Ei miestä, ei naista, vaan yhtä Kristuksessa

Joissakin asioissa tarkoitetaan hyvää, mutta toteutus on kummallinen ja eriarvoistava.

Naistenpäivän kunniaksi kaksi esimerkkiä.

Seurakunnassa innostuttiin ajatuksesta lisätä vanhempien ja lasten yhteistä aikaa. Aloitettiin isien ja poikien ja vastaavasti myös äitien ja tyttärien leirit.

Kuulosti niin hyvältä, kunnes neljän tytön isä kysäisi, milloin hän pääsee leirille lastensa kanssa.

Arvaattekin, miten siinä kävi. Isää pidettiin kummallisena ja hänet hyssyteltiin hiljaiseksi. Eihän noin saa sanoa. Isät ja pojat, äidit ja tyttäret. Niin se on hyvä.

Isä jäi ihmettelemään, miksi asia piti sukupuolittaa ja hänen mahdollisuutensa leiriin lastensa kanssa torpata.

Toisen ajatusnyrjähdyksen kuulin jo kuuluisaksi tulleessa kapitulin kahvipöydässä.

Aikanaan juhlittiin sitä, että naisetkin olivat saaneet olla 10 vuotta pappeina. Hiippakunnan papistoa kutsuttiin koolle, mutta valikoidusti. Naispuoliset papit juhlivat olemassaoloaan.

Kun kuitenkin oli ajatus juhlia tasa-arvoa ja yhteistä pappeutta, olisi kai ollut järkevää kutsua miehet myös. Siinä olisi tuntunut ja näkynyt yhteinen pappeus. Olisi edetty siihen suuntaan, ettei ole enää miespappeja ja naispappeja, vaan pappeja.

 

    • ”Selonteko tulee yleisesti luettavaksi, kun se on saatettu painotuotteeksi ja netistä ladattavaksi pdf:ksi. Aikaa tähän menee vielä jokunen viikko.”

      …jokunen viikko!!!

      Jos selonteon soveltaminen käytäntöön kestää suhteessa yhtä kauan, niin – löytyykö sitten enää seurakuntalaisia…

  1. Henrik Sawela :”…jokunen viikko!!!

    Jos selonteon soveltaminen käytäntöön kestää suhteessa yhtä kauan, niin – löytyykö sitten enää seurakuntalaisia…”

    Kun on vuosikymmenet katsonut tätä YYA-Suomen poliittista valtiokapitalistista pöllöilyä ensin rupla-clearingtilin ja poliittisten virkanimitysten avulla ja sitten entisen kansallisomaisuuden yksityistämisellä ylikansallisille pääomasijoitusyhtiölle verovaroista voittoja tuottavaksi ”vaalikarjaksi” itsenäistä ajattelua vailla olevien, mutta kaikenlaisessa ”reality-huuhaassa” viihtyvien suomalaisten suosimassa kasinotaloudessa, niin voin vannoa, että todelliselle kirkoksi sanotulle arvoyhteisölle kirkollisveroja maksavia suomalaisia kyllä löytyy.

    • ”…niin voin vannoa, että todelliselle kirkoksi sanotulle arvoyhteisölle kirkollisveroja maksavia suomalaisia kyllä löytyy.”

      Niin, ainahan jokunen sitten aikanaan saatta löytyä joka haluaa kustantaa uskonyhteisönsä toimintaa.

      Kirkollisvero kuitenkin poistuu aikanaan absoluuttisella varmuudella. Se on jo nyt niin räikeästi aikansa elänyt rahankeräysmuoto, että paineet siitä luopumiseen herää viimeistään 10 vuoden kuluttua kun kirkon markkinaosuus pääkaupunkiseudulla alittaa 50%.

      En minäkään riemuitse tuosta reality huuhaasta mutta vieläkin vähemmän irreality-huuhaasta;-D

    • Henrik Sawela :”Kirkollisvero kuitenkin poistuu aikanaan absoluuttisella varmuudella. Se on jo nyt niin räikeästi aikansa elänyt rahankeräysmuoto, että paineet siitä luopumiseen herää viimeistään 10 vuoden kuluttua kun kirkon markkinaosuus pääkaupunkiseudulla alittaa 50%.”

      Kuten poistuu ilmeisesti kaikki muukin, paitsi puolueoligarkian pakollinen rahankeräys. Niin poistui tuokin allaoleva rahankeräysyritys, jossa yritimme korjata laiminlyödyn valtioita velvoittavan Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja kansainvälisen työjärjestö ILOn sopimusta 169 vuodelta 1984, joissa valtioita velvoitetaan selvittämään epäselviksi jätetyt omistusoikeuskysymykset.

      ” Suomen Karjalan pakolaiset ry on tänä keväänä [v. 2006] perustettu yhdistys, jonka tarkoituksena on selvittää sodan jälkeen pakkoluovutettujen alueiden
      omistusoikeus. Asian selvittelyä varten on käynnistetty pilottihanke,
      jossa kolme omaisuutensa menettänyttä [joista en ole yksi] hakee omistusoikeutensa tunnustamista Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle Venäjän federaatiota vastaan tehtävässä valituksessa. Jos päätös on valittajille myönteinen, sitä tullaan jatkossa käyttämään ennakkopäätöksenä, jonka perusteella ratkaistaan muut omistusoikeutta koskevat valitukset.

