Teknillinen kehitys on antanut uudeksi oikeaksi vastaukseksi: Eihän nyt enää! Kokeillaampa. Käytetäänkö Suomessa risukarhia tai puusahraa? Eihän nyt enää! Löytyykö henkilöautoista veivi? Eihän nyt enää. Niijataanko kirkkoherralle? Eihän nyt enää.
Laitetaanko muutama kysymys ja jokainen voi miettiä, jos haluaa, mikä on oma vastaus kysymykseen:
Onko epäjumalanpalvelus syntiä?
Onko aviorikos syntiä?
Onko epärehellisyys syntiä?
Onko Raamattu Jumalan sanaa?
Savusiko alttari, kun Jeesus uhrasi itsensä?
Lauri Lahtinen :”Eihän nyt enää! ”
Kyllä vaan. Eilisissä tv.n uutisissa ”todistettiin” 70-luvun äänenpainojen mukaisesti mm., että ”lasten synnyttäminen tähän maailmaan ei ole eettistä”. ”Sävel” on sama kuin 70-luvulla, kun lastemme ollessa pieniä sanouduimme irti silloin tiedotusvälineiden toitottamasta ”seksin vapauttamisesta” maailmassa , jossa ”ei olisi puhdsata vettä enää v. 1980” ja halusimme vastoin yleistä mielipidettä hoitaa nuorena opiskelijaperheenä lapsemme itse.
Lyhyet vastaukset Lauri Lahtisen kysymyksiin: kyllä, kyllä, k.yllä, kyllä, ei
Vielä yksi kysymys pitäisi laittaa: Tietääkö ihminen, että hänellä on sielu, joka kaipaa hoitoa?
Lauri Lahtinen :”Tietääkö ihminen, että hänellä on sielu, joka kaipaa hoitoa?”
Vastaus: kun luonnontiede ei ole löytänyt avaruudesta kaukoputkilla yms. Jumalaa eikä mikroskoopeilla ihmisestä sielua, niin ihminen ei voi ”tietää”, että hänellä on sielu. Sielu kuuluu ”virallisesti” uskon alueelle kuten Jumalakin.
Kannattaskohan meidän kaikkien olla ”virallisia”?
Lauri Öahtinen :”Kannattaskohan meidän kaikkien olla “virallisia”?”
En ”tiedä” mitä kaikkien kannattaisi olla, mutta ainakin henk.koht. tuntemukset vetävät edelleenkin pois kirkosta täällä esikoislestadiolaisten pääpaikaksi sanotussa Lahdessa, jossa seurakuntansa kirkkovaltuustossa istuu ainakin alustavien tietojen mukaan mm. linkistä löytyvä lastenojaaja ja pyhäkoulunopettaja https://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2381492
Jospa kääntäisimme kysymykset toisinpäin?
Onko synti epäjumalanpalvelusta?
Onko synti aviorikoksia?
Onko synti epärehellisyytä?
Näihin on helppo vastata myöntävästi.
Onko Jumalan sana Raamatussa? Onko se vain Raamatussa vai kuuleeko Hänen äänensä muuallakin? Onko jokainen Raamatun sana Jumalan sana? Tässä riittää keskustelun ja kiistankin aiheita.
Entä sitten Jumalan Sana, isolla kirjaimella kirjoitettuna? Hän tuli ihmiseksi meidän veljeksemme. Se ilmoitetaan Raamatussa, mutta Hän on myös luvannut olla kanssamme joka päivä maailman loppuun asti, kun kokoonnumme Hänen nimessään.
Tiedän varmaankin mihin tähtäät, mutta tavallinen kansalainen kysyy joskus: Mikä on syntiä. Silloin ei tarkoiteta perisyntiä vaan ihan käytännön tekoja.
Silloin oikea vastaus ’tavalliselle kansalaiselle’ lienee: kaikki, mikä erottaa meidät Jumalasta on syntiä.
