Halla-aho ja Celentano ovat kumpikin kuuluisuus omassa maassaan. Celentanosta jo kirjoitinkin 25.4.21, koskien kirkon tehtävää. Kumpikaan ei tunnustaudu uskovaksi ei edes muotojumaliseksi. Silti he peräävät julistusta iankaikkisuudesta, mielummin taivaasta. Tämän peräämisen he kumpikin perustelevat sillä, että kaikki se missä kirkot, RKK ja Evlut, käyttävät resurssinsa on asioita, joita jo tehdään maailmanlaajuisesti ja menestyksellisesti, kuten UK:n kytkennät ja Punainen Risti, muunmuassa. Jopa siinä määrin, että tällä esiintymisen alueella on tungostakin.
Halla-aho on tunnustautunut evlut kirkon jäseneksi. Hänellä on siis sillä perusteella syy ja oikeus tuoda rakentavia ehdotuksia, vaikka ihmettelyn ja kritiikin muodossa. Halla-aho yksinkertiasesti totesi kirkon unohtaneen sen varsinaisen tehtävän, mikä on ensisijaisesti hengellinen, siis näkymätön, eli ikuinen.
Tähän helsinkiläiset piispat vastasivat hymähtelevällä armeliaalla otteella. He luettelivat kuin fariseus lukuisia kirkon inhimillisiä ystävyydentekomuotoja. Nämä edustivat, tai niihin on leivottu hengellisyyttäkin ja oivallus oli, että usko täytyy elää todeksi.
Niin, — mikä usko? Usko on Jumalan lahja jokaiselle, joka sen haluaa ottaa vastaan. Halun osoitus on yhtäkuin suostua, ensin, Isän vedettäväksi, pelastettavaksi ikuisesta kadotuksesta.
Eli kummankin kuuluisuuden kaipuuseen on vastaus: 2.Kor.4:
18 meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia.
Ehkä vieläkin ärsyttävämpi, mutta tiukasti asiaan liittyvä Raamatun ohje on Paavalin sanat 1.Kor.2:
2 Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.
Pekka Veli ja Ismo,
Yritin keskittää huomion siihen, mikä on kirkon ainoa tehtävä. Tätä haikailivat otsikon kuuluisuudetkin. He ovat perustelleet asian ja minä samaa toistin. Myös kiinnitin huomiota siihen, että vaikka he eivät ole Kristuksen seuraajia , joita kristityiksi alettiin nimitellä – kutsua, Antiokiassa. Kumpikin, Italian ja Suomen ”edustaja”, on tunnustautunut ulos alkuperäisestä merkityksestä, mitä kristitty-sanana kertoo, eli tarkoittaa Jeesuksen seuraajaa ja kuulumista Seurakuntaan, jota kutsutaan myös Kristuksen ruumiiksi ja mikä on Apostolien ja Profeettojen perustukselle laskettu.
Tämä perustuksen ”perustuslaki” vaikka on lituska kirjanen sisältää kaiken mitä tähän elämään ajassa ja kaikkeen taivaalliseen tarvitaan.
Pekka sanoit, että ”Kyllä kirkon opista löytyy myös puhdas evankeliumi, ..”. Kyllä voi löytyäkin, muttei päde, koska kaikki enemmän ja vähemmän kehällinen kumoaa Ytimen.
Tämän suhteen haluan mainita RKK:n oppit, mitkä eivät sisällä nekään, joskin vielä räikeämmin, puhdasta Evankeliumia, koska Trenton päätös traditioista määrittelee isien perinteet, traditiot Kirjoitusten kanssa samanarvoisiksi ja erotessaan toisistaan, traditiot pätee. En näe liioittelevani, jos sanon, että näin on liian usein evlut kirkossakin. Siksi kuolemanjälkeinen, varsinainen hengellinen, todellinen iankaikkinen on sysätty syrjään ja sotkettu vain kirkon taikinaan, josta mainitsemani piispat käyttävät määritelmää ”elää usko todeksi”.
Eli, yksityisiä selviytyjiä on Evlut kirkon jäsenlistoilla, jotka jopaosallistuvat kirkon elämään.
Tässä blogissani on kuitenkin ydin siinä, että kirkolla ei ole hengellistä sanomaa, mikä Jeesuksen käskyn mukaan on, kun puhutaan Hänen Seurakunnastaan, ”tehkää parannus ja uskokaa Evankeliumi”.
