Elettiin 1980-luvun alkua, kun olin saanut ensimmäisen oikean työpaikan Vaasasta. Määräaikaisen mutta omaa koulutusta vastaavan. Olin myös päässyt muuttamaan matkustajakodista oikeaan asuntoon. Pieneen mutta mielestäni täydelliseen.
Joitakin huonekaluja oli kertynyt jo opiskeluaikana, joitakin olin saanut kotoa ja ruokapöydän tuoleineen olin ostanut osamaksulla läheisestä huonekaluliikkeestä. Vieläkin huvittaa myyjän pokkurointi, kun kerroin osamaksusopimusta varten työpaikkani. Onneksi ei kysynyt palkkasummaa tai virkasuhteen kestoa. Olisi pian sopimus jäänyt tekemättä!
Sitten alkoi tehdä mieli kunnon nojatuolia, isoa ja pehmustettua. Eräänä aurinkoisena kevätlauantaina päätin tehdä kävelyretken muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan isompaan liikkeeseen. Tarkoitus oli vain kuntoilla ja samalla tutustua tarjontaan. Hätiköityjen päätösten estämiseksi otin rahaa mukaan vain hyvin vähän ja jätin shekkivihkon kotiin. Pankkikortit olivat silloin vielä kaukaista utopiaa.
Muutamaa tuntia myöhemmin palasin kotiin tulevana nojatuolin omistajana, osamaksusopimus taskussa. Maanantaina töistä tullessani tuoli odotti asuntoni oven takana. Se oli minulla käytössä yli 40 vuotta, kunnes siivousta helpottaakseni korvasin sen kevyemmällä kalusteella. Suuri tuoli muutti toiseen perheeseen ja palvelee nyt siellä nuorempia ja voimakkaampia.
Osamaksusopimuksilla ym. rahoitusratkaisuilla on myös pimeät puolensa, mutta siinä elämäntilanteessa osamaksu helpotti elämääni. Ei tarvinnut säästää etukäteen isoa ostosta varten, kun maksu tapahtui pienissä erissä jälkikäteen.
Nykyään ei ole enää tarvetta ostaa juuri mitään isompaa, kun tavaraa on muutenkin liiaksi asti. Sen sijaan olen alkanut soveltaa vähittäismaksuajattelua muihin elämän välttämättömiin ilmiöihin.
Meillä siivotaan joka viikko jotakin nurkkaa, mutta ei koskaan kerralla koko huushollia. Meillä pestään joka kesä joku matto, mutta ei koskaan kaikkia mattoja kerralla. Valtiovallan hävitettäväksi tuomitseman viitapihlaja-angervon juuria ei yritetäkään kaivaa kerralla pois, mutta pienissä osissa sekin onnistuu. Arvioitu toteutusaika on kaksi kesää. Ruokaa kyllä usein tehdään kerralla isompi satsi, josta osa pannaan pakastimeen ja syödään sieltä sitten useammassa erässä. Olisiko tämä vähittäismaksun käänteinen muoto?
Vieraskielistä romaania ei lueta kerralla, koska urakka olisi puutteelliseen kielitaitooni nähden toivoton, mutta siitä luetaan joka päivä yksi luku niin pitkään, että kirja tulee kokonaan luetuksi. Tämä voi jo lähennellä pakkomiellettä, mutta kun tulin kansalaisopiston kurssikaverille luvanneeksi, niin vähittäismaksulla tämäkin urakka hoituu.
Kun mukavuudenhalu tai suoranainen laiskuus yhdistyy ikääntymiseen, vähittäismaksuajattelu osoittautuu hyvinkin varteenotettavaksi ideologiaksi. Ja loppujen lopuksihan on niin, että tämä elämä kaikkinensa eletään päivä vain ja hetki kerrallansa, kunnes kaikki meille annetut päivät on eletty.
Kerran eräs vanha rouva sanoi minulle kun hän kuori porkkanoita, päivässä vähän viikossa paljon. Eli osamaksua.
Ortodoksi ohjaajavanhukset neuvovat vastaavasti; hengellisessä elämässä ei saa kiirehtiä. Vaikka haluaisimme kasvaa nopeasti. Vaikka kuinka kaipaisimme Jumalan täyteyttä, emme saa tavoitella kasvua liian nopeasti. Miksi? Se on vaarallista. Ja sitten he jatkavat tämän asian selittämistä…
Kiitos, Sami. Tuo kiirehtimättömyyden ajatus voi olla tämän ajan ihmiselle todella tarpeen, sekä hengellisissä että maallisissa asioissa.
