Daavid ja Joonatan

Jostain syystä mieleeni tulivat nämä henkilöt tänään mieleen. Heidän rakkaudestaan on arveltu yhtä ja toista olisiko siinä ollut ihan läheistäkin toimintaa.  Mietin ja ratkaisuksi tuli kaksi vaihtoehtoa!

1. He olivat kirkkaasti heteroita, mutta läheisiä ystäviä.

2. Muuttuminen heteroksi on siis mahdollista sen toisen arvelun mukaan, koska molemmilla oli lapsia ja ainakin Daavidilla vaimorunsautta myöhemmässä vaiheessa.

106 kommenttia

  • Yrjö Sahama sanoo:

    Daavidin ja Joonatanin ystävyyden tulkitseminen homoeroottiseksi suhteeksi on aivan anakronistinen lukutapa. Ei ole mitenkään kuviteltavissa, että kuninkaallinen kronikoitsija olisi kirjoittanut hyväksyvässä tai edes neutraalissa sävyssä Daavidin semmoisesta suhteesta, jonka Mooseksen laki mitä jyrkimmin sananakääntein tuomitsee (3. Moos. 18:22 ja 20:13). Kronikkahan ei toisaalta vaikene Daavidin pahimmasta lankeemuksesta, joka oli aviorikos Batseban kanssa ja sen peittämiseksi tapahtunut Uurian kuoleman aiheuttaminen (2.Sam. 11 ja 12 luku).

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Lakeja on aina rikottu hoveissa ja muistiinmerkitsijän motiivit tänne taikka sinne ovat asiassa pelkkää spekulaatiota., Itse teksti puhuu kyllä puolestaan, vain todella asenteellisesti umpisokea voi olla sen merkitystä näkemättä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Oletko Lauri koskaan kuulut bi-seksualisuudesat tai kulissiavioliitoista? Tai sosiaalisesat pakkonaimisesta ja lapsenteosta etenkin hoveissa? Ei homoseksuaalisuus tarkoita etteikö myös naisen kanssa voitaisi tehdä lapsia etenkin jos siihenon yhteikunnallinen tarve ja paine- Niinhän Ruotsi-Suomen Kustaa III:skin sai Sophiansa kanssa lapsen vaikka oikea isä saattoi sittenkin olla eräs hovitallimertari…

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Melkoiset kulissit ovat olleet Daavidilla. Ei aihetta nyt enempää siitä. Tässä tulee mieleeni erään sotilaskouluttajan sanat: Kyllä me keksit keinotaan! Tämä näyttää todelta mitä jumalan sanan tulkintaan tulee.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      En tästä ala Heinolan kanssa vääntämään, kun ollaan se jo kerran tehty.

      Uudelleen totean vain, että Daavid oli profeetta, ja eli muiden profeettojen vaikutuspiirissä. Kun hän retkahti Batsebaan ja tapatti Uurian hän joutui heti tilille molemmista synneistä kun profeetta Naatan antoi hänen ”puhua itsensä pussiin”

      . Homosuhde olisi tullut ilmi vuorenvarmasti, eikä hän edes olisi pystynyt kirjoittamaan psalmeja synnissä eläen. Profeetallinen voima olisi jättänyt hänet eikä hänellä olsi ollut Jumalan siunaamaa ”kykyä” olla profeettana ja psalmistana .

      Myös on täysin mahdotonta että hän olisi ylistänyt homsuhdettaan julkisesti muistopuhheessaan. Israel eli vanhan liiton aikaa ja voimassa oli Tooran laki.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      ”Profeetallinen voima olisi jättänyt hänet eikä hänellä olsi ollut Jumalan siunaamaa ’kykyä’ olla profeettana ja psalmistana.” Jumala on siunannut monia sukupuolisiin vähemmistöihin kuuluvia kyvyllä olla profeettana ja psalmistana. Onpa esitetty perustellusti, että varsinkin homoseksuaalimiehet ovat tyypillisesti tällä lailla kyvykkäitä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Pentti. ” Jumala on siunannut monia sukupuolisiin vähemmistöihin kuuluvia kyvyllä olla profeettana ja psalmistana”.

