Turun Laivastoasemalla vaikutti 60-luvulla armoitettu suunnistaja Aksu. Kuka Aksu on nimeltään, ei ole ratkaisevaa, joka tietää niin tietää ja muita se ei kiinnosta. Hän valmensi aina Lappeenrannan opinahjoon meneviä. Useasti hän aloitti oppitunnin seuraavalla lauseella: Miten liikumme metsässä ilman karttaa ja kompassia? No, opetus oli perusteellista. Siinä käytiin käpi oksien pituudet puissa, naavan esiintyminen ja muurahaispesät sekä kellon käyttö aurinkoon nähden. Valitettavasti vain niitä asioita ei siellä kysytty. Tärkeä tieto osoittautui sillä kohdalla turhaksi tiedoksi.
Sen sijaan tärkeiksi osoittautuivat korkeuskäyrät, polkumerkinnät ynnämuut kohteet maastossa. Kuitenkin kompassin yhteydessä tulivat tutuiksi ainakin osittein lyhenneykset: Nekki, nakki ja kokki. Älköön kukaan kysykö tarkentavia kysymyksiä. Toki merenkulussa tulevat nämä samat, mutta eri termein. Siellä on eksymä ja eranto. Eranto tulee siitä, että maantieteellinen ja magneettinen napa eivät ole samassa paikassa. Eksymä taas johtuu laivan ja myös pienemmän paatin metalliosien magneettisuudesta. Jos kartta ei ole ajan tasalla ja nämä termiyt hallinnassa merenkulkeminen on onnenkauppaa, vaikka sanotaan, etää tuurilla ne suuretkin laivat seilaa.
Eksymä johtaa eksymiseen. Kaikki ei ole kohdallaan ja silloin saadaan vääriä tuloksia ja tehdään vääriä johtopäätöksiä. Joskus merelläkin eksytään. Erään kerran oli hiukan sumun riekaleita meren yllä. Matkalla kohtasimme pienveneen, joka selvästi tarvitsi apua. Konevauriota epäiltiin, kun sitten olimme hinanneet veneen lähelle Hankoa, miehet kysyivät: Onko tuo Hanko? Kuultuaan myöntävän vastauksen otettiin hinaus irti ja samalla konekkin suostui ärjähtelemään. Kuitenkin kaiken jälkeen vanhenevan maakravuksi muuntuneen miehen mielessä on yksi eli kaksi kysymystä: Opetuslapset kysyivät Hänen toisen tulemuksensa merkkiä ja Hän vastasi yllätävästi: Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä! Eksyminen ja eksyttäminen on kestoaiheita hengellisessä kentässä, mutta se askarruttaa vain osaa kristikunnasta. Osa on kaikkiruokaista, joten aina joku uusi kiinnostaa. Olisiko niin, että kaikki elämme nykyajan Areiopakilla ja kaikki uusi kiinnostaa. Mielellään kuullaan outoja asioita kuitenkaan mitään kunnolla sisäistäen.
Uskonnollisuus on siitä erikoista, ettei siinä ole eksymisen vaaraa, on vain näkökulmia ja mielipiteitä. Elävä usko on aina eksyttäjien listalla kärjessä. Niin olivat toiset apostolitkin alkuseurakunnan aikana. Ne tiesivät jotain enemmän ja kertoivat salaisuuksia, joita Paavali ei ollut kertonut, mahtoiko edes tietää. Miksi sitten eksyttäminen houkuttaa? Jospa tulisi näkyvämmäksi, kun omaksuu jotain sellaista, joka näyttää suurelta, mutta ei aina olekkaan Jumalan tarkoittamaa. Olen kuullut sanottavan, että julistajat kestävät kaikkein vähiten menestystä kaikkea muuta paljon enemmän. Pahin on tilanne, jos paimen ja hengellisen organisaation johtajat eksyvät. Ihmiset ovat sen verran laumasieluja, että mukana mennään tuntui hyvältä tai pahalta. Missä raha, valta ja hengellisyys ovat tekemisissä, on suuri vaara lankeamiselle ja eksymiselle, joka alkaa pienistä kompromisseista ja päätyy useasti suuriin oman edun tavoitteluihin.