Vaikka olin kouluaikana (15-vuotiaasta) kesät töissä, ei rahaa ollut kertynyt isompiin ostoksiin. Kun lukion viimeisenä kesänä sain homman Oulun naapurikunnan nuoriso- ja urheiluohjaajana, ei polkupyörä enää riittänyt kulkuvälineeksi.
Kauimmainen kylä oli 16 kilometrin päässä. Oli pakko hankkia motoroitu peli. Ostin 50-kuutioisen Jawa-kevytmoottoripyörän – osamaksulla. Pyörä palveli minua pitkään: koko talvikauden opettajan kulkupelinä Oulun naapurikunnassa ja kolmena kesänä toimittajan työvälinenä. Lopulta annoin pyörän minua nuoremmalle veljelleni.
Jorma, kaikesta päätellen teit hyvän hankinnan!
Vähittäisyys näkyy yhteiskunnassa monella tapaa. Niinpä esimerkiksi Oulun kaupungin alueellinen kasvu on sekin edennyt vähittäin, osa kerrallaan. Ensimmäinen oli Oulujoen kunta, sitten Haukipudas, Oulunsalo, Kiiminki, Ylikiiminki ja Yli-ii. Taannoinen kesätyöpaikkani on nykysin Oulun kaupunkia, samoin kunta, jossa oli opettajana.
Osamaksua voi soveltaa uskoon. Voi uskoa ensin johonkin osa-alueeseen (jumaluus) ja sen ”maksettuaan” seuraavaan osamaksuerään (lunastus). Kerralla uskominen on liian suuri ostos. Tästä on se hyöty, että jokainen erä tulee tutuksi ennen kuin ostaa seuraavan. Ihmisen järki kun ei kerralla näe kauas. Harjoitus tekee maksamisesta rutiinia.
Charlotta, hyvä näkökulma. Ihmisen käsityskyky on rajallinen. Joku voi luulla heti aluksi saaneensa koko paketin, mutta aikaa myöten huomaa, että osia onkin useampia.
Pirjo
Kiitos elämänläheisestä tekstistäsi!
Erityisesti tuo asioiden teko pieninä annoksina kerrallaan on miellyttävä.
näkökulma.
Tuleepa mieleeni jo pienenä poikana, kun isäni sanoi sopivassa kohdassa, että nyt on aika ottaa ehtoo hommassa, kun pienen liian innokkaan pojannappulan mielestä olisi vielä voinut jatkaa yhteistä työtämme pidempäänkin. Mutta kyllä isä tiesi ja ymmärsi hommien rytmityksen tarpeen paremmin.
Matias, isäsi toimi viisaasti, kuten useimmat isät. Minäkin yritin lapsena kantaa hellapuita yli omien voimien. Isä varoitteli ”laiskan taakasta” ja neuvoi hakemaan monta pienempää satsia. Vähittäismaksulla siis!
Rahan liikutteluun on neuvot Raamatussa, eli annetaan hankitaan sen mukaan kuin varallisuutta on. Tästä ikäänkuin tiivistys on 2.Kor. 8:11-15, eli materiaalisen alttiuden rajat, itseään ja muita kohtaan.
Olosuhteista johtuen olen tutustunut Brasilian helluntaiseurakuntien rukoushuonehankkeisiin. Sao Paulossa, Belemin kaupunginosassa alettiin rakentaa rukoushuonetta. Silloin kysyin, että miksi takaseinä on pressukankaasta. Syy oli se, että rakennus piteni sen mukaan kuin rahaa saatiin kokoon. Velkaa ei syntynyt rahoituslaitoksille.
Reijo, mielenkiintoinen kertomus vähitellen rakennettavasta rukoushuoneesta. Pressu toimii hyvin lämpimässä ilmastossa.
Luther katsoi, että maallinen rikkaus ja varallisuus ovat Jumalan lahjoista kaikkein vähäisimpiä, koska ne liittyvät vain lyhytaikaiseen maalliseen elämään, eivätkä ne voi pelastaa ihmisen sielua. Google AI.
Mika, kiitos kommentista. Tunnet varmasti paljon hengellistä kirjallisuutta, koska löydät niin sopivia sitaatteja keskusteluihin.
Katharina von Boralla, eli Lutherin vaimolla oli laajaa liiketoimintaa. Katariinan liiketoimintaan kuului majatalo- ja majoituspalvelut, panimotoiminta, maatalous ja karjanhoito, sairaanhoito ja sairaalatilat, näistä kaikista tuli huomattavat tulot Lutherin perheelle.