Kotimaa24: Runsaasti kirjoittajia, toivottavasti myös lukijoita ja keskustelijoita. Yhtenä aiheena on ollut armo, se nousee uskon ytimestä. Jumalan armo. Armollisuus ihmisten välillä. Armolahjat eli karismat. Rinnan blogikeskustelujen kanssa olen lukenut Juhani Rekolan ”Heräämistä pimeään”. Sekin on antanut virikkeitä armon ajattelemiseen.
Armo ja Jumalan armo. Mitä se on? Hyvä kysymys! Samalla voi miettiä, mitä usko on ja mitä kristillinen usko on. Mikä tekee ihmisestä kristityn?
Pohdin tätä lähtökohtanani se ajatus, että Jumala on isä ja me olemme sisaria ja veljiä. KM24 keskusteluissa on välillä korostettu jakolinjoja sisarusjoukossamme. Liberaaleja ja konservatiiveja. Raamattu-uskollisia, fundamentalisteja toisaalla ja toisaalla Raamatun totuudesta luopuneita, joita on kuvattu myös uskosta luopuneiksi.
Jos ja kun koettaa hahmottaa sisarusjoukkoamme Jumalan armosta käsin, muuttavat edellä mainitut vastakohtaisuudet muotoaan. Ne asettuvat erilaiseen asentoon.
Konservatiivit, Raamattu uskolliset ja fundamentalistit väittävät ottavansa Raamatun todesta, kirjain kirjaimelta ja sana sanalta. Samanaikaisesti Raamatussa on paljon kohtia, joissa teot = se miten kukin on elänyt nostetaan kaikkein tärkeimmäksi.
Onko ylipäätään mahdollista olla yhtaikaa fundamentalisti ja Raamattu-uskollinen? Minun mielestäni ei – mutta monet kyllä väittävät olevansa.
Yhdessä näillä sivuilla käydyssä keskustelussa uskon sisällöstä Raamattu-uskollinen Juha Heinilä lainasi Athanasiuksen uskontunnustusta, ikäänkuin argumenttina käytyyn keskusteluun. Luin tunnustuksen useampaan kertaan. Se julistaa: ”Sen, joka tahtoo pelastua, on siis ajateltava kolminaisuudesta näin”.
M.o.t. Voidaksemme pelastua, meidän tulisi osata ajatella kolminaisuudesta niin kuin Etelä-Ranskassa 400 – 500 j.Kr. Ajateltiin. Mutta: Ei sanaakaan armosta. Niinkuin ei muuten myöskään kahdessa muussa jakamattoman kirkon uskontunnustuksessa.
Athanasioksen nimessä kulkeva uskontunnustus päättyy näin: ”Hänen tullessaan on kaikkien ihmisten noustava kuolleista ruumiillisesti ja käytävä tilille siitä, mitä ovat tehneet. Hyvää tehneet pääsevät ikuiseen elämään, pahaa tehneet joutuvat ikuiseen tuleen. Tämä on yhteinen kristillinen oppi. Se, joka ei usko sitä vakaasti ja vahvasti, ei voi pelastua.”
Missä siis mennään tänään? Ovatko Raamattu-uskolliset myös Tunnustus-uskollisia ja Oppi-uskollisia? Edellä osin lainattu vanhan kirkon tiivistelmä Raamatusta ynnä tuhat vuotta myöhäisempi Martti Lutherin uskontulkinta? Uskollisten joukko puhuu myös 2000 vuotta vanhasta seksuaalietiikasta, avioliittokäsityksestä jne.
Mihin pyrin kyselylläni? Minusta on selvää ja vastaansanomatonta, että yhteinen, pyhä uskomme on aina ja pysyvästi muutoksen tilassa. Emme voi pysäyttää aikaa kronologisesti syntyneen Raamatun mihinkään aikavaiheeseen, emmekä myöskään kirkon historiassa. Uskomme tunnustus ei voi olla monoliittistä, kun kaikki ympärillä muuttuu. Ehkäpä salattu Jumala on sama, mutta käsityksemme ja ymmärryksemme hänestä muuttuu. Saulus oli vanhauskoinen ja vanhauskoisia elää yhä. Saulus kiivaili vanhan uskon puolesta, mutta sitten hänestä tuli Paulus, Paavali.
