Erikoinen episodi: Arkkipiispa keskeytti Leif Nummelan

Kirkolliskokouksessa tapahtui erikoinen episodi, kun edustaja Leif Nummela puhui laajasti lasten osasta samaa sukupuolta olevissa perheissä. Edustaja Jaakko Weuro pyysi kesken puheenvuoron repliikin, sillä katsoi, että Nummela loukkaa salissa olevien ihmisten perheitä. Myöhemmin puheenjohtajana toiminut arkkipiispa Mäkinen arveli, että Nummela on jo sanonut asiansa eikä olisi hyvä jatkaa siitä enempää vaan keskittyä selkeämmin puheena olevaan aloitteeseen eli kirkon avioliittokäsityksen laajentamiseen.

Episodi on herättänyt luonnollisesti keskustelua. Siitä kirjoittaa blogissaan esimerkiksi edustaja Erkki Koskenniemi: "Arkkipiispan toiminta oli yksinkertaisesti ennenkuulumatonta."  Tapio Puolimatka arvelee puolestaan Seurakuntalaisen blogissaan: "Arkkipiispan ei olisi pitänyt keskeyttää Nummelaa, koska Jeesus asettui aina heikkojen puolelle ja Nummela oli nostamassa esille sellaisten lasten tuskan, jotka eivät voi itse puolustaa itseään."

Perjantaina 5.5. sattunut episodi on katsottavissa videotallenteesta:

Arkkipiispa keskeyttää Nummelan

> tilanne eli Nummelan puheenvuoro alkaa kohdasta 4.00.

Jokainen voi itse arvioida mitä tapahtui, puhuiko Nummela kunnioittavasti ja toimiko arkkipiispa oikein.

Olli Seppälä

46 kommenttia

  • Seija Rantanen sanoo:

    Varmaan ymmärrätkin Juhani, mikä Nummelinin puheessa oli asiatonta. Syy on sama, miksi sinun kommenttejasi poistetaan täällä keskusteluista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Seija Rantanen sanoo:

    Spn-avioliiton vastustajien argumentit näyttävät olevan tosi vähissä. Mikä oikeastaan on erittäin hyvä juttu.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juhani Ketomäki sanoo:

    Minusta siinä ei ollut mitään asiatonta eli en ymmärrä. Kerro sinä jos vaikka viisastuisin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Kiviranta sanoo:

    Minusta on pelottavan todennäköistä että arkkipiispan toimintatapa kertoo sen, miten kirkossa suhtauduttaisiin toisinajattelijoihin sen jälkeen jos spn avioliitto tulisi kirkossa hyväksytyksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Seija Rantanen sanoo:

    Tuleehan se. Vuosisatojen syrjinnän jälkeen arkkipiispamme ja Helsingin piispa Askola näyttävät esimerkkiä muille. Kymmenen vuotta sitten ajattelin, ettei minun vanhan mummon elinaikana voi tapahtua näin nopeaa positiivista muutosta, mutta nyt alan olla siinä onnellisessa uskossa, että minä vaimoni kanssa kohta puoleen ollaan ihan Suomen kirkossakin vihittyjä. Hip-hip-hurray!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Aarnio sanoo:

    Leif Nummelan puheenvuoro toi esiin asioita, joihin en aikaisemmin ole törmännyt missään koskien lähinnä lapsen oikeuksia. Erittäin ajatuksia herättävä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Seija Rantanen sanoo:

    Lapsien oikeudet vedetään esiin aina puhuttaessa homoliitoista. Erikoista kyllä, n.s. kristityt eivät ole vähimmässäkään määrin huolissaan heteroperheiden lapsista, joissa tilastojen mukaan suurin osa lapsien pahoinpitelyistä tapahtuu. Ja Suomen ev.lut. kirkko ei korvaansa lotkauta avunhuudoille, jotka nousevat lestadiolaisliikkeen piirissä hyväksikäytettyjen lasten suista. Raha ratkaisee…

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Marko Sjöblom sanoo:

      Seija Rantanen. Vai että ”n.s. kristityt eivät ole VÄHIMMÄSSÄKÄÄN MÄÄRIN huolissaan heteroperheiden lapsista” (korostus minun)? Kyllä herätysliikkeisiin kuuluvat kristityt kantavat huolta lasten ja koko perheen hyvinvoinnista. Viidesläiset kustantamot julkaisevat säännöllisen tiheästi parisuhteen hyvinvointiin liittyvää kirjallisuutta. Kun Pietarsaaressa paljastui edesmenneen saarnaajan jäljiltä pedofiliatapaus, ruotsinkielisen Rauhan Sanan keskusjärjestö LFF palkkasi oman perhetyöntekijän ja sittemmin liikkeen piirissä on satsattu muun muassa parisuhdekursseihin. Paikallisseurakuntien perhetyöstä puhumattakaan. Saarnassa lasten ruumiilliseen kuritukseen viitannut saarnaaja sai tuomion käräjäoikeudessa kuulijan alettua viedä asiaa eteenpäin. Vain muutamia esimerkkejä mainitakseni. On sitten vähän eri asia, että aikuisia ihmisiä ei voi kristillisissäkään yhteyksissä pakottaa osallistumaan vaikkapa parisuhdeterapiaan, vaikka lähipiiri huomaisi perheen tarvitsevan apua.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Salissa istui ihmisiä, joita Nummelan puhe loukkasi intiimisti ja suoraan. Törkeää piittaamattomuutta ihmisten tunteista. Puhemies teki ihan oikein. Lisäksi Nummela syyllistyi karmeaan liioittelevaan puhetapaan, puhui esim. lapsilta viedyistä oikeuksista ihan kuin puheensa koskisi kaikkia mahdollisia maailman lapsia. Homo-avioliittoja olisi hyvin vähän ja niissäkin lapsia vielä vähemmän ja lapsia joilla menisi asian johdosta verrattuna heterovanhempien lapsiin jotenkin erityisen huonosti vielä vähemmän. Myös Numelan esittelemä tutkimuksien tutkimus voidaan kyseenalaistaa. Puhe ei tule asialliseksi vaikka se pidettäisiinkin teennäisen lempeällä sävyllä!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Werner Janhonen sanoo:

      Kirkolliskokouksessa on kyse suuremmista asiosta, kun jonkun henkikökohtaisista oikuista, loukkaantumisesta tai herneestä nenässä. Sellaisten ihmisten jotka loukkaantuvat kirkolliskokouksessa kuulluista puheista. Kuuluu jäävätä itsensä ulos salista kyseisen asiakohdan käsittelyn ajaksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Kivimäki sanoo:

    Kirkolliskokouksen oman työjärjestyksen mukaan repliikkipuheenvuoro ei keskeytä asian käsittelyä.

    Kirkolliskokouksen videotallenteen perusteella arkkipiispa myönsi edustaja Weurolle nimenomaan repliikkipuheenvuoron. Keskeyttäessään Nummelan puheenvuoron arkkipiispa käytti sanaa repliikki eikä myöskään Weuro puheen vuoronsa alussa maininnut että kyseessä olisi työjärjestyspuheenvuoro.

    Nummelan puheen vuoro oli lavea, mutta sikäli kun otetaan huomioon salissa jo esitetyt puheenvuorot, ei varsinaisesti poikennut aiheesta.

    Itseasiassa sillä seikalla, vihitäänkö kirkossa samaa sukupuolta olevia pareja ei tulisi olla lapsivaikutuksia suuntaan eikä toiseen. Lapsen vanhempien lukumäärän, sukupuolen taikka sivilisäädyn ei tulisi mitenkään vaikuttaa siihen, kokeeko lapsi seurakuntansa turvalliseksi kasvuympäristöksi. Kun kirkko huomioi asiallisesti ero- ja avoperheet, tulee samalla myös sateenkaariperheet asiallisesti huomioiduksi, siis ilman erityishuomiota.

    Kirkko on perinteisesti tukenut sellaista asiainjärjestystä, että ensin pariskunta vihitään ja sitten tulee perheenlisäystä. Aikamme arjessa asiat eivät monesti mene näin. Edustaja Nummelan puheenvuorosta oli havaittavissa yhtymä kohta tähän perinteiseen ajattelutapaan. Nummelan mielestä kirkon ei tulisi edistää sellaisten perheiden muodostumista, joissa ennalta suunnitellusti lapsella ei olisi sekä isää että äitiä.

    Nummela ei puheessaan torjunut monimuotoisiin perheisiin jo syntyneiden lasten tasa-arvoista asemaa seurakunnassa.

    Mitä puolestaan tulee sateenkaari perheen lapsen kasvuympäristöön yleensä, niin ennemmin tai myöhemmin kupla puhkeaa ja lapsi havaitsee oman perheensä olevan erilainen verrattuna siihen millaisia perheet yleensä on. Tässä vaiheessa olisi tärkeää, että hänelle kehittyy vahva erilaisuuden sietokyky ja kunnioitus erilaisuutta kohtaan. Tässä hyväksyttävässä erilaisuuden kokemuksessa on oikeastaan sivuseikka, ovatko vanhemmat vihitty kirkossa vaiko maistraatissa.

    Ihmisarvomme ei perustu keskinäiseen samanlaisuuteemme taikka kykyymme samaistua toiseen ihmiseen, vaan yksinkertaisesti siihen että olemme ihmisiä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Kuten paikalla ollut Korhonen on selittänyt, kokoustilassa ei ollut erilistä painiketta työjärjestyspuhenvuorolle, siksi piti painaa repliikkipuhevuorosta, puheenjohta katsoi taulusta ja puhui sen mukaan. Mutta jo puheenjohtajan ennakoiva selostus asista teki heti selväksi , että kyseessä oli työjärjestyspuheenvuoro, että on naurettavaa saivarella puheenvuoron nimestä. Nummela loukkasi niitä lapsia ja heidän vanhempiaan, joiden Nummela vihjaili todistusti voivan huomommin kuin heteropartien lapset. Ja onhan se niinkin,että jos ja kun joku lapsi voi huonosti ko perheessä, ei se välttämä’tä johdu kahdsta isästä tai äidistä vaan vaikkapa lympäristön julmasta ja rakaudettomasta asennemaailmasta! Kun ja jos tämä muuttuu hyväksyväksi voivat kaikki paremmin. Ja pikipimeätkin asenteet muuttuvat lainsäädännön myötä. Uuten totutaan suhteellisen pian.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Johanna Korhonen sanoo:

      Edustaja Weuro pyysi ja sai nimenomaan työjärjestyspuheenvuoron. Tämä ei mahdollisesti kuulu videotallenteessa, koska edustajan mikrofoni kytkeytyy päälle vasta hänen saatuaan puheenvuoron. Tässäkin on usein vielä parin sekunnin viive, jolloin puheen alusta saattaa jäädä jotain tallentumatta. Näin käy varsinkin nopeatahtisille ihmisille, jotka joutuvat väliin aloittamaan uudelleen, kun ensimmäinen virke on jo puolivälissä mikrofonin herätessä. – Me paikalla olleet ja lähellä istuneet hahmotimme tilanteen ongelmitta, koska kuulimme sen.

      Johanna Korhonen, kirkolliskokousedustaja, Vantaa

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Juhani Ketomäki sanoo:

      Voitaneen nyt hyväksyä että se oli työjärjestyspuheenvuoro. Jäljelle jää silti ihmettely miksei arkkipiispa keskeyttänyt sitä koska puheen tarkoituksena oli esittää Weuron oma käsitys asiasta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kyllä näin kin isossa asiassa on sallittava isoalainen keskustelu ja kaikki vaikuttavat seikat on otettava huomioon siitä huolimatta, että vastakkainen mielipide vaikuttaa lässyttämiseltä.

    Teoria ja käytäntö eivät aina kulje käsi kädessä. Otetaan maallinen esimerkki. Eräs henkilö allekirjoitti lain minsterinä, joka koski haja-asustusalueiden jätevesihuoltoa. Teoriassa tuntui hyvältä ja oikealta, mutta kun mökille piti hommata puhdistamo, vaikka se oli lähes keskellä ei mitään, hän hämmästeli lain ankaruutta tavallisena rivimiehenä.

    Ilmoita asiaton kommentti