Kyllä tekin Pekka ja Ismo ja joku muukin saa sen vaivoin sanottua, mutta laimennettuna ”viran” vaikutuksilla.
Ensinnäkin luulen että jopa kirkon ja sen palvelijoiden toimesta tai avulla syntyy se oikea kaipaus joka lopulta tulee uskoksi. Olen todella varma siitä että niin sanottuja leipäpappeja ei enää löydy vaan he ovat tosissaan ja tekevät kutsumustyötä.
Eiväthän papit eivätkä maalikkosaarnaajat aina onnistu sovittamaan sanojansa niin että se tavoittaisi ytimen . Mutta he kyllä yrittävät ja välillä kun eivät keskity ytimeen niin he yrittävät sovittaa sanansa sielunhoidollisesti. Sillä lailla ,että sanat voivat kuulostaa pitemmälle päässeen korvissa lattealta ja vesiperältä.
Se mitä he eivät osaa sanoiksi pukea löytyy heidän sanattomasta saarnasta, siitä jota heidän olemuksensa säteilee.
Osmo Tiililä tiivisti kirkon merkityksen olla olemassa, ”koska täällä kuollaan”. Lausuma on jo liiankin tuttu, eikä enää tunnu missään.
Tiililän pyrkimykset tiivistyivät kirkkoon, joka edustaisi Jumalan seurakuntaa. Eli siihen kuuluisivat ne, jotka siihen kuulua halusivat. Tuo halu syntyy vain uskoontulossa, syntymästä Ylhäältä. Tiililä ei suinkaan yrittänyt käyttää vuosisataista sakramenttien vaikutusta, voimaa. Tiililä peräsi vuosituhansien vanhaa perustetta Kirjoituksista, eli Apt. 10:
35 vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen.
Tämä sama on VT:n puolella Jes.56:
6 Ja muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaakseen Herran nimeä, ollakseen hänen palvelijoitansa, kaikki, jotka pitävät sapatin eivätkä sitä riko ja pysyvät minun liitossani,
7 ne minä tuon pyhälle vuorelleni ja ilahutan heitä rukoushuoneessani, ja heidän polttouhrinsa ja
teurasuhrinsa ovat otolliset minun alttarillani, sillä minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi.
Eli koko Evankeliumi on Vanhan Testamentin kirjoituksissa. Jumala ei ole koskaan ottanut edes huomioon, mihin ajalliseen ryhmittymään kuulumme, vaan muuttunut sydän, uskoontulo, vaikuttaa otollisuuden ajassa ja ajattomuudessa, kuoleman jälkeen. Jumala otti nimelleen Israelin kansan, ilmoitti heille tahtonsa ja tien taivaaseen. Kuitenkin taivaaseen mentiin yksi kerrallaan, jopa niin että miljoonat tuhoutuivat synteihinsä ja vain muutama pelastui.
En ole missään tavannut, en edes kuullut, teologian masterit ja tohtoriaatit välittäisivät jotain ”sanatonta saarnaa”. Ne kyllä kasvavat mystiikasta, salaperäisessä ”valossa”, mutta säteilevät valoa, mikä onkin pimeyttä. Tämä on kanta Raamatusta.
Paavali iloitsi siitä, että Jumalan sanaa puhutaan, julistetaan Evankeliumia, jopa epäpuhtaalla mielellä, mutta kunhan se mitä julistetaan on puhdasta, vt. 1:
15 Muutamat tosin julistavat Kristusta kateudestakin ja riidan halusta, mutta toiset hyvässä tarkoituksessa:
16 nämä tekevät sitä rakkaudesta, koska tietävät, että minut on pantu evankeliumia puolustamaan,
17 nuo toiset taas julistavat Kristusta itsekkyydestä, epäpuhtaalla mielellä, luullen tuottavansa minulle murhetta kahleissani.
18 Vaan mitäpä tuosta, kunhan Kristusta vain tavalla tai toisella julistetaan, joko näön vuoksi tai totuudessa! Ja siitä minä iloitsen, ja olen vastakin iloitseva.
Ongelma ei ole Alkuperäiset Kirjoitukset, puhdas Jumalan sana, ei edes julistajan epäpuhdas ja kiero mieli. Ongelma on niiden vääntely, muuttaminen, niihin lisäykset ja niistä poistot, vt. 2. käsky.
