Olin lukiolainen, kun Aulikki Oksanen kävi Lappeenrannassa. Hän oli nuori itsekin ja lauloi Raamatun tekstiä. Sen verran tiesin, että hänen nimensä liittyi toisaalta rakkausrunoihin ja toisaalta vasemmistolaiseen ajatteluun. Ja nyt sitten Raamattuun. Ehkä tuo on yksi hetki, jolloin aloin havahtua mielikuvien voimaan.
Tällä jutulla oli monia eri otsikoita, mm. nämä: Ristiriitainen, hämmentävä ja ehyt – kuin Raamattu? Tunne olosi – siitä on kysymys Raamatussakin. Totuus on laulu tai kertomus – Raamatussakin. Nykyihminen hyökkää usein kuin Lance. Olemme täynnä hyökkäystä, suojautumista – ehkäpä pelkoakin.
Jos alkaisin lukea Raamattua? Käytännössä useinkaan ei ole kysymys vain siitä tarttuisinko Raamattuun vaan yleisemmin: miten löydän itselleni rauhallisen hetken.
Mitä odotan, kun alan lukea tätä kirjaa yksin? Kirjoitusten kokoelmana Pyhä kirja on hämmentävä ja ristiriitainen. Se ei ole uskon looginen esitys. Raamatusta löytyy historiaa, sananlaskuja, lauluja, kirjeitä. Monenlaisten kirjallisuuden lajien mahduttaminen yhteen järkäleeseen tarkoittaa myös sitä, että kysymys jokaisen lauseen totuudesta on mieletön.
Joskus Raamatun lukijalle heitetään vahvoja mielipiteitä yksittäisistä asioista ja joskus taas koko kirjan mitätöivää välinpitämättömyyttä. Raamatun tapahtumat ovat olleet olemassa sillä tavoin kuin yleensäkin tapahtumat kauan ennen omaa aikaamme. Sekä historian että nykypäivän tulkinnasta olisi kuitenkin hyvä puhua enemmän.
Ei ole mitään kätkettyä eikä salaista
Kirjoitan Raamatusta siksi, että meiltä puuttuu tästä aiheesta kiihkottoman keskustelun perinne. Sitä kuitenkin tavoittelen. Kirjoitan sanan isolla kirjaimella, koska arvostan Raamattua. Arvostan niin paljon, etteivät ristiriitaisuudet ole minulle ongelma. Katselen niitä nöyrästi ja elämän moninaisuuden näkökulmasta. Ne kuuluvat Raamatun kirjoitusten tuhatvuotisen syntymän kaareen. Muuta oikeaa lukutapaa ei ole kuin rehellisyys.
Isiemme ja äitiemme usko, uskollisuus Jumalan sanalle, raamatullisuus – siinä muutamia sanoja, joihin kirjojen kirjasta keskusteleva törmää. Ne ovat arvokkaita luonnehdintoja. Kirjoitan tätä siitä näkökulmasta, että uskollisuus Jumalan sanalle on minulle ensi arvoista. Juuri siksi kirjoitan myös Raamatun ristiriidoista ja näkemysten kehityskuluista Raamatun sisällä. Raamattu on sanasta sanaan Jumalan puhetta, mutta elää sekä silloin että nyt ihmisten maailmassa ja historiassa.
”Sinä kyllä luet, mutta mahdatko ymmärtää?” ”Kuinka ymmärtäisin, kun kukaan ei minua neuvo.” Apostolien tekojen keskustelu on tunnettu esimerkki lukemisen ja ymmärtämisen välisestä kuilusta. (Apt. 8:30-31). Millaista on siis sanan oikea kuuleminen? Tällä kysymyksellä Luukkaan evankeliumi kertoo valosta ja siitä, ettei ole mitään kätkettyä, mikä ei tule ilmi. (Luuk. 8: 16-18). Tämä on vastaus kysymykseeni mitä odotan, kun luen Raamattua. Raamatun äärellä olen oman elämäni totuuden paikassa. Mikään elämässäni ei ole kätkettyä eikä salaista.