      Voisitko mainita muutaman nimeltä? Puhun siis sellaisista jotka elävät homosuhteessa?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      ”Ei homoseksuaalisuus tarkoita etteikö myös naisen kanssa voitaisi tehdä lapsia” —-

      -Ilmeisesti homoseksuaalisuus ei tarkoita myöskään, etteikö voisi kiihottua naisesta, haluta naista ja rakastua naiseen. Eikä sitä etteikö elämässä voisi olla ”heterokausia” tai ettei olisi lainkaan heterotunteita tai heterosuhteita.

      Kaikki tämä oikeastaan vain tukee näkemystä, että ihmisen seksuaalinen suuntautuneisuus on muuttuva ja ympäristövaikutuksille altis ominaisuus.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Pentti. ”Jumala on siunannut monia sukupuolisiin vähemmistöihin kuuluvia kyvyllä olla profeettana ja psalmistana. Onpa esitetty perustellusti, että varsinkin homoseksuaalimiehet ovat tyypillisesti tällä lailla kyvykkäitä”.

      Hyvä Martti Pentti, odotan että ilmoitat minulle muutaman tällaisen homosuhteessa elävän profeetan nimen ja näin avaat väitettäsi tarkemmin. Minä en ole tällaisia nähnyt. Et kai vaan liian kevyesti heitä moisia väitteitä keskusteluun.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ahaa, Raamattu siis pitää paikkansa. Suuntauksen voi vaihtaa jos haluaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Pentti. “Jumala on siunannut monia sukupuolisiin vähemmistöihin kuuluvia kyvyllä olla profeettana ja psalmistana. Onpa esitetty perustellusti, että varsinkin homoseksuaalimiehet ovat tyypillisesti tällä lailla kyvykkäitä”.

      Hyvä Martti Pentti. Odotan edelleen, että selkeytät lausuntoasi. Emmehän voi keskustella niin, että heitämme ilmaan mitä vaan väitteitä joille ei sitten löydykään tukea todellisuudessa.

      Missä siis on tällaisia homoprofeettoja, joista puhut? Jos tiedät, niin on helppo sanoa. Muista, että kaikki kristillinen palvelu on avointa ja valkeudessa, ei mitään salassa kähmimistä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Mikä on profeetta, mikä psalmista? Sanat tarkoittavat ihmistä, jonka kutsumus on joko kertoa Jumalan tahto maailmalle tai ilmaista maailman tuntoja Jumalalle: ahdistusta, syyllisyyttä, ylistystä ja luottamusta. Ovat siis pääasiassa sanankäyttäjiä, mutta ajatus voidaan kai laajemmin ymmärtää myös sävelten ja kuvan kautta Jumalan ilmoitusta välittäviin.

      Miespuolisten taiteilijoiden joukossa on tietääkseni suhteellisesti enemmän homoja kuin miesten joukossa yleensä. Toisinpäin nähtynä: homomiesten parissa on enemmän kiinnostusta ja lahjoja sanojen, sävelten, viivojen, muotojen ja värien käyttöön kuin miesten joukossa yleensä. Ei siis ole ihme, että puhuttelevien kristillisten sana-, sävel- ja kuvateosten tekijöiden joukossa on useita homoja. Varsinaisten ’saarnamiesten’ tilanteesta en tiedä, mutta uskoisin että sillä alueella on samoin. Asiasta tosin vaietaan varmaankin visusti.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Pentti. ”Mikä on profeetta, mikä psalmista? Sanat tarkoittavat ihmistä, jonka kutsumus on joko kertoa Jumalan tahto maailmalle tai ilmaista maailman tuntoja Jumalalle: ahdistusta, syyllisyyttä, ylistystä ja luottamusta. Ovat siis pääasiassa sanankäyttäjiä, mutta ajatus voidaan kai laajemmin ymmärtää myös sävelten ja kuvan kautta Jumalan ilmoitusta välittäviin”.

      Kyllä tunnut nyt sekoittavan profeetat ja taiteilijat keskenään. Voin kyllä ajatella, että J.S. Bach oli tällainen taiteilijaprofeetta, joka välitti meille Jumalan ajatuksia ja Jumalan valtakunnan tuntoja. Mutta ei hän mikään homo ollut.

