Kun lapsi näkee papin irvokkaasti vihkivän Jumalan sana käsissään uudelleen avioliittoon edellisestä liitosta eronneen äitinsä tai isänsä, pappi työntää siinä myrkytetyn puukon lapsen sydämeen. Näin ”kauniisti” puhui Erkki Kurki-Suonio vuonna 1940 kirkolliskokouksessa aiheesta eronneiden uudelleen vihkiminen. Hänen ääriajattelunsa taustalla oli asevelipappien huoli sota-aikana hajoavista perheistä.
Itä-Suomen yliopiston lehtori Vesa Hirvonen piti Aholansaaren teologiakokouksessa mielenkiintoisen esityksen aiheesta. Hän on tutkinut opetustyönsä lomassa kirkossa toistasataa vuotta käytyä vilkasta debattia eronneiden uudelleen vihkimisestä. Aiheesta on keskusteltu Hirvosen mukaan lähes jokaisessa kirkolliskokouksessa ensimmäisestä vuoden 1876 kokouksesta alkaen vuoteen 1978 saakka – ja välillä vielä sen jälkeenkin. Vuonna 1978 päätettiin, että kirkkolakiin ei kirjata omantunnonaroille papeille omantunnonvapautta olla vihkimättä eronnutta, mutta piispainkokous antoi heille kuitenkin takaporttina mahdollisuuden tulla kertomaan kannastaan omalle piispalle, joka käytännössä järjesti asiat niin, ettei kenenkään tarvinnut toimia omaatuntoaan vastaan. Yleisön joukosta kerrottiin tapausesimerkki, jossa eronneiden vihkimisestä kieltäytyvä yksipappisen seurakunnan kirkkoherra sai päivän virkavapautta, jonka aikana toisen seurakunnan pappi tuli vihkimään parin.
Reilun sadan vuoden aikana käydyissä keskusteluissa oli hämmentävän paljon yhtäläisyyttä sen kanssa, miten nyt myöhemmin on argumentoitu samaa sukupuolta olevien kirkollisen vihkimisen puolesta ja sitä vastaan.
Keskusteluissa linjattiin, että uudelleen naimisiin menevien ihmisten puolesta voidan kyllä rukoilla, mutta ei uuden liiton puolesta. Ratkaisuksi ehdotettiin myös sitä, että pappi vihkisi eronneet siviilivihkimisen kaavalla. Vuonna 1958 kirkolliskokous hyväksyi riisutun ns. lyhyen kaavan, jota saattoi käyttää eronneen parin uudelleen vihkimisessä. Eronneiden vihkimistä vastustavat vetosivat Raamattuun ja olivat huolissaan pappien omatunnoista. Ajateltiin myös, että avioliiton arvo kärsii, jos avioon voi mennä useasti.
Sittemmin yhä useampi alkoi kysyä: Eikö vihittävän parin omallatunnolla ole mitään väliä? Missä on kaikkia palveleva kansankirkko ja rakkaudellinen huolenpito? Ovatko kaikki ns. ehjät avioliitot muka ongelmattomia? Eikö avioliitto ole luterilaisen uskon mukaan ennen kaikkea valtiollinen instituutio? Vuonna 1977 asessori Kalevi Ylönen totesi, että voimme toki piiloutua aran omantunnon taakse, kun pitäisi kohdata toisen ihmisen hätä Kristuksen rakkaudella. Hän kuitenkin kysyi, mitä menetämme, jos siunaamme lyötyä. Eikö farisealainen mielenlaatu jouda jo mennä?
Vesa Hirvosen mukaan monet ryhmittymät jakautuivat voimakkaasti eronneiden vihkimiskysymyksessä, eivätkä jakolinjat olleet läheskään aina sellaisia kuin ehkä jälkikäteen olettaisimme. Uudistusmieliset vastustivat 1920-luvulla eronneiden uudelleenvihkimistä jyrkästi, kun taas monet konservatiivit ajattelivat, että asiassa pitää toimia niin kuin valtio linjaa. Esimerkiksi vanhoillislestadiolaiset kirkolliskokousedustajat kannattivat eronneiden uudelleen vihkimistä. Arkkipiispa Gustaf Johansson puolusti jo vuonna 1903 eronneiden uudelleenvihkimistä väkevästi sillä perusteella, että kirkon velvollisuus on saattaa Jumalan valtakuntaan sen ulkopuolella olevia. Kansankirkon pitää kaikin tavoin kutsua kauempana olevia kirkon yhteyteen, vaikka sitten eronneita vihkimällä.
