Avioliitto – sakramentti laajassa mielessä

Puhuttaessa luterilaisesta avioliittokäsityksestä usein todetaan heti ensimmäiseksi, että luterilaisen käsityksen mukaan avioliitto ”ei ole sakramentti”. Tämä lähestymistapa on kuitenkin aika tyhjä ajatellen avioliiton varsinaista sisältöä ja siinä onkin kuultavissa vanhaa kontroverssiteologista ajattelua, jonka mukaan luterilaisuus olisi jotakin varsin toisenlaista kuin roomalaiskatolinen ajattelu ja teologia. Tosiasiassa luterilaisuus on saanut alkunsa, kuten tiedetään, katolisen kirkon uudistusliikkeenä ja oli lähtökohdiltaan sitoutunut omaan perinteeseensä, vaikka olikin joistakin asioista myöhäiskeskiajan katolisessa kirkossa varsin huolissaan.

Onkin merkille pantavaa, että ohjeellisissa Luterilaisissa tunnustuskirjoissa ei itse asiassa napitetakaan niin tiukkaan esimerkiksi sakramentin määritelmää kuin kontroverssiteologisesti on joskus ajateltu. Toki korostetaan sitä, että oleellista sakramentissa on se, että siihen kuuluu Raamatussa sanottu Jumalan käsky ja armon lupaus sekä aineellinen välikappale, johon sana liittyy. Taustalla kun oli ajatus, että sakramentin pohjana on Jumalan Sanan tuleminen lihaksi Kristuksessa, jonka ruumis kirkko on. Sanan ja sakramenttien luomuksena kirkon elämä on sakramentaalista, koska myös Jumalan sana armonvälineenä on sakramentaalinen eli välittää Jumalan armon Kristuksessa. Tästä lähtökohdasta käsin liian tiukka määrittely on ongelmallista. Niinpä Tunnustuskirjoihin lukeutuvassa Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa (ATP), artiklassa XIII todetaan: ”…ei mielestämme merkitse suuria, vaikka opetustarkoituksessa yksi laskee niin ja toinen näin, jos sen ohessa oikein säilytetään Raamatussa meille annetut pyhät toimitukset. Eivät vanhat kirkon opettajatkaan ole kaikki päätyneet samaan lukumäärään.”

Nämä kriteerit täyttyvät kirkkaimmin kasteen ja ehtoollisen sakramenteissa eli mysteereissä. Luterilaiset tunnustuskirjat eivät kuitenkaan lukitse keskustelua sakramenttien lukumäärästä vaan pitävät myös rippiä sakramenttina. ATP, artikla XIII: ”Todellisia sakramentteja ovat siis kaste ja Herran ehtoollinen sekä synninpäästö, se kun on parannuksen sakramentti.” Myöhemmin kuitenkin vakiintui käsitys, että varsinaisia sakramentteja ovat kaste ja ehtoollinen, koska rippiin ei liity selkeää aineellista elementtiä.

ATP XIII toteaa myös avioliiton täyttävän sakramentin kriteerin siinä mielessä, että sekin perustuu Jumalan käskyyn ja siihen sisältyy lupauksia: ”Avioliittoa ei ole asetettu vasta uuden liiton aikana, vaan heti alussa, kun ihmissuku oli luotu. Se perustuu Jumalan käskyyn, ja siihen liittyy myös lupauksia, jotka tosin eivät kuulu varsinaisesti uuden liiton piiriin, vaan ajalliseen elämään. Jos siis sitä tahdotaan sanoa sakramentiksi, on tehtävä ero sen ja edellä mainittujen välillä, jotka ovat varsinaisia uuden liiton merkkejä ja todisteita armosta ja syntien anteeksiantamuksesta. Samoin pappisvihkimystä voidaan pitää laajassa mielessä sakramenttina: ”Mutta jos pappeudella tarkoitetaan sananpalveluksen virkaa, meillä ei ole mitään sitä vastaan, että sitä sanotaan sakramentiksi. Perustuuhan sananpalveluksen virka Jumalan käskyyn ja suuremoiset lupaukset koskevat sitä.” Jos kriteeriksi otettaisiin se, että sakramentti on se, mikä perustuu Jumalan käskyyn ja johon liittyy lupauksia, voitaisiin pitää sakramentteina ATP XIII:n mukaan myös rukousta, almujen antoa ja koettelemuksia. Korostetaan kuitenkin sitä, ettei haluta riidellä lukumääristä vaan painotetaan sakramentin oikeaa käyttöä: ”…usko ottaa vastaan sen, mitä on luvattu ja mitä juuri sakramentissa tarjotaan.”

