Päästä meidät pahasta

 

ristijaliikenne

Oranssiin liiviin ja kommandopipoon pukeutunut mies tutkii suurennuslasilla pientä amulettia. Hän on poiminut sen valkohapsisen miehen kadulle asetetusta valikoimasta. Amuletteja on esitteillä satoja. Metrin päästä ohi ujeltaa vanha linja-auto pölläyttäen pölyä, pakokaasua ja entistä kuumempaa ilmaa jalankulkijoiden, kauppiaiden ja katukeittiössä ruokailevien toimistotyöntekijöiden päälle. Bussia seuraa autoletka, jonka loppua ei pysty erottamaan. Ilma on niin kuuma, että pian hiki iskee kauluspaidasta läpi, vaikka ulkona on ehtinyt olla vain muutamia minuutteja. On päästävä pian mopon kyytiin ja ilmajuna-asemalle, jos haluaa selvitä tapaamiseen asianmukaisessa kuosissa.

Pian yksi ohi ajava oranssiliivinen mopotaksi lukee ajatukseni, pysähtyy ja viittoo minua kyytiin. Vilkaisen vielä amulettikauppaa käyvän miehen suuntaan ja näen, että hän on tyytyväinen ostokseensa, sillä hän kaivaa taskustaan seteleitä. Ei ole ihme, että Bangkokin mopotaksit ostavat suojaavia amuletteja itselleen. Bangkokin liikenne on hengenvaarallinen sekoitus miljoonia autoja, mopoja ja eriasteista piittaamattomuutta liikkennesäännöistä. Ja tätä kaikkea valvovat poliisit, jotka unohtavat asiansa muutamaa sataa bahtia vastaan.

Painan kypärän päähäni ja mopo singahtaa liikenteen sekaan. Mietin, että näissä tilanteissa esirukousta lähettien puolesta tarvitaan. Ajatus siitä, että joku on rukoillut minunkin mopomatkan puolesta, tuntuu hyvältä. Viilentävän ilmavirran jälkeen olen perillä ja painan mopotaksin käteen kolikon. Sanaakaan sanomatta hän kaasuttaa eteenpäin, sillä jossain joku odottaa kyytiä.

Liikenteen lisäksi Bangkokissa ja Thaimaassa ihmiset suojautuvat hengiltä eri tavoin. Amuletit menevät kaupaksi, koska pahoja henkiä on kaikkialla ja ilman asianmukaista suojausta voi käydä huonosti. Amuletit eivät kuitenkaan auta kaikkia. Lauantaina käyn vierailulla Phiiwanchai-nimisen miehen luona. Tapaamme vanhassa kiinalaisessa kaupassa, joka näyttää sisältä antikvariaatin, pesulan ja panttilainaamon yhdistelmältä. Pitkän juttuhetken jälkeen kysyn mieheltä, miksi hän aikoinaan kääntyi kristityksi. Alkaa tarina siitä, miten nuorta miestä vainosivat henget joka yö. Pahat henget eivät jättäneet häntä rauhaan ennen kuin hänen ystävänsä vei hänet kirkkoon. Phiiwanchai leikkasi nahanpalasta itselleen ristin, jota oli helppo pitää rintataskussa yöllä. Henget jättivät hänet rauhaan.

Lähtiessäni Phiiwanchain luota hyppään taksin takapenkille. Turvavöitä ei tietenkään ole, mutta amuletteja on niin paljon, että melkein kolmasosa tuulilasista on niiden peitossa. Onneksi kuski ajaa rauhallisesti, laulaa välillä ja iskee juttua. Takapenkillä ei tarvitse edes puristaa ristiä.

 

Tero Tero Massa

Kirjoittaja toimii Thaimaan evankelis-luterilaisen kirkon pastorina

2 kommenttia

  • Ritva Tornberg sanoo:

    Aivan fantastinen juttu. Kiitos kun kirjoitit. Tässä on sitä taivaan tuulta, Pyhää Henkeä! Virkistävä ja siunaava, uutta voimaa antava!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Missioblogi
    Missioblogi

    Missioblogin kirjoittajat ovat Suomen Lähetysseurasta. He kertovat maailmanlaajan kirkon näkökulmasta globaaleista murroksista, kirkosta ja ihmisestä kaiken tämän keskellä. * Viron alueen nuorten Raamattu- ja lähetyskurssien vastaava Titta Hämäläinen * Viestintäjohtaja Iiris Kivimäki * Nepalin kirkollisen työn koordinaattori Elina Lind * Latinalaisen Amerikan kirkollisen työn koordinaattori Riikka Leskinen * ihmisoikeusasiantuntija Tytti Matsinen * ulkomaantyön johtaja Tero Norjanen