Avioliiton muuttumisen lyhyt historia – miten sukupuolineutraali aatemaailma valloitti avioliiton ja syrjäytti perinteen (Avioliittodebatti,osa 1.)

Ilmari Karimies pohti blogissaan (12.9.2020) viisaasti avioliiton ulkopuolisen seksin eettisiä seuraamuksia. Jatkan aihetta kysymällä, miten kristillisen seksuaalimoraalin murtuminen alkoi heijastumaan avioliittokäsitykseemme ja muuttamaan avioliittoa?

Se, että homoliitoista tuli totta 2017 ei ollut vain Setan tai Yhteys -liikkeen onnistunut kampanja avioliiton muuttamiseksi. Homoliitot tulivat mahdolliseksi juuri   yhteiskunnan radikaalien moraalisten (sosiaalisten ja taloudellisten) muutosten myötä. Sukupuolineutraalissa avioliittolaissa kysymys ei ollut mistään avioliiton pienestä laajentamisesta vaan sen korvaamisesta sellaisella, jonka julkinen merkitys on toinen ja jossa on erilainen seksuaalimoraali. Miten tähän tultiin?

Sukupuolineutraali seksi

Kun ehkäisyvälineet sekä paremmat mahdollisuudet käyttää aborttia nopeuttivat seksin irtoamista lisääntymisestä 1960-luvulta lähtien, normalisoitui tilanne, jossa ”turvallisen seksin” normiksi tuli ehkäisty, lapseton ja ideaalisti sukupuolitauditon seksi. Perinteisestä avioliittoon kuuluvasta ja lisääntymiselle avoimesta seksistä tuli poikkeus .

Seuranneella kehityksellä oli isoja vaikutuksia. Koska seksistä tuli nyt lähtökohtaisesti lapsetonta, niin ainoat kriteerit, jotka ovat edelleen merkittäviä, ovat suostumus ja mielihyvä. Niistä muodostui liberaalin seksuaalimoraalin perusta. Seksi on vain seksiä, himoa, läheisyyden ilmaisemista tai ”sooloseksiä”. Kun seksiä katsotaan tällä tavoin, se näyttää melko sukupuolineutraalilta. Jako hetero -ja homoseksuaalisuuden välillä alkaa tuntua keinotekoiselta.

Seksin ja avioliiton välinen suhde alkoi muuttua. Kun vastuullinen seksi lakkasi olemasta seksiä, joka kuuluu vain avioliittoon, niin avioliiton ulkopuolinen seksi alkoi lisääntyä, mutta se oli ok kunhan oli ehkäistyä.

Itse avioliitto alkoi vähitellen näyttäytyä yhä enemmän vain yhtenä parisuhteen elämäntapavalintana ja sen rooli avioliiton normien, rajoitusten ja odotusten ylläpitäjänä ts. instituutiona hylätään. Muuttuvana elämäntapana avioliitto ei enää korosta seksuaalista sitoutumista ja uskollisuutta, vaan ensisijaisesti tarjoaa erilaisille pariskunnille mahdollisuuden muodostaa mittatilaustyönä räätälöity omannäköinen parisuhde, johon sisältyy yhteiskunnan tunnustus.

Uusi seksuaalimoraali alkoi muuttaa lasten asemaa avioliitossa. Lapset alettiin nähdä vaihtoehtona lisätä ”toinen tarina” pariskunnan suhteeseen, mikä ei kuulu heidän avioliittoonsa luonnollisena ja alkuperäisenä osana. Lapset ovat aina tietoinen ”valinta” ja ainakin periaatteessa aina toivottuja.

Lisääntymisteknologian käyttöä, lahjoitettuja sukusoluja, sijaissynnytyksiä ei enää nähdä merkittävinä poikkeuksina, vaan normaalina. Tämä lisää  ihmisten vaikeutta tunnistaa oleellisia eroja miehen ja naisen välisen avioliiton ja homoliiton välillä.

Näin syntyneen uuden avioliittokäsityksen tuloksena avioliitto järjestäytyy yhä enemmän aikuisten parisuhteen ympärille. Avioliitosta tulee kahden henkilön sopimus jakaa rakastava seksuaalisuhde, mutta koska ehkäisty seksi on normi, niin avioliiton lapsiin suuntautuva tarkoitus on sille tarpeeton. Avioliiton seksuaalimoraalin, pelisäännöt ja merkityksen määrittelevät kumppanit aivan itse miten haluavat.