Monet käsitteet ovat hämäriä eikä niiden oikeaa merkitystä välttämättä edes ymmärretä Varmaan on tuttu paikka roomalaiskirjeestä, joss tavallisesti luetussa pätkässä vakuutetaan, ettei mikään voi erottaa Jumalan rakkaudesta. Vain pitäisi lukea mihin asiaan se on sanottu. Samoin siteerataan kohta: Ette te ole jotka puhutte vaan minun Isäni henki, joka on taivaassa. Siinäkin on kyse siitä, kun ihmisen henkeä uhataan Kristuksen nimen tunnustamisen tähden.
Lainaanpa 1948 hyväksytyn Kristinopin lukua Synti: ”Synti on sydämen luopumista Jumalasta. Kun ihminen antaa ruumiillisten himojen hallita itseänsä, hänen syntinsä on aistillisuuta. Kun ihminen rakastaa maailmaa ja sen aarteita enemmän kuin Jumalaa, hänen syntinsä on maailmallisuutta. Kun ihminen kaikessa etsii omaa etuansa, hänen syntinsä on itsekkyyttä. Kun ihminen ihailee ja korottaa itseään ja haluaa tulla toimeen vain oman itsensä varassa, hänen syntinsä on ylpeyttä. ynnissä on aina epäuskoa. Lopulta epäusko johtaa kapinaan Jumalaa vastaan. Silloin ihminen haluaa tulla kokonaan riippumattomaksi Jumalasta ja kieltää hänelle tulevan kunnian.”
Aistillisuus, maailmallisuus, itsekkyys, ylpeys, epäusko ja kapina Jumalaa vastaan tekevät mistä tahansa ’käytännön teosta’ syntisen. Rakkaus Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan pyhittävät ’käytännön teot’ Jumalan tahdon mukaisiksi.
Lyhyehkön vankilalheti uran aikana koitin paneutua asiaan. Kysyin muunmuassa vanhemmalta vartijalta: Kunpi on helpompi ottaa vastaan? Henkilö joka tulee ensimmäistä kertaa vai hän, joka tulee kuin kotiinsa ja tuntee heti systeemin. Hän mietti hetken j sanoi verkkaisesti, jos itseään ajattelee niin uusija on hellpompi, koska uuteen pitää tutustua ennenkuin homma alkaa luistaa. Se oli suurinpiirtein näin.
Yksi erikoinen vankiryhmä tuli esille, määrää en tiedä, mutta he lusivat päivästä päivään. Eivät ano lomia eikä armahdusta. He ovat puolisonsa päiviltä päästäneet. Kun tuskallinen ja rampauttava sairaus on tullut, niin osa päätyy sellaiseen ratkaisuun, rakkaudesta. Ainakin itse olen ymmällä mysteerin edessä huokaillen Herra armahda!
En ajattele kertomaasi ’erikoisena vankiryhmänä’ vaan yksittäisinä koskettavina kohtaloina. Huokailen minäkin.
Se tuli vain esille siksi, kun normivanki anoo lomia ja armahduksia ja on etujensa suhteen aktiivisia. Nämä henkilöt, joiden lukumääriä en todellakaan tiedä, erottuu juuri siksi, etteivät koskaan pyydä mitään ylimääräistä vaan ottavat tuomionsa vastaan sellaisenaan.
Tällainen ihminen on yksinäinen ja surullinen.
Kärsimyksen yksi ulottuvuus tulee siinä esille! Näkee kärsivän ihmisen eikä pysty auttamaan. Uskon kuitenkin, että Jumalalta voi pyytää salaa ja julki apua ja joskus se apu on rauhallinen pois siirtyminen ajasta.
En tarkoittanut ihmistä silloin, kun tekee tämän ratkaisun ja teon. Tarkoitin häntä, joka yksin jäätyään päätyy vankilaan suremaan menetystään.
Ok, ymmärsin kyllä.