Niinkutsuttuna helluntailaisena ja sen veljesyhteydessä eläneenä, olen kokenut mitä on olla kaiken kansan suosiossa, niinkuin ensimmäisen paikallisseurakunnan uskoontulleet, vt. Apt. 2:47.
Kertomukseni jatkuu samanlaisena kuin Jeesuksen opetuslapsienkin, kr. Christianos. Pyhän Hengen vuodatus, kasteenomaisesti, lankesi kaikkien uskovien päälle ja Jumala vieraitten kielten kautta julisti Jerusalemissa oleville ummikoille heidän omalla kielellään, mistä oli kysymys.
Tämän Hengen humauksen jälkeen Pietari julisti hebreaksi, mistä on kysymys. Julistuksen ydin oli parannussaarna, vt. Apt. 2:38 ja 3:19, eli ”tehkää parannus ja kääntykää … ”. Heti näiden kahden tapahtuman jälkeen Pietari ja Johannes vangittiin. Näiden kahden tapauksen välillä ek-klesia-seurakunta oli kaiken kansan suosiossa ja Pietarin ja Johanneksen vangitseminen vauhditti Seurakunnan kasvua viiteentuhanteen mieheen. Alkuseurakunnan vainot alkoivat, vaikka uskovat olivat kaiken kansa suosiossa.
Suosio ei laimentanut parannussaarnaamista, mikä konkretisoi Seurakunta-saarekkeen yhteiskunnan keskellä. Suosiolla tarkoitan nimenomaan suosiota ”kaiken kansan” ja Jumalan silmissä. Seurakunta kasvoi kirkon vastustuksesta ja -vastustuksessa.
Olen henkilökohtaisesti kuulunut samanlaiseen maailman pellosta ”uloskutsuttujen” Jumalan seurakuntaan, kr. Ek-klesia.
Augustinus ja Hitler ikäänkuin Jumalan ”suostumuksella” perustivat valhe-opin, toinen hengellisen ja toinen maallisen. Ensinmainitun ”sekalainen seurakunta” voi edelleenkin hyvin, ja sen katveessan on melkein oikeaakin. Hitlerin hieno idea tuhoutui, koska se ei kattanut kaikenlaisissa synnissä eläviä, kuten ei MAGA-liittymäkään, mkä ei tarjoa pelatusta, kuin siihen uskoville, sekä lievennyksiä niille, jotka sitä vastaan ei liiemmin nouse. Näillä kahdella maailmanlaajuisesti vaikuttamaan pyrkivällä on koko luomakunnan mittainen hyväksymisperuste, jonka motto on ”tarkoitus pyhittää keinot”. Tarkoitus on saattaa ihmiset ikuiseen eroon ikuisesta pelastuksesta, mitä tilaa Raamattu kutsuu helvetiksi.
Niin väärä kuin oikea ehdottomuus saa kannattajia. Väärän ja oikean silittely yhtäaikaisesti, vie ”jatkumo-tilaan”, eli kirkollinen taustaopetus kertoo armollisesti, ettei kukaan tiedä mikä on totta, eli luota sellaisiin tulkintoihin mitkä sinua miellyttävät.
Ainoa ehdoton asia on yhteys Jumalaan, uskon kautta, jota ilman ei kukaan ole näkevä Herraa.
Hebr. 11:1 Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.
On kysymys halusta tulla Isän tykö, vaikka viimeisillä ”voimillaan”. Laitoin heittomerkkeihin, etten loisi kuvaa, että voisimme itse pelastaa itsemme, eli alkaa uskomaan. Tuohon omaan haluamiseen viittaa ”.. täytyy uskoa, että Jumala on”.
Hebr. 11:6 Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.
Jumala palkitsee runsaasti ihmisen nöyrtymisen, tulla Hänen luoksensa. Jumala pelastaa ikuiselta kadotukselta ja lahjoittaa uskon, joka on pelastava. Uskoontulolla armahdettu ei jää toimettomaksi vaan alkaa matka Jeesus-tiellä, taivaaseen.
Tämä on ehdottomuus, jos haluamme taivaaseen. Uskoontulo, uudestisyntyminen Ylhäältä on Jumalan työ ja kaiken alku, jonka varmuudesta ei käydä neuvotteluja tai tehdä uskoontuloa mahdolliseksi vain, jos on ensin kastettu.
Jumalan rakkaus on ehdotonta kaikkia ihmisiä kohtaan, eli rakkautta totuudessa.
Kyllä uskovaiset saavat kokea Raamatun mukaan myös maailman vihaa ja ylenkatsetta.