Entä sitten se armo? Juhani Rekola puhuu itsekin Jumalan armosta, mutta tässä kohtaa haluan välittää ”Herääminen pimeään” -kirjan lainauksen Dietrich Bonhoefferilta. Ainakin minulle se antaa paljon ajattelemisen aihetta:
”Halpa armo on meidän kirkkomme suurin vihollinen. Taistelumme tänään on taistelua kalliin armon puolesta.” ”Halpa armo on syntien anteeksiantamuksen saarna ilman parannussaarnaa. Se on kaste ilman kirkkokuria. Se on ehtoollinen ilman syntien tunnustamista. Se on synninpäästö ilman henkilökohtaista rippiä. Halpa armo on armoa ilman Kristuksen seuraamista. Se on armoa ilman ristiä. Se on armoa ilman elävää, lihaantullutta Kristusta Jeesusta. Kallis armo on peltoon kätketty aarre, jonka vuoksi ihminen menee ja ilolla myy kaiken, mitä hänellä on. Se on kallis helmi, jonka tähden kauppias luopuu kaikesta omaisuudestaan. Se on Kristuksen kuninkuutta, jonka vuoksi ihminen repii päästään häntä loukkaavan silmän. Se on Jeesuksen Kristuksen kutsu, jonka kuullessaan opetuslapsi jättää verkkonsa ja lähtee seuraamaan. Kallis armo on evankeliumi, joka on aina uudelleen etsittävä. Se on lahja, jota on aina uudelleen pyydettävä. Se on ovi, jolle on aina uudelleen kolkutettava.”
Ja sehän on ilmiselvää ettei piispa ole ajamassa kirkon agendaa…
Henrik Sawela :”Ja sehän on ilmiselvää ettei piispa ole ajamassa kirkon agendaa.”
Älä höpsi. Olihan piispan työnantaja Jeesuskin hupparikansan puolella:
http://www.humortimes.com/7620/jesus-wore-a-hoodie/ 🙂
Piispa näyttää huppari päällä ihan nuorelta. Vaikka eipä hän taida niin vanha olla muutenkaan?
Minäkin voin laittaa hupparin päälle kauppareissulleni. Voi olla, että kukaan ei ymmärrä sen merkitystä ellen laita selkääni lappua ”Hupparikansan puolella”. 🙂
Pitääkö siinä meitsiessä olla hupun ylhäällä, kuten tuossa piispalla?
Tässä eräs tunnettu henkilö huppariin sonnustautuneena:
http://la.wikipedia.org/wiki/Cucullus
Kyllä voin itse paikalla olleena todistaa, että piispa Luoma on aidosti nuorten ja hupparikansan puolella. Aivan loistava piispa!
Eiköhän hupparikansan eli nuorison puolella ole pääsääntöisesti kaikki. Onhan meillä joku nuorisotakuu eli opiskelua tai duunia kaikille nuorille vaan viimeisimmän raportin mukaan homma ei nykymenolla toimi erityisesti syrjäytyneiden nuorten kohdalla.
Hyvähän se on, että piispakin osallistuu näkyvästi keskusteluun. Ikävä tosiasia on, että jos ei verovaroja nuorisotyöhön löydy sen enempää kuin esim. vanhuksillekaan jne. niin siinähän sitten istutaan eri yhteiskunnan verovaroilla ylläpitämissä mammuttimaisissa virastoissa ja laitoksissa näköjään loppumattomissa seminaareissa laatimassa hurskaasti jos jonkinlaisia takuita, mietintöjä ja vaikka mitä lausuntoja arvoista ynnä muusta söpöstä. Missä ihan konkreettiset teot?
Siitä vain näiden virastojen ja laitosten osalta tätä joka lähtöön rakastettua sanaa ”rakennemuutos” vaihteeksi pohtimaan ja miettimään ja heh-heh, toteuttamaan.
Ja liike-elämän puolella pohdintaa vaikka siitä, miksi Suomessa nämä ylettömästi ja älyttömästi palkatut yrityspomot eivät saa vientiä vetämään, josta sitä fyffee maahan tulisi. Yksinkertaisesti kyvyt eivät riitä esim. muiden muassa Ruotsiin verrattuna. Raporttia vilahtaa julkisuuten joskus, vaan niistä ei tietysti keskustella, heh.