Kaikki Raamatussa ei vastaa oikeustajuamme
Otan kaksi esimerkkiä, valoisan ja tumman. Joillekin mielikuva Raamatusta on seksuaalikielteinen, askeettinen. Mitä lukija sitten sanoisi tästä Raamatun ohjeesta:” Syökää, ystävät! Juokaa ja juopukaa, rakastavaiset! (Laulujen laulu 5:1). Siinä on sanasta sanaan Raamatun ohje!
Juuri äsken törmäsin toiseen, hiukan tummempaan esimerkkiin. Toisen Mooseksen kirjan luvussa 21 kerrotaan, että jos isäntä lyös orjaansa tai orjatartaan niin, että tämä kuolee, on isäntä ansainnut rangaistuksen. Tämän jälkeen seuraa kuitenkin henkirikoksia koskeva lain lievennys. ”Jos orja pysyy hengissä päivän tai kaksi, isäntää älköön rangaistako.” (2. Moos. 21:21). Lievennys on sikäli merkityksellinen, että juuri tuota ennen on annettu kymmenen käskyn laki, jossa sanotaan yksiselitteisesti: ” Älä tapa.” (2. Moos. 20:13).
Moderni esimerkki viidennen käskyn soveltamisesta on puolustussota. Tappamisen kiellosta voidaan joustaa, kun joudutaan puolustussotaan. Toki tämäkään ei ole ainoa tulkinta mutta ehkä kuitenkin yleisin.
Raamatusta löytyy helposti esimerkkejä, joista voimme sanoa, ettei tuo vastaa meidän oikeustajuamme kuten tuo isännän väkivalta orjaa kohtaan. Kun kohtaamme Raamatusta ristiriitaisuuksia, voimme tietenkin alkaa mitätöidä koko kirjaa. Tässä tarkoituksessa koottuja sivustoja löytyy netistä yllin kyllin. Tässä kirjoituksessa yritän kuitenkin lyhyesti kuvailla omaa näkemystäni siitä, mitä tarkoitan sillä, että Raamattu on totta. Näkemykseni perustuu siihen, että jo Raamatun sisällä on sekä selkeitä periaatteita että tulkintoja.
Ajattelen niin, että Raamattu on alusta loppuun Jumalan sanaa, kirjojen kirjalla on siis erityinen arvo. Tuo ei kuitenkaan tarkoita sitä, että mikä tahansa yksittäinen lause olisi totuus samalla tavoin kuin matematiikassa. Raamatun arvostamista on ymmärtää, että se kertoo Jumalan työstä maailmassa.
Maailmaan kuuluu jatkuva muutos ja muutos näkyy monella tavoin Raamatun sisällössä.
Uskoa ei mitata onnistumisen mittareilla
Yksi minua puhuttelevista kehityskuluista on suurin piirtein tämän suuntainen. Raamatun alkupuolella uskova ihminen ja Jumalan siunaus merkitsevät hyvinvointia ja omaisuuden karttumista. Jumalaan uskova ihminen on siis kaikin tavoin elämässään onnistunut ihminen: uskovalla on palvelijoita, karjaa, omaisuutta. Psalmien puolivälin jälkeen ja erityisesti Jobin kirjassa tulee eteen toinen näköala. Voiko Jumalaan uskova olla ihminen, joka ei olekaan rikas? Eikä hän onnistukaan kaikessa? Uuden testamentin ja Jeesuksen toiminnan myötä tämä kehityskulku entisestään terävöityy. Uskon maailma alkaa näyttäytyä jonain sellaisena, jota ei voi mitata maallisen onnistumisen mittarein.
Yritän lukea Raamattua nöyrästi ja rukoillen. Arvostan yksittäisiä lauseita. Muistelen niitä. Arvostan Jumalan työtä niin, että ymmärrän sen tulevan näkyviin ihmisten välityksellä. Nuori ruotsalainen runoilija Ylva Eggehorn kirjoitti kerran, ettei Jumala tee taikatemppuja: ”Hänellähän on vain sinun kätesi”. Jos Jumala vain määräisi kaikkivaltiaan itsevaltiaan tavoin, että näin asiat menevät ja näin tämä on totta – niin olisihan se yksinkertaista. Kyllä koko ristin sanoma on jollain tapaa täysin toisenlainen ja ihmisen näkökulmasta myös järjetön. Ja kiehtova.
