Ehtoollinen tarjottavaksi osallistujiksi ilmoittautuville?

Lukijani.

Messut ovat luterilaisessa kirkossamme järjestämiskiellossa koronaepidemian rajoittamistoimien vuoksi. Avoimen ehtoollisen menettäminen surettaa monia. Tuntuu sen tähden lohdulliselta, että edes sairaan ehtoollinen on yhä mahdollista toteuttaa.

On valitettavasti odotettavissa, että poikkeusolot jatkuvat pitkään. Siksi tekee mieli pohtia, miten messuja voitaisiin edelleen toteuttaa turvallisuudesta tinkimättä. Onko esimerkiksi olemassa ratkaisu, jolla voidaan pitää kiinni tilaisuuden kymmenen hengen enimmäiskoosta? Kaiketi on, jos lainaamme soveltaen 1800-luvulla noudatettua tapaa kirjoittautua ripille. Ehtoolliselle kirjoittauduttiin edellisenä iltana joko itse tai sairauden estäessä toisen henkilön välityksellä. Samalla pappi toimitti ripin.

Ehtoollisella käyminen määrävälein oli aikoinaan jopa velvollisuus. Osallistuminen kirjattiin kirkonkirjaan ja näin pappi sai riittävän ennakkotiedon siitä, kuinka paljon ehtoollisaineita oli syytä varata.

Ehtoolliselle osallistujaksi ilmoittautuminen ei siis ole mikään uutuus. Aikataulutettu ja osallistujamäärältään rajoitettu ehtoollinen voisi olla tarjolla viikkomessun järjestyksen mukaisesti. Yhteen tilaisuuteen on mahdollista mahduttaa kahdeksan tai yhdeksän seurakuntalaista. Jos yksi erityistilannemessu ei riitä, niin niitä voitaisiin kaiketi toimittaa useita kertoja peräkkäin ja riittävän monena viikonpäivänä.

Tartuttamisriskin minimoimiseksi alttarikaiteen ääreen voisi kerrallaan polvistua kolme henkeä: yksi keskelle ja yksi molempiin päihin. Riittävän harva jono voisi olla toinen toimiva vaihtoehto. Käsidesin parantamalla hygienialla, atuloita käyttäen ja leipä viiniin kastaen voitaisiin riskiä edelleen pienentää.

Ongelmallista on, että ilmoittautuminen teettää työtä. Teologisesti ei sitä paitsi ole ilman muuta suotavaa, että pappi nauttisi ehtoollisen useita kertoja päivässä kulloinkin koolla olevan seurakunnan kanssa. Toisaalta myös nauttimisesta pidättäytyminen antaa oudon mielikuvan. Yhden kaavan tiheä toistaminen on kaiken lisäksi uuvuttavaa.

Ongelmallista on edelleen se, että kokoavien tilaisuuksien järjestäminen saattaa ulospäin näyttää juuri siltä ei-suotavalta urheudelta, josta Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö meitä suomalaisia äsken varoitti. Niin siis on, jos siltä näyttää.

Johtopäätös: En aio näyttää omavaltaisesti esimerkkiä. Sytyttäkööt ensin vihreän valon ne tahot, joille ratkaisuvalta asiassa kuuluu!

Sinun

Harmaa rovasti

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Hyvä, että joku ottaa tämän esiin. Isossa seurakunnassa olisi helppo järjestää niinkin, että päivittäin olisi (tarvittaessa) kaksi maks. 9 hengen ehtoollismessua (tiivistetty viikkomessu), joihin ennakkoilmottautuminen, toinen päivällä, toinen illalla. Vain pappi paikalla, päivällä ja illalla eri pappi. Ehtoollinen voitaisiin nauttia myös seisten. Teknisesti olisi aika helppo toteuttaa sekin, että pappi ei koskisi ehtoollisleipään ja viini kaadettaisiin ehtoollisvieraan itse ottamaan pikariin.

    • Huomiksi myös että esimerkiksi diakonit voisivat toimittaa messussa siunatut ehtoollisaineet erityisesti ikäihmisille kotiin.

  2. Eihän uskovaisille voi mitään pahaa tapahtua ainakaan kirkossa. Eikös se Jumala piidä siitä huolen? Ja ehtoollisellahan syödään Jeesuksen lihaa ja juodaan päälle hänen vertansa. Mitenkäs ne nyt voisivat olla koronan saastuttamia?

    …Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.” (Joh. 6:53–56.)

    • Kimmo.

      Olet oikeilla jäljillä kristillisestä opetuksesta.