Tulee tuosta keskustelusta mieleen jouluna sattunut hauska tapaus. Kolmivuotias pääsi isänsä kanssa jouluostoksille. Äidille ei saanut tientenkään kertoa, mitä hänelle oli hankittu. Vaan eipä pieni voinut salaisuutta kauaa pitää sisällään. Tätä isä ihmetteli ja kertoi meille, ettei enää ota tätä jouluostoksille. Minua tuo asia huvitti, siksi että tämä isä oli oikeasti uskonut, että kolmivuotias kykenisi salaisuuden pitämään.
Minä olen kamppaillut eri yhteyksissä näistä asioista ainakin 20 vuotta. Haluaisin olla kaikkien kristittyjen ystävä, mutta se tökkää aina kasteeseen useassa tapauksessa. Luterilainen tulee uskoon lapsena kasteessa ja Nikean mukaan annetaan jo synnitkin valmiiksi anteeksi. Tähän en voi yhtyä. Yhtä vastenmielistä on se paatos millä puhutaan uskoontulosta minuutilleen ja sitten mä menin heti kasteelle ja jos joku ei ole ottanut uskovien kastetta , niin ei kelpaa matkakumppaniksi. Minä olen monissa yhteyksissä koittanut keskustella siitä uskosta, mikä meissä jokaisessa juuri tällä hetkellä vaikuttaa, mutta mulle esitetään aina vaatimuksia. Minä en aio taipua kummankaan koulukunnan mukaan.
Lauri,
Uskon, että seisot Herran edessä ja Hän on pitävä sinut pystyssä.
Uskon, että vain Jumala tietää asiat minuutilleen, mutta asianomainen uskoontullut tietää olevansa uudestisyntynyt. Olen useinkin maininnut hetkestä, jolloin sain vastaanottaa henkilökohtaisen uskonlahjan. Yleensä luterilaisuus väheksyy tuota kokemusta, koska eihän sitä voi minuutilleen tietää. Kyllä nytkin muistan sen ’minuutin’, kun Jeesus muutti sisimpääni asumaan. Kukaan ei ollut vieressäni toteamassa tällaista tapahtumaa. Vasta seuraavina päivinä asia selvisi ensin vanhemmilleni ja sitten sisaruksilleni. Tällä tarkoitan, että uskoontulo on aina ’minun juttuni’ ja sen jälkeen koko Jeesus-tiellä vaellus on vain minun juttuni, mitä minun taivaaseenmenooni tulee. Matka tehdään yleensä muiden samalla Tiellä kulkevien kanssa. Vaikken erikoisesti fanita virsiä, niin mieleeni on jäänyt nuoruudessa, körttikontakteissa, kohta heidän virrestään:
”Saa elää ja ihastuu
muistakin viel’, Jotka kulkevat samalla tiell’; Tässä usiasti näkee Niin
harrasta hääväkee, Että oikein on iloinen miel’.
En väheksy uskoasi ja vaellustasi, teet parhaasi puun ja kuoren välissä. Evlut kirkon piirissä on esimerkiksi viimeisen sadan vuoden aikana esiintynyt raamatullista uskoontuloa. Se liikehdintä on saanut sijan kirkossa ainoastaan siksi, että lapsikasteesta ei olla luovuttu. Kasteeksi on ’kelvannut’ ennen uskoontuloa suoritettu lapsikaste, jonka voimattomuudesta sopivasti mainitaan. Parhaimmalta kuulostava perustelu lapsikasteen sietämisestä, on se, että uskoontulo on niin tärkeä, verrattuna kasteeseen, että sen voi sivuuttaa, oli kysymys lapsikasteesta tai uskovien kasteesta.