Mika,
Eli oitis tähän kommenttiisi. Ehkä luit, muttei osunut. Siksi selitän lisää alla olevaa kohtaa blogissani:
”Tämän Hengen humauksen jälkeen Pietari julisti hebreaksi, mistä on kysymys. Julistuksen ydin oli parannussaarna, vt. Apt. 2:38 ja 3:19, eli ”tehkää parannus ja kääntykää … ”. Heti näiden kahden tapahtuman jälkeen Pietari ja Johannes vangittiin. Näiden kahden tapauksen välillä ek-klesia-seurakunta oli kaiken kansan suosiossa ja Pietarin ja Johanneksen vangitseminen vauhditti Seurakunnan kasvua viiteentuhanteen mieheen. Alkuseurakunnan vainot alkoivat, vaikka uskovat olivat kaiken kansa suosiossa.”
Maailmassa vastustetaan kaikkea eli toisinsanoen mitään ei kaikki hyväksy.
Tässä Alkuseurakunnan ensimmäisessä kertomuksessa on tuotu esille yhteiskunnallinen myönteisyys, mutta heti kohta muotojumalisuuden vastustus ja vainot.
Puhun yleisestä myönteisyydestä elävää uskoa kohtaan. Tätä samaa myönteisyyttä olen kokenut varhaisesta lapsuudestani lähtien, eli niin kauan kuin muistan. Inkeroisissa Teininkalliolla Mänttärit saivat kutsumanimiä, kuten musta-Mänttäri, hieno-Mänttäri, johtaja-Mänttäri ja isääni kutsuttiin uskova-Mänttäri. Vanhempani, kuin me lapset olimme osa kaikkea kylän tekemisiä ja yhteyteni näihin yli 70 vuoden takaisiin aikoihin toimii vieläkin ja joka kerta kun 1958 jälkeen, joskus 60-luvulla vierailimme näissä lapsuuden maisemissa, niin ensimmäinen kysymys parhaalta lapsuudenystävältäni oli, että oletko sinä vielä helluntalainen?, eli uskossa. Tämän olen aikaisemminkin kertonut tällä palstalla.
Hieman lisää, kun sitten Italiaan muutimme Isäni oli tunnustava uskovainen niin suomalaisten kun paikallisten parissa ja suosiossa. Yksi suurimmista kokemuksistani on ollut Iranin kausi, kun siellä oli toimistoni kolme vuotta. Peräsin suosioni syytä ministeriön johtavalta ja hänen sihteeriltään, koska en ollut mikään merkittävä tekijä moniin kilpailijoihini verrattuna. Sihteeri sanoi ”you are a man sent by God”. Kaikki läsnäolevat olivat hiljaa, enkä minäkään saanut mitään sanotuksi.
Siksi meidän on päivittäin vartuttava uskossa, armossa, Hengessä ja kaikissa Hengen hedelmissä. Tarvitsemmehan mekin jatkuvasti Hengen pyhittävää armoa, jotta uskomme kasvaisi ja rakkautemme lisääntyisi. Onkin varsin lohduttavaa ja iloista, että Herra itse on profeettojensa kautta antanut niitä äsken mainitsemiamme lupauksia, että hän tahtoo antaa Pyhän Henkensä kaikille niille, jotka uskossa Kristukseen ovat hänen armoliitossansa. Emmekö mekin näiden totuuden Jumalan lupausten rohkaisemina avaisi suumme tähän uskon rukoukseen: ”Rakas taivaallinen Isä, anna meille Pyhä Henkesi, että me hänen armostaan uskomme pyhän sanasi, elämme pyhästi tässä maailmassa, ja sen jälkeen saisimme elää iankaikkisesti.” Aamen, niin on tapahtuva.
F. G. Hedberg, Ainoa Autuuden Tie, s. 97, SLEY-Kirjat Oy, 1987.
Mika,
”.. että hän tahtoo antaa Pyhän Henkensä kaikille niille, jotka uskossa Kristukseen ovat hänen armoliitossansa.”
Huomioin aktiivisuutesi blogissani, vaikka ”lainahevosella” ratsastatkin.
Kun toisaalla sanoin, että näissä lainauksissasi on kirkkoisien ja teoloogien eittämättömiä kantoja, niin en joka tapauksessa niitä arvostele, mutta kun kokonaisuuden useinkin lukee, niin huomautettavaa kyllä on.
