Raamattu kertoo hybridi-ihmisistä joita myös jättiläisiksi kutsutaan. Meidän aikanamme puhutaan isojalasta, joka on kuitenkin jäänyt hämäräksi asiaksi. Ihmisen olemuksessa on tarpeita joita voidaan kuvata sanalla halu. Sitten on vielä toinen aste, joka on himo. Himoja on tavallaan luonnollisia ja osa luonnottomia.
Eräs huumeista vapautunut henkilö kuvaili luonnottomat himot siten, että ihmisellä ei ole luonnollista tarvetta polttaa tupakkaa, ei käyttää alkoholia eikä käyttää huumeita. Ne ovat siis altistuksesta syntyneitä ja totuttelemalla tulleita riippuvuuksia.
Otan esimerkiksi itseäni lähellä olevan luonnollisen riippuvuuden. Olen ylipainoinen jonkin verran. En halua syyllistää ketään, joka on muun syyn eli sairauden takia ylipainoinen. Uskon, että ihminen on luotu tuntevaksi siten, että luonnontilassa yliravitsemus ei ihmistä vaivaa. Kun ruuasta on tullut nautintoaine entisen elämän ylläpidon sijaan, niin maistuminen on tullut tärkeämmäksi kuin se, että pysyn hengissä. Toistuva ylitankkaus saa sääntelyn horjumaan ja joudumme nälkämme kanssa voittamattoman riippuvuuden orjiksi.
Sama pätee rahaan. Me tarvitsemme määrätyn tulotason, että voimme viettää normaalia elämää, mutta siihen tulee helposti tarve varata pahan päivän varalle ja tilin karttuessa tulee ahneus, joka kehottaa kartuttamaan oikein ja väärin. Silloin syyllistytään helposti kansantaloudella perustellen ottamaan leivän toisen suusta pois.
Kun aikanaan olin vähän savotassa, niin piti tehdä tulet metsässä, että saatiin jotain lämmintä juotavaa ja syötävää. Tulen käsittely on siis tarve joskus ja joskus se riistäytyy irti, mutta pyromaanisena taipumuksena joku paha on siinä mukana, jos haluaa nähdä vaikkapa kirkon tervatun paanukaton liekeissä.
Joskus me haluamme jotain asiaa vaikka meillä ei ole siihen tarvittavia varoja. Haluaminen saattaa muuttua himoksi ja silloin etsitään mahdollisuutta saada omaksi vastikkeettomasti. Sellainen ominaisuus voi joskus olla niin vaikea, ettei voi mistään poistua tyhjin käsin.
Tärkeä aihe josta puhutaan liian harvoin. Kirkon ohjausperinne tuntee tämän himon ja sen lukemattomat muodot. Vanhojen kirkkojen kilvoitus kirjallisuudessa tämä on kestoaihe. Näiden kirkkojen koko teologiaa läpäisee taistelu himoja vastaan joka on ihmisen osa läpi elämän. Luterilaisessa perinteessä tämä on sivuaihe painopiste on nähty enemmänkin vanhurskauttamisesta.
Vanhurskautetun kai pitäisi sitten elää vanhurskautetun elämää. Jos ihminen vanhurskautetaan joka päivä, se tarkoittaa, että hän menettää vanhurskautensa myös joka päivä. Mistä sitten tietää kumpi tila on päällä poislähtiessä.
Vanhurskauttamista ei uskova voi noin vain menettää lankeemuksen tähden. Sillä Jumala vanhurskauttaa juuri syntisen. Muut ei edes sitä kaipaa. Vain syntinen ihminen voidaan pukea Jumalan vanhurskauteen. Eikä se kenenkään kohdalla merkitse sitä, että tämä ihminen olisi kokonaan vapaa omasta syntisyydestään. Ihminen on omassa luonnossaan kiinni synnissä, kuin täi tervassa.
Juuri tuo syntisen vanhurskauttaminen on se ilo jonka enkelit lupasivat kaikille kansoille tulevan.
