Haltijoita ja muita pikkuperkeleitä

Kirjoitan muutaman suomen sanan väärin, tässä yksi sellainen: haltija. Olin varma, että nykysuomen sanakirja tuntisi sanan haltia. Halsteri eli metallilankaparila siellä kyllä on.

Laatujournalismia edustava Iltalehti onnistui viikon mittaan kohottautumaan metafyysisiin mittoihin, kun sen uutisessa Tolkien-kääntäjänä tunnettu taiteilijaprofessori Kersti Juva sanoi, että hänen takiaan suomeen pesiytyi sana haltia ilman j-kirjainta. Pitää sittenkin olla haltija. Sellaista kuin ”haltia” ei ole olemassakaan.

En tunne Juvaa, enkä tunne Tolkienia, en mitään nk. fantasiaa.

Mutta haltija on sama kuin demoni.

Muuan nuoruudenvaikuttajani Jukka kertoi kerran Aholansaaressa basistivitsin. Oli bändi, oli kusitauko maantien varrella. Hyvä haltija j-kirjaimella ilmestyi basistille. ”Saat kolme toivomusta!” Basisti mietti, ”Viinaa niin paljon, että ei ikinä maailmassa tule loppumaan kesken!”. Heti haltija loihti tienpenkat täyteen pulloja, auton täyteen laatikoita, joka puolelle niin paljon alkoholijuomia, että basistia huimasi. ”Toinen toivomuksesi”, haltija kysyi. Basisti mietti, ”ihania bändärityttöjä tähän ympärille!”. Heti haltija loihti basistin ympärille ja klaipparin penkille kikattavia siideripissiksiä. ”Ja kolmas toivomus?”, haltija kysyi. Basisti ravisteli, mietti, veti vetskarin kiinni, mietti, mietti päänsä puhki. Viimein hän päätti räknäilynsä ja sanoi: ”Josko vielä pikkuisen lisää sitä viinaa?”

Nythän on niin, että merirosvoa tarkoittava piraatti juontuu ruotsin sanasta pirat. Se tuli ruotsiin 1600-luvulla. Englanniksi sana on pirate. Taustalla on latinan pirata, joka on lainaus kreikan verbistä peirazoo. Se on käännettynä: yrittää, koetella – tai panna koetteella, jotta ihmisen todellinen laatu tulee ilmi. Tätä ehkä merkitsee myös englannin oikeudenkäynti, trial.

Sanan merkitys pahassa tarkoituksessa on huijausyritys eli tarkoitus saada ihminen ansaan. Puhe on viettelyksestä. Kreikan ho peirazon on siten kiusaaja eli saatana. Kiusaus puolestaan on ho peirasmos. Ennen teologihuumorissa sanottiin, että janssoninkiusaus on Ut:n koineekreikassa ho peirasmos tou Ianssonou. Tämä peirasmos on se, mikä myös Isä meidän -rukouksessa halutaan välttää (”äläkä saata meitä…”).

Miten koettelemuksesta tulee merirosvoutta, on paha sanoa. Syntyy mielikuva näpistyksestä ja taskuvarkaudesta, kiusan- ja vahingonteosta. Vuodelta 1887 peräisin olevassa suomen sivistyssanakirjassa piraatti tarkoittikin myös naisten käsilaukkua. Merkitystä on selitetty siten, että porvarin kodissa kyläillessä on kätevää sujauttaa käsilaukkuun makeisia salakuljetettavaksi kotiin lapsille.

Piraatti tarkoittaa tietenkin myös maantierosvoja, jotka ovat kiusankappaleita ja koettelevat karavaanareita. On muuten aika epätodennäköistä, että Joosef ja Maria yksin aasintammansa kanssa olisivat matkustaneet Nasaretista Betlehemiin. Liikaa peirazojena matkanvarrella.

Niin ikään kiusaus on jonkun tai jonkin valtaan joutumista. Jokin ottaa siis haltuun – siitä haltija. Haltija on demoni, joka pitää pauloissaan. Demonisuuden yksi piirre on siten toisen valtaan joutumista, siinä kadotetaan identiteetti ja oma pää. Riittävästi ei korosteta omavoimaisuuden hyvettä. Meidän tulee olla nimenomaan omavoimaisia, pitää oma pää.