Ei liene yllättävää, että avioliiton muodostuminen tällaiseksi alkoi vaikuttaa avioerojen kasvuun. Avioeron syyperusteen poistaminen 1986 vielä lisäsi kierroksia. Homoliitot eivät olleet kultuurisesti mahdollisia  ennen avioerokulttuurin rajua muutosta. Vasta sen kautta sukupuolineutraalit arvot alkoivat valua avioliittoon. Uudesta avioerokulttuurista tuli se Prokrusteen luola (tai Troijan hevonen), jossa perinteistä avioliittoa alettiin venyttämään sukupuolineutraaliin muottiin. ( https://fi.wikipedia.org/wiki/Prokrustes)

Nämä seksin, lisääntymisen ja lasten aseman muutokset heijastuvat avioliittkoäsitykseemme. Parisuhteeksi surkastunut avioliitto keskittyy nyt lähinnä seksuaalisuuden ja henkilökohtaisen läheisyyden hoitoon, eikä se ole välttämättä enää yhteydessä miesten ja naisten sukupuoleen ja lapsiin. Mitä pidemmälle on siirrytty pois biologisen elämän realiteeteista, sitä enemmän avioliitto on muuttunut sukupuolineutraaliksi konstruktioksi, joka toimii yksilön valintojen ehdoilla ja joka voidaan muuttaa kulloinkin vallitsevan moraalin, kulttuurin ja politiikan mukaiseksi. Sukupuolineutraalille ideologialle sukupuolijako on syrjivää ja rajoittavaa.

Avioliitto liberaalin valtion tasa-arvopolitiikan työkaluna

Liberaali valtio ja postmoderni yhteiskunta ei tarvitse enää lapsi -ja äitikeskeistä avioliittoa (matrimony) toimiakseen. Sen ihmiskäsityksen ytimessä on yksilö. Sukupuolineutraali käsitys persoonallisuudesta, jossa sukupuolisia eroja pidetään lähes yhdentekevinä, ohjaa nyt seksuaaliliikkeiden, feminismin , koulujen jne. pyrkimyksiä. Perhe, jossa sukupuolten välille tehdään selkeä ero ja jossa äidin ja isän sukupuolella on merkitystä , alkaa olla häiritsevä poikkeus ideologiasta, jossa tärkeää on vain” kaksi rakastavaa vanhempaa”.

Homoliittojen kannattajille avioliitosta on muodostunut enemmän seksuaalioikeus kuin kutsumus. Kulttuuriset normit, joita avioliitto asettaa tuleville puolisolle kyseenalaistetaan tai niistä vaietaan.

Unohdetaan, että jos avioliiton perinteisistä normeista, kuten seksuaalinen uskollisuus ja elinikäisyys tulee valinnaisia, niin polyamoriset ja avoimet avioliitot ovat ​​vain yksilöllisiä valintoja, eikä niitä pitäisi mitenkään moralisoida ja vastustaa. Homoliittoja tulee katsoa kuin ne olisivat puhtaasti lisäyksiä nykyisten avioliittojen jatkoksi, vaikka ne korvaavat avioliiton toisella ja tekevät avioliitosta sukupuolineutraalin instituution, jolla on valtavat vaikutukset kaikkiin osapuoliin sukupolvien ajan.

Homoliittokeskustelu on radikaalisti epäonnistunut juuri avioliiton institutionaalisen luonteen ymmärtämisessä. Homoliitto ei kykene määrittelemään avioliittoa juurikaan yksilön oikeuksia tai parisuhdetta laajemmilla ehdoilla, mm. puolisoiden velvollisuuksista käsin vaan keskittyy vain yksilön oikeuksiin ja valintoihin. Homoliitto ei anna avioliitolle muuta määritelmää kuin sanomalla, että jos kaksi aikuista ihmistä haluaa kutsua suhdettaan tällä nimellä, niin heidän pitää pystyä tekemään niin.