Siinä on niin suuri ilon lähde ja siitä riemuitaan yhä myös taivaassa. Se joka maanpäällä alkaa tätä asiaa omalla kohdallaan tajuamaan on niin onnellinen, ettei jalat meinaa maassa pysyä.
Eikös Kristinuskossa opeteta, että olemme Kristuksessa Vanhurskaat? Jos joku kilvoittelee, himoja vastaan, niin ei siinä ole mitään pahaa, mutta ei sitä kannata sotkea vanhurskauttamiseen. Vanhurskaus annetaan lahjaksi, sitä ei voi itse hankkia.
”Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen. Room.3:21-26
Olen useasti törmännyt siihen, kun puhun pyhityksestä niin moni alkaa puhua vanhurskauttamisesta. Ettei siihen saa sotkea mitään työtä eikä mitään vaatimuksia.
Lauri, on teologisesti väärin ymmärtää, että ensin tulee usko ja sen jälkeen alkaa pyhitys. Kaikki tulee täydellisesti yhdellä kertaa Kristuksessa, usko, pelastus ja pyhitys. Jokainen joka uskoo, on jo pyhä ja maailmasta erotettu (pyhitetty) Jumalan 100% lapsi. Hebr.kirjeen kirjoittaja:
”Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.
Todistaahan sen meille myös Pyhä Henki; sillä sanottuaan: ”Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan”, sanoo Herra: ”Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä”; ja: ”heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista”. Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.
Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään, jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta, ja koska meillä on ”suuri pappi, Jumalan huoneen haltija”, niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä; pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen; ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin; Älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.
Hebr.10:14-25
Koska meillä on siis luja luottamus, että meillä on Jeesuken veren kautta… Niin on Hän vihkinyt meille uuden elävän tien… niin voimme täydellä uskon varmuudella pysyä niissä lupauksissa, joka ovat totta Kristuksessa.
Rakkaus on tullut, ettei meidän tarvitsee enää suorittaa mitään töitä kelvatakseen Jumalalle. Rakkauden kautta vaikuttava usko on Jumalan teko meissä, jonka Hän on lahjoittanut Poikansa kautta. Siihen ei voi lisätä mitään omaa pyhitystä, eksymättä pois Kristuksesta. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä sanoi Jeesus.
Jeesus sanoi: ”Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.”
Pyhitys on sanan alkumerkityksessä myös puhdistumista, tuossa Hebr. kirjeessä puhutaan myös sydämen puhdistumisesta pahasta omasta tunnosta tai (huonosta omasta tunnosta.) joka tulee juuri siitä, ettei ole pystytty tekemään kaikkea mitä pitäisi. Syyllisyys on syyttäjän paras keino päästä masentamaan ja ahdistamaan meitä, jolloin myös Ilo ja Rauha häviää. Kun taas Jumalan Valtakunta on Iloa ja Rauhaa Pyhässä Hengessä.
Juuri tästä syyllisyyden taakasta ihminen Kristuksessa vapautetaan täyteen Jumalan lapsen vapauteen, jossa Armo ja Rakkaus tulee tilalle, sillä jokainen meistä on omissa oloissaan riittämätön siihen hyvään, jota meidän tulisi lakkaamatta harjoittaa, koska olemme ihmisiä ja raadollisia sellaisia.
Jumalan Rakkaus peittää synnin paljouden, sillä Jumalan Armo pysyy ja vahvistuu, kuta lujemmin meidän sydän lujittuu Kristuksen Uhriin ja täytettyyn työhön. Armo kasvattaa meitä, sillä Armon tähden me kilvoittelemme sen uskon puolesta, joka on kertakaikkiaan pyhille annettu.
”Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa, odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä, hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee. Puhu tätä ja kehoita ja nuhtele kaikella käskyvallalla. Älköön kukaan sinua halveksiko.” Titus 2:11-15
Mielenkiintoista lukea vanhurskauttamisesta niin monia erilaisia ”uskomuksia”.