Eli ihmiskunnan tärkeintä asiaa, iankaikkisuusosaamme paketoida sanattomuuksiin ja käsittämättömiin pohdintoihin, jotka ikäänkuin synnyttäisivät hohdetta oikeasta. Evankeliumi on käsketty saarnattaman kaikille, selkeästi suurilla kirjaimilla, selkeällä ilmaisulla ja kuuluvasti.
Sami Paajanen. Vai että Kaikkivaltiaalla olisi despootin tahto? Olen sitä mieltä, että sekoitat kalvinistisen ja luterilaisen predestinaatio-opin. Kenestäkään meistä ei ole Jumalan kaikkien aivoitusten ymmärtäjäksi.Kyllä kysymys on siitä, miten sanoitetaan se, että Jumala saa kaiken kunnian ihmisen pelastumisesta. Lisäksi siitä, miten sanoitetaan paradoksi: miksi kaikki eivät pelastu, vaikka Jumala vakavasti tahtoo kaikkien pelastusta.
Marko S.,
Nyt kun taas lomailuni jälkeen ”tapasimme”, niin haluan ilmoittaa, että laitan sinulle kommentin edellisen blogini, ”Kirkollinen akti” lopuun. Vaikket toivonut jatkoa puoleltani, niin yksityisen kontaktin puuttuessa teen sen julkisesti.
Marko,
Mitä luterilaisuuden tunnustuskirjaan, ilmeiseti merkittävimpään, tulee, niin sen nimi jo sotii Jumalaa ja hänen kirjallista sanaansa vastaan. Missään Kirjoituksissa ei ole ilmaisutu, että ihmisen ratkaisuvalta olisi sidottu. Ihminen on sitten Paratiisin saanut ratkaista ottaako hän (vastaan) omenan. Jumala todella sallii meidän päättää kiusauksemme, jos lihan mukaan vaellamme.
Marko Sjöblom, kyllä luterilaisuuden mukaan Jumalalla on despoottinen tahto, hyvin mielivaltainen.
Marko, en ole puhunut sanaakaan kalvinismista, miten voit sekoittaa ja miksi haluat tuoda keskusteluun tämän? > Seuraavaksi lankeat tyypilliseen retoriseen kikkailuun, ( puhe Jumalan kunniasta ja salaisista aivoituksista) edes luther ei omissa teksteissään tee Jumalasta tällaista, predestinaation kohdalla, vaan hän puhuu siitä avoimesti. Marko, mitä ajatuksia tämä sinussa herätti.
Ismo kirjoitti, ettei jännitettä saa mennä purkamaan. Tässä vapaassa tahdossakin piilee tietty jännite. Siksi siitä on tehty ongelma. Se voidaan käsittää kahdella täysin vastakkaisella tavalla. Niistä molemmat on yhtä aikaa voimassa ja muodostaa siksi sen jännitteen, joka aiheuttaa erimielisyyden, kun ei voida ratkaista sitä kumpi on oikeassa, kun molemmat on.
Jos asiaa viljellään puhtaaksi kummasta näkemyksestä tahansa, niin jännite katoaa ja samalla katoaa myös yhteys näiden kahden näennäisesti vastakkaisen asian välillä.
Pekka Veli Pesonen, ei mitään jännitettä ole olemassa. On vain predestinaatio, Jumala valitsee ne jotka haluaa. Miten tuossa voisi olla jokin jännite. Asia on täysin selvä. Tätä on luterilaisuus, se on ihmisen sidottua tahtoa, kykenemättömyyttä, ja tästä kykenemättömien joukosta Jumala valitsee tietyt, muuten ei kukaan pelastuisi.
”,,,paketoida sanattomuuksiin ja käsittämättömiin pohdintoihin… ” Tämä keskustelu hyvänä esimerkkinä.
Sami, ei Luther ja kumppanit puhuneet omiaan, vaan sen, minkä Apostolit ovat meille kirjoittaneet ja jättäneet. Etko ole lukenut Paavali Roomalaiskirjeen 9 lukua?
Jumalan aivoituksen mukainen valinta on Armosta. Armovalinta ei sulje pois ihmisitä, vaan ihmisen teot. Jumalan vanhurskas on elävä yksin uskosta, jonka mukana ja kautta on tuleva ihmisen vaellus tässä elämässä. Valinnan perustana pelastuksessa ei siis ole ihmisen vaellus, vaan Jumalan Armo Kristuksessa. Tämä on kirkas Kristillinen oppi, jonka Jeesus toi maailmaan.