Rakennemuutokseen todella moneen lähtöön kyllä olisi syytä, vaan nämä ratkaisevat tahot näyttävät keskittyvän oman olemassaolonsa pönkittämiseen, muusta näköjään viis. Hurskaita sanoja ja ohjeita muille kansalaisille kyllä riittää!
Kuka voi sitten pelastua?
Jeesus vastasi: ”Mikä ihmisille on mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista”. (Luuk.18:27)
Jokainen sana ja jokainen kohta, jotka ovat kolmessa uskontunnustuksessa, on täyttä totta, eikä niistä tarvitse mitään muuttaa. Minä ylistän kokosydämisesti joka sanalla kolmen uskontunnustuksen mukaisesti Jumalaa; Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä.
Heikki, uskotko kolmen uskontunnustuksen mukaisesti vai et usko?
Pyhä jumaluusopin tohtori Martti Luther kirjoitti puhumisesta (kirjasta Ole turvallisella mielin) pari totuutta:
Valehtelemiseen tarvitaan paljon suunsoittamista ja lörpöttelyä; totuus on äkkiä sanottu.
Valhe on kuin lumipallo, mitä kauemmin sitä vieritetään, sitä suuremmaksi se tulee.
Kirkkojärjestys 1 luku / 1 pykälässä on kirjoitettuna:
Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin, ja joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa. Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.
JUHA,
näin kerrot itsestäsi: ”Minä ylistän kokosydämisesti joka sanalla kolmen uskontunnustuksen mukaisesti Jumalaa; Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä.”
Suo anteeksi, että kertomasi assosioi mieleen Luukaksen välittämän kertomuksen ”muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita.”
Eihän usko ole sanoja tai kielipelejä, vaan elämää. Matteuksen mukaan Mestarimme sanoi sen näin: ”Hedelmistä te siis tunnette heidät. Ei jokainen, joka sanoo minulle Herra, Herra, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.”
Juha, uskotko sinä tämän vai etkö usko?
Minulta kysyt, uskotko kolmen uskontunnustuksen mukaisesti vai etkö usko? Kun kohta täytän 70, niin aika monta kertaa minulta on kysytty: ”Uskooko pastori Jumalaan?” Aika usein kysyjän tarkoituksena on ollut osoittaa, että hän uskoo, mutta minä en. Mutta Juha kyllä minä uskon. Uskon, niinkuin ev.lut.kirkkomme opettaa.
Samalla ajattelen, ettei usko ensisijaisesti ole sanoja, vaan elämää. Jeesus sen niin hyvin sanoi; Hedelmistä te siis tunnette heidät, ei monisanaisuudesta, ei rukoustupsuista eikä Herra Herra hokemisesta. Vaan elämästä. Eli jos haluat kehua tunnustuksesi virheettömyyttä, kehu Juha välillä elämääsi. Pyhä Jumaluusopin Tohtori Martti Luther sanoi, etteivät hyvät teot tee ihmisestä uskovaa, mutta uskova tekee hyviä tekoja. Oletko Pyhän Tohtorin kanssa samaa mieltä, vai mitä mieltä olet?
Etkä vielä vastannut siihen, miksi vanhan kirkon tunnustukset eivät ollenkaan puhu armosta? Ei kai pelastuksemme asia voi olla kiinni vain Athanasiuksen nimissä kulkevista Jumalan määrittelystä ja sen oikein toistamisesta? Kai siinä sentään armolla, Jumalan armolla on joku osuus? Vai onko oikea usko sinusta vain sanoista kiinni?
Heikki kirjoitti: “JUHA, näin kerrot itsestäsi: “Minä ylistän kokosydämisesti joka sanalla kolmen uskontunnustuksen mukaisesti Jumalaa; Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä.” Suo anteeksi, että kertomasi assosioi mieleen Luukaksen välittämän kertomuksen “muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita.” Eihän usko ole sanoja tai kielipelejä, vaan elämää. Matteuksen mukaan Mestarimme sanoi sen näin: “Hedelmistä te siis tunnette heidät. Ei jokainen, joka sanoo minulle Herra, Herra, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.”
