Bo Giertz: Kristuksen kirkko

KUSTAA II AADOLF JA KENTTÄPAPPI

KIRKKO ON VALTION OMATUNTO. Jumala on asettanut Kirkkonsa saarnaamaan parannusta esivallalle ja tuomitsemaan myös sen synnit.

Johannes Rudbeckius (1581 – 1646, myöhemmin Vesteråsin piispa, vuodesta 1619 kuolemaansa asti. Wikipedia.) sanoo eräässä kenttäsaarnassaan, jonka hän on pitänyt Venäjän sotaretkellä 1615, että Sanan palvelijoiden on seurattava profeettoja eivätkä he saa antaa lupaa syntiin eivätkä hyväksyä väärintekoja, vaan heidän tulee nuhdella synnistä. (Ks. Sananlaskut 28:23, Luukas 17:3, 1. Timoteus 5:1,2 ja 5:20, 2. Timoteus 4:2, Tiitus 1:13) Henkilöön he eivät saa katsoa. Ei kulunut kauaakaan, kun peloton kenttäpappi sai kuulla kuninkaan (Hän on varmasti Kustaa II Aadolf (1594 – 1632), lempinimeltään “Pohjoisen Leijona”, vaikka hänen nimeään ei tässä suoraan mainita.) itsensä langenneen raskaaseen syntiin. Rudbeckius ei pysynyt vaiti. Katumuspäivänä kesäkuussa 1617 hän piti “juuri voitollaan kruunatun ja luonteeltaan toisinaan vaarallisen kiivaan kuninkaan” edessä sekä arvovaltaisen että isällisen kehotuspuheen, jossa hän sanoo mm. näin: “Teidän Kuninkaallinen Majesteettinne on nyt rikkonut Jumalan käskyn. Näin K.M. ei ole ainoastaan herättänyt hänen vihaansa, vaan myös merkinnyt melkoisella tahralla sen kuuluisan nimen, jonka K.M. monessa muussa asiassa on ansainnut. K.M:n tulee tätä kaikkea vakavasti miettiä ja sallia sen päästä todella sydämeen asti, ajoissa tehdä parannus ja sopia Jumalan kanssa, jos K.M. muutoin haluaa jälleen saada Jumalan armon ja ystävyyden … Tätä en ole voinut Jumalan käskystä ja sen uskollisuuden vuoksi, johon virkani minut velvoittaa K.M:a kohtaan, jättää sanomatta.” Kuningas taipui nuhtelun edessä, ja peloton sielunhoitaja piti hänelle myöhemmin hautauspuheen, jossa sanoi: “Hänen ansiostaan saarnatuolimme on seissyt lujalla perustalla ja olemme saaneet saarnata vapaasti totuutta ja avoimin suin julistaa Israelille sen synnit ja Jaakobin huoneelle sen rikokset, eikä kukaan ole meitä sen vuoksi rohjennut ahdistaa tai vainota.” (“Mutta minä olen täynnä voimaa, Herran Henkeä, oikeutta ja väkevyyttä ilmoittaakseni Jaakobille sen rikokset ja Israelille sen synnit.” Miika 3:8)

Bo Giertz, Kristuksen kirkko, s. 108 – 109. Tämän kertomuksen otsikkoa ei Bo Giertzin kirjassa ole. Sulut ovat allekirjoittaneen lisäys.

⁠KATOLISUUDESTA ELI KIRKON YLEISYYDESTÄ JA YHTEISYYDESTÄ

Jerusalemin Kyrillos (Kyrillos Jerusalemilainen n. 315 – 386 Jerusalem), eräs vanhan kirkon suurimpia opettajia, tekee katekismuksessaan yhteenvedon Kirkon katolisuudesta seuraavin sanoin:
Kirkkoa kutsutaan katoliseksi,
– koska se on levittäytynyt YLI KOKO MAAILMAN, maailman äärestä toiseen,
– toiseksi, koska se kattaa kaiken (eli on katolinen) ja taukoa pitämättä julistaa KAIKKI OPINKAPPALEET, jotka ihmisten tulee tuntea,
– edelleen, koska se kasvattaa jumalanpelkoon KAIKENLAISIA IHMISIÄ, ruhtinaita ja heidän alamaisiaan, oppineita ja sivistystä saamattomia;
– lopuksi siitä syystä, että sillä on LÄÄKE JA PARANNUSKEINO KAIKENLAISIIN SIELUN JA RUUMIIN SYNTEIHIN,
– ja lisäksi se omaa KAIKENLAISET HYVEET, olkoot minkä nimisiä tahansa, ja KAIKENLAISET HENGEN LAHJAT.

Bo Giertz, Kristuksen kirkko, s. 80-81, SLEY-kirjat, 1994, Alkuteos Bo Giertz, Kristi Kyrka, 1939. Bo Giertz (1905 – 1998) oli aikoinaan ruotsalainen piispa ym.