Maamme päättäjät etsivät kulkukelpoista tietä, kun talouden alamäki uhkaa yhteisen elämän mahdollisuuksia. Äsken kuulimme Israelin kansan tiestä autiomaassa. Jumala sanoi Moosekselle: ”Lähde kulkemaan muiden edellä. Lyö kallioon, niin siitä alkaa juosta vettä ja kansa saa juodakseen.”
Vesi on elämälle välttämätöntä. Välillä yhteinen elämä voi muuttua vedettömäksi ja autioksi. Johtajan tehtävä on kulkea edellä ja etsiä joukolleen sen elämälle välttämätön vesi. Johtajan asema on yksinäinen ja hän tuntee tehtävänsä mahdottomuuden: Kuinka kovasta kalliosta voisi tulla vettä?
Autiomaa ympärillämme on tiukentuva talous, joka pakottaa rakenteellisiin korjauksiin. Tai ennemminkin autiomaa on länsimainen elämäntapamme, joka on perustunut liian pitkään hiilen ja öljyn polttamiseen sekä kasvavaan kulutukseen. Muutosta on yritetty turhaan. Vedettömästä autiomaasta pitäisi löytää elämä, vaikka sitten läpi harmaan kiven.
Tämän ajan päättäjät tarvitsevat tukemme, että he voivat tehdä rohkeita ratkaisuja paremman tulevaisuuden hyväksi. Luterilaisen ajattelun mukaan esivalta palvelee Jumalan hyvää tarkoitusta, kun se pitää kurissa erilaisia yhteistä elämää varjostavia uhkia.
Puolustusvoimatkin ovat olemassa elämän puolustamiseksi uhkia vastaan. Puolustus-voimauudistus on nyt toteutusvaiheessa. Se on vaatinut ja vaatii edelleen paljon suunnittelua ja työtä. Päämääränä on, että puolustuskykymme säilyy uskottavana.
_ _ _
Olin hiljattain Hennalan varuskunnan viimeisessä alokaskirkossa. Varusmiehet ja naiset lauloivat vahvasti tuttuja virsiä: ”Pidä meitä turvissas, Jeesus armohelmassas. Suojaas sulje isänmaamme, sulta kaiken lahjaks saamme. Johda Jeesus rakkahin, meidät taivaan kotihin.” Nuorten sotilaiden vahva laulu antoi minulle toiveikkaan mielen. Jumalanpalveluksella tuntui selvästi olevan näille nuorille ihmisille merkitystä. Arkisen palveluksen keskellä on lähde, joka antaa toisenlaista vettä elämän voimaksi ja virkistykseksi.
Uskonnonvapaus on perustuslaissa säädetty oikeus. Siksi palvelusaikana on oltava mahdollisuus jumalanpalveluksiin ja hartauksiin sekä sielunhoitoon, jotka ovat kuin vettä janoiselle.
_ _ _
Apulaisoikeusasiamiehen hiljattain tekemä ratkaisu tarkoittaa sitä, että kirkkoon kuuluvatkin saavat valita, tulevatko he mukaan hartauksiin. Papin tilaisuuksien ei pitäisi joutua kilpailemaan levon ja vapaa-ajan kanssa. Vaihtoehdoksi voisi silloin tulla esimerkiksi osallistuminen ohjattuun eettisten kysymysten opiskeluun.
Valmistelemme nyt ohjeistuksen uuteen tilanteeseen koskien papin oppitunteja, jumalanpalveluksia ja hartauksia. Voimme olla luottavaisia, että sotilaspapin hartaudet ja oppitunnit jatkuvat edelleen, kuten yleensä Euroopan maissa. Niillä on tärkeä merkitys myös sotilaiden moraalille ja toimintakyvylle.
_ _ _
Elävä vesi on ennen kaikkea lahjaa, ei pakkoa. Usko ja luottamus Jumalaan antavat elämälle vakaan perustan ja toivon huomisesta: kävi kuinka tahansa, olen turvassa. Ett levande vatten är framför allt en gåva, inte ett tvång. Vår tro och förtröstan på Gud ger livet en stabil grund och hopp om morgondagen: vad som än må hända, är jag i trygghet.
