Esko Kurvinen ja sananvapaus

Kansanedustaja Kurvinen (Kok, Oulun vaalipiiri) jätti kirjallisen kysymyksen siitä, miksi Vapaa-ajattelijain liiton toiminta sallitaan. Kurvinen ei ole profiloitunut ”tonyhalmeena”, mikä tekee asiasta vakavan.

Huolestuttavinta asiassa on pyrkimys sananvapauden tukahduttamiseksi. Kurvinen kirjoittaa

Vapaa-ajattelijain Liitto levittää aktiivisesti myös yksipuolista tietoa kirkosta eronneiden määristä. Yhdistys ei tarjoa sivustojensa kautta mahdollisuutta liittyä kirkkoon, saati muutakaan puolueetonta tiedonsaantimahdollisuutta kirkon jäsenmäärien kehityksestä, eli siltä ei saa yhtenäistä ja totuudenmukaista kuvaa jäsenmäärien kokonaiskehityksestä.

Koko totuus?

Mitä tarkoittaa yksipuolisen tiedon levittämisen kielto? Olisiko esimerkiksi väitteen

Somalit syyllistyvät kantaväestöä useammin rikoksiin.

levittäminen kiellettävä, koska väite jättää olennaisen taustatiedon kertomatta? Toisaalta korjattu väite,

Somalit syyllistyvät kantaväestöä useammin rikoksiin. Sekä kantaväestön että somalien keskuudessa yliedustettuna ovat nuoret miehet. Suomen somaleista kantaväestöä suurempi osuus on nuoria miehiä.

ei sekään kerro koko totuutta. Pitäisikö tätä vielä korjata

Somalit syyllistyvät kantaväestöä useammin rikoksiin. Demografiset erot selittävät tästä osan, mutta vain osan.

Mutta tämäkään väite ei ole vielä koko totuus, vaan seuraavaksi pitäisi lisätä maininta sosioekonomisen aseman vaikutuksesta. Tehtävä on mahdoton.

Vastaavaa voi tietysti kysyä lähes mistä vain. Saako Kotimaa24 uutisoida Lähetyshiippakunnan ja naispappien kitkasta, ellei samalla mainitse LHPK:n tekemästä lähetystyöstä? Jäähän kuva yksipuoliseksi, jos uutisoidaan vain kiistoja.

Sananvapaus ja etiikka

Tietenkin on eettisesti oikein kertoa taustansa ja pyrkiä objektiivisesti kertomaan asiasta tasapuolisesti; totuuden puolikas voi olla selvää epätotuutta suurempi valhe. Esimerkiksi journalistin ohjeet muistaakseni viittaavat tähän.

Mutta on eri asia kysyä mikä on oikein ja kysyä mikä pitää kieltää!

”Yksipuolisen” tiedonvälityksen kielto tarkoittaisi Totuuden Ministeriön perustamista. Tuomioistuimien tehtäväksi tulisi tutkia, onko eroakirkosta.fi-palvelussa riittävän selvä linkki liitykirkkoon.fi-sivulle, onko Vasemmistoliiton lehdissä esitelty riittävästi tutkimuksia joiden mukaan markkinatalous lisää kansan elintasoa ja niin edelleen.

Linkit

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_202_2014_p.shtml

https://www.kotimaa.fi/artikkeli/kansanedustaja-kysyy-vapaa-ajattelijoiden-toiminnan-laillisuudesta/

https://www.kotimaa.fi/artikkeli/karisma-kansanedustaja-haluaa-sensuroida-kansalaiskeskustelua/

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Minun mielestäni eroakirkosta.fi -sivusto on jossain määrin ihmisen käyttöön annettujen, tekniikan kehittymisen suomien mahdollisuuksien negaatio. Siis jossain (kristillisessä) uskonnollisessa mielessä puhdasta pahuutta.

    Sivusto joka elää toisen instanssin nakertamisesta, sivusto jota ei olisi ilman kirkkoa, sivusto jonka päämääränä ei ole edes oma intohimo, oman vallan kasvattaminen, vaan vain ja ainoastaan repiminen, rikkominen, ilman mitään rakentavaa, ilman mitää uutta luovaa, ilman mitään toivoa. Sivusto joka elää kasvottomuudesta, ei aseta ihmistä kohdakkain minkään kanssa, nollaa ihmisen oman transsendenssin kaipuun, ei kutsu mihinkään muuhun kuin ei-mihinkään.