      Lisään esille ottamasi raamatunkohdan täydennykseksi ”Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat.” (Mark 16:17-18)

      Silti en lähde ehdoin tahdoin testaamaan, kuinka minun kävisi. Pidän nimittäin mielessäni ne pyhiä kirjoituksia koskevat keskustelut, joita Jeesus kävi erämaassa Paholaisen kanssa.

      Käsikirjan mukaisiin toimituspyyntöihin toki vastaan kuten kulloinenkin tilanne antaa myöten.

    • Kotiin oikein ei saa mennä, eikö niin ole ohjeet. Ja kirkossa on myös sellainen usko ja monen kokemuskin, että ihan oikeasti hädän hetkellä on apua Jumalan sanasta ja siitä, että saa kokea Kristuksen läsnäolon. Ja sitä juuri ehtoollinen on konkreettisesti.

    • Saahan sitä jättää ruokatavikekassin oven taakse, rimpauttaa kelloa ja häipyä. Jos sisällällä on liikuntakyvytön, hänellä täytyy olla kotiavustaja,jolle seurtakunta voi kassin toimittaa. Selvää vain asioista. Piispatkin liikkeelle vaikka fillareilla.
      Tampereella on mummonkammari alkanut esimerkilisesti toimittaa kauppakasseja.
      Itse olen ikäkaranteenissa ja olen autettava enkä pääse auttajaksi. Autan soittelemalla ikätovereileni.

  3. Ehtoollispakko oli olemassa, mutta suuriruhtinaskunta oli laaja alue, ja runsaasti seutuja, joissa jos kerran vuodessa pääsi kirkkoon, hyvä oli. Ehtoollisen hevijuuserit lienevät jo tänäkin vuonna käyneet lukumääräisesti enemmän ehtoollisella kuin 1800-luvun ihminen koko elämässään keskimäärin. Saarna on luterilaisessa perinteessä armonväline ja riittää. Hiukan ihmetyttää tämä lähes pakkomielteinen ehtoollisvillitys.

    • Ehkä ei ole olemassa mitään ehtoollisvillitystä. Ymmärrän, että blogistinkin ajatus oli, että seurakunnissa voitaisiin turvallisesti tarjota mahdollisuus ehtoolliseen niille, joille se on tärkeä osa uskonelämää.

    • Oikein olet perimmäistä ajatustani tulkinnut, Pekka. On tärkeä löytää keino, miten vilpittömään pyyntöön voidaan turvallisesti vastata.

      Myös Sinun, Kari-Matti, näkemyksesi saarnasta (tai laajemmin: sanasta) armonvälineenä on viisasta muistaa.

    • Eihän tämä mitään mutta Kirkkohallitus sanoo, että kirkkovaltuustot voivat kokoontua entiseen tapaan. Itse koronasta Kirkkohallituksen etusivu ei tiedä mitään. Virassto touhulle entiseen tapaan. Hieman yllättäen piispat eivät kokoonnu. Kirkkohallituksessa on paljon pappeja ”töissä”. Osa heistä varmaan muistaa vielä papintyöt ja voi tarjota palveluksia seurakunnille.

    • Juhani.

      Olet tehnyt hyödyllisen havainnon. Kirkon koronaohjeita ei välttämättä löydy helposti. Niitä kuitenkin onneksi on. Esimerkkejä:

      1. Kirkon viestinnän uutishuoneen aineistosta.

      2. Evl.fi/plus-sivustolta. Verkkosivu on oman ilmoituksensa mukaisesti suunnattu kaikille, jotka tarvitsevat työssään ja opinnoissaan perusteellista tietoa kirkosta. Etusivulla on juuri nyt oikopolku kirkon koronatiedotteisiin.

      3. Eräiden hiippakuntien sivuilta. Maininnan ansaitsee ainakin Oulun hiippakunta, joka on tehostanut koronaviestintäänsä nostamalla hiippakunnan etusivulle erityisen linkin otsikolla Koronaviestintä .

    • Se vähä kirkkokansa mikä kirkkoihin vielä saadaan,saadaan sinne konserttien lisäksi juurikin julkisen ehtoollisen vuoksi.

  4. Sana tuo meille myös Kristuksen läsnäolevaksi. Ennen ehtoollisella käytiin kerran tai muutama kerta vuodessa. Ainoa järkevä ratkaisu olisi etäyhteytenä toimitettu ehtoollinen/messu, mutta sekin tuntuu keinotekoiselta ja on kirkon käytäntöjen kannalta ongelmallinen. Toisaalta tällaisessa tilanteessa ei pidä tarkertua teologisiin nyansseihin. Silti pitäisi riittävänä sitä, että voimme mennä antamaan vakavasti sairaalle ja kuolevalle ehtoollisen, kun ihminen sitä pyytää ja kun otamme varotoimet tarkasti huomioon.

  5. Jounilta erinomainen ehdotus! Tosin tästä seuraisi ainakin meillä tiettyjä ongelmia. Kaksi pappia töissä vuoroviikoin ja yleensä toistasataa ehtoollisella kävijää joka sunnuntai, kun messua on vietetty. Kerrallaan voisi toteutustavasta riippuen olla paikalla 7 – 9 seurakuntalaista. Olisi aikamoista, tosin siunattua, toimitusrumbaa viettää viikossa 12 viikkomessua…

  6. Olisi kyllä hyvä, että käytännön kokemukset tulisivat sieltä missä koronapotilaita alkaa olla: teho-osastojen ja toipilasosastojen vaiheilta. Emme kuule kaikkea, mitä sairaalan sisällä sanotaan, mutta siellä olisi paras asiantuntemus? Kysymys urheudesta on täysin kaksiteräinen miekka: kristinuskon perinne palkitsee urheat, papeilta vaaditaan ”rohkeutta” kohdata sairaat (näin paavi 11.3.), mutta tartunnan saanut pappi veisi hoitopaikan joltakulta toiselta, joka saattaisi tarvita sitä enemmän? Tukholman katolinen hiippakunta ohjeisti jo 17.3., ettei yli 70-vuotiaiden pappien ole velvollisuus osallistua ehtoolliseen. Ovatko siis Ruotsin katolilaiset maallistuneita ja epä”sankarillisia” vai pelkästään kuuliaisia esivallalle? https://www.katolskakyrkan.se/coronaviruset/forpliktande-anvisningar-for-stockholms-katolska-stift-med-anledning-av-utbrottet-av-det-nya-coronaviruset

    • Jukka. Kiitos ajatuksistasi. Jatkan pohdintaa kaksiteräisestä miekasta.

      Vaikka viaticum ei varsinaisesti olekaan osa ev.-lut. kirkkomme perinnettä, niin silti on heitä, jotka osaavat sellaista toivoa. Hoitoperiaatteiden vuoksi on varsin epätodennäköistä, että Suomessa muut kuin sairaalapapit joutuisivat tilanteeseen, jossa koronaviruksen sairastuttama potilas pyytää viimeistä ehtoollista.

      Kotimaa24-verkkosivulle vastikään on ilmestynyt uutinen, jossa kerrotaan, miten sairaalapappimme ovat sopeuttaneet työtään koronavirusepidemian vuoksi. Artikkelin ydinajatus on se, että sairaalapapit eivät tee työtään etänä ja että he käyttävät tarpeellisia suojavarusteita.

    • Minulla on kirkkohallituksesta kovin toisenlainen näkemys.

      Olen viime vuosina monesti tarvinnut eri syistä tukea kirkkohallituksen yksittäisiltä viranhaltijoita. Olen saanut heiltä sen avun, minkä olen tarvinnut, ja parhaassa tapauksessa palvelua jopa yli odotusten.

      Siksi luotan nytkin siihen, että virasto ja sen hallinto kykenevät kehittymään, ottamaan oikeita askelia ja kasvamaan poikkeusolojen hallinnassa niin paljon, että se alkaa näkyä myös ulospäin.

  7. Huomenna virastokollegio kokoontuu lausumaan kirkkovaltuustojen kokousten pitämisestä. Jokainen seurakunta tai yhtymä osaa varmasti itse tällaiset asiat päättää. Ei ole varmaa, onko Kirkkohallituksella edes oikeutta antaa sitovia määräyksiä. Täytyy katsoa pykälät kun päätös on annettu. Varmaan ne samalla lausuvat huolensa siitä, voidaanko Pride järjestää.

    En epäile kokemuksiasi. Olet saanut neuvoja yksittäisiltä virkamiehiltä mutta eihän se kerro itse virastosta mitään. En edelleenkään näe Kirkkohallituksella olevan sellaisia tehtäviä, joita tuomiokapitulit eivät pystyisi hoitamaan.

Kirjoittaja

Jouni Parviainen
Jouni Parviainen
Olen palvellut pääosan työurastani sotilaiden pappina. Eläkkeelle jäätyäni katselen blogissani maailmaa lyhyinä silmäyksinä (mottona "bona, bene, breviter", noin 2000 merkkiä). Teen sen milloin asiantuntemukseni pohjalta milloin pelkällä tunteella. Käytän jäsentelyn punaisena lankana teemaa Kirjeitä Harmaan rovastin hyllystä.