JAHVE ELOOHIIMIN
SANAT KÄÄRMEELLE osa 3
Psalmissa 85 kuvataan tätä vaimon siemenen esiin murtautumista, versomista,
hyvin havainnollisesti. Psalmin ajatuksen kulku on seuraava:
Psalmista rukoilee Herraa kääntymään jälleen maansa ja kansansa puoleen,
kääntämään heidän kohtalonsa, panemaan pois kiivastuksensa ja vihansa hehkun,
antamaan anteeksi ja virvoittamaan eloon jälleen, niin kuin Hän aikaisemminkin on
tehnyt, että he saisivat iloita Herrassa (jj. 1-7).
“Käänny taas meidän puoleemme, sinä pelastuksemme Jumala (Eloohei jiish’eenuu)”.
Sanassa jiish’eenuu, on samat juurikonsonantit kuin nimessä
Jeeshuu’a, Jeesus. Jumalaa kutsutaan siis peitetysti ‘Jeesuksemme
Jumalaksi’. Mutta tätä pelastusta ei haluta vain kokea, vaan Herralta
pyydetäänkin (j. 8) nyt konkreettista apua, jonka voi silmillään nähdä:
“Herra, suo meidän nähdä sinun armosi (chesed), anna
apusi (jeshachaa ‘Jeesuksesi’) meille.”
Kun pyyntö on esitetty, rukoilija vastavuoroisesti ilmaisee halunsa
“kuulla, mitä Jumala, Herra puhuu, (kii, sillä) hän puhuu
rauhaa (shaaloom) kansallensa, hurskaillensa (chasiidaav, j. 9)”.
Psalmistan tieto siitä, mikä on Herran puheen oleellinen sisältö, on
profeetallista uskon julistusta tulevasta Messiaasta. Sana chasiidaav,
‘hurskaillensa’ tulee sanasta chesed (ks. tämän sanan selitystä alempaa!)
ja tässä sen asiallinen merkityssisältö on ‘armoliittonsa, mielisuosionsa ihmisille’.
Näin huomaamme psalminlaulajan profetoineen satoja vuosia aikaisemmin sanoman,
minkä sitten taivaallinen sotaväki jouluyönä julisti Beetlehemin paimenille:
“… ja maassa rauha mielisuosion ihmisten kesken” (Lk 2:14 sanatarkasti).
Rauhaahan ei luvattu jouluyönä kaikille ihmisille, niin kuin sekä
KR33 että KR92 käännöksissään antavat ymmärtää, vaan “maassa
rauha kaikille, joihin hän on mieltynyt”, kuten UTN tämän on ilmaissut. Mielisuosion
ihmisiä eli joihin Jumala on mieltynyt, ovat vain Jeesukseen uskovat ihmiset, eivät muut
(Lk 3:22; 12:32; Mt 17:5; Ef1:5)! Nämä ihmiset ovat niitä, jotka sydämestään voivat yhtyä
psalmistan sanoihin:
“Totisesti, hänen apunsa (jiishe’oo, ‘Jeesuksensa’) on lähellä (kaaroov, läsnä) niitä, jotka
häntä pelkäävät, ja niin meidän maassamme kunnia (kaavood, Jumalan kirkkaus, läsnäolo)
asuu” (j. 10).
Sanatarkasti voimme muotoilla tämän jakeen sisällön näin:
“Hänen ’Jeesuksensa’ on läsnä pelkääväisissänsä, (Jumalan) läsnäolo maassamme asuvissa”.
Tässä on sanottu sama, minkä Paavali myöhemmin ilmaisi sanoilla
“olla Kristuksessa”.
Jesaja profetoi tästä asiasta näin:
“Etsikää (dirshuu) Herra, (sillä) Hän on löydettävissä, kutsukaa Häntä, (sillä) Hän on läsnä”
(Jes 55:6 sanatarkasti).
Niin myös Johannes myöhemmin todistaa tämän sanan toteen käymisestä näin:
“Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me
katselimme Hänen kirkkauttansa (kaavood), senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella
Pojalla on Isältä”jatkaen:
“ja hän oli täynnä armoa ja totuutta” (Jh 1:14).