Viikon evankeliumi on kuvaus Jeesuksen ja samarialaisen naisen kohtaamisesta kaivolla. Jeesus ylittää monia rajoja, kun hän ryhtyy keskustelemaan ystävällisesti samarialaisen kanssa, joka on kaiken lisäksi nainen. Jeesuksella on voima yhdistää rakkaudellaan eri leireihin kuuluvia ihmisiä.
Hän kohtasi jokaisen avoimesti ja anteeksi antaen. Voisimmeko mekin kantaa mukanamme hänen rakkauttaan ihmisten välisiin erimielisyyksiin?
Elävä vesi on ennen kaikkea elämän uudistuksen ja anteeksiannon lähde. Jeesus lupaa: ”Siitä vedestä, jota minä annan, tulee lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” Tärkein ulottuvuus Jeesuksen antamassa vedessä on, että se antaa ikuisen elämän, joka ulottuu tämän elämän tuolle puolelle. Kiitos Cantores Minores kuorolle ja sen johtajalle Hannu Norjaselle sekä Kaartin soittokunnalle ja sen johtajalle evl. Elias Seppäselle. Toivotan teille kaikille Jumalan siunausta alkaneeseen vuoteen. (lyhennelmä kenttäpiispan puheesta Puolustusvoimien kirkkojuhlassa Helsingin tuomiokirkossa 23.1.2014)
Tuo lause sopii hyvin tähän: ”tilanne on toivoton, mutta ei mahdoton.”
Mitään korjausliikkeitä ei tulla tekemään, ennen kuin on aivan pakko. Asiat vain menevät omalla painollaan eteenpäin.
Lapinjärvellä laman aikana pääsin aitiopaikalta seuraamaan miten seurakunnan toimintaa ryhdyttiin ajamaan alas. Tuon kokemuksen perusteella käsitän hyvin, mitä kirkolla on edessä nyt.
Monia korjausliikkeitä olisi tietenkin mahdollista tehdä, mutta asenteet ovat esteenä, joten on täysin turhaa odottaa mitään muutosta. Tilanne on asenteiden tähden toivoton, mutta mahdollisuudet eivät suinkaan ole loppuneet.
Pekka Veli. Eri puolilla maata eletään lisäksi eri todellisuuksissa. Rippikouluun tullaan myös silloin, kun kotona pidetään sitä ja kristillistä uskoa tärkeänä. Ja seurakunta pitää korkeaa profiilia. Myös itse leiri voi olla täky vain siksi, että se on leiri.
Tuo isosten isoset-konsepti voi olla hyvä. Mutta pitää myös muistaa, että nuorten ja nuorten aikuisten elämäntilanteet sekä kysymykset ovat erilaisia. 16-19 -vuotiaat ovat nykyään usein täystyöllistettyjä opintojen ja ilta- tai kesätyön kanssa.
Olisi kiinnostavaa, jos joku rippikoulu- ja nuorisotyön pappi tai nuorisotyönohjaaja voisi osallistua tähän keskusteluun.
Marko. Yksi hankaluus on siinä, että isosiksi pyritään valitsemaan ne parhaat tyypit, jolloin ne jotka ei isosiksi pääse, putoavat toiminnasta pois. Parhaat lähtevät ylipistoon ja ne pudokkaat jäävät kotipaikkakunnalle. Jatkossa pudokkaat olisivat se , jonka varassa toimintaa voisi kehittää.
Tässä tulee esiin yksi rippikoulutyön huono puoli. Ne joita ei valita jäävät tietenkin kokonaan pois. Tämä myös tavallaan paljastaa sen ettei nuoret ole oikeasti nuorisotyön tärkein asia, vaan se rippikoulu. Nuorilla on tavallaan välineellinen arvo isosina ja leirien onnistumisessa. Sen sijaan että nuori itse olisi koko työn keskiössä.
—————
Moet hyvin opinnoissaan pärjäävät nuoret harrastavat yllättävän monipuolisesti. Merkityksellisiin juttuihin heilläkin riittää yllättävästi aikaa.
—————
On varmaan monia syitä, miksi rippikouluun tullaan. Ehkä nuoret ei niitä syitä kauheasti edes erittele. Sinne vain tullaan ja sillä selvä.