    Jos olisin ilkeä, niin käyttäisin eroakirkosta.fi -sivustoa rippikoulussa ensi kesänä esimerkkinä puhtaasta pahuudesta. Mutta koska en ole ilkeä, niin en niin tee.

    Tämä kommentti siis vain tuosta sivustosta. Tämä ei liity millään tavalla sivuston takana oleviin ihmisiin, jotka ovat Jumalalle aivan yhtä rakkaita kuin kuka hyvänsä muu.

    • Markku Virta: ettei keskustelu jäisi yksipuoliseksi, esitän toisenlaisen mielipiteen. Minun mielestäni kirkon toiminnasta löytyy inhimillisessä mielessä paljon puhdasta pahuutta. Kirkko on levittänyt oppinsa ja valta-asemansa ympäri maailmaa suurelta osin väkivallan (henkisen ja ruumiillisen) avulla.

      Kirkko pitää asemansa väkivallan ja pelon avulla. Minun ikäluokkani (n. 50-vuotiaat) muistavat hyvin, miten alakoulusta asti meille uskoteltiin, että kadotus (helvettikin oli silloin suosittu sana) odottaa jos et usko oikein. Montakohan kauhunsekaista hetkeä sen ajan lapset ovat viettäneet kuolemanjälkeistä kidutusta peläten?

      Tietenkin kirkon piirissä toimivat ihmiset ovat yhtä arvokkaita kuin muutkin. Vain organisaatiota voidaan pitää puhtaan pahuuden ilmentymänä.

      ”… jonka päämääränä ei ole edes oma intohimo, oman vallan kasvattaminen… ”

      Sepä se. Kirkonmiehelle taitaa olla vaikeaa ymmärtää, että kaikilla ei ole valtapyrkimyksiä siten kuin kirkolla 😉

    • Risto Korhonen. MIelipiteeni oli, että eroakirkosta.fi on uskonnollisesti tai teologisesti puhdasta pahuutta. Sinun mielipiteesi on että kirkon piiristä löytyy inhimillistä pahuutta. Mutta olisiko sinulla mielipidettä joka liittyisi väitteeseen eroakirkosta.fi:n pahuudesta? Vai jatkammeko siten, että minä sanon seuraavaksi: ”Eläimistä ei löydy pahuutta.”

      Olen samaa mieltä siitä, että kirkon piirissä esiintyy ja on esiintynyt paljon ihmisen omista valtapyyteistä johtuvia ylilyöntejä ja harha-askelia. Tätä ei ole kirkonmiehen vaikea ymmärtää. Kirkon valta on sen sanoman eteenpäin viemisessä, että mikään ei erota meitä Jumalan rakkaudesta, ei kuolema eikä edes helvetin pelko. eroakirkosta.fi ei tarjoa mitään, ei mitään muuta kuin onttoutta ja tyhjyyttä. Ei mitään viestiä siitä, että sille joka elämää ja sen ongelmatiikkaa pohtii, on olemassa vaihtoehtoja. Puhdas vallattomuus on nihilismiä.

      Siihen, että sinulle on tarjottu Jumalasta ja elämästä Jumalan yhteydessä tai erillään siitä sellaista kuvaa kuin olet saanut, on ihan oma lukunsa. Minullekin on tarjoiltu sellaista. En ottanut sitä vastaan. En myöskään sulkenut korviani toisenlaiselta sanomalta.

    • Kiitos vastauksesta Markku.

      MIelipiteeni oli, että eroakirkosta.fi on uskonnollisesti tai teologisesti puhdasta pahuutta.

      Tuossa yhteydessä mielipiteesi on oikeutettu, joskaan ei välttämättä siinäkään kovin hyvin perusteltu. Edustaja Kurvisen kysymys kuitenkin liittyy yhteiskunnan yleisiin sääntöihin, joita ei (Suomessa) voida laatia minkään uskonnollisen uskomusjärjestelmän perusteella.

      Mutta olisiko sinulla mielipidettä joka liittyisi väitteeseen eroakirkosta.fi:n pahuudesta?

      Toki. Ensinnäkin, äskeinen vastaukseni oli tarkoitettu lähinnä parodiaksi siitä, mitä sinä tunnuit eroakirkosta.fi:sta ajattelevan.