      Nyt siis minä en puhu mistään taiteilijoista ja ilmaisukyvyistä noin yleisesti, vaan nimenomaan profeetan palvelulahjasta sen raamatullisessa VT:n ja UT:n merkityksessä, jolloin se merkitsee tarkoin määriteltyä hengellistä virkaa, jonka vain Jumala voi jollekin antaa. Tämä on seurakunnan osa.

      Edelleen pyydän, että annat muutaman homoseksuaalin profeetan nimen ja ehkä muitakin tietoja heistä, niin päästään keskustelussa eteenpäin. Muistapa samalla, miten sinun on ennen käynyt vastaavissa keskusteluissa. Tie perääntymiseen on auki eikä ole häpeällistä todeta erehtyneensä. Sensijaan on tyhmyyttä yrittää perustella jotain, mistä ei oikeasti ymmärrä mitään.

      Tämä on siis eri asia kuin se, että säveltää tai maalaa kristillisiä teoksia tunteellisesti omin päin. Profeetta ainoastaan välittää Jumalan ajatuksia, ei omiaan. En ymmärrä, miten homoseksuaalisuus muka jotenkin liittyisi tähän?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      ”Edelleen pyydän, että annat muutaman homoseksuaalin profeetan nimen ja ehkä muitakin tietoja heistä, niin päästään keskustelussa eteenpäin.” En toteuta pyyntöäsi. Eiköhän sellainen olisi laitontakin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Pentti. ”En toteuta pyyntöäsi. Eiköhän sellainen olisi laitontakin”.

      Mikä siinä nyt olisi laitonta, kun olet hyvällä asialla. Sinähän väität, että on hyvä ja raamatullista että on profeettoja jotka ovat homosuhteessa. Eihän sellaisen nimen ilmoittaminen ole mikään rikos, koska sellainethan on varmasti pride-miehiä? Ei väitteesi ole kovin vankalla pohjalla jos et kykene muuta sanomaan. Minä tiedän vain uskossaan haaksarikkoutuneita Herran palvelijota jotka ovat eläneet homosuhteessa. En mitenkään usko että Pyhän Hengen voitelu ja homoseksuaalinen elämäntapa on yhdistettävissä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jusu Vihervaara sanoo:

      Hämäläinen: ”En mitenkään usko että Pyhän Hengen voitelu ja homoseksuaalinen elämäntapa on yhdistettävissä.”

      Kritisoit hetki sitten Marttia siitä, että hän heittäisi ilmoille väitteitä, joiden todenperäisyydestä ei ole takeita. Ja heti perään esittelet onia kehäpäätelmiin perustuvia uskomuksiasi, joille löytyy vielä vähemmän todisteita niiden todenperäisyydestä.

      Homot eivät voi olla profeettoja, koska homot eivät voi olla profeettoja. Tätäkö on Hämäläisen todenperäisyys parhaimmillaan?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      ”Homot eivät voi olla profeettoja, koska homot eivät voi olla profeettoja. Tätäkö on Hämäläisen todenperäisyys parhaimmillaan?” —–

      -Ei tässä välttämättä nimiä tarvita. Mutta eikö sinusta ole outoa, että Martti P alkoi ensin puhua profeetoista ja sitten taiteilijoista?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      ”Minä tiedän vain uskossaan haaksarikkoutuneita Herran palvelijota jotka ovat eläneet homosuhteessa.” Ovatko heidän uskonsa haaksirikkoutuneet heidän homosuhteensa vuoksi va heidäni yhteisönsä osoittaman torjunnan vuoksi, kun suhde on tullut ilmi? Kristillinen rakkaus saattaa joissakin piireissä kadota kuin tuhka tuuleen, kun yleisestä poikkeava suuntautuminen tulee tietoon. Yhteisön hylkääminen on kova isku.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Nimimerkki Vihervaara. ”Homot eivät voi olla profeettoja, koska homot eivät voi olla profeettoja. Tätäkö on Hämäläisen todenperäisyys parhaimmillaan?”.