Tämä sama asia on edeltä ennustettu ja sanottu psalmin 85 jakeessa 11:
“Armo ja totuus (chesed ve-emet) tapaavat toisensa täällä,
vanhurskaus ja rauha (tsedek ve-shaaloom) antavat suuta
toisillensa”.
Armo (hepr. chesed) tarkoittaa VT:ssa Jumalan rakkautta Hänen
liitossaan. Tällainen rakkauden liitto (chesed) vallitsi esimerkiksi
Daavidin ja Joonatanin välillä (1 Sm 20:8) ja se on nimenomaan
Herran liittorakkautta (1 Sm 20:8 berit Jahve, 14 chesed Jahve).
Tähän Daavid viittasi surressaan Joonatania, vaikkakin alkuteksti
käyttää toista heprean rakkautta merkitsevää sanaa:
“rakkautesi (ahavaatechaa ‘ystävyytesi’) oli minulle ihmeellisempi
kuin naisen rakkaus” (2 Sm 1:26).
Uuden liiton ihmisinä taas tiedämme, että Jumalan armo, mikä siis
aina merkitsee Jumalan rakkauden mukana- tai läsnäoloa, on ilmestynyt
pelastukseksi kaikille ihmisille (Tiit 2:11). Mutta se on rakkautta
nimenomaan Hänen liitossaan, Jumalan armoon on turha vedota sen
ulkopuolella. Tämä liitto tarjotaan ihmisille Totuuden (emet) kautta
Jeesuksen Kristuksen persoonassa, jossa vanhurskauttava armo, Jumalan tosi
rakkaus on ilmestynyt (Jh 1:17). Siksi armo ja totuus tapaavat toisensa täällä
maan päällä Jeesuksen persoonassa – ne välttämättä kuuluvat toistensa yhteyteen.
Mutta niin on myöskin vanhurskauden ja rauhan laita. Tänäkin
päivänä ihmiset odottavat suorastaan epätoivoisina, että maailmaan
saataisiin rauha, mutta tämä Jumalan rauha, shaaloom, ei tule antamaan suuta
jumalattomuudelle, vaan vanhurskaudelle. Jotta se voisi
tapahtua täällä maan päällä, tarvitaan sovitusta. Niinpä
“Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas
vääräin puolesta” (1 Pt 3:18). Ja edelleen:
“Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi ja
että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen
kauttaan sovittaisi itsensä kautta kaikki” (Kol 1:19-20).
Näin Jeesuksen uhrikuoleman ja ristin veren kautta syyttömäksi
julistettu ihminen saa kokea vanhurskauden ja rauhan antavan suuta
toisillensa. Erityisen konkreettisesti tämä havainnollistuu ehtoollisessa,
kun sovitettu ihminen maistaa suullaan leivän ja viinin muistaen ja
kiittäen tapahtuneesta sovituksesta ja julistaen
“Herran kuolemaa siihen asti kuin Hän tulee.” (1 Kr 11:26)
Herran tulemuksessa lopullisesti toteutuu vanhurskauden ja rauhan
ilmestyminen koko luomakunnassa Jumalan lasten astuessa esiin hallitsemaan
Kristuksen kanssa. Nämä Jumalan lapset ovat sellaisia, jotka ovat ‘Jumalan Pojan uskon’
avulla sanoutuneet irti käärmeen siemenestä, hyvän ja pahantiedon puun antamasta,
Jumalasta irroittautuneesta elämästä. Tämä on käytännössä merkinnyt ristin ottamista ja
tämän elämän kadottamista, kuolemaa (Lk 9:23-24). Kuitenkin heillä on ollut toivo
uudesta elämästä ja uskon kautta he ovat kyenneet pitämään kiinni lupauksen sanasta.
Rakkauden liiton ilmapiirissä (= armossa) Jumala itse on tehnyt tämän heille mahdolliseksi.
Tämä ilmapiiri on ollut läsnä luomakunnassa alusta, eli siitä lähtien, kun
sanotaan: “Jumalan Henki liikkuu vetten päällä” (1 Ms 1:2, ks. s. 8).