Niinpä avioliitossakin keskeisintä on sen sisältö. Esimerkiksi Antti Yli-Opas on väitöskirjassaan (2010) eritellyt seuraavia avioliiton merkitykset osa-alueita: lisääntyminen, lapset ja perhe; seksuaalisuuden toteuttaminen; lääke syntiä vastaan; miehen ja naisen välinen kumppanuus; rakkauden ja uskon koulu. Avioliiton tietynlainen ”desakramentalisaatio” on kuitenkin ohentanut kirkollista elementtiä, mikä lienee osaltaan myös vaikuttanut kotien kristillisen kasvatuksen ohentumiseen. Ehkä pääpaino avioliittoteologisissa pohdinnoissa tuleekin tulevina vuosina olla paitsi siinä, miten avioliitto tukee parisuhdetta ja perhettä myös elämää seurakunnan jäsenenä ja kristittynä. Lahjan ja tehtävän ulottuvuus siinä tulee kirkkaasti esiin.

  1. Jouni Lehtimäki: “Miten homot lisääntyvät?

    Aivan samalla tavalla kuin kaikki muutkin ihmiset, sukupuoliyhteydessä vastakkaisen sukupuolen kanssa. Uskoisin, että ihmisen lisääntyminen on melko selvä asia jokaiselle täällä ja sitä tuskin tarvitsee erikseen kysellä.

    Se saattaa olla jollekulle vaikea käsittää, että homot ovat pääsääntöisesti heteroseksuaalien vanhempien lapsia. On myös yleisesti tiedossa, että homomiehen ja lesbonaisen lapsi ei ole identiteetiltään homoseksuaali yhtään useammin kuin heteroseksuaalin parin lapsi. Homoseksuaalisuuden olemassaolo ei perustu siihen, että homot tekevät uusia homoja.

    Yleisesti ajatellaan, että luomiskertomuksen kehoitus lisääntyä ja täyttää maa on tarkoitettu ihmiskunnalle, mutta ei jokaista yksilöä erikseen sitovaksi. Käsittääkseni kirkon opin mukaan poikamiehenä elävä henkilö ei riko Jumalan tahtoa vastaan, vaikka ei milloinkaan avioituisi ja hankkisi lapsia. Sama koskee siis myös homopareja.

    • Olen kyllä käsittänyt, että kunnon Homo ei edes halua koskea naiseen, joten miten tapahtuu ”aivan samanlailla kuin heterot”?. Mikäli tarkoitat, että kyllä homo siihen pystyy, vaikka hampaat irvessä, mutta eikös se ole silloin ”luonnotonta”.

    • Risto, en ottanut kantaa seksiaktin miellyttävyyteen. Totesin vain, miten ihminen lisääntyy.

    • Riston ymmärrys lisääntymisestä taitaa olla muutaman sadan vuoden takaa. Etkö Risto keksi mitään muuta keinoa siirtää siittiön vaginaan kuin penetraatio? Tämä kuvastaa ehkä sitä hankaluutta mikä joillain uskovilla on kun puhutaan lisääntymisestä ja seksuaalisuudesta.

    • Eikö siis syynä olekaan homogenoitu maito, jonka sisältämällä homogeenillä juutalais-marksilainen salaliitto on myrkyttänyt kansakuntamme tervettä ydintä?

  2. Homouden lisääntyminen on seurausta.avioliiton rappeutumisesta, viimeisten 30 vuoden aikana.Tulevat sukupolvet ei enään tiedä miten tärkeää on solmia miehen ja naisen välinen elin ikäinen liitto.perinteisessä kritillisessä avioliitossa on Jumalan siunaus, koska se on Hänen tahtonsa mukainen.
    Avioliitossa olevana minunkin tulee kuolettaa vääriä himoja ja haluja, en kuitenkaan omassa voimassa vaan Jumalan voimassa.

    • Jouni Lehtimäen kanssa samaa mieltä avioliiton rappeutumisesta. Avoliitot ja avioerot ovat koko ajan lisääntyneet ja iistä on tullut jopa kristitylle hyväksyttäviä elämäntapoja.

    • Nyt kyllä pilkataan nykynuoria oikein olan takaa. Kyllä heterot edelleen solmivat parisuhteita ja arvostavat samoja asioita kuin ennen. Ei siitä kuitenkaan pidä ottaa nokkiin jos ei haluta sitoutua juuri sinun oman uskontosi mukaiseen avioliittoon.

      Homoseksuaalisuuskaan ei ole lisääntynyt, se on vain tullut hyväksyttävämmäksi yhteiskunnassa. Tulevat sukupolvet toivon mukaan tietävät, että myös homoseksuaaleille on tärkeää solmia pysyviä parisuhteita, joten parempaan suuntaan ollaan koko ajan menty.

