Ei sitä koskaan tiedä, mihin kaikkeen joutuu, ennenkuin kokeilee. Olen nyt pari päivää toiminut sijaisisän korvikkeena kahdelle lapinkoirapentueelle. Hopealampi on kokenut muodonmuutosta tukkikämpästä rippileirien paikaksi ja nyt koirapesueiden sijaiskodiksi. Moninaisten vaiheiden jälkeen saimme tänne kaksi emäkoiraa ja niille yhteensä seitsemän pentua. Näihin vaiheisiin kuului sekin, että kun lopulta saimme kaikki koirat autoon sisälle, saivat ne tassullaan painettua keskuslukituksen päälle niin, että avaimet olivat virtalukossa. Ei auttanut muu kuin toisella autolla hakea vara-avaimet. Olivat koiraparat ihmeissään, kun ensin sullotaan autoon, sitten sieltä pois auton liikkumatta mihinkään ja sitten vesitankkauksen jälkeen takaisin…
Siihen nähden ne ovat sopeutuneet varsin mukavasti uuteen kotiinsa. Ikävin puoli tässä on ollut se, että olen saanut varsin negatiivista viestintää siitä, että toimintani edistää laitonta pentutehtailua ja on sitäpaitsi Kennelliiton kasvattajasääntöjen vastaista. En ole ennenkään kokenut mitenkään noita koirapiirejä omakseni, vaikka koirien kanssa viihdynkin, mutta tämän jälkeen vielä vähemmän. En ole kasvattaja, vaan olen koettanut auttaa sillä tavalla, jonka osaan. Siitäkin syyllistetään. Ehkä olisi jonkun mielestä ollut eettisempää kaasuttaa jo syntyneet koiranpennut hengiltä.
Tietenkin koirissa ja ihmisissä on eroja. Paljonkin. Tuskin kukaan noista lattialla tuhisevista karvakasoista alkaa aikuisiällä kaivata terapiaa ja pohtia kaulakiikkua siksi, ettei heillä ole virallisia papereita eikä edes isästä tietoa. Kysymys taitaa olla tietoisuudesta. Miten koira mieltää koiruutensa vai mieltääkö mitenkään?
Siltikään en ymmärrä. Eettinen toimintaohjeisto ei koskaan saisi olla niin sitova, että se ei olisi joustava. Entä jos ihmisiin sovellettaisiin samaa periaatetta – autettaisiin vain niitä, joilla on kaikki kunnossa? Mitä tein väärin ottaessani kaksi vahinkopentuetta hoiviin? Olisiko niistä pitänyt hankkiutua eroon vain, jotta uupunut ja sairastunut kasvattaja ”oppisi läksynsä”? Mitä tähän sanoo ekoteologia? Missä menee luotuisuuden kunnioittamisen, viljelemisen ja varjelemisen rajat? Pyrimmekö hallitsemaan eläimiä, koska ihmisiä emme voi? Onko eläimiä helpompi rakastaa kuin ihmisiä, kun ne eivät väitä vastaan, eivät haistattele eivätkä kyseenalaista? Annammeko eläimille ja niiden pennuille sitä rakkautta ja niitä rajoja, joita emme kykene ihmisille antamaan? Kenelle olemme valmiita antamaan armollisuutta?
Ihmisten ja koirien auttaminen tuntuu jääneen toissijaiseksi sijaistoiminnaksi. Tärkeintä on täyttää normit ja pyrkiä kaikin keinoin välttämään luovia, omaperäisiä tai rohkeita ratkaisuja. Aina jostain löytyy joku asiantuntija, joka määrittelee hyväksytyn normit ja antaa asiantuntijalausunnon.
Siitä ne itse eivät onneksi tiedä mitään. Lauma juoksentelee pihalla, hotkii ruokaa, kerjää syliä ja silityksiä. Niistä ne tulevat onnellisiksi. Häntä heiluu ja kieli lipoo. Kunpa joku suojelisi heikon elämänalun saaneita ihmisen lapsiakin. Tarjoaisi heille turvaa, iloa, ruokaa ja läheisyyttä.
Iskelmässä lauletaan, että ”Pettää ne eivät voi sua milloinkaan. Luonto ei hyljeksi kulkijaa maan. Ihminen pettää vaan.” Tänään olen tuota hyräillyt niin, että toiseksi viimeisen sanan olen vaihtanut muotoon ’pettyy’. 
”Yksi asia suomalaisia googlettajia tuntuu kuitenkin askarruttavan: Miksi Päivi Räsästä vihataan.”
Enpä tiedä, mutta ainakin yksi syy saattaa olla se, että häntä mm. seksuaalivähemmistöjen oikeuksien ja myös laillisen abortin vastustajana pidetään nuorempien ikäluokkien silmissä ns. ”natsi-helgana”.
MItä seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin tulee, niin meillä on yhteiskunnassa ”maallisen regimentin” yhteiskunnallinen lainsäädäntö, jonka yhteiskuntamme periaatteiden mukaisesti tulisi olla tasa-arvoinen kaikille kansalaisille ml. oikeus ulkoiseen adoptioon tai yhteiseen sukunimeen sukupuolesta riippumatta.
Onnittelutt uusista kesäleiriläisistä, Elias. Riparilaiset ovat muuttuneet paljon karvaisemmiksi Mitä eroa on koiranpennun opettamisella ja ihmispennun ripittämisellä?
Ruokaa pitää tarjota harvemmin.
Hengenvaarallisten asioiden huomioiminen on enemmän isännän vastuulla.