Eikö ihmisen lähtökohta ole että hän elää pimeydessä, ei näe eikä kuule Jumalan tahtoa omassa elämässään?
Niin moni ”uskoo” elävänsä valkeudessa eli sanoo ”näkevänsä” mutta ei todellisuudessa näekkään, sanoohan Jeesus seuraavasti:
39 Ja Jeesus sanoi: ”Tuomioksi minä olen tullut tähän maailmaan, että ne, jotka eivät näe, näkisivät, ja ne, jotka näkevät, tulisivat sokeiksi”.
40 Ja muutamat fariseukset, jotka olivat siinä häntä lähellä, kuulivat tämän ja sanoivat hänelle: ”Olemmeko mekin sokeat?”
41 Jeesus sanoi heille: ”Jos te olisitte sokeat, ei teillä olisi syntiä; mutta nyt te sanotte: ’Me näemme’; sentähden teidän syntinne pysyy”.(Joh.9)
Uudestisyntymisessä ihminen pääsee valkeuteen eli alkaa ”nähdä”, milloin tämä on kenenkin kohdalla tapahtunut, tämä olisi mielenkiintoista kuulla?
Siis ajatellaampa nyt vaikka luterilaista, kastettu vauvana, käynyt rippikoulun ja konfirmoitu, siis sisältääkö ko ”sakramentit” valkeuteen pääsyn? Ovatko siis kaikki ko myllyn läpikäyneet valkeudessa?
Vai mitä tulee tapahtua?
Sieltä Raamatusta vastaukset löytyy, mitä täälläkin esille tuotu.
Rakkaus on tullut, että me suoritamme hyviä töitä lähimmäistemme hyväksi.
1.Joh 1: 16. Siitä me tunsimme rakkauden, että hän on henkensä meidän edestämme pannut; niin pitää meidän veljeimme edestä henkemme paneman.
17. Mutta jos jollakin olis tämän maailman hyvyyttä, ja näkis veljensä tarvitseman, ja sulkee sydämensä häneltä, kuinkas Jumalan rakkaus pysyy hänessä?
18. Lapsukaiseni, älkäämme rakastako sanalla eli kielellä, vaan työllä ja totuudella.
Lauri Lahtinen mitä ajattelet kun Jeesus sanoi seuraavan:
Joh. 5:42
mutta minä tunnen teidät, ettei teillä ole Jumalan rakkautta itsessänne.
Miten tämän Jumalan rakkauden sitten saa?
Juuri näin Lauri, jokainen sen mukaan kun on saanut, eikä sen mukaan kun ei ole saanut, että me sillä rakkaudella, millä Jumala on meitä rakastanut rakastaisimme lähimmäisiämme. Ei armoa tuntematta, vaan sillä laupeudella, jolla Jumala on meitä itseämme kohdellut. Voittamalla paha hyvällä, niinkuin Kristus on meidät voittanut. Näin on samoin meidänkin Kristuksessa vaeltaminen.
”Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi?
Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?
Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi;sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä. Room.6:1-7
Uskonnollisuus ei saa ihmisestä esiin mitään rakkautta, vain Kristuksen kautta tuleva usko on täynnä Armoa ja rakkautta.
Meidän rakkautemme on kuva Jumalan rakkaudesta. Myös se miten ja millä tavalla se syntyy sekä kasvaa. Rakastumista ei voi tapahtua , jollei unohda toisen huonoja puolia ja kykene näkemään rakastaan täydellisenä. Rakastumisen kohde voi sitten meissä muuttua rakkaudeksi, jossa näkee toisen heikkoudet mutta silti kykenee rakastamaan.
Jumala näkee kaikki meidän vikamme ja silti kykenee rakastamaan meitä täydellisinä. Tähän meidätkin on kutsuttu kunnon kristittyinä. Läksy on meille aika hankala. Hiki nousee pintaan, kun sen toteutumista ajattelee omalla kohdalla. Pitäisi kyetä rakastamaan niitäkin, jotka jatkuvasti pelkästään mitätöi ja moittii.
