Ensimmäinen sunnuntai Ässien mestaruudesta

Hevosmiesten uutistoimiston mukaan Porin kirkoissa vietetään huomenna Ensimmäistä sunnuntaita Ässien mestaruudesta. Samojen luotettavien lähteitten mukaan piispat Mäkinen ja Kalliala ovat antaneet suostumuksensa hankkeelle. Kujilla kuiskitaan että he ovat olleet asiassa suorastaan aloitteellisia.

Tavallisesti luotettavat lähteet kertovat sunnuntain tekstiä myös muokatun: ”Ässien noustua kuolleista he ilmestyivät yhtä haavaa kolmelle kymmenelle tuhannelle seuraajalleen Porin torilla.”

Saarnaajille on annettu vapaus ja ohje pysytellä tiukasti sunnuntain teemassa. Sama ohje on lähetetty Rauman kirkkoherralle. Tampereen piispa on vapautettu elämään kirkkovuoden perinteisten tekstien tahdissa, perinnemiehiä kun on.

Näin pitkällekö on luopumus edennyt? Ei vaan lähetyshiippakunnassa.

 

  1. Olin yksi noista kolmestakymmenestätuhannesta tänään iltapäivällä Porin torilla. Minullekin tuli siellä mieleen lähes kirkollinen (tai ainakin täälläkin usein toistettu) aihe:

    Kun kerran on soveliasta hihkua huutaa ja heiluttaa lippuja ässämiehille ja rokkareille karjuvan ämyrimiehen innoittamana, miksi on niin mahdottoman kauheaa, jos sama tapahtuu kristillisissä konteksteissa. Ihmisille on annettu vain yksi tunnemaailma, jossa meidän on pystyttävä hillumaan…

  2. Urheilu ja liikunta ovat myös aikuisten leikkiä eikä vain lasten ja nuorten. Jollakin tapaa on Ässien voitto huomioitava myös huomisissa messuissa Satakunnassa. Muistutus papille joka ei puheissaan tätä asiaa edes millään tavalla kajoa. On ilo katsella innostunutta kannattajajoukkoa. Sen koin Loimaalla kun olin ensi kertaa koripalloa katsomassa kun Biisonit pelasivat. Tarttis mennä maanantainakin uusintaan. Niin kovasti minäkin innostuin. Tosin siihen vaikutti vanhojen tuttujen näkeminen vuosien jälkeen. Ja sitä paitsi torilla juhliva ihmisjoukko ei ole pahalla päällä eikä mieti ilkeitä koirankujeita kun iloitaan.