HÄDÄSSÄ KIRKKO TUNNETAAN?

Ihminen on hätähousu. Sillä on kiire aina jonnekin. Useimmiten kuitenkin vessaan. Ihminen tekee hätäpäissään varsin helposti harkitsemattomia ratkaisuja. Ihmisellä voi pissa mennä housuun, tulla hätä käteen tai nousta kakka päähän. Ei ole ihmisen omissa käsissä elämä, ei. Kun luonto huutaa, niin se on sitten menoa ja  sivistyneet tavat osoittautuvat pelkäksi pintasilaukseksi. Raakalaismaisia barbaareita olemme  yhä. Ei meitä näytä kiinnostavan toisten ihmisten hyvä, vaan hätätapauksissa etusijalla on aina  oma alkukantainen perustarpeentyydytyksemme

maslowin-tarvehierarkia

Ainakin Maslow pitää ihmistä varsin tarpeellisena olentona…

Jokin aika sitten Ruttopuisto sai kaipaamansa vihreän vessan. Siinä on kaksi ovea. Toisen oven takana on maksuton pisuaari ja toisen maksullinen WC-pönttö.  Enää ei nuorten kaljanjuojamiesten tarvitse  kesäisten hautuumaabileitten sivutuotteena  pissata  sakastin oveen eikä neitojen  kykkiä läheisessä pusikossa tarpeillaan.  Naisillehan tulee tunnetusti kova pissahätä aina  kun heitä nauratetaan.

Tuomiokirkossa tilanne on se, että miesten hätä on hengellistetty. Entisessä Miesten huoneessa  jännittävät nykyään morsmaikut ennen alttarille vientiä, vaihdetaan pienille lapsille vaippoja ja imetetään noita ihmisen taimia. Pappi tavattavissa-päivystys on järjestetty myös tuohon samaan huoneeseen ma-pe  klo 15-17. Vanhasta tottumuksesta myös miespuoliset japanilaisturistit yrittävät hädissään koputella kyseiselle ovelle, mutta heitä ei sisään päästetä. Hädän hetkellä näytetään vain ovea. Tosin sitä keskikäytävän toisella puolella olevaa.

 

bajamaja

 Nämä eivät ole Baja-Majoja, mutta kuitenkin paikkoja, joissa keisaritkin käyvät yksin..

Kallion seurakunta  on taas ylittänyt uutiskynnyksen uusimmalla tempauksellaan. Kirkkoherransa Nikodemus Kapeasolan idealta vaikuttaa inhimillisen hädän ulkoistaminen pois kirkon piiristä: Kaupunginosapartyihin on hommattu 30 vuokraulkohuussia, joissa lukee: KIRKKO AUTTAA HÄDÄSSÄ.  Viimeksihän niillä oli iso  banderolli, jossa kehotettiin hyppimään homon lailla. Silloin tosin ei ollut kyse vessajonoista vaan pomppulinnasta…

30 huussia tuntuu hätävarjelun liioittelulta. Tietenkään ei ole oikein käyttää ihmisten hädänalaista tilannetta hyväksi, mutta olisihan se toki  hauska saada Kurkku ja Kuponki-lehteen sellainen kuva, jossa hätääntyneet ihmiset jonottaisivat viiteen Baja-Majaan  jalat ristissä.

Tuo Kirkko auttaa hädässä-tekstii  on sanomaltaan  vähän turhan pliisu, ennalta-arvattava. Olen varma, että te, hyvät lukijat, keksitte paljon parempia ilosanomia. Antakaa tulla vaan lastia ihan vapaasti, nyt ei tarvitse pidätellä. Älköön hätä lukeko lakia vaan evankeliumia!

 

Kesämopo pääsi taas karkuun blogistin käsistä tämän K24-uutisen takia:

https://www.kotimaa.fi/artikkeli/kalliossa-kirkko-auttaa-vessahadassa/

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Ev.lut.kirkon diakoniatyö on laatuluokkansa ykkönen, mitä tulee hädässä ja toimeentulonsa kanssa kamppailevien ihmisten parissa, yhdessä kunnallisen sosiaalitoimen kanssa. Ei kahta puhettakaan ettei näin olisi.

    Mutta.

    Me kaikki tiedämme, että Ev.lut.kirkko munaa itsensä siinä, ettei se tee selkeää pesäeroa näihin merkillisiin kovasydämisiin vanhauskoisiin, jotka jokapaikassa – kuten täällä K24n sivuillakin – korostavat alvariinsa omaa merkitystään ja äärettömän lakihenkistä uskonnollista tuomitsemislinjaansa.

    Ev.lut.kirkko äärimmäisen tärkeä organisaatio. Hädässä olevien silmäterä. Diakoniatyö on huippuosaajien hallussa. Luojan kiitos siitä !

  2. Nuo ne ovat paikkoja, jotka saavat raavaimmankin miehen polvilleen. Siellä voi polvillaan purkaa tuntonsa ja huutaa katumustaan kurkku suorana ”posliinijumalalle”, joka lempeästi kuuntelee kaiken ja vastaanottaa kaiken, mitä ihmisellä on hänelle annettavanaan. 🙂

    Nämä hallitsijoiden paikkoja, joista paikka ja tila on käyttäjän hallussa taatusti. Valtaistuimellaan istuva hallitsija hallitsee pientä valtakuntaan taatusti.

Kirjoittaja

Kiuru Hannu rovasti Ruttopuiston
Kiuru Hannu rovasti Ruttopuistonhttp://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121
Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (67 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121