Heikki, otan nöyrästi vastaan palautteesi. Ihan en ymmärrä kaikkea, koska varmaan olen sokea omille ajatuksilleni ja kommenteilleni. Kommenteistasi välittyy, miten sinä koet minut. Ihan kaikkeen en pysty vaikuttamaa. Pyydän anteeksi, kun K24:ssä kommentoin (nykyisin aika harvoin) ja aikaisemmin pidin blogia. Vaikuttaa siltä, että Heikin ja muiden takia olisi parempi kuin pysyisin poissa täältä.
Kerroin, että uskon kolmen uskontunnustuksen mukaisesti Jumalaan. Ylistän häntä, en itseäni. Ylistän Jumalan teoista, en omistani. Minun teoissani ei ole mitään kehumista; paljon paremmin voisi kaiken tehdä. Toivottavasti kuitenkin vaimoni, lapseni, vaimoni sukulaiset, minun sukulaiset, naapurimme, seurakunnan jäsenet, pastorimme, seurakunnassa kävijät, raamattu- ja avioliittopiirissä olevat, ystäväni ja kaikki muut joita tapaan, kokisi minut eri lailla kuin sinä, tosin täydellistä ja hyvää ei minusta saa tehtyä mitenkään. Jos jotain hyvää minussa on (tai olisi), niin se kaikki tulee Jumalalta ei minusta itsestäni. Todellakin hedelmistä meidät tunnetaan.
Heikki kirjoitti: “Minulta kysyt, uskotko kolmen uskontunnustuksen mukaisesti vai etkö usko? Kun kohta täytän 70, niin aika monta kertaa minulta on kysytty: “Uskooko pastori Jumalaan?” Aika usein kysyjän tarkoituksena on ollut osoittaa, että hän uskoo, mutta minä en. Mutta Juha kyllä minä uskon. Uskon, niinkuin ev.lut.kirkkomme opettaa.
Samalla ajattelen, ettei usko ensisijaisesti ole sanoja, vaan elämää. Jeesus sen niin hyvin sanoi; Hedelmistä te siis tunnette heidät, ei monisanaisuudesta, ei rukoustupsuista eikä Herra Herra hokemisesta. Vaan elämästä. Eli jos haluat kehua tunnustuksesi virheettömyyttä, kehu Juha välillä elämääsi. Pyhä Jumaluusopin Tohtori Martti Luther sanoi, etteivät hyvät teot tee ihmisestä uskovaa, mutta uskova tekee hyviä tekoja. Oletko Pyhän Tohtorin kanssa samaa mieltä, vai mitä mieltä olet?”
Heikki, kysyin sinulla uskotko uskontunnustuksien mukaisesti Jumalaan, koska minun kommenttini ovat sinulle myrkkyä. Tunnustuspykälä jota lainasin, kertoo, miten evl-kirkossa uskotaan. Ymmärsin, että uskot luterilaisen tunnustuksen mukaisesti, kuten minäkin. Tällöin voisi ajatella, että niin Heikin ja minun fundamentteja löytyy tunnustuspykälästä. Minä kehun ja ylistän ainoastaan Jumalaa, en itseäni, en uskostani, en teoistani, enkä mistään mitä maallista minulla. Arvostan paljon kirkkoisiä, joista suurin on tohtori Martti Luther. Samoin arvostan paljon niitä ihmisiä, joiden kanssa olen tekemisissä. Totta on hyvät teot seuraavat oikeaa uskoa. Jumalan rakkaus meitä kohtaan saa muutosta aikaan. Emme pysty itseämme muuttamaan, vaikka yrittäisimme kuinka paljon. Ainoasta Jumala pystyy meitä muuttamaan, jolloin kivisydämemme vaihtui lihasydämeksi ja hyviä hedelmiä syntyy itsestään. Kaikki hyväkin mitä teemme on Jumalan tekoa ei meidän omiamme. Aina kiitos kuuluu Jumalalle ei meille itsellemme. Ansioluettelot jätän muille. Itselläni sellaista ei ole.
Heikki kirjoitti: “Etkä vielä vastannut siihen, miksi vanhan kirkon tunnustukset eivät ollenkaan puhu armosta? Ei kai pelastuksemme asia voi olla kiinni vain Athanasiuksen nimissä kulkevista Jumalan määrittelystä ja sen oikein toistamisesta? Kai siinä sentään armolla, Jumalan armolla on joku osuus? Vai onko oikea usko sinusta vain sanoista kiinni?