Ihmisen on tultava uskoon, voidakseen käsittää mitään taivaallista. Sanaa, Jeesusta seurataan, ollaan kuuliaiset sen opetukselle. Tulkinta ei ole kuuliaisuutta, koska se lisää tai ottaa pois siitä mikä on luettavissa.
Kommenttini voi tuntua laajalta tai liian tiukalta. Tiivistän vähän:
Uskoontulo on ehdoton vaatimus kulkea Tiellä.
Jokainen asia on tärkeä, eikä turhennettavissa tärkeämmällä asialla. Kaikki perustuu lahjavanhurskautukseen, uskoon, jonka Jumala sitä haluavissa vaikuttaa. Sen jälkeen vasta Sanan totuudet voivat sulautua. Kastetotuus ei sulaudu ennen uskoontuloa, eikä uskoontulo kompensoi kastetta.
Reijo Mänttäri kuinka yhdistät helluntai kasteeseen Jeesuksen Sanat ”tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi”?
Varsinkin kun helluntai piirissä on käytössä ”lapsikaste” eli alle 20 vuotiaita kastetaan, siis evankeliumissa kyllä Jeesus Sanoo seuraajiensa tulee luopua omasta elämästään ja jopa isästä ja äidistä?
Ari,
Olen esittänyt sinulle pyynnön, että voisimme olla kahdenkeskisesti yhteydessä näistä ’uusista’ tuulistasi, oli ne oppeja tai painotuksia.
En näe millään tavalla hyödyllisenä, että lähtisit julkisesti kanssani jankuttamaan.
Lauri Lahtinen esittikö Jeesus ”vaatimuksia”?
Miten taasen sinä ymmärrät Jeesuksen Sanat ”tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi”? Mitä on evankeliumi joka tulee uskoa, löytyykö se Raamatusta, onko se Matt, Mark, Luuk ja Joh?
Siis mitä on se ”usko” joka vaikutta sinussa tänä päivänä ja josta haluat puhua?
Minulle usko on juuri evankeliumin uskomista, siis se mitä on kirjoitettu MAtt Mark Luuk ja Joh, siis niistä puhun kun puhun uskosta.
On hiukan kaukaa haettua istuttaa Jeesusta omassa persoonassaan näihin keskusteluihin! Ei anna enmpään aihetta.
Lauri Lahtinen tuolla aiemmassa kommentissa toteat että olet löytänyt Jeesuksen sydämeesi, siis onko sitten ”kaukaa haettua” jos puhutaan Jeesuksesta persoonana`?
Eikö jokainen puhu sydämen kyllyydestä eli siitä mitä sydämessä on?
Kommentti: Paremppi olisi nyt jättää tähän! Emme kukaan voi sanoa näissä keskusteluissa, että joku loukkaantuu Jeesuksen sanaan, jos kirjoitamme omasta päästä.
Mänttärille vielä. Minä taannoin hankin kaksi mileipidettä eli selityustä uudestisyntymisestä. Toinen oli N Yli-Vainiolta ja toinen rovasti L Stenmanilta. Tulin siihen tuloksen, että ajatus oli samaa juurta vain niilolla voimakkaampi sanoitus. Minua suuresti ilahdutti Stenmanin ajatus: Me kaikki emme tiedä tarkasti päivää ja hetkeä, mutta tärkeintä on tietoisuus siitä, että ennen oli ennen ja nyt on nyt. Meillä on jokaisella yksilöllinen sielunrakenne, osa kokee voimakkaasti osa vähemmän, mutta Jumalan lahjoittama usko ei ole väärää vaikka se syttyisi toisesa paikassa. Minulla on tietoisuus uudestisyntymisestä. Itse toimin yhteiskristillisessä pienyhteisössä, jossa molempia kastemuotoja pidetään arvossa ja nautimme kokouksessa myös maallikkoehtoollisen. Emme siis ole sidoksissa mihinkään kirkkoon tai liikkeeseen. Koitamme olle avoimia kaikkiin suuntiin niin, että halulliset sielut voi levähtää kuin keitaalla tai jäädä taloksi. Jos joku jatkaa matkaa, me siunaamme matkalle. Meillä on Agape-koti Turussa, joka kokoontuu Raittiusseuralla Rauhankatu 12 b, Turku.
ilmeisesti tämä on kommentti suht. pitkään minun viestiini 13.21.