Joku voisi vaikka rukoilla: Äläkä saata meitä kiusaukseen, älä anna meidän haltioitua, joutua toisten haltuun. Älä anna meidän hullaantua lumeesta, maineesta, imagosta. Älä anna meidän joutua kiusaukseen, että nielisimme halpoja pakettiratkaisuja. Älä saata meitä kiusaukseen joutua väärää turvallisuutta tarjoavien, pelastusvarmuutta ja halpaa turvaa uskonratkaisujen kautta myyskentelevian evankelistojen valtaan.

Älä saata katkeransuloisen, kostonhimoisen marttyyritunteen valtaan, säästä saarnamiehiltä, jotka suut vaahdossa lietsovat ”vainottuna olemisen” tuomaa samanmielisten ihanan symbioottista hurmiota, joka rakentuu ”meidän” ja ”maallistuneen maailmaan” väliselle vastakkainasettelulle. Älä saata kiusaukseen takertua murheisiin ja huoliin, pakkomielteiseen tarpeeseen nähdä asiat negaatioiden kautta pelkkinä uhkina ja vaaroina.

Älä saata kiusaukseen käyttää sanoja ”homokysymys” ja ”homoagenda”. Älä saata kiusaukseen uskotella, että ihmisten ongelmat ratkeavat hurskailla rukouksilla ja magialla, päästä kiusauksesta luulotella, että ihmiskunnan ongelmien ratkojaksi on luvassa deus ex machina. Älä saata kiusaukseen luottaa valemessiaisiin, 3D-jeesuksiin. Älä saata kiusaukseen luulotella, että uudistuneen hengen moraalin jyvällä on toisarvoisia pikkuporvarillisia tottumuksia ja tapoja.

Älä saata kiusaukseen mestaroida opinkappaleilla ja philosophioilla, säästä inttämiseltä ja jankuttamiselta, tarpeelta lyödä väittelyssä vastustaja, säästä voitonhuumademonin paulaan joutumiselta, viisastelulta ja kirjanoppineisuudelta.

Säästä Suomen nuoriso Anni-videoilta. Älä saata kiusaukseen, että luopuisimme omilla aivoillamme ajattelemisesta, äläkä anna joutua aivopesukasvatuksen uhriksi, älä anna mielemme myrkyttyä taikauskosta ja väärästä rukouksesta. Älä anna haltioitua hyvää oloa tuottavasta uskonnollisesta huumeesta, hengellisestä viihteestä ja kiiltokuvista, pullantuoksuisesta näennäismeditaatiosta, jonka ei ole tarkoituskaan palauttaa sosiaalisuuteen. Varjele pehmeästä, todellisuuspakoisesta pseudo-spiritualiteetista, sanalla sanoen: piraattihengellisyydestä. Älä anna meidän joutua harhaan ihmisyydessämme. Varjele pahalta äkilliseltä kuolemalta ja fundamentalismilta.

__________________
Iltalehden juttu:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013080117318283_uu.shtml

Kersti Juvan blogi:
http://www.kotus.fi/index.phtml?8958_m=10229&s=4333

  1. 1. Juvan kanssa samalta vuosikymmeneltä kun olen, niin muistan senaikaiset sadut ja Topeliuksen Lukemisia lapsille, joissa haltijat olivat aina haltioita ja haltijattaret haltiattaria. Juvan käännökset ovat varmaan vaikuttaneet sitten nuorempiin polviin…

    2. Kansanuskoisessa maailmassamme erilaiset halti(j)at ovat akuutisti toiminnassa ympäri maailmaa kaikennimisten uskontojen sisällä. Thaimaalaisten kotien ( 90%++) ja liikelaitosten, pankkien, valtion virastojen yms pihalla olevaan henkientaloon viedään päivittäin lahjoja rukouksen kera. Muslimiksi kääntynyt suomalainen kertoi blogissaan, miten hän oli kauhistanut miehen kotimaassa miehen perheen naisväen, kun oli kaatanut illalla perunankeittoveden viemäriin, jossa henget asuivat….