Vaimon siemenen, Vanhurskaan Verson esiintymisestä, esiin murtautumisesta
ja vaikutuksesta täällä maan päällä kuvaavat selkeästi
psalmimme 85 kolme viimeistä loppujaettakin:
“uskollisuus versoo (emet titsmaach) maasta, ja vanhurskaus (tsedek)
katsoo taivaasta. Herra antaa meille kaikkea hyvää, ja meidän maamme
antaa satonsa. Vanhurskaus käy
hänen edellänsä ja seuraa hänen askeltensa jälkiä” (jj. 12-14).
Näin usko (uskollisuus) alkaa versoa maasta. Kysymyksessä on
tietenkin Jeesus, Vanhurskas Verso, joka ei voi versoa, kasvaa maasta,
ellei siihen ole ensin kylvetty siementä. Tämä siemen on Jumalan Sana,
kotoisin ylhäältä, Jumalan luota ja Jumalasta (Jh 1:1ss),
‘toinen siemen toisesta paikasta’ (zera acheer tachat Hevel
‘toisenlainen siemen Aabelin sijaan’ 1 Ms 4:25, ks. s. 33).
Jakeen loppuosa “vanhurskaus katsoo taivaasta” on välitön seuraus
uskon versomisesta. Vanhurskaus, Jumalan lapseus, iankaikkinen
elämä, on sillä, joka uskoo (Jh 6:47). Vanhurskaus katsoo, se tarkoittaa:
on valmiina ottamaan yhteyttä, tulemaan lahjaksi Jeesukseen
uskovalle.
Paavali kirjoittaa tästä näin:
“se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen
Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole
yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan
kirkkautta (kaavood) vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden
hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa
Jeesuksessa” (Rm 3:22-24).
Seurauksena tästä on kirouksen alaiseen maahan (1 Ms 3:17; 4:12)
palaava siunaus, jolloin maa antaa satonsa jälleen (j. 13). Lopputuloksen
kertoo psalmin viimeinen jae:
“Vanhurskaus kulkee Hänen Kasvojensa edellä ja on asettanut tielle askeleensa ” (j. 14).
Maa on tullut täyteen “Herran kunnian (kevood-Jahve) tuntemusta, niin kuin
vedet peittävät meren” (Hab 2:14).
Vaimon siemen on saavuttanut lopullisen voittonsa.
Merkittävä avaus. Varsinkin viittaus maailmaan, jonka vankina vanhempi sukupolvi vielä yhä elää, sopii myös aikamme teologiseen tutkimukseen. Eksegetiikka ei kykene ottamaan todesta Jeesuksen kahta todellista luontoa, eikä paradoksaalista kyllä, systemaattinen teologiakaan. Niinpä molemmat taivuttavat Kristus-kuvansa omia tarpeitaan vastaaviksi Raamatun todistuksesta piittaamatta. Mutta Jeesus pakenee molempia tulkintoja. Hän ei ollutkaan pelkkä historian nukke. Ei kuitenkaan myöskään mikään Jumal-myytti.
”Eksegetiikka ei kykene ottamaan todesta Jeesuksen kahta todellista luontoa, eikä paradoksaalista kyllä, systemaattinen teologiakaan. Niinpä molemmat taivuttavat Kristus-kuvansa omia tarpeitaan vastaaviksi Raamatun todistuksesta piittaamatta.”
Kari, minusta tuo kuulostaa ristiriitaiselta. Olen ymmärtänyt, että eksegetiikkaa ja systemaattista teologiaa harjoitetaan meillä yliopistoissa tieteellisenä tutkimuksena ja opetuksena. Tämän statuksen säilyttäminen on ymmärtääkseni ko. tiedekunnille erittäin tärkeää. Jotta näin voisi olla, on väistämätöntä olla ”piittaamatta Raamatun todistuksesta”, koska sellainen lähtökohta ei sovellu tieteellisiin menetelmiin.
Toisaalta yksittäisten teologian tieteenharjoittajien vapaus omiin tulkintoihin lienee melko suuri. Teologia vain ei tieteenalana oikein voine julistaa mitään tiettyä Kristus-kuvaa, eikä ylipäätään mitään ”varmaa” Kristuksesta.