Sinulla ja piirilläsi on oikeus valintoihinne. Yksi ytimenkaltainen ajatus puoleltani on se, ettei kaikkea voi silitellä, mutta kaikenlaisesta voi pysyä erossa. Tuolla ’kaikenlaisella’ tarkoitan asioita, joita voi kompata körttiläis-kveekkarien periaatteella, että on kaikenlaista valoa, joiden hyödyllisyyttä ei pidä vastustaa. Itse haluan koetella kaiken ja vain Raamatulla. Raamatullisuus tai epäraamatullisuus on aina ilmeistä.
Reijo Mänttäri jos pidät evankeliumin Sanan läpikäymistä jankuttamisena niin en ole silloin halukas kahdenkeskisiinkään keskusteluihin.
OK
Aika hankala kenenkään on tietää, sitä mitä hengellisessä maailmassa tapahtuu ja milloin. Ihmettelen niitä perusteita, joiden mukaan lapsi ei voisi uudestisyntyä kasteessa. Olen tavannut monia henkilöitä, joilla ei ole mitään selkeää uskoontuloa koskaan tapahtunut ja ovat aivan selvästi uudestisyntyneitä. Silti saattaa joku olla niin varma vastakkaisesta näkemyksestä, että on valmis ja jopa halukas karkottamaan toisinajattelijat.. Jopa jyrkempää suhtautumista joskus tapaa, kuin mitä ystävämme Ari edustaa. Sellaista suhtautumista pidän varmana merkkinä siitä, että olen kohdannut eksyneen lampaan. Joten mieluummin poistun paikalta, tai vetäydyn keskustelusta. Kehottaahan sana , välttämään turhia väittelyitä.
Sitten taas olen tavannut monia hienoja tyyppejä, joiden tiedän olevan Helluntailaisia ym. Eikä heidän kanssaan tarvitse noista asioista edes keskustella. Kumpikin voi kunnioittaa toistaan Herran omana ja se riittää.
En ole tavannut ketään, joka väittää, että uskoontulo on ajoitettavissa minuutilleen. Se voi olla sitäkin, mutta on aina aikajakso, jolloin se on tapahtunut. Tietämättömyydessä uudestisyntyminen on eksymä.
”Tietämättömyydessä uudestisyntyminen on eksymä.” Tietämättämme me synnymme tänne maailmaan. Miksi meidän pitäisi tietää taivaallinen syntymämme? Se on merkittävää, että tiedämme elävämme.
Entäpä jos lapsi on pienestä pitäen kasvanut sisälle uskoon. Mitään syntymäaikaa ei silloin voi määritellä. Jollei se ole kastehetki.
Pekka,
Mielestäni tuo kastehetki voidaan siirtää hetkeksi sivuun, kunnes koetaan uudestisyntyminen, eli tullaan uskoon. Ymmärrän tämän kasteen, etenkin lapsikasteen, tunkemisen ennenaikaisesti toimivaksi, koskas muuten kirkkojen (RKK ja evlut) pyrkimyksessä pelastaa kansakunta kerrallaan ja kokonaisuudessa, ei olisi mieltä. Raamatullisuuttahan siinä ei olekkaan, joka unohtuu, koska ei lueta Raamattua, vaan kirjoja, selitysteoksia, jotka kertovat mitä Raamatussa on.