      Nyt en tiedä varsinaista tilannetta mutta jos sinulla on avioliittossasi paljonkin esim. homoseksuaalisia himoja ja haluja niin teet luultavasti hallaa omalle itsetunnollesi, jos sinun pitää kuolettaa niitä Jumalan voimassa jatkuvasti.

  3. ”Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät. Tällaisia jotkut teistä olivat ennen, mutta nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta.” (1. Kor. 6:9-11)

    Tämä raamatunkohta on todennäköisesti tullut jo muutamaan kertaan toistetuksi tällä palstalla. Tulkoon se nyt vielä kerran esille.

    Tässä Paavali niputtaa meidät kaikki samaan kastiin, mikä meitä ihmisiä koskee
    syntiilankeemuksen jälkeen. Arkkipiispa Mäkisen henkilökohtaista ”kirkollista synnintuntoa” yhden ryhmän kohdalla hieman ihmettelen. Eikö olisi vain loogista, että arkkipiispa pyytäisi anteeksi julkisesti myös muilta Paavalin mainitsemien taipumuksien omaavilta. Siis meiltä kaikilta? Sitä ainakin voisi harkita!

    Vähitellen tässä todennäköisesti käy niin, kuten USA:n johtava LGBT- tutkija ja-aktivisti ja New Yorkin yliopiston sosiologian professori Judith Stacey on avoimen julkisesti kehottanut.

    ”Hankkiutukaa kokonaan eroon perinteistä avioliitosta ja siihen liittyvistä etuoikeuksista.”

    Catullus, Vergilius sekä Horatius pitävät aikoinaan homoseksuaalista käyttäytymistä täysin luonnollisena asiana. Nyt näytämme hiljalleen ajautuvan samanlaiseen tilanteeseen yhteiskunnan paineesta ja myös Suomen evl-kirkon siunauksella. Rajat hämärtyvät. Ilta pimenee ja varjot syvenevät kaikilta osin. Sitä ei kuitenkaan tarvitse historian valossa yhtään ihmetellä.

  4. Homoudessa on kysymys yhteiskunnan peruspilarien murtamisesta nousemalla Luojan luomisjärjestystä vastaan. Jeesuskin sanoi Jumalan luoneen ihmiset alussa mieheksi ja naiseksi.

    Jos sähkövaraukset lakkaisivat luonnonlakien mukaisesta toiminnasta (erimerkkiset vetävät, samanmerkkiset hylkivat), niin aine hajoaisi.

    Kommunmismi ei pystynyt murstamaan yhteiskunnan rakenteita. Sen juuresta syntynyt punavihreä humanistikapinallisten joukko yrittää nyt murtaa yhteiskunnan sisältäpäin. Ja tähän kuuluu yhtenä osana homobuumi. Kirkkoon nämä humanistit tunkeutuivat naispappien ja housuttomien miesten muodossa.

    Siksi homoudessa on kysymys vakavammasta asiasta kuin huoruuden synnissä. Synti on tietysti aina vakava asia. Mutta on ero synnillä ja synnillä.

  5. Merkillistä sekoilua sivuston ylläpidolta. Kommenttejani poistetaan joiden homoaktivistien pyynnöstä asiattomina.

    Tämänkin jutun viestiketjussa olin alunperin mukana neljäntenä. Viesti oli poistettu. Se palautettiin tänään. Nyt se n jälleen poistettu.

    Sitten jätetään muiden kommentteja paikoilleen, ilman että pystyn vastaamaan rosoisella kielelläni.

    Jos itse pyydän poistamaan esimerkiksi Vihervaaran kommenttia, jossa hän väittää minun kasvaneen tynnyrissä, sitä ei tehdä.

    Lisäksi alkuperäisten kommenttien järejstystä on vaihdettu, jolloin viestiketjun loogisuus häviää-.

    Ei herätä luottamusta ylläpidon puolueettomuuteen. KUKA PÄÄTTÄÄ, MIKÄ ON
    ASIATON VIESTI JA KENEN PYYNNÖSTÄ?

    • Pekka Sahimaa,

      Se on Jusu Vihervaara kun päättää, mitkä kommenttisi näkyvät, milloin ja missä. Sinä et voi poistaa minun kommenttejani.

Karttunen Tomi
Karttunen Tomi
Minut vihittiin papiksi v. 1994 ja väittelin v. 2004 Dietrich Bonhoefferin teologiasta. Seurakuntapappivuosien ja lyhyen yliopistoperiodin jälkeen olen vuoden 2008 joulukuusta toiminut teologian ja ekumenian johtavana asiantuntijana Kirkkohallituksen ulkoasiain osastossa. Olen myös systemaattisen teologian, erityisesti ekumeniikan dosentti Itä-Suomen yliopistossa sekä dogmatiikan dosentti Helsingin yliopistossa.