Toivon, että huomaat kuitenkin tämän. Etsin sitä, mikä on Jumalan sanan mukaista ja kuuliaisuutta hänen sanalleen. Kärsin siitä, että nämä luonnehdinnat tuntuvat olevan muutamien uskonnollisesti kovaäänisimpien ryhmittymien omaisuutta. Tämä on raamatullista! Tämä on Jumalan sanan mukaista! Tämä on kuuliaisuutta Jumalan sanalle! Huoli kuuliaisuudesta Jumalan sanalle on kuitenkin aiheellinen
Ihmettelen, hiljennyn, rukoilen
Olen lukenut Raamatun alusta loppuun kahdesti. Lukukertani ovat olleet hyvin erilaiset. Ensimmäinen kerta oli lapsena. Koulun kirjasto oli pieni. Olin lukenut kaikki kirjat. Kotona oli vain kodin lääkärinkirja ja isän ja äidin musta vihkiraamattu. Lääkärinkirjan rokkojen kuvat olivat aika vastenmielisiä ja pelottavia. Pelottava oli Raamattukin kymmenvuotiaalle pojalle. Toinen kerta taas oli hyvin kokonaisvaltainen, ehyt. Luin kesällä, vuokramökillä kuukauden aikana, useampi tunti aamuvarhaisesta puolille päivin, omassa rauhassa. Myös itse kirja oli miellyttävä – taipuisat nahkakannet, punertavan ruskea väri, selkeä teksti. Tuo kuvassa oleva Raamattu on omani. Olin tietenkin tällä toisella läpilukukerralla jo pikkupoikaa huomattavasti vanhempi. Minulla oli teologian tohtorin koulutus. Yksi asia oli kuitenkin samalla tavalla kuin pikkupojan lukuhetkissä. Raamatussa oli nytkin paljon sellaisia kohtia, joita en ollenkaan ymmärtänyt.
Ehkä sopiva ilmaisu Raamatun äärellä on siis sanoa, että ihmettelen, hiljennyn, rukoilen. Meidän katekismuksemme antaakin lukijalle ohjeen:” Kristus ja hänen rakkautensa meitä kohtaan on avain Raamatun ymmärtämiseen.” Tämä ohje riittää minulle Raamatun lukijana ja lukemista yhä uudelleen aloittavana. Raamatun äärellä riittää kiipeiltävää!
Keskitalon mielestä lienee matematiikan tunti pakkouskonnottomuutta. Eihän siinä ole yhtään ristiä kirjassa.
Ja bussikuskikin voi vastata ”hei”. Missä uskonnonvapaus, missä erityiset bussit joissa vastataan aina ”Jumalan terve”?
Minun matematiikankirjani ovat aina olleet täynnä pieniä ristejä.
Martti, sitten lienee aika kovatasoista matematiikkaa tai kenties sittenkin fysiikkaa kirjoissasi?
Jori, siviilissä on mahdollisuus valita tai perustaa bussiyhtiö, jossa tarjotaan kristillisiä tervehdyksiä. Armeijassa tämä ei ole mahdollista.
Matti, tämä ei ollut se pointti. Tarkoitin, että suurimpaan osaan kaikesta tekemästämme ei liity uskonto mitenkään. Ei se ole ”uskonnottomuuden harjoittamista”, että osallistuu esimerkiksi sotaharjoitukseen jossa rukoilee pelkästään yksinään.
On vaikea käsittää mitä Keskitalo tarkoittaa sillä, että kristityt ja muslimivarusmiehet ovat vaarassa joutua harjoittamaan uskonnottomuutta?
Miten uskonnottomuutta ”harjoitetaan”?
Ja eikö uskonnollisiin hartauksiin voi edelleen vapaasti osallistua?