Puoleltani vielä kerran:
’Minuutilleen-ongelmaa’ ei ole. On paljon meitä, jotka olemme kokeneet uskoontulon hetkenä, jonka voimme muistaa, erottaa hetkeksi, kun luovutimme itsemme Jeesukselle, Hänen työnsä varaan. Minun ystävistäni osa on siirtynyt lapsenuskosta omatahtoiseen Jeesuksen seuraamiseen ja kokenut Voiman, jossa he ovat vaeltaneet jopa yli 60 vuotta.
Jokin aika sitten kävin useamman lapsena uskoon tulleen ystäväni kanssa läpi tätä nk. alkukokemista, kun lapsen taivaaseen otollinen tila vaihtui omakohtaiseen haluun vastaanottaa kokemus uudestisyntymisestä. Moni meistä ei voinut sanoa täsmälisesti, mutta kaikilla oli aikakaari, viikko tai kuukausi ja joskus päiväkin, jolloin he kokivat omakohtaisen uskonlahjan alun.
”Mielestäni tuo kastehetki voidaan siirtää hetkeksi sivuun, kunnes koetaan uudestisyntyminen, eli tullaan uskoon.” Joillekin kirkkokunnille tuo kokeminen on hyvin tärkeä. En halua kiistää kokemuksen merkitystä niiltä, joilla se on aito. Näen kuitenkin vaarana sen, että sen painottaminen pelastuksen ehtona voi ajaa hakemaan keinotekoisia uskonnollisia elämyksiä tai teeskentelemään, jotta olisi yhteisönsä silmissä todellinen kristitty.
Onko evankeliumi kaiken perusta, siis onko muuta Tietä kuin sen kautta annettua?
Voiko uudestisyntyä ohi evankeliumin Sanan, siis voiko toinen ihminen ”päättää” sinun uudestisyntymästä?
Vaikka kuinka haluaisin uudestisynnyttää toisen ihmisen niin en sitä voi tehdä, evankeliumi perustuu täysin Jeesuksen kutsuun, siis Jeesus kutsuu syntisiä parannukseen ja uskomaan evankeiumin. Siis kun on uskonut olevansa jo sisällä ilman parannusta niin todellisuudessa on vielä ulkopuolella ja on uskonut valheen.
Jokaiselle uudestisyntyneelle on evankeliumin Sana rakas ja se on sydämessä, onhan se iankaikkisen elämän Sana.
Miksi saarnaan parannusta, koska Jeesus niin käskee:
Luuk. 24:47
ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.
Ari Pasanen :”..siis Jeesus kutsuu syntisiä parannukseen ja uskomaan evankeiumin. Siis kun on uskonut olevansa jo sisällä ilman parannusta niin todellisuudessa on vielä ulkopuolella ja on uskonut valheen.”
Voi kauhistuksen kanahäkki! Kun vasenkätisyyteni vuoksi koulukiusattuna ja lääkärin diagnoosin mukaan koulukammoon sairastuneena sain vanhemmiltani Raamatun 10-vuotissyntymäpäivälahjaksi ja aloin lukea sitä, en tiedostanut olevani syntinen, joka tarvitsee parannusta. Kirja oli mielenkiintoisempi kuin Taru sormusten herrasta ja aloin mielessäni väitellä sieltä löytyneen Genesaretin järven ympärijuoksussa järven yli oikaisseen olennon kanssa. Oikeakätiseksi opettelemisella ei ollut mielestäni mitään tekemistä kirjan sankarihahmon kanssa eikä silläkään, että koulua ja kiusaamista kohtaan tuntemani pelko alkoi hälvetä niin, että jo keskikoulun yläluokilla uskalsin kirjoittaa joka toisesta matematiikan kokeesta kympin, mitä matematiikan opettaja suuresti ihmetteli.
Vasta myöhemmin ymmärsin, että kirjan sankarihahmo oli kasvamisen myötä rakentanut henkisen identiteettini ja kun en ollut ”synnitön”, tulin siihen johtopäätökseen, että apostoli Paavalin Korinttolaiskirjeen 13. luku on kuvaus samasta sankarista, jonka kanssa olin saanut kasvaa aikuiseksi.