Stanley Hauerwas sanoo: ”Jos avioliitosta tulee vain keskinäinen parisuhdejärjestely, siihen asti kunnes jokin menee pieleen, niin silloin ei ole mitään syytä vastustaa homoseksuaalisia avioliittoja. Jos avioliitto sen sijaan on kutsumus, jossa luvataan elinikäistä uskollisuutta, johon lapset ovat tervetulleita, niin silloin meillä on ongelma. Tästä emme pääse edes keskustelemaan, koska kristityt eivät enää harjoita kristillistä avioliittoa. Avioerokulttuuri on tehnyt siitä erityisen vaikean.”

Liberaali valtio haluaa säädellä avioliittoa yhä enemmän tasa-arvo politiikkana eikä vaativana kutsumuksena. Homoliitto suuntautuu pitkälti yhdenmukaisesti liberaalin valtion päämäärien ja arvojen kanssa. Sukupuolineutraalin ideologian puitteissa se on ylivoimainen brändi miehen ja naisen väliseen avioliittoon nähden. Häiritsevä sukupuoliero ei siinä rajoita vapautta. Se on tasa-arvoinen rakenteeltaan.  Homoliittoon kuuluva seksi on aina turvallista seksiä edellyttäen, että vältytään sukupuolitaudeilta. Lapset ovat aina toivottuja. Jne jne.

Ei myöskään ole yllättävää, että monet suuret yritykset ja media ovat innokkaasti hypänneet sukupuolineutraalin avioliiton junaan.  Niille luonnollisen perheen jäykkyys tuo vain häiritsevää kitkaa bisnekselle ja ne pysyvät myös edistyksellisesti ns. ”voittajien puolella”. Niiden kannattaa muotoilla avioliitto uusiksi sukupuolineutraalien arvojen ympärille. Avioliiton hedonistinen malli, jota myös homoliitto edustaa, sopii huomattavasti paremmin yksilöiden kulutusvalintoihin, työkarriääreihin ja liberaaliin sukupuolimoraaliin.

Seksuaalivallankumouksen ihanne täyttyy

Sukupuolineutraali avioliitto on 1960-luvulla alkaneen sukupuoli -ja seksuaalivallankumouksen institutionalisoituma ja homoliitto sen ideaalinen versio.  Homoliitossa näkyy valtion harjoittaman sukupuolineutraalin avioliittoideologian ydin. Se on avioliitto, joka on irrotettu luonnollisista rajoituksista ja asetettu yksilönvapauden palvelukseen. Se on ”puhdas suhde” jossa ”puhdas rakkaus” kirkastuu. Se on avioliitto, jossa pariskunnat pysyvät yhdessä ennen kaikkea rakkauden ja seksuaalielämän onnellisuuden eikä velvollisuuden tai lasten vuoksi. Kun keskinäisiä tarpeita ei pystytä tyydyttämään, niin se todennäköisesti päättyy. Se on osa itsensä toteuttamisen prosessia tai identiteetin löytämisen matkaa. Se on avioliitto, jossa sukupuolinen -ja seksuaalinen ero on sukupuolineutraalin ideologian kautta tehty mahdollisimman yhdentekeväksi. Se on avioliitto, jossa avioliitto lapsikeskisenä instituutiona on menetetty. (Anthony Giddens)

Lähteinä mm:

Darel E. Paul, From Tolerance to Equality: How Elites Brought America to same sex-sex Marriage.

R. Scruton: Sexual Desire.

M. Regnerus: Cheap Sex: The Transformation of Men, Marriage, and Monogamy.

A.Roberts :How did we come here.

Duke Magazine, Faith Fires Back, 31.1.2002.  A conversation with Stanley Hauerwas.

A. Giddens: Modernity and Self-Identity: Self and Society in the Late Modern Age. Cambridge, Polity. 1991.

  1. Kiitos kaikille hyvistä kommenteista.
    Vesalle lyhyesti:
    ”Samaa sukupuolta olevien avioliitot palvelevat koko yhteisön hyvää siinä missä eri sukupuoltakin olevien liitot.”
    Zoomin kautta katsottuna saman sukupuolen liitot ja perinteiset avioliitot voivat kyllä näyttää varsin samankaltaisilta. Vasta kun alamme katsoa avioliittoa suurempana kokonaisuutena , sen luomien ihmissuhteiden, sosiaalisten siteiden, yhteiskunnallisen merkityksen ja vaikutuksen kannalta , niin homoliittojen ja perinteisen miehen ja naisen liiton erilainen luonne alkaa näkyä. Niissä on erilaiset pelisäännöt, jotka muotoilevat itse avioliittoja ja sosiaalista elämää yhteiskunnassa eri suuntiin.

