Tänään tulee kuluneeksi 90 vuotta (13.10.1923) siitä kun Ankarasta tuli Turkin pääkaupunki. Pääkaupungin siirtäminen Traakiasta itään Anatoliaan oli ideologinen: provinssikaupunki Ankarasta piti tulla uuden Turkin ikoni.
Ankarasta on kasvanut 90 vuodessa kolmen miljoonan asukkaan kaupunki. Konstantinopolin korvaajaa siitä ei tullut, eikä myöskään uuden Turkin näyteikkunaa, koska sen taakse ei saatu valmiiksi historiasta vapaata Turkkia.
Välimeren suurten sivilisaatioiden Kreikan, Rooman ja Bysantin kohtaloksi tuli hajota pieniksi kansallisvaltioksi. Viimeisenä näiden imperiumien alueella vaikuttaneista suurvalloista tämän kohtalon koki ottomaani-imperiumi. Turkiksi 1920-luvulla kutistunut ottomaani-imperiumi oli 500 vuotta monietninen suurvalta, jonka suurin vähemmistö oli ortodoksikreikkalaiset.
Balkanin valtioiden syntyminen ja ensimmäinen maailmansota hajottivat ottomaani-imperiumin. Turkkilaisten epäluulo oli erityisen syvää sodan voittajamaista Isoa-Britanniaa ja Kreikkaan kohtaan. Britannia oli valloittanut Turkilta osan Adrianmeren saarista ja antanut ne Kreikalle. Kreikka ei halunnut kiirehtiä ensimmäisen maailmansodan jälkeen valloittajien poistumista Konstantinopolista ja ehdotti historiallisen kaupungin siirtämistä ”Kreikan valvontaan”.
Turkin perustajan Mustafa Kemalin johtaman nuoren upseerikunnan voitto Turkin valtataistelussa vuonna 1920 ja seuraavana vuonna alkanut Kreikan ja Turkin välinen sota kaatoivat lopullisesti Kreikan haaveet paluusta Konstantinopoliin.
Turkin uusi ideologia Kemalismi ei ollut kaukana kahdesta muusta Euroopassa 30-luvulla jyllänneestä ideologiasta kansallissosialismista ja kommunismista. Hitler halusi jalostaa puhtaan arjalaisen rodun, Stalin muokata ahkeran neuvostoihmisen ja Kemal luoda islamista vapaan turkkilaisen. Monietnisyys ei sopinut kansallisvaltion ideologian perustaksi, joten oli helpompi unohtaa historia.
Kristittyjä ja muita vähemmistöjä suvainnut islamilainen ottomaani-imperiumi oli Mustafa Kemalille rappion synonyymi. Kemal teki itsestään Turkin uuden isän, Atatürkin. Kemalin luoma turkkilainen ksenofobia vierasti islamia, vihasi vähemmistöjä ja halusi puhtaalle kansallisvaltiolle tiukat rajat. Turkin kansallimielisten ideologia on edelleen Atatürkin rotuopin läpitunkema.
Turkin nykyinen valtapuolue AKP on suvaitsevainen, talouspolitiikassa liberaali ja korostaa myös islamilaista monikulttuurisuutta Turkin selkärankana. Tästä syystä ortodoksisen Kreikan ja islamilaisen Turkin päämisterien tapaaminen on aina toivoa täynnä. Kuukausi sitten Kreikan Antonis Samaras ja Turkin Recep Tayyip Erdogan sopivat yhteistyöstä Bosporinsalmen yli.
Kreikan ja Turkin suhteet on Euroopalle isompi asia kuin äkkiseltään näyttäisi. Vuoden 1974 Kyproksen kriisin jälkeen maiden suhteet ovat olleet hyytävät. Nyt Samaras ja Erdogan sopivat talouden lisäksi parantavansa vähemmistöjen asemaa Bosporinsalmen molemmilla puolilla. Ekumeeninen patriarkaatti saa avata Istanbulissa sijaitsevan Halkin teologisen koulun jos Kreikka lupaa parannuksia turkkialaisvähemmistön asemaan.
Islam ja ortodoksisuus yhdistävät Bosporinsalmen. Olisiko Euroopan unioninkin kasvun suunta siellä?
Jyrki Härkönen :”Islam ja ortodoksisuus yhdistävät Bosporinsalmen. Olisiko Euroopan unioninkin kasvun suunta siellä?”
Yksi suurimmista esteistä Turkin länteen lähentymisen ja EU-jäsenyydenkin tiellä taitaa olla kysymys kristittyjen armenialaisten kansanmurhasta 1915-1917. Turkki ei hyväksy tapahtumasta kansanmurha-sanan käyttöä eikä Ranska hyväksy sitä, että kansanmurhaa ei tuomita. Ranska teki jopa lakialoitteen, jossa kansanmurhan kieltäminen olisi kriminalisoitu samalla tavalla kuin Natsi-Saksan holokaustin kieltäminen. Osa maailman valtioista on tuominnut kansanmurhan ja osa ei, viimemainittuihin kuuluu käsitykseni mukaan myös Suomi.