Toiseen maailmansotaan saakka avioliitto oli pyhä instituutio eikä perheväkivallasta puhuttu halaistua sanaa. Oman leimansa viralliselle kirkolliselle keskustelulle antoi se, että kirkolliskokoukseen valittiin ensimmäinen nainen vasta 1930-luvulla ja hänkin jäi vielä lähes pariksi vuosikymmeneksi ainoaksi sukupuolensa edustajaksi.
Hirvonen summasi esityksensä niin, että kirkko selviytyi yli vuosisadan hiertäneestä ongelmasta yhtenäisenä mutta moniarvoisena, kun kirkossa sallittiin erilaiset näkemykset ja niiden mukaan toimiminen. Useat kirkon vaikuttajat myös muuttivat käsityksiään sallivammiksi ajan myötä.
Hirvonen ei ottanut suoraan kantaa siihen, pitäisikö kirkon toimia näin myös samaa sukupuolta olevien kirkollisen vihmisen kanssa: sallien erilaiset näkemykset ja niiden mukaan toimimisen. Itse olisin valmis ajattelemaan, että se olisi viisautta.
Antti Hämäläinen:
””“Arkkipiispaksikin pyrki taannoin kolmatta kertaa aviossa oleva, kirkon konservatiivien ajamana”.
Aivan, ja tämä hyvin kuvaa sitä muutosta mikä avioliiton statuksen heikentymisessä on tapahtunut. Tällainen arkkipiispa olisi opettanut avioliitosta:” Tehkää niinkuin minä olen sanon, mutta ei niinkuin itse teen”.””
Ei evankeliumi ole sanoissa vaan voimassa, siis kun ”näkee” väkivaltaa ja rakkaudettomuutta jonkun oppi-isän tai julistajan elämässä niin heiltä ei pidä etsiä/ottaa mitään, ei heiltä voi löytää iankaikkista elämää, hehän ovat kuin ”helisevä vaski tai kilisevä kulkunen”, ei sanoilla ole merkitystä jos teot muuta todistaa.
Kumoaako yksi pilaantunut terttu koko viinisadon arvon? Tuskinpa.
Ei sitä ”iankakkista” elämää keneltäkään ihmiseltä ”löydä”. Se, että teot saattavat olla erilaiset kuin sanat, kertoo vain ihmisyydestä ja sen hauraudesta. Itsekään ei täytä ihmisyyden ”mittaa”. Ehkä se opettaa nöyryyttä ja armollisuutta muita kohtaan.
Charlotta Lindfors vastauksesi ”kuulostaa” kyllä samalta kuin Pietarin uhotessa Jeesukselle seuraavanasa Jeesusta vaikka kuolemaan, siis vaikka Jeesus Sanoi että Pietari kieltää Jeesuksen niin silti Pietari uhosi.
Siis KUN Jeesus selkeästi Sanoo ettei huonoa hedelmää tuottavilta (esim väkivaltaa) opettajilta pidä etsiä mitään, niin mitä on se uho että kyllä sieltä voi ottaa?
Jeesus Sanoo Jumalan salaavan evankeliumin ”viisailta ja ymmärtäväisiltä” ja ilmoittavan lapsenmielisille, siis kun kerran asia on näin niin miten voi edes yrittää kerätä viinirypäleitä orjantappuroista?
Eipä sekään ole oikein, että näkee orjantappuroita kaikkialla, missä on hyvien hedelmien seassa muutama raakile tai mätänemään ehtinyt.
Charlotta: Ajattelen samoin kuin sinä. Täydellistä ihmistä ei ole ja nöyryys ja armollisuus ovat kyllä tarpeellisia ”hyveitä”, jotakin mitä meidän kaikkien soisi oppivan yhä enemmän.
Martti Pentti todistat taasen kyllä selkeää Raamatun Sanaa, siis Jeesus selkeästi Sanoo ettei ulkopuolella olevat ymmärrä vertauksia:
10 Niin hänen opetuslapsensa tulivat ja sanoivat hänelle: ”Minkätähden sinä puhut heille vertauksilla?”
11 Hän vastasi ja sanoi: ”Sentähden, että teidän on annettu tuntea taivasten valtakunnan salaisuudet, mutta heidän ei ole annettu.
12 Sillä sille, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin; mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mikä hänellä on.
13 Sentähden minä puhun heille vertauksilla, että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä.
14 Ja heissä käy toteen Esaiaan ennustus, joka sanoo: ’Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, ja näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö.
15 Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.'(Matt.13)
Siis yksinkertainen vertaus on että voitko orjantappuroista koota viinirypäleitä, siis vielä yksinkertaistettuna voitko löytää yhtään viinirypälettä orjantappurapensaasta?
Kuka siis on se joka etsii viinirypäleitä orjantappurapensaasta?
Ei tähän sovi mikään ”mätäterttu” vaan koko pensas on väärä mistä etsii.