Kristus-kuvan taivuttaminen omia tarpeita vastaaviksi on elimellinen osa kristinuskoa. Ilman sitä uskonto ei edes olisi voinut levitä nykyisiin mittoihinsa. Nykyaikana on onneksi jokaisella mahdollisuus myös turvallisesti (ainakin Suomessa) kritisoida mitä tahansa muotoa, johon Kristus-kuva on taivutettu.
Minusta näyttää siltä, että tavoittelemasi Kristus-kuva soveltuu huonosti tieteelliseen tutkimukseen, eikä sitä taida olla mahdollista saavuttaa tutkimuksen keinoin. Helpommin näkisin sen vaikkapa jonkin herätysliikkeen aatteena. Mikä on oma näkemyksesi tästä tieteellisestä puolesta?
Risto, näkemisen teologiani Kristus-kuva ei ole ristiriidassa modernin tieteellisen raamatuntutkimuksen kanssa. Päinvastoin, se vapauttaa niin kristillisen uskon kuin teologian tieteenä niitä molempia tällä hetkellä vaivaavista puolitotuuksista. Olen tätä näkemisen teologiaani esitellyt mm. Vartija- ja Kirkonkellari-julkaisuissa. Tässä vielä sen ydin. Vaikka tutkimus (eksegetiikka) ei sitä vielä myönnä, historian Jeesusta ei koskaan ollut. Ja vaikka tutkimus (systemaattinen teologia) ei vielä myönnä, Jeesus ei esim. moraalin opettajana ole millään tavalla uniikki. Näin uskonnonfilosofisten, epistemologisten, eettisten ja historiallis-kriittisten metodien myötä kadotamme Jeesuksen jälleen tulevaisuudessa kokonaan. Hauta on jälleen tyhjä. Vasta näin pääsemme uudelleen ylösnousemuksen ihmeen äärelle tavalla, jota ihmiskunta ei vielä ennen ole kokenut. Raamattu on jälleen kokonaan totta. Myös historiallisesti. Sillä Jeesus Kristus ei ole pelkkä myytti eikä pelkkä ihminen. Vaan hän on sekä tosi ihminen että tosi Jumala. Mutta ihminen itse on myytti. Tämä on näkemisen teologiani ydin. Vain Kristus on tosi.
Näkeminen metodina Jumalan tuntemiseen on sitten teologiani varsinainen ydin. En ole sotaretkellä eksegeettejä enkä systemaatikkoja vastaan, mutta koska näkeminen ei itsessään ole mikään epistemologinen kategoria (vaikka tästä varmasti monet ovatkin eri mieltä) ja koska Jeesuksen elämän historia-ulottuvuus katoaa hist.kriittisellä metodilla tutkimukselta paradoksaalista kyllä kokonaan (tässä tiede on esimerkkinä Laista, joka paradigmana kumoaa lopulta itsensä, so. tappaa), ei oikeastaan ole kenenkään intresseissä näkemistä perimmäisenä teologisena prinsiippinä ottaa ja Raamatun ilmoituksen ytimenä tajuta. Tämän sain henkilökohtaisesti tuta, kun itse emeritusprofessori Räisänen tuohtui kirkonkellari.fi ssä, kun viittasin hänen tutkimuksiinsa sisältyviin historian Jeesusta koskeviin puutteisiin. Joten pidättäytykäämme tässä vaiheessa ajautumasta hedelmättömään kinasteluun. Aikaa näiden ajatusten rakentavaan integroimiseen koko teologiseen keskusteluun kuluu vielä kauan.
Teologinen kinasteleva keskustelu ei auta yksittäistä rivikristittyä. Teologien tieteelliset opit vain sotkevat uskovaista. Jeesuksen historiallisuus on totta, hänen jumaluutensa on selilttämätön, Mitään ristiriitaa hänessä ei ole sille, joka on tullut uskoon! Teologienkin kohdalla tämä pitää paikkansa. Teologian oppien pohdinta ilman elävää uskoa johtaa umpikujaan!