    Esim. JamesAlison joka on laajalti toiminut homoliittojen puolesta katolisessa kirkossa on todennut: ”Homoseksuaalinen ja hetroseksuaalinen käytäntö ovat kuin jallkapallo ja rugby – eri peli eri säännöt”. (https://en.wikipedia.org/wiki/James_Alison)

    On hieno ajatus, että eri avioliittomuodot palvelevat kaikki samalla tavoin koko yhteiskunnan hyvää . Itse ajattelen kuitenkin , että homo- ja heteroavioliitoilla jo lukumäärästään johtuen on varsin erilainen merkitys ja rooli yhteiskunnassa. En pidä saman sukupuolen avioliittoja ”mörkönä”. Mutta en myöskään näe nykytilannetta sellaisena mörkönä kuin Yhteys -liikkeessä.

    Sukupuolineutraalin avioliitton takana on helposti oletus , että jokainen avioliitto on oma ja itsenäinen todellisuutensa ja että niiden ei edes tarvitse toimia yhteisten normien mukaan. ”Miten minun avioliittoni voi vahihingoittaa sinun avioliittoasi”- argumentti.

    Minun mielestäni avioliitot eivät ole niin itsenäisiä todellisuuksia kun annetaan ymmärtää, vaan niiden arvot ja normit juontuvat juuri niiden laajemmasta yhteiskunnallisesta merkityksestä, Jos poistamme tai muutamme nämä yhteiset normit, jotka ohjaavat esim. seksuaalielämää ja suuntaavat avioliittoa lapsiin ja heidän kasvatukseensa, niin muutamme radikaalisti koko instituution yhteiskunnallista roolia.

    Avioliiton suuri merkitys on koskenut juuri sen tehtävää integroida . Traditionaalinen avioliitto on ylisukupolvinen. Se luo meille sukupuun: liittää meidät vanhempiimme, sisaruuksiimme , setiimme , täteihimme, lapsiimme, lasten lapsiimme. Suku-ulottuvuus liittää sen menneisyyteen ja luo tulevaisuutta. Avioliitossa otamme vastaan elämämme ja paikkamme menneiltä sukupolvilta ja annamme sen tuleville. Nyt näemme näiden kaikkien nopeaa tahtia irtoavan yhteyksistään.

    Saman sukupuolen avioliitton takana on vahva yksilökeskinen sukupuolineutraali ajattelumalli avioliitosta. Sillä ei ole enään samanlaista kykyä integroida avioliiton eri tarkoitusperiä yhteen. Oleellista on keskittyminen juuri tämän hetken tilanteeseen.. Avioliiton tehtävä on palvella meitä jotka elämme nyt eikä menneitä tai tulevia sukupolvia. Tämän vuoksi avioliiton vuosisatinen traditio on niin helposti murrettavissa vain muuttamalla lainsäädäntöä vastaan tämän hetken tarpeitamme.
    Roger Scruton (https://fi.wikipedia.org/wiki/Roger_Scruton) on sanonut kärjekkäästi, mutta laitan sen tähän kuitenkin: ”Samaa sukupuolta olevien avioliitto edistää postmodernin valtion salattua tendenssiä, joka on sulkea mennet sukupolvet pois lainsäätämisestä ja luoda uusi käsikirjoitus ja sopimukset vain nyt elävien kesken.” Se mitä hän tarkoittaa on, että postmoderni hynvointivaltio tarkastelee avioliittoa vain aikalaisdemokratiasta käsin. Itse ajattelen , että kirkon pitää tässä asiassa nykyhetken lisäksi katsoa myös taaksepäin menneitä sukupolvia ja tulevia.