En viittaakaan Jeesuksen opetukseen van sinun asennoitumiseesi, Ari Pasanen. Olet toistamiseen käynyt varsinkin luterilaisuutta vastaan sen perusteella, mitä tapahtui viisisataa vuotta sitten. Olet sokea kaikelle hyvälle, mitä luterilaiset kirkot ovat kaikkialla maailmassa saaneet aikaan. Tuijotat vain anabaptistien vainoa ja Lutherin siihen liittyviä kannanottoja.
Martti Pentti siis itse toteat:””Kumoaako yksi pilaantunut terttu koko viinisadon arvon? Tuskinpa””, siis etkö tuossa selkeästi tuo esille juuri ettet todellakaan ymmärrä vertausta vaan vaikka ”näet” mädän tertun” niin et ymmärrä että koko pensas on väärä, orjantappura.
Entä jos etsii mansikoista omenia, voiko löytää? Siis vaikka kuinka olisi hyvää hedelmää niin et mansikkapuskasta voi löytää yhtään omenaa, vai voiko?
Yrität ”todistaa” luterilaisuuden ns ”hyvällähedelmällä” pois huonon hedelmän, eihän vertauksessa ole siitä kyse vaan että jokainen pensas tuottaa omaa hedelmää etkä niistä voi löytää toisen hedelmiä.
Mikä on ”hyvää hedelmää”, eikö Raamatun Sanan kylvöstä kasvanut hedelmä, siis se joka on Sanan mukaista?
”Yrität todistaa luterilaisuuden ns hyvällä hedelmällä pois huonon hedelmän.” Niin yritän. Sinä taas yrität todistaa yhdellä huonolla pois monet hyvät hedelmät. Oletko koskaan poiminut vaikkapa herukoita? Joukossa on aina huonoja, jotka pitää heittää pois. Herukoita ne silti ovat.
Martti Pentti luetteleppa nyt mitä ovat ne ”hyvät hedelmät” jota luterilaisuus on tuottanut?
Kun puhutaan hedelmistä niin eikö ne ole Raamatun Sanan mukaisia eli evankeliumin hyvä hedelmä on rakkaus lähimmäiseen, onko luterilaisuus tuottanut sitä?
Jos luettelet jotain lukemisesta, kirjoittamisesta, koulusta ym niin eihän ne ole sitä hedelmää jota Sana tuottaa, vai onko mielestäsi?
Edelleenkään et ymmärrä vertausta, siis vaikka keräät mustaherukoita ja siellä on mätiäkin niin ne on löydetty mustaherukkapensaasta, et löydä mätää omenaa sieltä vai löydätkö?
”Evankeliumin hyvä hedelmä on rakkaus lähimmäiseen, onko luterilaisuus tuottanut sitä?” On. Samoin ovat muut kirkkokunnat.
Mätiä omenia olen löytänyt paljonkin omenapuistani. Hyviä löytyi vielä runsaammin. Omenoita olivat molemmat.
Martti Pentti no löysitkö sitten mustaherukoita sieltä omenapuusta?
Siis on Pyhän Hengen hedelmät ja väkivalta samasta ”puusta”? Eivät ole sillä ne ovat täydellisesti eri hedelmiä. Siis missä kasvaa väkivaltaa, sieltä ei voi löytää Pyhää Henkeä.
Siis piti kysyä ”onko Pyhän Hengen hedelmät ja väkivalta samasta puusta….”
Ari tuo opettamasi ei sovi Apostolin opetukseen, sillä olet sulkemassa ihmisiä ulos sieltä mihin Apostolit ihmisiä kutsuvat, nimittäin uskomaan syntinsä anteeksi Kristuksen tähden, ei apostolit asettaneet mitään ehtoja, kuten sinä teet jatkuvasti, olet unohtanut, että ihmiset jotka eivät usko Jumalaan, eivät myöskään pyydä Jumalalta mitään, he ovat omillaan ja kulkevat toista tietä.
”Miehet, veljet, te Aabrahamin suvun lapset, ja te, jotka Jumalaa pelkäätte, meille on tämän pelastuksen sana lähetetty.
Sillä koska Jerusalemin asukkaat ja heidän hallitusmiehensä eivät Jeesusta tunteneet, niin he tuomitessaan hänet myös toteuttivat profeettain sanat, joita kunakin sapattina luetaan; ja vaikka he eivät löytäneet mitään, mistä hän olisi kuoleman ansainnut, anoivat he Pilatukselta, että hänet surmattaisiin.
Ja kun he olivat täyttäneet kaiken, mikä hänestä on kirjoitettu, ottivat he hänet alas puusta ja panivat hautaan.
Mutta Jumala herätti hänet kuolleista.
Ja hän ilmestyi useina päivinä niille, jotka olivat tulleet hänen kanssansa Galileasta Jerusalemiin ja jotka nyt ovat hänen todistajansa kansan edessä.