Tuo kaikki on totta. Mutta mitä on elävä usko? Tämän olen koettanut ennen näkemättömällä tavalla ja – tätä korostan – myös tieteen tiukimmat kriteerit täyttäen avata. Jeesus sanoo olevansa enemmän kuin Salomo. Hän sanoo olevansa enemmän kuin Joona. Mitä on tuo enemmän? Vastaus on jakeessa 11:34. Silmä on ruumiin lamppu. Kun silmäsi on yksi, on koko ruumiisi valaistu. Näettekö te tämän?
Jae on siis Luuk11:34. Sillä kysymys ei ole uusi. Mutta vastaus on. Se sisältyy Raamatun läpi kulkevaan sanomaan ihmisen päästä, kasvoista, peilistä ja näkemisestä. Jeesus näkee taivaat avautuneina kohotessaan vedestä. Hän antaa tuon näkemisen meille jokaiselle ristinkuolemassaan. Me jokainen saamme nähdä. Kun jaamme tuon ristin ja jaamme tuon kuoleman, jaamme myös Kristuksen näkemisen ja olemme pelastetut.
Jäin miettimään uutisen otsikkoa: Uskontojen keskeiset hahmot barbeiksi. Olisiko asia ymmärrettävämpi näin päin: barbit uskontojen keskeisiksi hahmoiksi. Eihän tämä barbien käyttö ole uutta. Turun tuomiokirkossa oli mahtava seimiasetelma, jossa kaikki hahmot olivat barbeja Itämaan tietäjiä myöten, asianmukaisen puvustuksen saaneina Aiju von Schönemanin työnä, mikäli oikein muistan. Oma tyttäreni rakensi Ypäjän kirkkoon vuosittain omista barbeistaan pienen seimiasetelman. Ompelimme yhdessä nukeille puvut. Ensimmäisenä adventtina oli talli ja eläimiä. Adventti adventilta hahmoja tuli lisää, mutta vasta jouluaamuna seimessä oli Jeesus-lapsi. Varsinkin lapset olivat innoissaan ja tulivat aina tarkastamaan mitä oli edellisen jumalanpalveluksen jälkeen tullut lisää. Viimeisenä jouluna tyttäreni mukana seimeä laittamassa olivat hänen pienet tyttärensä. – Toivon hartaasti, ettei kukaan arvoisista teologian spesialisteista millään tavoin takerru vaatimattomaan kommenttiini. En pärjää teidän oppineisuudellenne, en myöskään ateismin urhoille. Antakaa tämän olla vain vaatimaton muistelma yrityksestä tuoda joulun odotus vähän lähemmäksi.
Peitsamo: ” lapsen uskoon vetoaminen on toki hellyyttävää, mutta tieteessä se ei riitä.”
Ei riitä tieteessä, ei, mutta kaiken sorttisissa jumaluskoissa ja muissa uskon asioissa riittää vallan mainiosti. Asuuhan se joulupukkikin Korvatunturilla.
Kyllä sitä nyt ollaan niin fiksua tiedemiestä vuoden, parin teologiaopinnoilla. Heh.
Lopeta sinä wallentin tuo rutina ja hanki elämä.
Peitsamo: ”Lopeta sinä wallentin tuo rutina ja hanki elämä.”
Kiitos vain kauniista kristillisestä huolenpidostasi, mutta elän tämän nykyisen ensin kasvavaa mielenkiintoa tuntien loppuun, jos se sinulle vain sopii. Katsotaan sitten sen jälkeen. Tiedä häntä, vaikka taivaassa tavattaisiin. Eihän sitä koskaan tiedä mitä voi tapahtua, jos änkyräkommaristakin voi tulla änkyräkristitty.
Sanopa muuta. Ihmeelliset ovat Herran tiet!
Kari Peitsamo, et sitten ymmärtänyt tai et halunnut ymmärtää pyyntöäni. En puutu teidän loistavien teologien kiistoihin. Muistelmani oli täysin omasta henkilökohtaisesta tilanteestani lähtöisin. Sinä osaat lyödä lyötyä.
Jos ei pää kestä minkäänlaista debattia, vaihda sivustoa.
Peitsamo: ”Jos ei pää kestä minkäänlaista debattia, vaihda sivustoa.”