      Pahuus on minusta persoonallinen ominaisuus, eikä sitä sellaisenaan oikein voi liittää verkkosivustoon. Ja mikä siinä sitä pahaa olisi? Kirkosta eroaminen on sallittua, ja moni on sen tehnytkin. Eroaminen, toisin kuin liittyminen, tehdään omasta tahdosta ja harkitusti. Minusta ihmisen liittäminen väkisin kirkon jäsenyyteen on lähempänä pahuutta kuin helpon eroamismahdollisuuden tarjoaminen.

      Miksi kirkolla pitäisi olla erioikeuksia? Siksikö, että se on toimintansa aikana onnistunut hankkimaan miljardien arvosta omaisuutta ja suunnattomasti maallista valtaa? Miksi sen kritisointi ei saisi olla sallittua?

    • Risto Korhonen. Minun ikäluokkani (yli 65-vuotiaat) ei kyllä muista mainitsemaasi helvetti-informaatiota. Jos joku muistaa, kertokoon.

  2. Niin, minä puhun ihan vain tuosta sivustosta. Ihmisinä meillä kaikilla on joskus mahdollisuus tehdä asioita joista emme ole välttämättä jälkeenpäin ylpeitä. Mutta se ei nyt oikeastaan kuulu tähän. Kerroin mielipiteeni tuosta sivustosta, en ihmisistä, enkä edes järjestöstä nimeltään Vapaajattelijat.

    Tuon sivustonkin takaa löytyvät käsitteet ihmisoikus ja tasa-arvo. Olen huolissani noista käsitteistä ja niiden ekstensiosta, kun ne liitetään tähän sivustoon.

  3. Eroakirkosta.fi-palvelu on toimintaa, joten en pidä sitä niin olennaisena; vrt. esim. kannabiksen tai homoseksin salliminen. Mutta tuossa lainaamassani kohdassa puututaan myös siihen mitä saa sanoa; vrt. keskustelun kieltäminen siitä miksi kannabis on kielletty tai homoseksuaalisuus sallittu.

    Haluaako joku tämän lukija **kieltää kertomasta** esimerkiksi evlut kirkosta eronneiden määrää, ellei samalla kerro liittyneiden, kastettujen ja kuolleiden määriä?

  4. Kansanedustaja Kurvisen kysymys oli vähemmän harkittu, ja typerä. Vapaa-ajattelijat ajavat omaa ideologiaansa parhaimmiksi katsomillaan keinoilla.

    Kirkon tulisi tähän vastata omalla kristinuskon apologialla. Tosin sellaiseen intellektuaaliseen apologiaan kuin mitä Teologinen Lauantaiseura 1900-luvun alussa harrasti kirkosta ei löydy henkistä kapasiteettia.

    Enemmänkin herättää ihmetystä nykyisten kirkollisten liberaalien ja kirkkoon kuulumattomien ”uskonnottomien”/vapaa-ajattelijoiden liittoutuminen.

    Vapaa-ajattelijoiden sihteeri Jalo Immonen kirjoitti 1958 Kommunisti-lehdessä kuinka Luther oli ”juutalaisvainojen apostoli numero 1” viitaten Lutherin kirjaan Juutalaisista ja heidän valheistaan. Kirja tuntuu hauskasti edelleen yhdistävän kirkollisia liberaaleja ja vapaa-ajattelijoita.

  5. Tässä tuli monta kärjistystä. Ensiksi mitä tarkoittaa liittoutuminen? Jos se tarkoittaa, että mielipide eroista huolimatta pystyy järjelliseen asialliseen keskusteluun erilailla ajattelevan kanssa. Niin olenpa liittoutunut moneen suuntaan. Sen tiedän kokemuksesta, että suurin osa ajatuksistani on luuloja, joita on hyvä tarkistella. Toki puhun vain itsestäni sillä näinhän ei ole kaikilla. 😉

    En millään kykene tuottamaan totuutta, vaikka totuudellisuuteen pyrinkin. Aina voi tarkistaa ja omat resurssit eivät riitä kaiken tarkistamiseen. Mutta totean silti, että kadotus on eroa Jumalasta, joten ei luulisi olevan ateille vaikea asia, mutta minulle se olisi. En voisi hengittää ja jos varoittaisin tästä erosta, niin se ei olisi vallanhalua vaan välittämistä. Saikohan kaikki nyt osansa. Tuulan olisi hyvä tiedostaa, ettei kaksi pääskyä kesää tee, joten ei kaksi vapaa-ajattelijaakaan. Jori kirjoitti asialliseen tapaansa, siihen on vaikea tarttua.