Evankeliumia on julistettava kaikkeen maailmaan. Joka sen kuulee ja uskoo, saa tuon ilosanoman kautta Voiman tulla Jumalan lapseksi. Siemen ja alku on siis Jumalan Sana, joka vaikuttaa ihmisessä kaiken, ei ihmisen operointi millään tasolla. Ei edes ”vapaa tahto”
Se taas, joka pystyttää edelleen omaa vanhurskauttaan, ei suostu Jumalan vanhurskauden alle, jossa YKSIN Jumalan tahdon mukainen aivoitus Kristuksessa pelastaa ihmisen. Jumala ei jaa kunniaansa kenenkään kanssa, vaan jos joku kerskaa, niin olkoon ylistys ja kunnia yksin Jumalan.
Jumalan Rakkaus ihmistä kohden tuleekin nähdä yksin Kristuksen Armon kautta, eikä siis ihmisen tekojen kautta, koska ihminen on syntinen ja kelvoton saavuttamaan vanhurskautta oman tahtonsa ja valintojensa varassa.
Ismo, et taida olla perehtynyt ensinnäkään luterilaiseen predestinaatioon. Tämä sinun vastaus on kikkailua, jolla ei ole mitään tekemistä valinnan kanssa. Sitten tuot näyttämölle yleisen armonjulistuksen, joka tietenkään ei ole valinnan lähtökohta vaan valinnan realisoimista. Se ei kuitenkaan ratkaise luterilaisen despoottisen Jumalan arvoitusta, hirmuhallintaa. Ps. Roomalaiskirjeen 8 lukua on käytetty predestinaation Raamattu argumentaationa.
Kannatta lukea Raamatusta, eikä toistella luterilaisuuden nimiin laitetuista ennaltavalinnoista. Ihan selvästi siellä sanotaan jossain kohtaa, että niin monta uskoi, kuin autuuteen säädetty oli. Tämä on Jumalan ennalta näkemistä, eikä voi kumota sitä kohtaa, jossa todetaan että Hän tahtoo kaikkia ihmisiä totuuden tuntoon
Jumalan valinta, armovalinta tarkoittaa, että kaikki on valittu, määrätty pelastukseen. Sen Jumala osoitti Jeesuksessa. Sen myös vahvisti Paavali Areiopagilla Apt. 17:
30 Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.
Tehnyt tiettäväksi,ehdottomana ilmoituksena, että KAIKKIEN ihmisten KAIKKIALLA on tehtävä parannus. Parannuksen seuraus on Jumalan teko ja vaikutus, niinkuin Jumala vaikuttaa herätyksen, vetää puoleensa. Ihmisen ”teko” on suostua vetoon, parannukseen.
Armovalinta on sakramenttien tunkeutumista voimaksi, sen sijaan että Pyhä Henki voisi uudestisynnyttää, kuolleen Jumalan ihmiseen asettaman, hengen. On kysymys vapaaehtoisuuden ”portista” mikä on pidettävä auki Jumalan hengen toiminnalle. Eli uskovasta tulee Jumalan työtoveri jo uskoontulossa.
Armovalintaa, siinä mielessä kuin jännitteitä synnyttävä Sidottu Ratkaisuvalta-kirja niitä virittelee ei ole. Jumalan valinta ja tahto, sulasta armosta on, että kaikki ihmiset tekisivät parannuksen. Suurempaa armoa, mielestäni, ei voi kuvitella. Ei myöskään suurempaa reiluutta voi kuvitella, koska ihminen voi valita, suostua, päättää tulla pelastetuksi. Ei Luther näin opeta, eikä Lutherin opetus ole kirkas Raamatun oppi. Klassisen kristillisyyden oppiksi se on ”kirkas”, muttei pelastava oppi.
Reijo Mänttäri; ” Jumalan valinta, armovalinta tarkoittaa, että kaikki on valittu, määrätty pelastukseen. Sen Jumala osoitti Jeesuksessa. ”
Tämä on juuri oikea opetus, luterilaisuudessa se ei mene näin.
Valettahan tuo, juuri luterilaisuudessa opetaan kirkkaasti Kristuksen täydellistä lunastusta, jossa meidät on pesty jo kasteessa uskon kautta Hänen omikseen. Armovalinta on jo tehty ihmiskunnalle Kristuksessa, uskon kautta vaan osallisiksi tullaan ja silloin moni haluaa jäädä pois.