En voi olla ihailematta sitä kristillisen rakkauden määrää, jonka Kari Peitsamo tässä suuren teologisen viisauden suomalla varmuudella niin oivallisesti kiteyttää ja ylitsevuotavaa lähimmäisenrakkautta tuntien osoittaa Liisa Ahdille.
Kiitos, Kimmo. Joskus nimittäin tehoavat suorat sanat parhaiten.
Toisen mielestä olen liian oppinut, ja toisen mielestä en ole tarpeeksi oppinut. Mikä siis neuvoksi? I rest my case, sanoi asianajaja kun laittoi lentokentällä laukkunsa hihnalle. En voi muuta. Historia on minut vapauttava.
Amerikkalainen Nikolay Lamm on tehnyt ”barbie”-nukkeja, joilla on oikean naisen mittasuhteet. Hieman hämmentävän näköisiä kun vertaa Barbie-nukkeen.
http://nickolaylamm.com/art-for-clients/what-would-barbie-look-like-as-an-average-woman/
http://wellbeing.uk.msn.com/mind-body/lammily-doll-body-image-average-crowdfunding
Nukellehan tehdään aina mittasuhteiltaan muuta kehoa suurempi pää. Vähän kuin karikatyyri. Se on osa nuken estetiikkaa ja nuken tekemisen traditiota. Mutta kumpi nukke on realistisempi? Tarkoitan, että eihän dokumenttielokuvakaan yleensä etene reaaliajassa. Nukke kyllä esittää kohdettaan, mutta nukke ei välttämättä ole kohteensa näköinen. Ja koska teologia ei voi olla pelkkää nukeilla leikkimistä, meidän on päätettävä, miten suhtaudumme havaintoon, että olemme todennäköisesti leikkineet koko ajan nukella, jota ei edes ollut olemassa.
En itse osaa ajatella asiaa mitenkään muuten kuin että jompikumpi allaolevista on totta (joko a tai b):
a) Evankeliumien Jeesus oikeasti käveli maan päällä ihmisenä ja oli siis historiallinen henkilö siitä huolimatta että mahdollisesti iso osa evankeliumien yksityiskohdista saattaa olla jälkeenpäin keksittyä.
b) Evankeliumit ovat jonkun mielikuvituksen tuotetta ja niissä esiintyvää hahmoa ei ole koskaan kävellyt maan päällä.
a)-tapauksessa voi Jeesukseen uskoa niinkuin kristinuskossa opetetaan.
b)-tapauksessa Raamatun voi heittää roskikseen satukirjana ja unohtaa koko Jeesus-uskon.
Esittämäsi ajatukset, Kari, jostain näkemisen teologiasta menevät tähtitieteellisen etäisyyden yli hilseen.
Voitto, hist.-kriittinen tutkimus tulee ajan oloon päätymään vain yhteen tulokseen: historian Jeesuksta ei koskaan edes ollut. Se on tieteellisesti väistämätöntä. Mutta. Raamattuhan itse puhuu ihmisen ja Jumalan suhteesta juuri tuolla tavalla, joka sisältää tismalleen tuon lopputuleman. Olemme sokeita. Synti on sokaissut meidät. Me näemme vain tyhjän haudan. Hauta on siis jälleen tyhjä. Missä tuo hauta on? Mikä tuo tyhjä hauta on? Se on hauta, rakennus nimeltä ihminen. Ja sen suulla on kulmakivi, josta Raamattu puhuu. Tuo kulmakivi on minun pääni. Minulla ei ole päätä. Se on vieritetty syrjään. (Puhun nyt vain omasta kokemuksestani.) Pääni jäi kylpyhuoneen peiliin. Eli kuvitelma päästäni ja kehostani sellaisena kuin maailma sen minulle opetti, saa nyt kokonaan mennä. Olen nyt kokonaan uusi luomus. Kristuksessa. Ja nyt Raamattukin on jälleen totta. Kokonaan. Ei vertauskuvallisesti, vaan historiallisesti myös. Ja minä, joka ennen olin sokea, nyt näen. Näetkö sinä?