Kyllä Jumalan armo on uskontunnustuksia. Tunnustuksissa kerrotaan mm. Jumalan Pojasta, joka syntyi ihmiseksi, kärsi meille kuuluvan rangaistuksen, kuoli ja haudattiin, nousi kuolleista, meni Isän kotiin Taivaisiin ja on tuleva takaisin tuomitsemaan niin elävät kuin kuolleet. Jumalassa, Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa meillä on armo.
On hämmentävää, kun luulottelet mitä minä muka uskoisin. Toki saat blogissasi tehdä, mitä haluat.
Kiitän siitä, että olet lukenut paljon kommenttejani ja saanut aiheen monille blogeillesi ja kommenteillesi. Tosin ne värittyvät sinun luuloillasi. Joka päivä opimme ymmärtämään paremmin toisiamme, jos meillä on kristillistä rakkautta.
Jumalalle on mahdollista pelastaa ihminen, joka ei voi pelastaa itseään edes uskomalla oikikeiden tunnustusten sanamuotoihin. ”Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät. Tämän Hengen hän vuodatti runsaana meidän päällemme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, jotta me hänen armonsa ansiosta tulisimme vanhurskaiksi ja saisimme osaksemme ikuisen elämän, niin kuin toivomme.” Ainoa ansio on ’Hänen armonsa ansio’.
Lopultahan on kysymys Jumalan Pojan Uskosta, meidän oma uskomme ei meitä pelasta. Kun Jumala vanhurskauttaa jumalattoman uskon kautta Kristukseen, niin silloin loppuu kaikki ihmisen vanhurskaus.
Kallis Armo on kuin sydämmen lyönti ihmisen rinnassa, ilman sitä ei ole elämää. Halpaa armoa en tunne, siitä en osaa sanoa mitään.
ISMO,
auttaisiko tässä, jos kirjoittaisimme kaikki sanat isolla alkukirjaimella?
Kaikki ihmisen vanhurskaus loppuu? Mutta eikö Jumala kuitenkin luonut meidät omaksi kuvakseen? Onko väärin, jos rukoilemme: Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä? Onko väärin, jos emme pidä käsiämme vain ristissä, vaan koetamme käsillämme myös tehdä jotakin? Vai onko se syntiä? Oliko Paavali väärässä,kun hän puhui meistä ihmisistä (siis meistä kurjista syntisistä, mihinkään kelpaamattomista, heikoista ja saastaisista) Jumalan työtovereina? Onko syntiä ajatella itseään Jumalan työtoverina? Toki tiedän että se on suomalaisessa kristillisyydessä paljon viljelty ajatus tämä huonous ja heikkous, mutta eikö kristinuskon juuret ole kuitenkin tavallaan muualla kuin tässä rakkaassa kotimaassamme?
Minulla on armoon kaksi näkökulmaa. Toinen on se, että pelastun Jumalalta lahjaksi saadun armon vuoksi ilman omia tekojani. Toinen näkökulma on se, että armo on myös minulle annettu tehtävä, kristityn kutsumus olla armollinen. Uskallan joskus ajatella, että joku voi oivaltaa jotain Jumalan armosta minunkin vajavaisen armeliaisuuteni kautta.
Martti Pentti, entä kuinka sitten sovellat tähän omaan ”armollisuuteesi” esim Lutherin hyväksymät vainot, oliko hän ”armollinen” ja välittikö armoa lähimmäisillekkin?
En ole Lutherista vastuussa, vaikka olenkin hänen kaimansa.
Martti Pentti lausut kuitenkin seuraavaa:”kristityn kutsumus olla armollinen”, siis kuinka sovitat tämän Lutheriin eli kun vielä jatkat omalle kohdallesi seuraavaa:”Uskallan joskus ajatella, että joku voi oivaltaa jotain Jumalan armosta minunkin vajavaisen armeliaisuuteni kautta.”, nyt siis oletko oivaltanut Lutherin kautta jotain
VAIKKA hän ei ollut armollinen eli täyttänyt ”kristityn kutsumusta”?
Luterilaisena olen toki saanut jotakin ’Lutherin kautta’, mutta niin lukemattoman muun mutkan kautta, että hänen henkilönsä ansioineen ja puutteineen on minulle hyvin etäinen. Martti Luther ei ole minulle samalla tavalla ’pyhä jumaluusopin tohtori’ kuin Juha Heinilälle.