Nämä tulevat lähemmäksi.
Siinä siis eroja.
Yksi toinen suuri ero tuli tänään mieleen: ihmisleireille en ole koskaan suostunut töihin yksin. Aina oli työkavereita mukana. Sen puutteen nyt huomaa, kun 1n seurustelee kymmenen snurf-kieltä puhuvan lapparin kanssa.
Upea kertomus
Kiitos upean oivaltavasta blogista ja ihanasta pienen karvaturrin ja sen emon kuvasta .
”Herra, meidän on rakastettava
Sinun luomakuntaasi,
koko maata ja jokaista hiekkajyvästä maan päällä.
Meidän on rakastettava jokaista lehteä,
Sinun valosi jokaista sädettä.
Meidän on rakastettava eläimiä:
Sinä olet antanut niille ajattelun alkeet
ja samentamattoman ilon.
Älä salli meidän hämmentää sitä;
älä salli meidän kiusata niitä,
älä salli meidän riistää niiltä onneaan,
älä salli meidän toimia Sinun tarkoitustasi vastaan.
Sillä me tunnustamme Sinulle,
että kaikki on kuin valtamerta,
kaikki virtaa ja sulautuu yhteen,
ja että jos me kiellämme rakkautemme
keneltä tai miltä tahansa
Sinun kaikkeuteesi kuuluvalta,
me samassa määrin kiellämme sen
Sinulta. (Dostojevski)
Tuula, kuvassa ei ole pennun emo, vaan oma Iita-koirani, joka isäntänsä käskystä joutui lähikasvattajan rooliin…
Tuttuja nuo ”koira-asiantuntijoiden” armottomat lausahdukset, vaikka meillä on vain kolme koiraa, mutta kun ne on lähtöisin Virosta ja tukevat pentutehtailua, mikä on tärkeä puhuttava asia olemassaan, niin koirista ei voisi iloita.
Jos koira-asiantuntijoita kuuntelee, ei tule ikinä hankkineeksi itselleen koiraa, kun niiden kanssa voi tulla yhtä jos toistakin ongelmaa, jos ei ymmärrä koira-asioista tarpeeksi. Noh, haasteita on ollut, lähinnä rotuun kuuluva vieraiden ilmoittaminen ja pikkukoirien merkkailu, mutta muuten ihan mahtavia karvaturreja ovat.
Olen sen verran naiivi, että ajattelen olevan hyväksi senkin, että nyt nuo koirat saavat täällä olla vapaina ja rapsuteltavina edes jonkin aikaa. Vähän niinkuin tukiperheissä olevat lapset. Mutta ehkä olen sitten väärässä enkä koirien kasvattamisesta mitään ymmärrä… ihmisistä puhumattakaan. Tämä on osa opettajan ammattiin liittyvää surutyötä, jota tässä samalla teen näiden karvapalleroiden avulla.
Mitä siitä tulisi, jos kaikki koiraihmiset toimisivat näin? Veisivät lemmikkinsä luontoon?
Jos olen oikein ymmärtänyt, ”koira-ihmisten” ja kennelliiton ensimmäinen ohjesääntö kuuluu: koiraihmisten harrastus on Pyhä. Jatkuva räksytys, sontaiset rappukäytävät, karvaiset aulamatot, koirankakkaa pursuavat tienpintareet kuuluvat kaupunkiin. Kerros- ja rivitalo on koiran koti.
Todellakintodellakintodellakin. Kun se yhteiskunta ei vaan pyöri niin, että koirat saisivat vapaana nauttia luonnosta ilman Kennelliiton lupaa. Kyllä minä niin mieleni pahoitin tuollaisesta luvattomasta korpijuoksentelusta. Taidan erota kirkosta.
Kannatan tuota ”koirat vapaana luonnossa”-ajatusta, mikäli luonnolla tarkoitetaan Pohjois-Karjalan ikimetsiä. W.C. Fields sanoi, että kukaan, joka inhoaa pieniä lapsia ja koiria ei voi olla läpeensä paha ihminen. Vielä enemmän kuin karavaanareita kavahdan joka aamu hampaansa huolella harjaavia koiraihmisiä: kolme kertaa päivässä määrämittainen talutuslenkki kymmenen metriä pitkällä hihnalla kolmen erisuuntaan kuola valuen kiskovan kirppukasan kanssa. Ehkä blogisti voisi perustaa sinne Hopealammelle jonkinlaisen koiraihmisten (pakko)siirtolan?
Kyllä niitä tänne sopii.
Tässä olisi nyt lapinkoirafaneilla mahdollisuus hankkia itselleen kelpo pentu?
Kiitos Eliakselle eläinten ja elämän arvon esiin tuomisesta.
Hieno blogi.
Kiitos Elias ihanista lauseistasi. Kasimiiran cocceri, jonka isä on italialainen ja emo Ruotsista kyhnyttää kyljessäni ja antaa märkiä suukkoja, minulle, sekarotuiselle, sukukirjattomalle. Se on aina hyväksynyt minut.
Jospa lähettäisimme kimpassa pari pentua Kari-Matti Laaksoselle. Oppisi hänkin, että ihmiset ne kerrostaloissa örveltävät, kuseksivat ovimatoille, kuraavat rappuset ja haisevat pahalle.
Pelkään vaan, että jos Kari-Matti pääsee tänne näkemään nämä koirat ja tän paikan, niin painuu siitä paikasta ostamaan oman tukkikämpän ja sinne kymmenen lapinkoiraa…