Lauri Lehtinen 25.02.2021 09:37
”Olen useasti törmännyt siihen, kun puhun pyhityksestä niin moni alkaa puhua vanhurskauttamisesta. Ettei siihen saa sotkea mitään työtä eikä mitään vaatimuksia.”
Tämä johtuu siitä, että luterilaisuudessa pelastus käsitetään toisella tavalla kuin vanhoissa kirkoissa.
Teoilla ei ole oikeastaan mitään merkitystä pelastuksessa. Tosin luterilaiset sanovat, että tekoja pitää tehdä, pahat teot karkoittavat Pyhän Hengen ja hyviä tekoja tehdään lähimmäiselle. Lutherin mukaan meidän hyvät teot ovat parhaimmillaankin kuitenkin kuin saastainen vaate. Tälläisen kompinaation luterilaisuus pitää sisällään.
Lauri Lehtinen 24.02.2021 18:52
”Vanhurskautetun kai pitäisi sitten elää vanhurskautetun elämää. Jos ihminen vanhurskautetaan joka päivä, se tarkoittaa, että hän menettää vanhurskautensa myös joka päivä. Mistä sitten tietää kumpi tila on päällä poislähtiessä.”
Vanhurskaus menetetäään vasta siinä vaiheessa kun ihmisen luopuu Kristuksesta. Yksin Jumala näkee tämän ihmisen tilan. Kristitty ihminen ei menetä vanhurskauttansa joka päivä. Vanhurskautus on tietyssä mielessä stabiili tila, jossa ei ole ”jojo” liikettä. Vanhojen kirkkojen kuvauksen mukaan vanhurskauttaminen, pelastuminen on prosessi johon ihminen osallistuu aktiivisesti omalla tahdollaan ( Fil 2:12) Jumalan käskyjen noudattaminen ja täyttäminen on osa tätä pelastusprosessia. Se on evankeliumin käskyjen täyttämistä.
Luterilaisuudessa myönnetään myös uudestisyntineen tahdon osuus ja sen yhteistyö ( Synergia) Jumalan käskyjen täyttämisessä, näillä teoilla ei ole kuitenkaan mitän tekemistä pelastuksen kanssa. Kristuksen objektiivisen vanhurskauttamisen kautta, ihminen vanhurskautetaan, tämä vanhuskaus luetaan taivaan foorumilla ihmisen hyväksi. Vain tällä on merkitystä, vain tämän takia ihminen pelastuu. Kristittyjen hyvä tekoja ei saa sekoittaa tähän pelastuksen asiaan. Jos hyvät teot sekoitetaan tähän ollaan langettu omavanhurskauteen.
– En tiedä oliko näistä mitään apua?
Hankala sekamelska helposti syntyy jos pyhitys ja vanhurskaus sotketaan keskenään. Silloin pyhitys käsitetään yleensä uskovan ponnistelujen tulokseksi ja vanhurskaus on sitten se tulos.
Jolloin tosiasiassa Kristuksen sovitustyö mitätöidään. ”Pyhityskristityt” paljastavat tämän reilusti sanomalla soraan, ettei tule jäädä risti juurelle , vaan mennä eteen päin ja elää Jumalan voimassa ylösnousemus elämää. Kuulostaa ensin tosi hienolta, mutta eiköhän tuo opetus ole juuri sitä toista evankeliumia, josta Paavali Galatalaisia tiukasti varoitti. Ristin juurelle pitää nimenomaan jäädä, eikä siitä saa lähteä pois. Mikäli mielii omistaa täyden Kristuksen vanhurskauden. Sillä todellinen vanhurskaus on vain ristiin naulitussa Kristuksessa. Hänen sovitustyönsä on se vaate johon on pukeuduttava ja uskolla se täydellinen vanhurskaus omistettava. Siitä huolimatta miltä siinä suhteessa itsestä näyttää.