    3. Mietin, millainen ihmeihminen kuoriutuukaan sellaisesta, joka on välttänyt kaikki nuo Juhani Huttusen määrittelemät kiusaukset. Omavoimainen citykörtti?

  2. On minullakin juttuja Aholansaaresta, mutta ne eivät ole noin sisäsiistejä körttijuttuja. En kuulu körttiläisyyden, herännäisyyden tai Herättäjä-Yhdistyksen sisäpiiriin (licensed by Herättäjä-Yhdistys, you know), enkä tiedä mitkä nyanssiset erot noilla on, vaikka olen työelämässä saanutkin olla körttipatriarkkojen vaikutuspiirissa mistä olen suunnilleen eniten kiitollinen elämässäni. Juttuni eivät ole sisäsiistejä, koska ne ovat sattuneet Aholansaaressa muussa kuin H-Y:n (huomaa ero Helsingin Yliopistoon, vaikkakaan en tiedä kumpi käyttää mitäkin lyhennettä) toiminnassa. Voi pojat, kunhan kirjoitan muistelmani.

    Demonisuuden yksi piirre on siten toisen valtaan joutumista, siinä kadotetaan identiteetti ja oma pää.

    En ole ihan varma, mitä tuo tarkoittaa. Tästä olemme Jusan kanssa jutskanneet ennenkin. Ajattelen, että pikemminkin on kyse identiteetin muutoksesta. Identiteettihän ei ole pysyvä, muuttumaton, pysähtynyt vaan pikemminkin kehittyvä, muuttuvainen, joustava, monikerroksinen ja moni-ilmeinen. On olemassa idealistisia kuvia identiteetistä, missä viiteryhmässä mitkäkin, ja niistä poikkeaminen on ”identiteetin kadottamista”.

    Ja mitä se oman pään pitäminen on? Mehän olemme elämämme alusta asti toisten vaikutuksen alaisuudessa, suorastaan toisten vallassa. Minusta näyttää, että ne jotka kiivaimmin puolustavat oman pään pitämistä itse asiassa ovatkin persoonaltaan jäykimpiä ja puolustavat kaikenlaista sellaista, mikä ei suinkaan ole ”omaa” vaan jota pidetään ”omana” ulkoisista syistä.

    No, tuostahan Huttunen oikeastaan hienoja esimerkkejä luetteleekin.

  3. Haltija/haltia ei ole sama kuin demoni. Haltiat Karjalassa ja tontut/maahiset Skandinaviassa opettivat isämme ja äitejämme elämään ihmisiksi. Niinhän Kiesuskin Karjalassa ja Herra ynnä Pyhä Pietari Suomessa. Ja olivathan esi-isämmekin ”piraatteja”. Roikkuivat palkkasotureina ja kauppaneuvoksina (karjalaiset) varjagien idänmatkoilla: Nevaa pitkin Laatokalle ja Olhovanjokea (Volkov) Novgodiin ja Bysanttiin asti, bisnestä tekemään tai jos ei onnistunut niin ryöstelemään.

  4. Hannu Kilpeläinen on kyllä oikeassa, ja oma mutkat suoraksi -tulkintani tästä metafysiikasta skippaa kaikki mahdolliset ns. enkeliopit sekä näkemykset ihmisen ja ns. numinöösin välissä olevista välittäjäolennoista tai erilaisista ”puolijumalista”. Piraatti-aiheeseen arkitasolla: jossain määrin sana tarkoittaa ehkä myös sitä, mihin netissä viitataan sanalla trolli. Tämä blogi on enimmäkseen suunsoittoa. Tekisi mieli pistää tähän hymiö, mutta se kertoisi todella köyhtyneestä kyvystä ilmaista itseä.

Kirjoittaja

Huttunen Juhani
Huttunen Juhani
Olen toimittaja. Verkkolokikirjaani kirjoitan yksityishenkilönä, tällä tarkoitan kirjoittajan vastuuta sekä sitä, että tekstit ovat ärsyttävän pitkiä, koska en jaksa ajatella asioita tai mitenkään olla ammattimainen.