Pyydän, lukekaa nuo kaksi juttua: Vartija 2/2014 & kirkonkellari.fi . Ja muistakaa, että eihän toi itse näkeminen mikään temppu ole, vaan siinä pysyminen. Tätä tarkoittaa, ettemme vaella näkemisessä, vaan uskossa. Joten uskokaa, mitä näette. Minä ainakin uskon. Minä näen, että minulla ei ole päätä. Pääni jäi peiliin. Minä myös luotan siihen, mitä näen. Ja siksi se, mikä näin kuolee, tulee myös viimeisellä tuomiolla sitten aikanaan eläväksi. Sillä eihän se, mikä ei ensin kuole, voi tulla eläväksi. Ensin pitää syntyä hengessä uudesti ja kuolla näkemällä, jotta voi sitten tulevassa maailmanajassa nousta kuolleista. Got it? Tästä puhuu Paavali 1 Kor 15. Mutta ei nyt kuitenkaan enempiä hötkyillä eikä mennä asioiden edelle. Elämä kerrallaan. Joten, nyt turha kinastelu, spekulointi ja pulinat pois. Toimikaa!
Jahve Eloohiimin (suom. Herra Jumala) sanat erikseen käärmeelle (1 Ms 3:14-15), vaimolle (1 Ms 3:16) ja miehelle (1 Ms 3:17-20) ovat erityisesti pelastushistorian kannalta ymmärrettyinä hyvin täkeää profeetallista sanaa.
Puhuuhan tässä itse JAHVE, mikä merkitsee, että Jumala itse on astunut omaan luomakuntaansa paikan päälle opettamaan ei ainoastaan luomaansa ihmistä, vaan koko luomakuntaa (JHWH saks. eintretende, sich offenbarende, lebende Gott, Gesenius)
JHWH lausumista kukaan ei tiedä tarkasti, lähinnä todennäköisin lausuntatapa on JAHVE.
Todettakoon tässä yhteydessä, että sen sijaan JEHOVA-muoto on täysin myös tieteellisesti virheelliseksi todettu lausumismuoto. Esimerkiksi Jehovan todistajat ovat tässä mielessä olemattoman jumalan todistajia.
Sen sijaan Jeesuksen opetuslapset onat täyttyessään Pyhällä Hengellä saaneet voiman olla Jeesuksen todistajia (Apt 1:8). Siksi Jeesuksen opetuslasten lienee parasta pysyä omassa ”Jerusalemissaan”, kunnes Jumala pääsee sen tekemään ”uskossa kuulemisen” (Gal 3:2) kautta. Silloin itse Herra Jeesus on Pyhän Hengen kautta todistajien kanssa lupauksensa mukaan ”maailman loppuun saakka” (Mt 28:20).
Aamen! Kiitos tästä opetuksesta.
”Ja katso, Jerusalemissa oli mies, nimeltä Simeon; hän oli hurskas ja jumalinen mies, joka odotti Israelin lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen päällänsä.
Ja Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei hän ollut näkevä kuolemaa, ennenkuin oli nähnyt Herran Voidellun.
Ja hän tuli Hengen vaikutuksesta pyhäkköön. Ja kun vanhemmat toivat Jeesus-lasta sisälle tehdäkseen hänelle, niinkuin tapa oli lain mukaan,
otti hänkin hänet syliinsä ja kiitti Jumalaa ja sanoi:
”Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään, sanasi mukaan;
sillä minun silmäni ovat nähneet sinun autuutesi,
jonka sinä olet valmistanut kaikkien kansojen nähdä,
valkeudeksi, joka on ilmestyvä pakanoille, ja kirkkaudeksi kansallesi Israelille”.
Ja hänen isänsä ja äitinsä ihmettelivät sitä, mitä hänestä sanottiin.
Ja Simeon siunasi heitä ja sanoi Marialle, hänen äidilleen: ”Katso, tämä on pantu lankeemukseksi ja nousemukseksi monelle Israelissa ja merkiksi, jota vastaan sanotaan
-ja myös sinun sielusi lävitse on miekka käyvä-että monen sydämen ajatukset tulisivat ilmi”. (Osa Luuk. 2, jossa myös Jeesuksen ympärileikkauksesta, nimenantamisesta ja esikoisasemasta)