Arjen ekumeniaa

Olipa hieno konsertti! Sortavala-säätiö tarjosi tänään (13.10.) Helsingin keskeisimmällä paikalla ekumeenisen konsertin, johon oli vapaa pääsy eikä ohjelmastakaan pyydetty maksua. Olimme saaneet käyttöömme Helsingin Uspenskin katedraalin ja esiintyjiksi Uspenskin katedraalikuoron sekä Helsingin Kallion seurakunnan Kantaattikuoron. Ja mikä parasta, saimme kirkon täyteen kuulijoita. Ohjelma koostui suomalaisesta ortodoksisesta musiikista sekä suomalaisesta luterilaisesta musiikista. Kaksi kulttuuria kohtasi korkeatasoisten esiintyjien tulkitsemana.

Sortavalan seutu ja Laatokan Karjala oli kristinuskon itäisen ja läntisen haaran rajaseutua.  Kristinusko levisi alueelle ensin idästä ortodoksisessa – tai niin kuin aiemmin sanottiin – kreikkalais-katolisessa muodossa ja myöhemmin lännestä luterilaisuuden muodossa. Laatokan Valamo oli itäisen kristinuskon voimakeskus ja luterilainen kirkko läntisen kristinuskon piirissä nousseine herätysliikkeineen vaikutti Sortavalan ympäristössä. Laatokan Karjalassa kulttuurit kohtasivat toisensa, haastoivat toisiaan ja rikastuttivat toisiaan. Tämä kaikki ilmeni hienolla tavalla tänään Helsingissä Uspenskin Katedraalissa. Kaksi kuoroa, kaksi musiikkimaailmaa yhteisellä estradilla, upeassa akustiikassa ja tupa väkeä täynnä. Konsertin kohokohta oli kun molemmat kuorot lopuksi muodostivat 70 henkisen suurkuoron ja lauloivat yhdessä yhden luterilaisen kuorolaulun ja yhden ortodoksisen kuorolaulun, kummankin kuoron johtajankin vuorollaan asettuessa kuoroon laulajiksi. Siinä kulminoitui suomalainen arjen ekumenia aidosti ja kauniisti.

Muuan korkea kirkonmies korosti viime kesän hengellisillä kesäpäivillä oikean opin tärkeyttä. Kirkollinen media otsikoi ”oikea oppi tekee vapaaksi”. Oppineita miehiä ja naisia arvatenkin tarvitaan ja kirkolliset raja-aidat ja opilliset merkkipaalut ovat varmaan tärkeitä ja tarpeellisia. Onneksi ne eivät koske meitä tavallisia ihmisiä!

3 kommenttia

  • Hannu Kilpeläinen sanoo:

    Risto, kirjoitit hienosta aiheesta ja arvokkalla loppukappaleella. Kiitos. Sortavala-säätiö tekee upeaa työtä.

    Yksi lipsahdus tekstissä oli, haluan sen korjata. Laatokan Karjalaan kristinusko levisi roomalaiskatolisessa muodossa, 1200-luvun lopulta alkaen, ei siis vasta luterilaisella ajalla 1500-luvulla. Yksittäisiä ortodoksimunkkeja oli tiettävästi liikkunut alueella jo 1100-luvulla. Lännen kirkko vahvisti kertarytinällä asemiaan 1290-luvulla Torgils Knutssonin ns. ristiretkellä. Rakennettiin Viipurin linna ja Kannas joutui Ruotsin kuninkaan haltuun ja lännen kirkon lähetystyön kohteeksi.

    Kuninkaiden ja keisareiden sodat ovat sen jälkeenkin saaneet aikaan Karjalassa pahaa jälkeä ja kirkkojen uusjakoa. Onneksi pohjoinen kristikansa on muinaisille hallitsijoilleen jo anteeksi antanut ja koontuvat kuvailemaasi hienoon ekumeeniseen konserttiin. Oikean opin sijasta kuului varmasti oikea sävel.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Risto Voipio sanoo:

    Kiitos, Hannu, kommentistasi. Todellakin kristinuskon vaikutteita kulkeutui lännestä itään ja idästä länteen jo hyvin varhain. Muotoiluuni vaikutti se hahmotus, että läntisen ja itäisen kristikunnan fraktion ”hallinnollinen” raja kulki Ruotsin rajaa pitkin. Kun Riotsi laajeni Laatokan pohjoispuolelle 1600-luvun alussa, alueelle muodostetiin luterilaisia seurakuntia ja aluetta asuttamaan tuli luterilaisia Ruotsin Karjalasta ja Savosta. Tässä mielessä läntinen kristinuskon fraktio asettui Laatokan pohjoispuolelle vasta luterilaisuuden muodossa. Hyvää syksyn aikaa Sinulle!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    Risto Voipio :”…läntisen ja itäisen kristikunnan fraktion ”hallinnollinen” raja kulki Ruotsin rajaa pitkin.”

    Uskontojen välinen vuosisatoja kestänyt valtataistelu heijastui konflikteille ominaiseen tapaan myös ruohonjuuritasolle. Ortodokseja sanottiin ryssiksi ja luterilaisia ruotseiksi ja sodan jälkeen Suomeen paenneet ”ryssät” vaikenivat ”ymmärrettävistä syistä” menneisyydestään. Tähän ryhmään kuului myös karjalainen isoäitini. Hänen ortodoksisukunsa oli kotoisin Sortavalasta ja vasta hänen kuolemansa jälkeen saimme tietää hänen ortodoksitaustastaan. Esim. hänen setänsä Nikolai Rahm oli vastannut Soanlahdelle Bobrikoffin avustuksella rakennetun ortodoksisen ”lasten kirkollisen koulukartanon” sisustustyöstä. Rakennuksessa pidettiin myös jumalanpalveluksia ja arkkipiispa Nikolai vihki sen kirkoksi 1.12.1903.

    Ilmoita asiaton kommentti