Ei miestä, ei naista, vaan yhtä Kristuksessa

Joissakin asioissa tarkoitetaan hyvää, mutta toteutus on kummallinen ja eriarvoistava.

Naistenpäivän kunniaksi kaksi esimerkkiä.

Seurakunnassa innostuttiin ajatuksesta lisätä vanhempien ja lasten yhteistä aikaa. Aloitettiin isien ja poikien ja vastaavasti myös äitien ja tyttärien leirit.

Kuulosti niin hyvältä, kunnes neljän tytön isä kysäisi, milloin hän pääsee leirille lastensa kanssa.

Arvaattekin, miten siinä kävi. Isää pidettiin kummallisena ja hänet hyssyteltiin hiljaiseksi. Eihän noin saa sanoa. Isät ja pojat, äidit ja tyttäret. Niin se on hyvä.

Isä jäi ihmettelemään, miksi asia piti sukupuolittaa ja hänen mahdollisuutensa leiriin lastensa kanssa torpata.

Toisen ajatusnyrjähdyksen kuulin jo kuuluisaksi tulleessa kapitulin kahvipöydässä.

Aikanaan juhlittiin sitä, että naisetkin olivat saaneet olla 10 vuotta pappeina. Hiippakunnan papistoa kutsuttiin koolle, mutta valikoidusti. Naispuoliset papit juhlivat olemassaoloaan.

Kun kuitenkin oli ajatus juhlia tasa-arvoa ja yhteistä pappeutta, olisi kai ollut järkevää kutsua miehet myös. Siinä olisi tuntunut ja näkynyt yhteinen pappeus. Olisi edetty siihen suuntaan, ettei ole enää miespappeja ja naispappeja, vaan pappeja.

 

    • ”Mutta onneksi ihminen on sellainen, että voimme opiskella koko ikämme.”

      Uskovan ihmisen todellinen oppiminen tapahtuu: ”Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä.”
      Se ei tarkoita sitä, että menettää päänsä, niinkuin kävi Johannekselle, vaan me kaikkine ruumiinosinemme kohtaamme Hengessä kutistumisen.

Marja-Sisko Aalto
Marja-Sisko Aalto
Pappi, rovasti, kirjailija, entinen kirkkoherra Imatralla ja sitten tuomiokapitulin notaari Kuopiossa, nyt eläkemuorina. Ihmisen ja uskon puolesta. Sattuneesta syystä sydämellä monet asiat, vaikkapa eri tavoin siipeensä saaneet ihmiset. Vapauteen Kristus vapautti meidät!