Hei,
Kyllä sen voi niin ymmärtää, jos kirkollisessa työssä ei voi harjoittaa hartautta, vaan ”vain” etiikkaa ja uskonnonvapautta. Jos valtio on uskonnon suhteen neutraali, valtio ei ole de facto uskonnon suhteen
neutraali.
ystävällisesti Matti
Jos ”muslimivarusmiehen” uskonnon harjoittamattomuuden hintana Suomen puolustusvoimissa on se, ettei myöskään luterilainen varusmies harjoita uskoaan, maksan laskun.
Suomessa on puolustusvoimat, mutta muslimit pääsevät niin halutessa arabimaihin ”Koraani-kouluun”, jossa he oppivat myös tappamaan.
Tarkentaisin sitä, mitä uutisessa sanotaan. Puolustusministeriön raportti on sisäisesti ristiriitainen. Siinä on suosituksia, joiden pohjalta Pääesikunta voi linjata positiivista ja negatiivista uskonnonvapautta mahdollistavia eettisen opetuksen, paraatihartauden ja sotilasyhteisön jumalanpalvelusten käytäntöjä. Raportista kuitenkin välittyy uskontoa rajoittava yleispiirre, joka näkyy vaikkapa suosituksessa, että vapaaehtoisten hartauksien tulisi olla uskonnottomia. Puolustusministeriö on pyytänyt kirkoilta lausuntoa helmikuun loppuun mennessä. Tämä on perusteltua viimeistään tässä vaiheessa. Kuuluuhan varusmiehistö n 87% kristillisiin kirkkoihin ja sotilaspapit ovat samalla myös luterilaisen ja ortodoksisen kirkon pappeja.
Kiitokset siitä, että kenttäpiispa keskustelee julkisesti!
Mitä mieltä olet valasta ja vakuutuksesta? Minusta juuri intti on se paikka, joka korostaa joukon yhtenäisyyttä. Siihen nähden tuntuu kummalliselta jakaa joukko kahtia. Oikeastaan olisin odottanut sotilasvalan korvautuvan kaikille samalla vakuutuksella ennen todistajanvalaa, vaan toisin käy.
Mielenkiintoinen termi tuo ”uskonnoton hartaus.”
Hartauden harjoittamista ei voida edellytää uskonnotomaksi, ilman että samalla edellytetään uskonnotpmuuden harjoittamista. Hartauden harjoittamisen ideanahan on juuri se, että kukin kääntyy sen puoleen johon uskoo.
Puolustusministeriön raportin mukaan ”vapaaehtoisten hartauksien tulisi olla uskonnottomia.”
Mitä se tarkoittaa? Hartauksiin osallistuminen on siis vapaaehtoista (mikä on hyvä asia), mutta hartauden sisällön tulisi olla uskonnotonta. Miten hartaus voi olla uskonnotonta? Jos se on uskonnotonta niin kyseessä ei ole hartaus vaan yhteinen kokoontulo.
Hartaus nimenomaisesti on uskonnon harjoittamista ja uskonnoton hartaus on uskonnottomuuden harjoittamista. Hartautta harjoitettaessa käännytään sen puoleen johon uskotaan. Yhteisessä hartaudessa se tehdään yhteisöllisesti. Esimerkiksi pelkkä hiljentyminen ei välttämättä ole uskonnonharjoittamista ja hiljentyä voidaan uskoonomasti siten, että kukin pitää oman uskonsa sisällään.
Hartautta voidaan toki viettää ekumeenisesti tai jopa kokonaan eri uskontoja harjoitavien kesken siten että jokainen harjoitaa omaa uskoaan rinnakain. Uskontojen harjoittaminen rinnakain on kokonaan eri asia kuin uskonottomuus.
Kivimäki, käsiotettä harras ja hartaus voidan käyttää kieliperheemme sopiman mukaisesti uskontoa lajemissa konteksteissa. ”Olen ’harras’ ihailijanne” olen kuulut yleisöltäni. Suurella ’hartaudella’ katselin joutsenten laskeutumista kesämökkijärvellemme.