Uskon, että sinä Mika, olet halunnut ikäänkuin suojautua sinuun kohdistuvilta kielteisiltä kommenteilta, ja niinhän on käynytkin, koska eihän useinkaan Hedbergin kaltaisen uskonnollisen suuruuden sanomisiin voi puuttua. Kuitenkin nyt puutun hieman:
Paavali mainitsee Pyhän Hengen saamisesta, Apt.19
2 Ja hän sanoi heille: ”Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?” Niin he sanoivat hänelle: ”Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan”.
Hedberg uskovaisista jotka ovat ”armoliitossa”. Usko on Jumalan Pojan usko, jonka uskon Jumala on Pyhän Hengen kautta lahjoittanut niille, jotka Jeesuksen pelastettavaksi ovat tulleet.
Paavali puhuu parannuksen tehneille ja Johanneksen kasteella kastetuille. Näitä on vielä tänäänkin Israelissa vaikka Johannes Kastaja itse sanoi, Matt.3:
11 Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.
Jumalan ehdottomuus tiivistyy Apostolien tekojen toiseen lukuun ja siellä kaiken, eli taivaantien, Jeesus-tien alkuun;
”Tehkää parannus …”, kr. metanoeo
Jumala ei pelasta ketään väkisin, tietämättömyydessä tai vahingossa. Parannuksen teon, jota nöyrtymiseksi, antautumiseksikin voi kutsua, yhteydessä Jumala antaa Voiman ja lahjoittaa uskon, jota ilman ei kukaan ole näkevä Herraa. Vasta tämän jälkeen Sana sulautuu, – uskossa, ja voidaan tutkistella kaikki asiat hengellisesti.
Alku on vain alku. Juuri uskoon tullut on uskovana kuin vastasyntynyt, jolle ei vielä voi antaa vahvaa hengellistä ravintoa. Kasvu kristityksi ei tapahdu käden käänteessä eikä helposti. Perille päästään vasta vaelluksen lopussa.
Martti,
Joka sana totta!
Kuitenkin yksi painotusjuttu, eli loppua ei ole ellei ole ollut alkua.
Matkalla on alku ja rakennuksella on perustus.
Ilm.2:
4 Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi.
5 Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta.
Tuo ensirakkaus ja sen hylkääminen on kadotukseen johtava tila. Siis uskoontulo ei ole ”vain alku” vaan kaiken alku.
”Matkalla on alku ja rakennuksella on perustus.” Alku ja perustus ei ole ihmisen tekemä ratkaisu. ”Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu (Ilm. 22:13). – – – Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea (1. Kor. 3:11).”
Martti,
Edelleenkin, olet oikeassa.
Tähänkin jatko tai painotus; Raamattu on keskenään harmoniassa ja jokainen Raamatun totuus on Se Tärkein, omassa yhteydessään eikä kumoa toista, kuten ”rakkautta totuudessa” mutta ei ”kirjaimellista tulkintaa” tai ”Sidottu ratkaisuvalta”.
Raamatun rikkaus on sen ristiriitaisuuksissa. Se tekee siitä elämänläheisen ja toden. Raamatun ’kesyttäminen’ harmoniseksi on toivotonta, turhaa ja haitallistakin.
Martti,
Kiitettävästi ole huomioinnut jatkuvasti toistamani kannan Raamatusta, että se on täydellisessä harmoniassa itsensä kanssa.
Harmonia on hengellistä, joka on hullutusta tälle maailma, mutta jonka ”hullutuksen”, eli ristiriitaisuuden, kautta Jumala on ilmoittanut pelastuksen, Jeesuksen sovitustyössä.
Ristiriitaisuudet eivät sulaudu ilman uskoa, ja ilman uskoa ei kukaan ole näkevä Herraa.
”Ristiriitaisuudet eivät sulaudu ilman uskoa.” Ristiriitojen sulautuminen olisi paluuta kaaokseen, jossa mikään ei enää ole mitään. Usko jäsentää kaaosta ja muodostaa eläviä ja toimivia rakenteita.
Heräsi mienkiintoinen kysymys : Oletko Reijo Mänttäri sitä mieltä, ettei Jumala kykene hoitamaan omia lapsiaan seurakunnassa, tai kirkossa jossa on väärää oppia ja opetusta ?Minua kun ihmetyttää se into ,jolla taistelet kirkkoa vastaan.
Minä olen opetellut etsimään yhteistyömahdollisuuksia muiden uskonsuuntien kanssa, jotta mahdollisimman moni saisi vastaanottaa evankeliumin ja tulla elävään uskoon Herraan Jeesukseen.