————–
Eripuolella maata eletään eri todellisuuksissa, mutta nuorten todellisuus kysyy vain sitä välittyykö meistä hyväksymistä. Näemmekö heidät lapsina ja toisaalta samalla tulevina aikuisina, jotka pian ovat johtavilla paikoilla yhteiskunnassa. Olemmeko heidän kanssaan rakkaudesta , vai vain velvollisuudesta. Rakkaus on sellainen koukku lapsen elämässä, että sitä hän ei voi unohtaa. Eri puolella maata tätä todellisuutta on mahdollista toteuttaa eri tavoin ja syntyy hyvin samankaltaisia tuloksia.
Nuorten tarpeet tässä suhteessa eivät ole muuttuneet lainkaan. Nuorilla on suuri tarve kuulua porukkaan ja ripari on mainio paikka sen kokemuksen luomiseen.
Pekka Veli. Myös isoskoulutuksissa ja valikoitumisprosessissa niihin on suuria paikallisia eroja. Meillä isoskoulutukseen pääsevät kaikki halukkaat ja yleensä kaikki halukkaat pääsevät myös leirille. Ainakin lastenleireille. Lisäksi ovat vuorollaan mukana nuorteniltojen eri järjestelyvastuussa, kerhonohjaajina jne. Mutta jo yksinkertainen matikka kertoo hävikin: 100 riparilaista – 20 isosta (-2 isoisosta). Ja se on osaltaan ihan tervettä ja asian luonteeseen kuuluvaa. Kaikissa seurakunnissa ei edes ole saatavana isosia ja meilläkin monet ovat kesätöissä eivätkä pääse leirille sen vuoksi. Rippikoulu on lakisääteinen juttu, mutta ei se sulje pois nuorista välittämistä.
Nuorison ohjaaja olen ainakin teoriassa. Suoritin sen näyttötutkintona harrastusteni tähden.
Kirkon nuorisotyö kun vieläkin jaksaa innostaa. Kiinnostus ripariin heräsi 90 luvulla. Silloin aloin pohtia voisiko sen hoitaa hieman toisin ja sitä miksi on noin, että rippikouluun asti toimintaa lapsille on, mutta sitten se loppuu kuin seinään. Olen nähnyt seurakuntia, joissa on menestyvä nuorisotyö, mutta paljon useampia olen nähnyt niitä joissa ei ole mitään. Nekin joissa on vähän jotain, pudottavat nuoret pois isos – vaiheen jälkeen. Tuo asia ei ole jättänyt rauhaan ja koen sen hyvin suurena suruna. Siksi jaksan siitä paasata.
Marko Sjöblum
” Rippikoulu on lakisääteinen juttu, mutta ei se sulje pois nuorista välittämistä. ”
Onko Suomen laissa sen oppivelvollisuuta koskevissa pykälissä säädetty että rippikoulu kuuluu tähän oppivelvollisuuteen ?
Eduskunta hyväksyy Kirkkolain, joten eikös se silloin velvoita kirkkoa rippikoulun pitämiseen.
Rippikoulun käymiseen Eduskunta eikä Kirkkolaki sentään pakota.
Rippikoulun käyminen on kirkkolain mukaan ehto konfirmaatiolle ja kirkolliselle vihkimiselle. Ja konfirmaatio kummiksi ja luottamushenkilöksi pääsemiselle. Oppivelvollisuuslaki koskee kaikkia suomalaisia, kirkkolaki kirkon jäseniä.
Kirkon jäsenet, jotka sanovat että Laki ei meitä vallitse, ja laki oli vain Kristukseen asti, ovatkin nyt lipsahtaneet kahden lain alle, eli Suomen lain ja vielä kirkkolain.
Tässäkö se on se vapaus laista, käskyä käskyn päälle ja läksyä läksyn päälle?
Tarja, nyt sekoitat asioita toisiinsa. Kirkkolaki on tapa järjestää kirkon toiminta tässä ajassa. Se on eri asia kuin laki Raamatussa ja kirkon julistuksessa.
Marko Sjöblom
Sekavalta tämä vaikuttaa koko helahoito, kun puhutaan toista ja tehdään toista ja vaaditaan uskomaan sitä mitä kuulee.
Taitaa Tarja pyrkiä ihan johonkin muuhun , kuin asialliseen keskusteluun.