    • Ilkka Kurjenmäen pohdinnassa on p aljon ajatyuksia herättävää ja syventävää, mutta jään kaipaamaan kokonaiskuvalta laajuutta. Avioliittolain mukainen aviolitto on instituutio, jossa kaksi aikuista ihmistä yhdistää ja jakaa resurssinsa ja elämänsä ja avioliiton solmimisella saa oikeuksia ja velvollisuuksia sekä lain osoittamaa suojaa, jonka laajuuteen he voivat keskinäisellä avioehtosopimuksella lisäksi vaikuttaa. Kulttuurillisesti avioliittoon voidaan liittää ja liitetään monia muitakin ulottuvuuksia, mutta nuo ulottuvuudet vaihtelevat suuresti.

      Lasten (vai sanoisiko lapsioption) liittäminen tavallaan vällttämättömänä elementtninä avioliittoon herättää kysymyksen, eikö samalla logiikalla kuin samansukupuolisten liittoon pitäisi rinnastaa erisukupuolisten avioliitto, jonka osapuolet eivät korkean ikänsä tai steriiliyden – omavalintaisen tai vastantahtoisen – vuoksi biologisesti voi saada lapsia tai eivät lapsia missään tapauksessa halua ja ehkäisyn keinoin siitä huolehtivat. Samansukupuolisten liittoon voi kuulua sen osapuolten biologisia ja adoptoituja lapsia, jolloin se täyttää avioliiton lapsiulottuvuuden, jota apriori lapseton avioliitto ei täytä.

    • Minusta Ilkan puheenvuorot ovat nyt sellaisia pessimistin puheenvuoroja, joissa tulkitaan samaa sukupuolta olevien avioliitot kaikin puolin mahdollisimman nurjasti. Mitä, jos avioliittodebattisi osa 2 lähestyisi asiaa optimistisesti, etsien kaikkea hyvää, mitä samaa sukupuolta olevien avioliitossa koko yhteisölle ja sen tulevaisuudelle voisi olla, ja miten sitä voisi entisestään edistää?

    • ”Avioliittolain mukainen aviolitto on instituutio, jossa kaksi aikuista ihmistä yhdistää ja jakaa resurssinsa ja elämänsä ja avioliiton solmimisella saa oikeuksia ja velvollisuuksia sekä lain osoittamaa suojaa, jonka laajuuteen he voivat keskinäisellä avioehtosopimuksella lisäksi vaikuttaa.”

      -Mikä tässä kuviossa on avioliittoinstituution ja avioliittolain tarkoitus yhteiskunnassa?

      Onko avioliitolla merkitystä näiden ”kahden aikuisen ihmisen” kannalta, vai onko sillä merkitystä koko yhteiskunnalle, ja sen vuoksi siitä on olemassa laki (joka ei sisällä pelkkiä oikeuksia)?

      Minusta avioliittoinstituutio on ollut yhteiskunnallinen instituutio ja laki juuri koska se on perustunut luonnolliselle syntyvyydelle. Luonnollisen syntyvyyden perustalle, sille havainnolle, että miehen ja naisen välisestä suhteesta ”tuppaa” syntymään lapsia, on rakennettu järjestelmä, jolla on pidetty yllä ihannetta ehjien ydinperheiden muodostumisesta ja sukupolvien ehjästä ketjusta.

      Ja yhteiskunta on rakennettu tälle ideaalille tai sen oletukselle, ja on tarjottu tukea niille, jotka eivät ole saaneet tuntea isäänsä/äitiään ja biologisia juuriaan.

      Koska tämä ideaali on nyt pantu syrjään, ja jos ei ole enää ihannetta mitä tulee perheenmuodostukseen ja perhemalliin, niin mikä tarkoitus avioliittoinstituutiolla on nyt?

    • MInusta samaa sukupuolta oleville voi olla rinnakkainen suhdeinstituutio (kuten olikin, rekisteröity parisuhde)

      Ja minun puolestani rekisteröity parisuhde voisi olla myös lapsettomia heteropareja varten.

    • ”Ja minun puolestani rekisteröity parisuhde voisi olla myös lapsettomia heteropareja varten.”

      -Ei ollut tarkoitus ilmaista asiaa näin ylimieliseen sävyyn. Mutta tämä koskisi siis myös itseäni.

Kirjoittaja

Kurjenmäki Ilkka
Kurjenmäki Ilkka
Olen teologi ja terapeutti Oulusta. Blogit nousevat omista elämänkokemuksista, työstä , kirjoista yms. Aiheet pyörivät kristillisen elämän , etiikan, terapian ja teologian kysymyksissä.