Pekka,
”Minä olen opetellut etsimään yhteistyömahdollisuuksia muiden uskonsuuntien kanssa, jotta mahdollisimman moni saisi vastaanottaa evankeliumin ja tulla elävään uskoon Herraan Jeesukseen.”
Koen jonkinverran vinoonmenoa edellisessä lausumassasi. Menee vinoon sinä, että etsit yhteistyömahdollisuuksia esimerkiksi helluntalaisten kanssa. Uskon, ettei ainakaan niissä yhteyksissä ole maaperää sellaiselle ”elävälle uskolle”, jota kirkkosi opettaa, eli sakramentit, ja perisyntioppi ja sekalainen seurakunta. Ilman näitä kolme ”totuutta” ei olisi evlut-katolista kirkkoa.
Itse evankelioin päivittäin ihmisten kanssa, jotka eivät ole uskossa. Näin tekivät ensimmäiset nk. helluntalaiset paikallisseurakunnat ja ensimmäisten vuosikymmenien ajan kaikki uskoontulleet olivat evlut lapsikastettuja, mutta ulkopuolella pelastuksen. Eli suurin kohderyhmä löytynnee sinun hurskaille sympatioillesi kotiseurakunnassasi.
Tämä näyttää olevan ihmiselle tyypillistä. Vastapuoleksi nähdään omien joukossa eri mieltä olevat. Politiikassa se tarkoittaa, että hyökätään oman puolueen toista siipeä vastaan. Seurakunnassa se merkitsee uskonsa eri lailla sanoittavien käännyttämistä sen sijaan, että julistettaisiin evankeliumia siitä täysin osattomille.
Lainaus on Aku Visalan artikkelista:
”JÄNNITE ON vahva. Ihmisellä voi olla kokemus vapaasta tahdosta. Hän voi kokea valitsevansa tiettyjä asioita elämässään, vaikkapa ammattinsakin. Välttämättömyyden pakosta tapahtuva voidaan kokea omaksi valinnaksi. Visala kertoo kirkkoisä Augustinuksen selventäneen asiaa eräässä kirjeessään.
– Augustinuksen ystävä pohti, miten kääntyä kristityksi, jos kerran Jumala antaa uskon. Ystävä tuumi, että jos Jumala kerran antaa uskon, miten hän nyt oma-aloitteisesti kääntyisi.
Augustinus tähdentää vastauksessaan, että ystävä on ymmärtänyt väärin.
– Jos valitset uskon, se tuntuu omalta valinnalta, vaikka prosessi on ennaltamäärätty. Tietyssä mielessä ratkaisukristillisyys on yhteensopivaa sen kanssa, että usko on ennaltamäärättyä.”
*****
Aku Visala unohtaa Raamatun. Hän poistuu Kirjoitusten selkeydestä Augustinuksella ”ratsastaen”. Tällainen lainaus korkealta kirkkoisältä saa aikaan immuniteettia, eli Raamatunvastaisuutta katsotaan läpi sormien.
Tämä Visalan kirjoitus toimii esimerkkinä, että voi sanoa lievästi vähemmän ehdottomasti, lisäämällä ”tietyssä mielessä..”
Tuhotaan armeliaasti Raamatun selkeä pelastusoppi, sotkemalla siihen tietyssä-mielessä-kantoja.
Tässä sanoitus ikäänkuin hieman silittää kirkollisesti väärää ja pyrkimys on uittaa Kirjoitusten-vastaisuutta tulkitsemalla asia, joka ei ole tulkittavissa.
”Uskoontulo on kirkon tuho”, ei ole pelkästään minun aikaisemman blogini aihe, vaan monen uskoontulleen teologisen tiedekunnan läpikäynneen toteamus. Uskoontulon eli vastoin Kirjoituksia-opetus, eli sakramentalinen pelastusoppi, on ainoa pelastusoppi Suomen valtion teologisessa tiedekunnassa.
Visala ikäänkuin johdattelee dialogiin, eli neuvotteluun oikean ja väärän kesken. Se sopii evlut kirkolle, mutta Jumalan Seurakunnalle se ei kuulu, ehdottomasti!
Nyt kun sain Reijo vastauksen siihen, ettei mielestäsi Jumala toimi eikä kykene toimimaan sakramettien kautta, niin kykenen paremmin ymmärtämään tekstejäsi. Kirkon eukä muiden seurakuntien opit eivät ole esteenä yhteyksien hoitamiselle.
