puitteissa.  Minkälainen oikein on se valmiuslaki, jos se ei anna hallitukselle mitään valtuuksia oikeasti. Kovia sanoja voidaan sanoa, mutta valiokuntakierrokset pitää tehdä ja pilkut viilata. Auttaako sellainen laki vai jarruttaako asioiden käsittelyä? Oikeasti alkaa tulla UKK:ta ikävä!  Toinen havainto. Arkadian kolossin kellarissa täytyy olla roopeankan rahavarasto, josta nyt luvataan sitten alkaa lapioida kaikkiin säkkeihin kuin hiekkaa tulvantorjunnassa?

Sitten me rukoilemme, mutta mitä? Että, joku keksisi pian lääkkeen, että hoitohenkilökunta jaksaisi, että saadaan lisää tehopaikkoja. Mutta onko Jumalan mahdollisuuksista kuulunut julistusta ja Hänen eteensä nöyrtymisestä.  Herramme älä hylkää meitä vieläkään.

 

  1. Jep, nyt koetellaan. Kun kansalainen ottaa lainaa, niin hän joutuu stressitestiin…

    Onko valtioden ja yritysten stressitesti nyt juuri menossa? Kuka kestää kun porstuaan nurkissa alkaa tuulemaan? Pankit ovat hyvässä kunnossa sanotaan… Suomen valtio kerää myös veroja (varoja) kunniallisen määrän, josta osan pitäisi kaiketi mennä sivuun, eli säästöön huonojen aikojen varalle.
    Miksi joudutaan nyt ottamaan valtiona lainaa? Eikö Suomella ole varoja säästössä? Mihin verovarat ovat viimeiset vuosikymmenet menneet? Vai eikö niitä ole kertynyt tarpeeksi? Näitä kyselee nyt moni mielessään.

    • Oisko niin, että on ”ostettu” ääniä, on annettu sinnekkin missä ei olisi ollut tarvetta. Eli on syöty kuormasta, on myyty lähes kaikki mikä on mennyt kaupaksi eikä uusi omistaja ole helläsydämisempi. Mieleeni tuli jo kauan sitten se, että Suomen teollisuus on kuitenkin niin pientä, että glopaalit toimijat pystyvät ostamaan ne kaikki. Usein vain pannakseen ovet lukkoon, kun ensin varmistetaan , ettei sisälle jäänyt ketään. Markkinaosuuksia ostetaan ei vanhenevia koneita.

    • Suomen Pankin rahaa on muistaakseni EKP.ssä kiinni joltinen summa. Korjatkaa kun muistatte määrän.

Lahtinen Lauri
Lahtinen Laurihttps://laurileevi.wordpress.com/,%20Lauri%20Leevi%20Mikael%20Lahtinen%20youtube.com
Olen eläkkeellä sotilasammatista. Vanhemmiten ovat hengelliset asiat tulleet tärkeiksi. Olen tuottanut päivänsanakirjan: Muruja Herran pöydästä. Agape-kodin pastorina tuotan joka torstai klo 12.00 noin puolentunnin live-lähetyksen, Kun corona esti kokoontumisen...Olen jatkanut torstai juttuja otsikolla. Torstaihartaus.