      Tästä aiasta en ala sinunkaan kanssa nyt vääntämään. Olen tästä vääntänyt sekä herra Heinolan ja Pentin että nimimerkki Vihervaarankin kanssa ja se riittää. Keskustelut lienee arkoistoitu. Kyse ei ole sanaleikistä kuten herra Pentille, vaan siitä, mikä on raamatullisten virkojen oikea substanssi. Siis mitä ne oikeasti merkitsevät. Sinä et voi tietää siitä paljoakaan, koska et elä Jumalan yhteydessä etkä tunne Pyhää Henkeä. MInusta sinulla ei ole kompetenssia todellisten hengen asoiden ymmärtämiseen.Profeetan palvelulahja on nimenomaan Hengen virka.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      ”Sinä et voi tietää siitä paljoakaan, koska et elä Jumalan yhteydessä etkä tunne Pyhää Henkeä.” Tämä puolestaan on asia, josta sinä et voi tietää mitään.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Pentti.“Sinä et voi tietää siitä paljoakaan, koska et elä Jumalan yhteydessä etkä tunne Pyhää Henkeä.” Tämä puolestaan on asia, josta sinä et voi tietää mitään.

      Tämä kommentti oli suunnattu nimimerkki Vihervaaralle, joka on itse sanonut olevansa ateisti joka siis ei edes väitä tuntevansa Jumalaa mitenkään henkilökohtaisesti. Sinä sentään viihdyt uskovien laumassa?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Pentti. ”Ovatko heidän uskonsa haaksirikkoutuneet heidän homosuhteensa vuoksi va heidäni yhteisönsä osoittaman torjunnan vuoksi, kun suhde on tullut ilmi? ”.

      Meillä on Suomessa parikin tällaista. Kyllä kaikki tiedämme, keistä puhutaan ilman nimien mainitsemistakin. Nämä kuitenkaan eivät olleet profeettoja, vaan evankelistoja, mikä on eri asia. Minä olen nähnyt näitä enemmän ulkomailla, ja on totta että yhteisön reaktiot voivat olla kovatkin. Silti tässä on kyse ensin hengellisestä, ei sosiaalisesta haaksarikosta.

      Tietysti homo voi olla hengellisessä työssä, kunhan pitää taipumuksensa kurissa ja Herran nuhteessa. Itsekin tunnen yhden tunnetun amerikkalaisen profeetan joka langettuaan homosuhteeseen pysyi poissa hengellisestä työstä kymmenisen vuotta, mutta joka otettiin myöhemmin takaisin uskovien piiriinja myös puhujaksi kun oltiin luottavaisia, ettei hän enää lankea. Minulta tosin meni häneen luottamus lopullisesti, kun hänellä oli muitakin heikkouksia joihin ei tullut muutosta.

      . Mutta todellista hengellistä työtä ei voi yhdistää homoseksuaaliseen elämäntapaan ja homosuhteessa elämiseen. Pyhä Henki reagoi tähän kielteisesti. Lihallista uskonnollista työtä voi tietysti tehdä miten vaan, mutta en nyt puhu sellaisesta, vaan Jumalan palvelemisesta Pyhässä Hengessä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Pentti sanoo:

    ”Olisiko siinä ollut ihan läheistäkin toimintaa?” Miten läheistä toimintaa mahdat tarkoittaa? Tämän verran Raamattu kertoo: ”Sitten he suutelivat toisiaan ja itkivät yhdessä, Daavid vielä Jonataniakin enemmän.”