Onneksi en ole pappi, enkä teologi, joten en ole sitoutunut mihinkään ns. oppiin. Minulle riittää opppini pohjaksi se, että Jumala vanhurskauttaa jumalattoman ja syntisen uskon kutta Jeesukseen. Se on oppi joka on tullut alas taivaasta. Eikä ole ihmisten mielen mukaista. Siksi on selvää, ettei sitä ole keksinyt kirkko. Eikä se ole minkään suunnan yksinoikeus.
Minusta on täysin selvää ja tässä se on selvästi sanottu : ” antaa voiman tulla Jumalan lapseksi.” Ihmisellä ei ole itsellään tätä voimaa synnyttää itsensä uudesti. Hän voi vain avata sydämensä Jeesukselle ja tulla näin uskoon. En näe mitään Raamatullisia aitoja perusteita sille, että kaste ilman pelastavaa uskoa voisi uudestisynnyttää ketään. Joten siinä asissa Reijo ei ole väärässä. Uudestisyntymiseen täytty liittyä myös sisäinen muutos, jotta se voi olla todellinen. Siinä suhtautuminen moniin asioihin muuttuu ratkaisevasti ja näistä muutoksista uskovat on mahdollista tunnistaa.
Pekka,
Myönteisyytesi minua kohtaan on hyvä juttu.
Vt. ”Minusta on täysin selvää ja tässä se on selvästi sanottu : ” antaa voiman tulla Jumalan lapseksi.” Ihmisellä ei ole itsellään tätä voimaa synnyttää itsensä uudesti.”
Tämä mikä sinulle nyt tässä on viimeinkin ”täysin selvää” on ollut aina sitä kaikille, jotka ovat tulleet uskoon. Aina silloin tällöin mainitsen, että olen kohdannut uskoontulleita ympäri maailmaa ja tehnyt työtä ja asunut heidän keskuudessaan vuodesta 1958 lähtien.
Viime aikoina on tässä sakramentalisessa väärässä syntynyt lausuntoja ”omaan uskoon uskomisesta”. Se kuuluu niihin uskoontuloa sekoittavaan ja väheksyvään liikehdintään, jossa suorastaan pelätään uskoontulon ilmaisuja. Olen lapsesta saakka viihtynyt tässä ympäristössä, vaikka jo viisivuotiaana olen tunnistanut liioittelun. Lapsi, jos kuka tunnistaa, vaikkei osaa sanoiksi sitä pukea. Näin ovat kokeneet kummatkin lapseni ja uskovat ystävät lapsuudestani asti, eri puolella maailmaa.
Siis toivoisin tällaisten ”totuuksien” lausumisten loppuvan, koska, niinkuin jo sanoin, niin en tiedä sellaista uskovaa missään päin maailmaa sanoneen, että he olisivat synnyttäneet oman uskonsa. Mutta niin teet sinäkin, joskin sitä ymmärtävästi myötäillen ja antaen itsellesi vaihtoehtoisia mahdollisuuksia. Siispä suosittelen, että viimeinkin teet Jumalan ja itsesi kanssa sovinnon siitä milloin ja miten olet uskoon tullut. Pidän tärkeänä kohdallasi, että olet vain uskossa vailla hurskaita jaarituksia.
Tässä tulemmekin keskeiseen ristiriitaan siitä miten uskoontulo tapahtuu. Eli minkä kaavan mukaan se oikein toteutetaan.
Siinäkin taitaa meillä on suuri ero, että meille sana ”usko”. saattaa merkitä hiukan eri asiaa. Niinpä tuskin samaan pöytään mahdutaan. Minä uskon yhä, että Jumala kykenee toimimaan sakramenteissa, vaikka ei aina sillä tavalla kuin itse haluaisimme.
Pekka,
Usko merkitsee niin paljon, että ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa. Sitä on turha venyttää mihinkään, tarkoitan tulkita.
Usko ei ole joka miehen, vaikka jokaiselle sitä tarjotaan. Siis Jumalan Pojan usko on omistettavissa, ei kasteessa, vaan suostumalla Isän vetoon Jeesuksen pelastettavaksi, joka, Jeesus antaa jokaiselle Hänen tykönsä tulleelle Uskon, mikä on poertti kaikkeen, hamaan taivaaseen asti.
Jos usko-sana on sinulle venyvä käsite-sana, niin ryhdistä se lukemalla Raamattua ja löydä, mihin Vanhan Liiton pyhän saavuttivat Uskon kautta. Lue tämä Raamatusta, tauota sakramentalinen ”usko”.
Usko ja uskoontulo on ehdottomuus!