    Ainiin, Markku Virralle. Olen käyttänyt eroakirkosta sivuston statiikkaa tutkielmassani ja esitellyt sen ja sivuston toisen asteen koulussa. Se miksi kirkon tietoja ei ollut, vaikka olisin siihen aikaan ne tasapuolisuuden takia mukaan ottanut, niin syy on yksinkertainen. Sieltä ei vaivauduttu vastaamaan edes ei.

  6. Mitä sitten vapaa-ajattelu oikein on. Jos se on ismeistä vapaata ja kaikkea ohjaa sisäinen oma normimaailma, niin sellaisen levittämiseen ei kai olisi tarvetta. Itse olen vapaa ajattelemaan tavallani ja tuo toinen on yhtä vapaa. Missio sielujen voittamisesta toiseen todellisuuteen on uskonto siinä kuin mikä muukin. Aina missioajattelussa voitetaan sielu joltakin toiselta.

  7. ” Vapaa-ajattelijain Liitto levittää aktiivisesti myös yksipuolista tietoa kirkosta eronneiden määristä. Yhdistys ei tarjoa sivustojensa kautta mahdollisuutta liittyä kirkkoon, saati muutakaan puolueetonta tiedonsaantimahdollisuutta kirkon jäsenmäärien kehityksestä, eli siltä ei saa yhtenäistä ja totuudenmukaista kuvaa jäsenmäärien kokonaiskehityksestä.”

    Mietin tuossa, että tuleeko tuo asia jotenkin niin päälle, kun esimerkiksi sen pohtiminen mikä on totta tai mikä on oikeudenmukaista tai todellista on vaikeampi pohtia kuin se minkälaiseksi on määritellyt eroakirkosta sivuston. Kävin tarkistamassa vielä, niin arkkipiispan puheen kohdalla löytyy linkki liitykirkkoon sivustoon. Siinä on varmaan kansanedustalta jäänyt lukematta. Sen ymmärrän, koska itsekkään en ole katsonut aikaisemmin sinne.

    Tuossa eronneiden määristä yksipuolinen tietoa? Ainakin itse käyn seuraamassa vain tilastotietoa. Pystyn ymmärtämään, että kokonaisuus hahmottuu seuraavan vuoden alussa. Kirkkoon liittyvistä ja muista vastaavista on mahdollisuus saada tietoa kirkolta siinä vaiheessa, kun he itse tietävät kokonaisuuksia ja tiedottavat. Suurempi huoli tässä on, että miten opettaa nuorelle ja lapselle lähdekriittisyyttä niin, ettei jää yhden lähteen varaan. Jos siinä onnistuu, niin saattaa samalla hänet opettaa katsomaan laajemmin asioita. Mutta onko tämä aikuisillakaan hanskassa tämän informaatiotulvan keskellä?

    Ristolle vielä, että näyttää hiukan Esa Ylikoski osin tulleen pois puskasta. 😉 Viittaan meidän edelliseen keskusteluun. Huomasin kun aloin miettimään, mitä tuossa uutisessa oikein oli.

    Jorin linkki ei ainakaan itselläni toiminut. Laitan Kurvisen sivuille kokonaisuuden selville saamiseksi.

    http://www.eskokurvinen.fi/

  8. Tämän maailman totuus on suhteellista, se vaihtuu puhujan, kirjoittajan ja tilanteitten mukaan. Ja varsinkin Uskon kysymyksissä kuuluu monesti ”käärmeen ääni”, sillä maailmassa pidetään totuutta vääryyden vallassa, sanoo Raamattu.
    Meidän, uskovien tulee kuitenkin pysyä totuudessa, sillä meille Totuus on Jeesus ja Hänen Sanansa. On tärkeää, että omatuntomme on sidottu Jumalan Sanaan ja se on ”jalkaimme lamppu ja valkeus tiellämme”, silloin emme eksy.