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Ja rakastivat toisiaan ’naisen rakkautta ihanammalla tavalla..” Mikähän se moinen ’ihana’ tapa on mahtanut olla? Ja miksi asiasta raivostunut isä haukkui poikansa juurikin ’p e r v e r s s i n äidin pojaksi,joka on häpeäksi tämän juurikin h ä v y l l e …

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      h-filia

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Seppo Heinola :”h-filia”

      Seppo, jos ajattelemme h-filia –sanan h-kirjaimen tarkoittavan seksuaalinormatiivisuutta ja annamme homonormatiivisuudelle arvon 1 ja heteronormatiivisuudelle arvon 0, niin mihin lukujoukkoon lukujen 1 ja 0 välissä arvelet h-filia -sanan kuuluvan? Eikö siinä käy samalla tavalla kuin vanhan vitsin Einsteinille, joka meni baariin ja tilasi tarjoilijalta oluen ystävälleen ja itselleen? Kun tarjoilija kysyi onko ystävä paikalla, Einstein vastasi ”On ja ei-ole”.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ehkä jokainen naisen rakkauden kokenut tietää, että sen ylittämiseen tarvitaan jotain yliluonnollista. Ja se on Jumalan rakkaus Jeesuksessa Kristuksessa, joka on vuodatettu uskovan sisimpään Pyhässä Hengessä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Lauri, tämä on erittäin hyvin sanottu. Juuri näin asia on. Myös Jeesus ja 12 apostolia rakastivat toisiaan eivätkä hekään mitään homoja olleet.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Eivät kuitenkaan käyttäneet tällaisia ilmauksia: ”Minulle oli sinun ystävyytesi naisen rakkautta ihanampi.”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      Martti P, Raamatussa on se haasteellisuus, että aina kun puhutaan ”rakkaudesta” ei voi välittömästi tietää mikä sana on ollut alkutekstissä.

      Eli mistä tiedät ettei Daavid käyttänyt tuollaista ilmaisua?

      Huomaan kyllä itsessänikin liian varman luottamuksen käännöstekstiin. Mutta kuten täälläkin muistetaan muistuttaa, jotakin on saattanut aina ”kadota käännöksessä”. Jeesuskin kysyi Pietarilta kolmesti ”rakastatko minua”, ja viimeisen kerran kysyessään hän käytti ystävyysrakkautta tarkoittavaa sanaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      Martti P, pahoittelen jäi huomaamatta mihin viittasit.

      Mutta pointti on sama, kuten Lauri L tuossa edempänä mainitsee. ”Rakkaus” on moninainen käsite, ja olen aina pitänyt suomen kielen köyhyytenä sitä, että ”rakkautta” tarkoittavia sanoja on vain yksi. Ja ystävyyskin mielletään vain jonkinlaiseksi ”hengailuksi”, ajankuluksi siltä osin mitä perheeltä ja ”oikeilta” rakkaussuhteilta jää.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Daavidin sanamukaisesti käyttämät sanat 2 Sm 1:26: אַהֲבָתְךָ לִי, מֵאַהֲבַת נָשִׁים מְאֹד; נִפְלְאַתָה

      suuresti ihanampaa rakkautesi minulle rakkausista naisten

      Daavid käyttää rakaudestasi sanamuotoa אַהֲבָתְךָ ,joka tarkoittaa myös erootista rakkautta. Hepreassa hän vertaa tätä rakkautta ’naisten rakkauksia’ ihanammaksi(nautinnollisemmaksi),ja tässä hyvin merkityksellinen monikko ’naisten'(nasim) viitannee hänen omiin aikaisempiin naisiinsa, joita Daavid on rbakastelut, ja joista Joonatan on varmaan kuullut, ei siis johonkin yleiseen ’naisen’ rakkauteen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Elias Tanni sanoo:

      Aiemmin on myös נעם – verbi ”olla miellyttävä. kaunis, ihana” Näköhään muuten myös 1992:ssa tuo ’rakkaus’ אַהֲבַ֖ on suomennettu naisen rakkaudeksi, mutta ystävyydeksi Jonataniin. Mielenkiintoinen käännös…

      Ilmoita asiaton kommentti
  • 2. Samuel 1: 17 Ja Daavid lauloi tämän valituslaulun Saulista ja hänen pojastaan Jonatanista:

    18 Jousilaulu. Tarkoitettu opetettavaksi Juudan asukkaille, alkuaan kirjoitettu Oikeamielisen kirjaan. 19 Sinun jaloimmat miehesi, Israel, ovat surmattuina kukkuloillasi. Voi, sankarit ovat kaatuneet! 20 Älkää kertoko siitä Gatissa, älkää kuuluttako ilosanomaa Askelonin kujilla, etteivät filistealaisten tyttäret saisi iloita, etteivät vääräuskoisten tyttäret saisi riemuita. 21 Gilboan vuoret, älköön teille langetko kaste eikä sade, älkööt peltonne kasvako uhreiksi viljaa. Siellä kirposi kädestä sankarien kilpi, Saulin kilpi, eikä sitä enää öljyllä voidella.

