Elämän luku

Numerologiaan harjaantunut silmä havaitsee varsin usein luvun 18 asiayhteyksissä, joissa sen ilmaantuminen on tuskin sattumaa. Monissa rakennuksissa on esim. juuri 18 ikkunaa, Tampereen Kalevan kirkossa on sekä 18 ikkunaa että myös 18 ovea. Kirkon piirtänyt arkkitehti Reima Pietilä oli vapaamuurari, ja vapamuurariuden skotlantilaisen riitin 18 aste on ns. ruusu-risti aste, jossa muurari siirtyy sinisestä muurariudesta punaiseen eli Vanhasta testamentista Uuteen, missä hän löytää mestari Jeesus Kristuksen, jonka vanhatestamentillinen esikuva Joosua hallitsi juurikin 18 vuotta.
Luku 18 vasta heprean sanaa ELÄMÄ eli sana CHAJ, jonka konsonantit Jod = 10 ja Chet = 8 ovat yhteensä 18. Sanan elämä lukuarvo 18 viittaa elämän synnylle ja ylläpidolle välttämättömään veteen, jonka molekyylipaino on juuri 18. Huomaa etttä 6+6+6 = juuri 18!
1+8 = edelleen 9, joka vasta sana Ihminen eli adam lukuarvoa 45 eli 4+5 = 9. Äiti odottaa ihmislastaan juuri 9 kuukautta.
Luku 18 saattaa ilmantua ihmisen henkilökohtaisissa numeroissa, eli esim. Seppo Heinolan kohdalla:
Koko nimessäni Seppo Juhani Heinola on kirjaimia 18.
Syntymävuoteni 1944 numeroiden summa on sekin 18.
Syntymävuoteni 1944 jakaantuu tekijöiksi 108 x 18.
Isäni Heimo Abrami Heinolan nimessä on kirjaimia 18.
Heimo Abrami Heinola syntyi 1908, v:n summa on 18.
Vuoteen 1962 mennessä tulin täyttäneeksi vuosia 18.
Tuolloin sain lahjaksi Raamatun, 1962:n summa on 18.
Syntymäpäiväni on 31.5. Summa 36 jaettua 2:lla on 18.

    • Kiitos mielenkiinnosta Tapio.Niin luku 33 on sekin hyvin hyvin tärkeä, perimätiedon mukaan Jeesus kuoli juuri 33 vuotiaana. Tämä on lukusymboliikkaa ja gematriaa, sillä 33 vastaa sana Gal joka merkitse salaisuus ja ympyrä. (galgala=ympyräympyrät,mistä gulgalot ja Golgatha) Luku 33 on myös vapaamuuraiuden kokein asteluku skottilaisessa riitissä. Huomattava, että 33. pituuspiiri kulkee Kyproksen eläkärjen edessä olevan merialueen kautta,mistä on veden alta löydetty raunioita, jotka saattavat edustaa muinaista Edenin paratiisia.ja ninmuoidin ihmisen synnyinpaikkaa. Tähän vihjaa kuulu Botticellien maalaus Afroditesta saapumassa sipukankuorella Kyprokselle.

    • Yhdistelit numeroita van Reino a i k a s kaukaa haetusti…. Kun Jeesus antoi tehtävän laskea ns. therionin luku 666 sovelletan siihen yksinkertaisia gematrisia selkeitä ja johdonmukasia operaatioita.

  1. Kypros paratiisina ja 33 arvoitus

    Kyprokselta etelään on meren alta löydetty raunioita, joiden arvellaan kulunen muinaiseen Edeniin.
    Tulkinnalla on myös vahvat raamatulliset perusteet. Kyrpos sijaitsee 33 –pituusasteella ja 33 on uuden Adamin eli Jeesuksen yksi tunnus. Uuden Eevan eli Maria Magdalenan tunnus on Venus, jolle omistetaan kupari (Adamille rauta). Adamin ja Eevan yhteinen lukuarvo on 64, joka on myös kuparin atomipaino… Naisen verenkierrossa onkin enemmän kuparia kuin miehen, mutta erikoista on se, että esim. Simpukan verenkierto on kokonaan kupariin perustuva ja veri on tällöin sinistä. Venus saakin mytologoissa sinisen värin kuten Mariakin. Afrodite saapui Kyprokselle eli kuparisaarelle nimenoman simpukankuorella. Shell on tuskin valinnut sattumalta tunnuksekseen simpukankuorta, eikä sattuma ole sekään, että nimen omaan Raamatun luomiskertomuksen ensimmäisen lauseen lukuarvo 2701 on sama kuin 12 Venuksen kiertoa.
    On mahdollista, että erältä paratiisiehdokkaalta eli Dilmunilta on aikanaan siirrytty juuri Kyprokselle, jota vastapäätä rannikolla on myös Ras Samras, mistä on löydetty vanhimmat heprealaiset tekstit.

Kirjoittaja