Ja me julistamme teille sen hyvän sanoman, että Jumala on isille annetun lupauksen täyttänyt meidän lapsillemme, herättäen Jeesuksen, niinkuin myös toisessa psalmissa on kirjoitettu: ’Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä olen sinut synnyttänyt’.
Ja että hän herätti hänet kuolleista, niin ettei hän enää palaja katoavaisuuteen, siitä hän on sanonut näin: ’Minä annan teille pyhät ja lujat Daavidin armot’.
Sentähden hän myös toisessa paikassa sanoo: ’Sinä et salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta’.
Sillä kun Daavid oli aikanansa Jumalan tahtoa palvellut, nukkui hän ja tuli otetuksi isiensä tykö ja näki katoavaisuuden.
Mutta hän, jonka Jumala herätti, ei nähnyt katoavaisuutta.
Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet, että hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus ja että jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla.
Kavahtakaa siis, ettei teitä kohtaa se, mikä on puhuttu profeetoissa:
’Katsokaa, te halveksijat, ja ihmetelkää ja hukkukaa; sillä minä teen teidän päivinänne teon, teon, jota ette uskoisi, jos joku sen kertoisi teille’.”
Kun he lähtivät ulos, pyydettiin heitä puhumaan näitä asioita tulevanakin sapattina.
Kun synagoogasta hajaannuttiin, seurasivat monet juutalaiset ja jumalaapelkääväiset käännynnäiset Paavalia ja Barnabasta, jotka puhuivat heille ja kehoittivat heitä pysymään Jumalan armossa.
Seuraavana sapattina kokoontui lähes koko kaupunki kuulemaan Jumalan sanaa.”
Apost.t 13:26-44
Kysymys on kaiken aikaa Jumalan Armosta, ei meidän tekemiset ja tekemättä jättämiset siihen mitään lisää. Armo on kokonaan toinen tie. Laki on saatettu loppuun, sillä tiellä kulkeminen ei johda perille, vaikka kuinka saarnaisi parannusta.
Syntiä vastaan on vain yksi lääke, eikä sitä löydy meistä ihmisistä, vaikka kuinka kaivaisi.
Ismo Malinen eksyt kun et tunne kirjoituksia JA JUMALAN VOIMAA.
Siis evankeliumissa ei ole ole kyse ”kaiken aikaa” armosta vaan Jumalan hengestä, siis Jumalan voimasta.
Mikä on ihmisessä se jota Jumala kateuteen asti halajaa?
Jaak. 4:5
Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: ”Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan”?
”…kun sitten isä tai äiti menee pyytämään uutta vihkimistä, vaikka oikea puoliso on vielä elossa, ja lapsi näkee, että pappi virkapuvussa ja Jumalan sana kädessään ja huulillaan menee vihkimään tällaista riettautta, niin silloin työnnetään myrkytetty puukko lapsen sydämeen, eikä se voi koskaan
antaa arvoa pappien julistukselle.”
-Kurki-Suonio, 1943
Otin tuon sitaatin Vesa Hirvosen esitelmästä. Kontekstia on jo vähän enemmän, muttei ollenkaan riittävästi repiä raflaavia otsikoita.
Mitä se tarkoittaa että sallitaan erilaiset näkemykset ja niiden mukaan toimiminen liittyen avioeroihin ja samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin?
Tarkoittaako se esim. sitä että kirkon rippikoulussa, nuorisotyössä, parisuhdekursseilla jne pappien, nuorisotyöntekijöiden jne sallitaan opettaa näistä asioista omien näkemystensä pohjalta, eli esim.että avioero on syntiä, tai vaihtoehtoisesti, että se ei ole syntiä? Ja samalla logiikalla homoseksuaalisuudesta ja samaa sukupuolta olevien parisuhteista, eli riippuen papin näkemyksestä, joko että homoseksuaalisuus on seksuaalisen kehityksen häiriö ja samasukupuoliset suhteet Jumalan tahdon vastaisia, tai vaihtoehtoisesti, että homoseksuaalisuus on terve seksuaalisen suuntautumisen variaatio ja samasukupuoliset suhteet ok?
Mielestäni kannattaisi miettiä asioita myös niiden ihmisten kannalta, jotka joutuvat kirkossa avioeroa ja homoseksuaalisuutta koskevien näkemysten ja niihin perustuvan toiminnan tai opetuksen kohteeksi. Miltä nuoresta ei- heterosta tuntuu kun hänelle opetetaan esim kirkon nuorisotyössä että homous on seksuaalisen kehityksen häiriö ja syntiä? Tai kun avioeron läpikäyneen perheen tai uusperheen lapselle opetetaan että avioero on syntiä?