    22 Vihollisen verta, sankarien surmaa ei kaihtanut Jonatanin jousi, Saulin miekka ei palannut tyhjin toimin. 23 Saul ja Jonatan, eläessään rakastetut ja ylistetyt, eivät kuollessaankaan eronneet. He olivat nopeampia kuin kotkat, väkevämpiä kuin leijonat. 24 Israelin tyttäret, itkekää Saulia, joka puki teidät karmiininpunaan ja koruihin ja kirjoi vaatteenne kultakuvioin.

    25 Voi, sankarit ovat kaatuneet taistelussa! Jonatan viruu surmattuna kukkuloillasi! 26 Raskas on suruni sinun tähtesi, veljeni Jonatan. Sinä olit minulle rakas. Minulle oli sinun ystävyytesi naisen rakkautta ihanampi. 27 Voi, sankarit ovat kaatuneet ja aseet joutuneet hukkaan!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kun suomen kielessä on vain yksi rakkaus-sana, niin Jeesuksen puheita rakkaudestaan voidaan tulkita mieltymysten mukaan. Joskus on käsitetty, että on rakkautta johon kuuluu fyyysistä yhteyttä ja myös sellaista johon ei ole kuulunut. Äskettäin joku kansanedustaja puhui lain muuttamisesta, joka sitten sallisi yhteyden lähisukulaisten kesken. Tiedämme, että sellaisia suhteita on ollut, mutta normia ei poikkeusten takia pitäisi muuttaa, koska läheinen sukulaisuius kasaa sairausalttiuksia liiaksi yhteen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Juuri tätä puhetta/valituslaulua ei Daavid olisi mitenkään voinut pitää tarkoittaen homosuhdetta. Hän ei olisi pystynyt kirjoittamaan sitä siinä merkityksessä eikä myöskään esittämään sitä.Profeettainstituutio ei käy yksiin sellaisen kanssa. Se on yksinkertaisesti mahdotonta. Daavid siis oli itsekin profeetta.

      Profeetallinen voitelu tekee sen kanssa tekemisiin joutuvat ultraherkiksi kaikelle synnille ja jos synnissä eläminen jatkuu kaatoaa profeetallinen voima ja synti paljastuu. Näin Daavidille kävi Batseban asiassakin. Daavid eli profeettojen vaikutuspiirissä ja tämä säästi hänet joutumasta kokonaan hukkaan. Hänen poikansa Salomonhan kävi huonommin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Tuota väärinkäsitystä toistetaan kummallisen usein. Rakkaus ei eole ainoa suomenkielen sana kuvaamaan syvää kiintymystä. Rinnakkaisista sanoista tulee heti mieleen lempi. Ystävyyden erityisyyttä voi korostaa puhumalla sydänystävyydestä. Tunteiden laadun voi ilaista kertomalla hellistä tunteista.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      ”Rakkaus ei eole ainoa suomenkielen sana kuvaamaan syvää kiintymystä. Rinnakkaisista sanoista tulee heti mieleen lempi. Ystävyyden erityisyyttä voi korostaa puhumalla sydänystävyydestä.”

      -Nähdäkseni tuo juuri osoittaa, että koska suomen kielessä ”rakkaus” käsitteenä liitetään vain yhteen tiettyyn ihmissuhteeseen, on täytynyt korostaa muita lisäsanoilla ja selityksillä.