  9. Näyttää siltä, että Vapaa-ajattelijain liitto ärsyttää joitain nationalisteja. Nyt, kun idänsuhteet ovat jälleen kiristyneet, suomalainen nationalismi on vahvistunut voimakkaasti. Luterilaisuus on kielen ohella suomalaisille merkittävä erottava tekijä venäläisyyteen, joten sillä on merkittävä symboliarvo. Epävarmoina aikoina symbolien arvostus nousee. Todennäköisesti nyt alkanut kriisi nostaa Suomessa luterilaisen kirkon kurssia.

    Suomalaisen nationalismin paradokseja on, että samaan aikaan kun täällä tähdennetään yhteenkuuluvuuttamme länteen unohdetaan suuri joukko läntisiä arvoja.

    Tässä kuvatun kaltainen hyökkäys yhtä mielipidesuuntaa vastaan ei olisi ajateltavissakaan esimerksi Saksassa, USA:ssa tai Englannissa Ruotsista puhumattakaan. Suomalaiset ovat pahasti vieraantuneet kulttuurimme länsimaisista juurista, kun tällaisiin totalitaristisen ajattelun purskahduksiin ei reagoida tämän voimakkaammin.

    Minusta Vapaa-ajattelijoiden keinot ja tavoitteet ovat huonoja. He ovat kovaäänisiä ja täysin suvaitsemattomia muulla tavalla ajattelevia kohtaan. Vapaa-ajattelijat eivät myöskään ymmärrä tästä maailmasta kovin paljon.

    Heillä on kuitenkin aivan yhtä suuri oikeus sanoa ja toimia Suomessa kuin kenellä muulla tahansa. Länsimaisessa demokratiassa valtio ei voi eikä saa panna mielipiteitä paremmuusjärjestykseen.

    • Minusta on huolestuttavaa maamme ilmapiirin kannalta, että olet joutunut odottamaan selvää kannanottoa näinkin kauan.

      Erityisesti surettaa, että tämän aloitteen takana on kokoomuslainen poliitikko. Olen tähän asti uskonut, että Kokoomus on täysin tinkimätön yksilönvapauden puolustaja. Koska olen ollut poissa Suomesta, en ole pystynyt seuraamaan, onko asiasta käyty keskustelu Kokoomuksen sisällä. Minua ilahduttaisi kovasti, jos tämä puolue sanoutuisi irti tällaisesta arvottomasta puheesta.

    • Ainiin, piti vielä todeta ettei se omallakaan puolella aina niin hyvin mene. Taannoin EOA antoi ratkaisun, jonka mukaan seurakuntalehtien osoitteeton jakelu ei ole sopivaa. Kritisoin ratkaisua, ja oletin ilman muuta muidenkin vapaa-ajattelijoiden olevan samalla kannalla. Luonnostelin muistaakseni kannanottoakin.

      Ja sitten selvisi, että osa oli EOA:n ratkaisun puolella! Tämä on varmaankin ollut minulle vaikeimmin nieltävä vapaa-ajattelijoiden päätös ikinä.

    • Tätä Kurvisen avaus saattaa olla merkki siitä, että nyt toistuu sama kehitys kuin aikaisemminkin, esim. I ja II sortokauden aikana. Kirjallisuus- ja aatehistoriassa on nähtävissä, kuinka esimerkiksi 1890-luvulla ja 1905 – 1914 antiklerikalismi ja monismi saivat kannatusta ja uskontokriittiset teemat olivat pinnalla esimerkiksi Kiannon, Eino Leinon ja monien muiden tuotannossa.

      Sortokausien aika aiemmin kriittiset kirjailijat alkoivat puolustaa luterilaisuutta osana kansallista identiteettiä. Sosialistinen vapaa-ajattelijaliike oli melko voimakas 1910 – 1917, mutta kansalaissodan jälkeen uskonnonvastaiselle radikalismille ei ollut mitään sijaa.

      Nyt, kun Venäjän-suhteet koetaan ongelmallisiksi, voi olla että yleinen suhtautuminen vapaa-ajattelijoihin muuttuu taas torjuvammaksi, kuten se oli esim. 1970-luvulla.

      Toivottavasti tässä kuitenkin pysytään asialinjoilla ja Kurvisen hyökkäys jää ainutkertaiseksi. Nyt ilmapiiri Suomessa on aika hysteerinen, joten kaikenlaista typerää saattaa tulla esiin. Asioista pitää tietysti voida keskustella kriittisesti ja rajustikin, mutta kaikki repressio-ideat pitää ampua alas epädemokraattisina.