      Yhdistys on lähettänyt Etelä-Suomen lääninhallitukselle anomuksen
      rahankeräysluvan saamiseksi hankkeesta syntyvien kulujen kattamiseen.
      Yhdistyksen tarkoituksena ei ole taloudellisen voiton tavoittelu, mutta
      tulemme tiedottamaan omistusoikeuteen liittyvistä käytännön asioista, ja
      aiomme tulevaisuudessa löytää esimerkiksi kyläyhteisöjä, joita yhdistys
      voi auttaa tarvittavien papereiden ja muiden asiaan vaadittavien
      dokumenttien löytämisessä ja laadinnassa.

      Eilen ”lääninhallituksesta” saadun tiedon mukaan lääninhallitus ei katsone
      yhdistyksen toimintaa yleishyödylliseksi eikä rahankeräyslupaa siksi tulla
      myöntämään. Toivomme kuitenkin positiivista päätöstä, ja siksi lähetämme
      liitteenä tiedoksi sekä informaatiota yhdistyksestä että tänään
      julkaistavaksi annetun lehdistötiedotteen asiasta. Liitteenä on myös ”lääninhalltuksen” lähettämä sähköpostiviesti ja tämän aamuinen vastauksemme.”

    • Tuula Hölttä taitaa ihan tosissaan kuvitella, että joku lukee noita hänen iän ikuisia traagisia tarinoitaan karjalan kultaisista kunnaista ja niiden omistusoikeudesta.

      Mitenköhän ne nyt tällä kerralla liittyvät käsillä olevaan aiheeseen???

    • kimmo wallentin :””Tuula Hölttä taitaa ihan tosissaan kuvitella, että joku lukee noita hänen iän ikuisia traagisia tarinoitaan karjalan kultaisista kunnaista ja niiden omistusoikeudesta. Mitenköhän ne nyt tällä kerralla liittyvät käsillä olevaan aiheeseen???”

      Lukeepa joku noita juttuja tai ei, niin ”minkä kirjoitin, sen kirjoitin”. Se on yksi esimerkki siitä, kuinka Suomen valtio käytännössä on suhtautunut siihen ”kulttuurien moneuteen”, jota Nl:n hyökkäyssotaa pakenemaan joutuneet edustavat, ja heidän oikeuksiinsa, omaisuutensa suojaan ja kansainväliseen oikeuteen ml. ihmisoikeussopimukset, jotka Suomi on ratifioinut.

    • Hölttä: ”Se on yksi esimerkki siitä, kuinka Suomen valtio käytännössä on suhtautunut siihen ”kulttuurien moneuteen,” jota Nl:n hyökkäyssotaa pakenemaan joutuneet edustavat, ja heidän oikeuksiinsa, omaisuutensa suojaan ja kansainväliseen oikeuteen ml. ihmisoikeussopimukset, jotka Suomi on ratifioinut.”

      Ja tällä kaikellako on jotain tekemistä KIRKON tulevaisuusselonteon kanssa, jonka teemana on monikulttuurisuus??? Voisitko täsmentää mitä???

    • kimmo wallentin :”Ja tällä kaikellako on jotain tekemistä KIRKON tulevaisuusselonteon kanssa, jonka teemana on monikulttuurisuus??? Voisitko täsmentää mitä???”

      Sitä, että kirkon päätöksenteon on mielestäni pysyttävä erossa puoluepolitiikasta, ettei sen toiminta ”kasvaisi kieroon” kuten puoluejärjestelmässä.

    • Hölttä: ”Sitä, että kirkon päätöksenteon on mielestäni pysyttävä erossa puoluepolitiikasta, ettei sen toiminta “kasvaisi kieroon” kuten puoluejärjestelmässä.”

      Jassoo.

    • Kesustellaan siellä säästäkin…

      Ilman maahanmuttoa emme me, eivätkä monet muutkaan kehittyneet maat pärjää.Se että muualla on tehty ’pioneerityötä’ tässä kysymyksessä ja maksettu siitä oppirahoja, antaa meille edun kun voimme ottaa osaa heidän kokemuksistaan.

      Maahanmuuttajista saamme käsiä, aivoja ja kulttuurisia virikkeitä joita ilman pysyisimme vaan pitempään kulttuurisena syrjäkylänä.

    • Paitsi säästä, olisi hyvä keskustella vaikka mistä ruotsidemokraatit ponnistivat. Ehkäpä tyhmyydestä – mutta monessakin mielessä!

  2. Henrik Sawela. Täsmennä nyt, miten me ollaan kulttuurinen syrjäkylä ja erityisesti keneen paremmin maailmassa pärjävään valtioon verrattuna. Älä tarjoa esim. Englantia, Ruotsia tai vaikka Ranskaa, joissa kaikissa näyttää olevan jonkinasteisia vaikeuksia kulttuuristen ja muidenkin virikkeiden kaa…

    Sinänsä kansainvaellus taas kerran näyttää olevan tosiasia, joten sen kanssa eletään ja näitä strategioita ynnä tulevaisuusselontekoja toki tarvitaan. Sinänsä nehän ovat jonkinlaista kristallipalloon katsomista. Tulevaisuus sitten näyttää, mitä ihan oikeasti tapahtuu.

Marja-Sisko Aalto
Marja-Sisko Aalto
Pappi, rovasti, kirjailija, entinen kirkkoherra Imatralla ja sitten tuomiokapitulin notaari Kuopiossa, nyt eläkemuorina. Ihmisen ja uskon puolesta. Sattuneesta syystä sydämellä monet asiat, vaikkapa eri tavoin siipeensä saaneet ihmiset. Vapauteen Kristus vapautti meidät!