Samuel Kettunen,
Juuri ripottelit kolme kommenttia. Kokoan ne ja vastaan/kommentoin huomenissa.
Tässä viimeisessä kommentissa, minun ja Ismon, tulee esille kirkkojen, Evlut ja RKK, kuolemanjälkeisen ”järjestely”. Eli ei sitä tarvi monenkaan ihmisen käsitellä, koska Augustinus , Luther ja heistä versova jatkumo on asian asettanut kuntoon sakramenteissa, etenkin kasteen sakramentissa. Sidottu ratkaisuvalta-tunnustuskirja muotoilee tai paremminkin vääntää ikuisuusosan sellaisille mutkille ja muotoon, että tulkinnoille on riittävästi ruokaa. Sen sijaan, että julistettaisiin niinkuin Jeesus käski, parannusta, saarnattaisiin parannussaarnaa, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus, mikä ei ole yhtäkuin autuuttava kaste.
Jotenkin pidättelisi tämän blogini teeman painotusta se seikka, jos mainitut kirkot edes ahkerasti mainostaisivat jo laittaneensa kuolemanjälkeisen tilan kuntoon. Nyt ”mainonta” tapahtuu esim. Suomessa jokaisessa evlut messussa, jossa kuulijoina on häviävän pieni määrä sakramentalisesti uskovia.
Billy Graham aikoinaan Helsingin olympia-stadionilla kehotti suomalaisia palaamaan siihen uskoon, johon heidät on lapsena kastettu. Graham myös totesi, että kun Lutherille kirkastui vanhurskautus-oppi, niin koko Eurooppa ”vavahti”.
Billy Graham oli tietysti väärässä, uskonpuhdistus ei koskenut koko Eurooppaa, lähinnä läntistä kristikuntaa. Luterilaisia on lisäksi maailmassa vajaa 100 miljoonaa.
Tässä kohtaa Bill oli oikeassa, koska uskonvanhurskauden tuli sytytti laajoja alueita ja tekee niin yhä.
Missä kohdassa Raamatussa on kerrottu se mitä parannus on? Tästä kai tässäkin keskustelussa ollaan hiukan erimielisiä, että mitä se parannus on.
Saamani opetuksen mukaan parannus on sitä, että kun uskon Vapahtajani sovittaneen koko syntisen olemukseni. Ei siis pelkästään syntisiä tekojani. Näin olen tullut uskon kautta kokonaan vanhurskaaksi ja kokonaan myös pyhäksi. Ei vain teoriassa, vaan aivan todellisesti.
Tähän pyhyyteeni en voi saada mitään lisäarvoa omilla ponnistuksillani. Nyt koska omatuntoni on puhdistettu Vapahtajan pyhällä verellä, niin minun parannukseni voima on siinä rakkaudessa, joka Herralla on minua kokonaan syntistä ihmistä kohtaan. Pyhitykseni on vain siinä, että saan olla Vapahtajaani niin lähellä, että hänen valonsa näyttää minun kätketytkin syntini ja samalla Hänen valtavan armonsa. Siinä saan levätä ansaitsemattomassa ja loputtomassa anteeksiantamuksen kristallimeressä.
Tässä on tuo sama jännite. Koen olevani kokonaan syntinen ja samaan aikaan uskon, että Vapahtajani veriuhri riittää minunkin syntisen puolesta. Jumala kun vanhurskauttaa juuri syntisen. Jollainen olen. Vain Hänen rakkautensa voi minussa aikaansaada halun ja voiman pyrkiä yhä parempaan.
Veli Pekka Pesonen, ”Tähän pyhyyteeni en voi saada mitään lisäarvoa omilla ponnistuksillani”
Tämähän on aika ongelmallinen lause. Pyhyys, ei ole mikään stabiili tila. Sinä, et ole valmis, vaan olet tulossa pyhäksi, luonto on kutsuttu jumalallistumaan. Tämä lauseesi oikeastaan haluaa salaisesti torjua kilvoituksen. Jos Jumalan pyhyys ei realisoidu sinussa ja elämässä, kirkon yhteydessä, ollaan vaarallisella vesillä. Samaan aikaan kuitenkin haluat kilvoitella.
Tätä lausettasi voisi muokata seuraavasti; kun tunnustan syntini, se ei tuo mitään lisää anteeksiantamukseen. Sillä olehan saanut jo anteeksi kun uskon.