      Vai miten kääntäisit nämä neljä: storge, filia, eros, agape?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      ”on täytynyt korostaa muita lisäsanoilla ja selityksillä.” —

      -Tarkoitan, että miesten välistä ystävyysrakkautta täytyy selittää ”on kuin veli” jne.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Tätä miesten välistä ystävyyttä luonnehditaan kuitenkin ilmaisulla ’naisen rakkautta ihanampi’.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    ”Ehkä jokainen naisen rakkauden kokenut tietää, että sen ylittämiseen tarvitaan jotain yliluonnollista. Ja se on Jumalan rakkaus Jeesuksessa Kristuksessa, joka on vuodatettu uskovan sisimpään Pyhässä Hengessä.” Lauri Lahtinen

    Tuossa on sanottu juuri se, mistä Daavidin ja Joonatanin rakkaudessa oli kysymys. Kahden miehen rakkaus on jotain, mitä ei naisen ja miehen välillä juuri koskaan voi olla. Tämän tietää jokainen mies, jonka on löytänyt todellisen ystävän. Vaimon rakkaus on erillaista, kuin ystävän rakkaus ja se voi olla kuten tässä tapauksessa, hengestään kiitollisen miehen ylistystä ystävästään. Moni mies varmasti tunnistaa tämän syvän kiintymyksen ja voisi todeta kuten Daavit on asian ilmaissut.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kyllä se on niin, että mies ymmärtää miestä ja nainen naista erityisellä tavalla. Voi olla tukena ja voi jakaa kuormaakin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Eipä tuokaan aina pidä paikkaansa. Uskoisin, että veljesparven keskellä kasvanut ainoa sisar tai siskoparven keskellä kasvanut ainoa veli ovat hyviä ymmärtämään vastakkaista sukupuolta, kenties parempia kuin ymmärtämään omaansa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Malinen, tuo ihantellinen muta naivihko käsitys ei selitä sitä, miksi Saul raivostui suhteesta ja haukkui pojan perverssin äidin pojaksi joka häpäisee äitinsä juurikin h ä v y n. Saul näke ilmanm uuta suhteen tältä pohjalta sukupuolisena.

      Edelleen kyse ei ole vertamista yleiskäsitteesen ’naisen rakkaus’ vaan puhutan ’naisten rakkauksista’, monikon käyttö on tässä merkityksellisistä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • MP! Jos jollakin isällä on lempilapsi, tarkoittaako se jotain erityistä välttämättä?Lapsi rakastaa vanhempiaan , vanhemmat rakastavat lapsiaan. puolisot rakastavat toisiaan ja sisrukset voivat rakastaa toisiaan. Yleensä näissä käytetään samaa sanaa, mutta käsittääkseni tarkoittavat eri tasoista rakkautta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Kreikan sanat filia, eros ja agape ymmärretään ’eri taisoisia’ rakkauden lajeja kuvaaviksi. Erot sanojen välillä eivät kuitenkaan liene sen selvemmät kuin lemmen ja rakkauden välillä tai rakkaan ja armaan välillä omalla kielellämme.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kysymys oli siis: Voidaanko Daavidin ja Joonatanin ystävyydellä perustella homoerotiikkaa? Olivatko he homoja ja voivatko homot ryhtyä suuren perheen isäksi niinkuin nämä molemmat tekivät Raamatun mukaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Mitä tarkoitat homoerotiikan perustelemisella, sen sallimistako?

      Homoseksualisuus ei tee lasten siittämistä mahdottomaksi. Tuskin se estää hyvänä isänä toimimistakaan. Vaimo – ainakin Daavidin tapauksessa useat – eivät taida olla kovin onnellisia.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • MP! Onko sulla oikein tietoa vai vain mutu tuntumaa?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Lauri Lahtinen

    Olen eläkkeellä sotilasammatista. Vanhemmiten ovat hengelliset asiat tulleet tärkeiksi. Olen tuottanut päivänsanakirjan: Muruja Herran pöydästä. Agape-kodin pastorina tuotan joka torstai klo 12.00 noin puolentunnin live-lähetyksen, kun kokoontuminen ei nyyt onnistu kasvotusten.. Nyt olen käsitellyt Vuorisaarnaa ja hakukone varmasti löytää, jos jotain kiinnostaa.. Olen värkännyt tuubisivun ja siellä julkaisen viime vuosituhannen lopulta juttuja, kun Inkerin kirkon yhteydessä toimittiin. Lauri L M Lahtinen youtube.com

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Katso kaikki

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit