Ennakkotilaaja madon nappaa

Aikainen lintu tekee tilauksen jo nyt. Kotimaa24 muuttuu maksulliseksi 7.1.2015.

Kotimaa24 maksaa ensi vuonna 4,90 kuukaudessa eli vuodessa 58, 80. Mutta jos tilaat ennakkoon, saat kaksi kuukautta ilmaiseksi eli hinnaksi tulee 49 euroa.

7.1.2015 alkaen Kotimaa 24:n etusivu on vapaasti luettavissa kaikille, samoin blogit. Uutisista näkyy otsikko ja ingressi. Uutisen lukeakseen on oltava tilaaja. Myös uutisten kommentointi ja kommenttien lukeminen edellyttää voimassa olevaa tilausta.

Tilaa täältä

Ennakkotilauksesta tulee perinteiseen tapaan paperinen lasku kotiin. 7.1.2015 alkaen tilauksen voi maksaa kätevästi ja turvallisesti myös netissä. Tosin silloinkin halutessaan saa paperilaskun, mutta tällöin Kotimaa24 on tilattava vähintään puoleksi vuodeksi. Suoraan netissä maksamalla tilauksen voi tehdä halutessaan vaikka vain yhdeksi kuukaudeksi.

P.S. Kotimaa24:n ulkoasu uudistuu etukenoisesti jo lähiaikoina.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
    • Täsmennän edellistä lausuntoani.

      Haluan lähteä pois, koska sivustolla vallitseva keskusteluilmapiiri aiheuttaa lähinnä pahaa oloa ja pahaa mieltä. Vuorovaikutukselta on kadonnut se mielekkyys, joka sillä oli kun aloitin.

      Ei tarvitse lähteä keräämään kolehtia. Olisi minulla itsellänikin 50 euroa. Kiitos joka tapauksessa Merjalle kauniista sanoistasi.

    • Luullakseni itse saatan mielenkiinnosta, asian harrastuksesta (ja addiktiosta) tuon viisikymppisen maksaa.

      Vaikka ehkä olen keskustelun tiimellyksessä toista joskus sanonut (kaikkia kolmea neljää tuhatta kommenttia on hankala muistaa), toivon toki, että Jusu Vihervaara jatkaisi K24:n parissa. Todennäköisesti maksullisuudella on se vaikutus, että keskustelu hiukan siistiytyy.

    • Maksullisuus tuskin vaikuttaa keskustelun siistiytymiseen. Näkisin sen vaikuttavan ennen kaikkea keskustelun vähentymiseen ja tiedonvälityksen avoimuuteen. Se, jolla on rahaa, on valtaa. Köyhät tai maksuhaluttomat kyykytetään tämän vallankäytön seurauksena.

      Lehdistön ja tiedotusvälineiden olisikin keksittävä jokin muu keino rahoittaa toimintansa kuin sananvapauden rajoittaminen. Se tekee journalismista kelvotonta eikä kestä kritiikkiä. Tosin kritiikki tuskin kovin paljon kuuluukaan sen jälkeen, kun kaikilla on niin mukavaa keskenään Berliin… äh, maksumuurin takana.

    • Kommentoijan taloudellinen tilanne ja kommenttien ”siistiys” eivät korreloi, sen sijaan maksuhalukkuus ja ”trollaaminen” korreloivat.

    • En ymmärrä alkuunkaan sitä, että sananvapauden perusteella vaaditaan itselle pääsyä maksulliseen palveluun. Seuraavaksi varmaan keksitään vaatia, että kaupasta saa käydä hakemassa ruokaa ilmaiseksi, jos ei halua siitä maksaa.

    • Muuttaako tilannetta yhtään se, että ennen maksuton palvelu muuttuukin nyt maksulliseksi? Minusta tässä on selvä ero verrattuna siihen, että palvelu olisi alun alkaenkin maksullinen. Muutos maksullisuuteen heikentää sananvapautta.

    • K24 on kaupallinen toimija, jonka tarvitsee saada rahoituksensa jostain. Maksullisuuteen siirtyminen johtuu siitä, että palvelun keskeiset rahoittajat vetäytyivät hankkeesta.

      Oletko Mika Turunen tosissasi sitä mieltä, että K24 palvelussa töissä olevien ihmisten pitäisi jatkossa tehdä työtänsä ilmaiseksi, jotta sinun sananvapautesi toteutuisi? Jos palvelu ei perisi maksua sen käytöstä, nämä työntekijät eivät saisi mistään rahaa palkkoihinsa.

    • Minusta K24 ampuu vain jalkaansa. Saa olla melko hyvä tuote verrattuna muihin alan tuotteisiin, että palvelusta kannattaa maksaa. Ilmaista työtä ei ole tarpeen tehdä mutta jokin raja silläkin on kuinka paljon voi kupata toisia, niin että työpaikka säilyisi.

    • Massuti massuti massuti…

      Ei tässä ketään kupata. Tämä on vapaa maa. Ei ole pakko maksaa, jos 5 euroa kuussa tuntuu liian suurelta hinnalta. Mutta ei tarvitse myöskään porata siitä, että jonkun pitäisi tehdä ilmaiseksi työtä, jotta sinä pääsisit kirjoittamaan mielipiteitäsi.

    • Jusu, kuka tässä nyt poraa? Minä en ainakaan. En kyllä lainaa olkapäätänikään ilmaiseksi sinulle. Olisiko 5€ sopiva summa? Kotimaan maksullisuudella ei ole sinänsä merkitystä. En myöskään kehottanut ketään tekemään työtään ilmaiseksi. Kyse onkin siitä, että tilanne muuttuu ja se ei ole taputusten arvoista. Olennaista muutoksessa on se, että sanavapaus kaventuu jos ei ole halukas maksamaan lunnaita sen edestä.

    • Jusu, yhdyn tällä kertaa kommentteihisi täysin.

      Vaikea nähdä sananvapauden kaventuvan, jos juuri tällä kanavalla ei voi kirjoittaa ilmaiseksi kommenttejaan.Edelleen voi sanoa ja ajatella ihan vapaasti, kohderyhmä poisjääviltä vain muuttuu.

    • Otamme mitä kohteliaimmin vastaan Martti Vaahtorannan ilmoituksen, ettei hän tule tilaamaan Kotimaa24:ää.

    • Ole hyvä parahin herra Vaahtoranta. Saamani tietojen mukaan et ole Kotimaa-lehden tilaaja ollut lähes koskaan. Tämä on tietysti ihan ok, verraten uskonnollista linjaasi. Me kaikki tiedämme, että perustamasi uskonnollinen yhteisösi Raumalla ei millään tavalla kuulu Suomen Ev.Lut.Kirkkoon.

      Ymmärrämme siis hyvin, että kaikkien koirantaluttajien kommentteja ei tarvitse uskoa.

  1. Olen reilun puoli vuotta seurannut näitä keskusteluja – ja se kyllä riittääkin. Mistää todellisesta keskustelustahan ei ole kyse. Mielipiteet ja aiheet, joista niitä on tietää jo – sukupulineutraali avioliitto, naispappeus ja eräiden ns. lähetysjärjestöjen rahoitus sekä VL-liike ja Jehovan todistajat samoin kuin jossain määrin (mutta miksi?) vapaa-ajattelijat ja erokirkosta-sivusto. Ja mielipiteetkin jo teitää.

    Voisin lähtiessäni jättää mietittäväksi kaikille ainoan oikean totuuden omistajille ensimmäisen korinttolaiskirjeen 13-luvun loppujakeet – jos niihin on uskominen kaikkien meidän tietomme on vajavaista, siis kaikki ehdottomien totuuksien julistajat ovat väärässä. On hyvä muistuttaa myös siitä, että kirkkomme verkkosivujen mukaan Raamatun ovat ihmiset kirjoittaneet ja tekstissä on siis inhimillinen ja Jumalallinen aines, ymmärrykseni mukaan jokainen joutuu itse ilman auktoriteetteja ratkaisemaan sen, mitä pitää Jumalallisena ja mitä ei.

    En näe tarpeelliseksi maksaa näiden elämästä ja totuudesta täysin vieraantuneiden keskustelujen seuraamisesta. Kiitän ja kumarran ja poistun takavasemalle.

  2. On jo pitkään ollut havaittavissa, että tällä sivustolla keskustelijoiden määrä on jatkuvasti vähentynyt. Myös aiheiden supistuessa yksien ja samojen kirjoittajien mielipiteet ovat olleet ennalta arvattavissa. Sivuston ylläpitäjälläkään ei näytä olleen erityistä mielenkiintoa paikan kehittämiseen. Vain sen ilmaisuus on saanut viime aikoina vierailemaan. Miksi siis enää maksaa siitä? Toivottavasti Seurakuntalainen, jonne jotkut vakiokirjoittajat ovat jo siirtyneet, ei muutu maksulliseksi.

  3. @Martti Vaahtoranta: sinun Raumalla johtama ja toimiva uskonnollinen yhteisö ei ole millään tavalla tekemisissä Suomen Ev.lut.kirkon kanssa. Mitä kohteliaimmin ilmoitan sinulle Martti Vaahtoranta, että sinun ja edustamasi uskonnollinen yhteisösi ( kuulut tämmöiseen lähetyshiippakuntaan sekä luther-säätiöön ) puhuu tänäpänä naispapeista käyttämällä termiä ”hamepappi”.

    Myös minun tyttäreni, lukiota tsemppaava opiskelija, joka miettii ylioppilaskirjoituksen jälkeen hakevansa teologiseen, lukee näitä, sinukin edustavia kannanottoja: ”hamepappeja” vaan…”.

    On kummallista, että K24 sallii tällaisia kommentteja sivuillaan, vieläpä blogisteina. ( Kuten tämä juha heinilä).

    • @Anttalainen

      Oletko pannut merkille kuinka paljon Heinilän blogeissa käydään keskustelua kommenttien muodossa?
      On hienoa, että K24 sallii myös omasta linjastaan eri lailla ajattelevien blogeja ja kommentteja. Eikös se ole suvaitsevaisuutta?

      (Enemmänkin minä ihmettelen ateistiksi itsensä kutsuvien valtavaa kommenttiepommitusta näillä sivuilla, missä käsitellään kristillisiä arvoja.)

    • @Kaikusalo

      Oletko pannut merkille, kuinka paljon luther-säätiön, lähetyshiippakunnan ja liuta muita, jotka korostavat yksipuolisesti jotain omaa uskonnollista kohtaa ja merkitystään ?
      Oletko, Kaikusalo, pannut merkille, että heinilän blogeissa ja heinilän blogien kommentoijilla on tyypillistä luja vakaumus,, että juuri he ovat sen ainoan oikean pelastuksen sanoman tuojia, ja muut ovat typeriä, kun eivät tajua sitä ?

    • Jussi Anttalainen :”Oletko, Kaikusalo, pannut merkille, että heinilän blogeissa ja heinilän blogien kommentoijilla on tyypillistä luja vakaumus,, että juuri he ovat sen ainoan oikean pelastuksen sanoman tuojia, ja muut ovat typeriä, kun eivät tajua sitä ?”

      Oletko Anttalainen pannut merkille, että tuo ei ole totta. Hyvä kun K24 pääsee eroon teistä omaa-kivaa inisevistä leuanlouskuttajista, jotka oletatte, että muiden on aina maksettava teidän viihtymisenne, eikä jakeluun mene missään vaiheessa, että ”ilmaisia lounaita ei ole olemassakaan”. Uskon Heinilän tavoin, että viestintä paranee tulevaisuudessa, kunhan teidän indoktrinaationne loppuu. .

    • @anttalainen

      En ole pannut merkille että täällä olisi luther-säätiön, lähetyshiippakunnan tai liuta muita edustajia, jotka korostaisivat yksipuolisesti jotain omaa uskonnollista kohtaa ja merkitystään. En ole myöskään pannut merkille, että Heinilän blogeissa tai Heinilän blogien kommentoijille olisi tyypillistä luja vakaumus,, että juuri he ovat sen ainoan oikean pelastuksen sanoman tuojia, ja muut ovat typeriä, kun eivät tajua sitä .

      Sen sijaan olen pannut merkille, että täällä on joitain suvaitsemattomia kommentoijia, jotka eivät sallisi Heinilän kirjoittaa bolgia eivätkä myöskään tykkää Heinilän blogien kommentoijista vaan pitävät heitä typerinä, koska he vetoavat Raamatun ilmoitukseen.

    • @kaikusalo:

      Me kaikki olemme panneet merkille, ( paitsi tietysti blogisti itse ja luther-säätiön, lähetyshiippakunnan, sleyn ja liuta muita näitä edustajia, jotka korostaisivat yksipuolisesti jotain omaa uskonnollista kohtaa ja merkitystään ) että ihminen ei voi omin käsin voittaa synnin ja kuoleman. Pelastuksen täytyy tulla Jumalalta.

      Siunausta sinulle elämääsi kaikusalo.

Ylläpito Kotimaa.fi
Ylläpito Kotimaa.fi
Asiaa lukijabloggauksen pelisäännöistä ja näköaloista. Apua ongelmatilanteisiin. Palaute ja parannusehdotukset: Kotimaa24@kotimaa.fi