Avioliiton muuttumisen lyhyt historia – miten sukupuolineutraali aatemaailma valloitti avioliiton ja syrjäytti perinteen (Avioliittodebatti,osa 1.)

Ilmari Karimies pohti blogissaan (12.9.2020) viisaasti avioliiton ulkopuolisen seksin eettisiä seuraamuksia. Jatkan aihetta kysymällä, miten kristillisen seksuaalimoraalin murtuminen alkoi heijastumaan avioliittokäsitykseemme ja muuttamaan avioliittoa?

Se, että homoliitoista tuli totta 2017 ei ollut vain Setan tai Yhteys -liikkeen onnistunut kampanja avioliiton muuttamiseksi. Homoliitot tulivat mahdolliseksi juuri   yhteiskunnan radikaalien moraalisten (sosiaalisten ja taloudellisten) muutosten myötä. Sukupuolineutraalissa avioliittolaissa kysymys ei ollut mistään avioliiton pienestä laajentamisesta vaan sen korvaamisesta sellaisella, jonka julkinen merkitys on toinen ja jossa on erilainen seksuaalimoraali. Miten tähän tultiin?

Sukupuolineutraali seksi

Kun ehkäisyvälineet sekä paremmat mahdollisuudet käyttää aborttia nopeuttivat seksin irtoamista lisääntymisestä 1960-luvulta lähtien, normalisoitui tilanne, jossa ”turvallisen seksin” normiksi tuli ehkäisty, lapseton ja ideaalisti sukupuolitauditon seksi. Perinteisestä avioliittoon kuuluvasta ja lisääntymiselle avoimesta seksistä tuli poikkeus .

Seuranneella kehityksellä oli isoja vaikutuksia. Koska seksistä tuli nyt lähtökohtaisesti lapsetonta, niin ainoat kriteerit, jotka ovat edelleen merkittäviä, ovat suostumus ja mielihyvä. Niistä muodostui liberaalin seksuaalimoraalin perusta. Seksi on vain seksiä, himoa, läheisyyden ilmaisemista tai ”sooloseksiä”. Kun seksiä katsotaan tällä tavoin, se näyttää melko sukupuolineutraalilta. Jako hetero -ja homoseksuaalisuuden välillä alkaa tuntua keinotekoiselta.

Seksin ja avioliiton välinen suhde alkoi muuttua. Kun vastuullinen seksi lakkasi olemasta seksiä, joka kuuluu vain avioliittoon, niin avioliiton ulkopuolinen seksi alkoi lisääntyä, mutta se oli ok kunhan oli ehkäistyä.

Itse avioliitto alkoi vähitellen näyttäytyä yhä enemmän vain yhtenä parisuhteen elämäntapavalintana ja sen rooli avioliiton normien, rajoitusten ja odotusten ylläpitäjänä ts. instituutiona hylätään. Muuttuvana elämäntapana avioliitto ei enää korosta seksuaalista sitoutumista ja uskollisuutta, vaan ensisijaisesti tarjoaa erilaisille pariskunnille mahdollisuuden muodostaa mittatilaustyönä räätälöity omannäköinen parisuhde, johon sisältyy yhteiskunnan tunnustus.

Uusi seksuaalimoraali alkoi muuttaa lasten asemaa avioliitossa. Lapset alettiin nähdä vaihtoehtona lisätä ”toinen tarina” pariskunnan suhteeseen, mikä ei kuulu heidän avioliittoonsa luonnollisena ja alkuperäisenä osana. Lapset ovat aina tietoinen ”valinta” ja ainakin periaatteessa aina toivottuja.

Lisääntymisteknologian käyttöä, lahjoitettuja sukusoluja, sijaissynnytyksiä ei enää nähdä merkittävinä poikkeuksina, vaan normaalina. Tämä lisää  ihmisten vaikeutta tunnistaa oleellisia eroja miehen ja naisen välisen avioliiton ja homoliiton välillä.

Näin syntyneen uuden avioliittokäsityksen tuloksena avioliitto järjestäytyy yhä enemmän aikuisten parisuhteen ympärille. Avioliitosta tulee kahden henkilön sopimus jakaa rakastava seksuaalisuhde, mutta koska ehkäisty seksi on normi, niin avioliiton lapsiin suuntautuva tarkoitus on sille tarpeeton. Avioliiton seksuaalimoraalin, pelisäännöt ja merkityksen määrittelevät kumppanit aivan itse miten haluavat.

Ei liene yllättävää, että avioliiton muodostuminen tällaiseksi alkoi vaikuttaa avioerojen kasvuun. Avioeron syyperusteen poistaminen 1986 vielä lisäsi kierroksia. Homoliitot eivät olleet kultuurisesti mahdollisia  ennen avioerokulttuurin rajua muutosta. Vasta sen kautta sukupuolineutraalit arvot alkoivat valua avioliittoon. Uudesta avioerokulttuurista tuli se Prokrusteen luola (tai Troijan hevonen), jossa perinteistä avioliittoa alettiin venyttämään sukupuolineutraaliin muottiin. ( https://fi.wikipedia.org/wiki/Prokrustes)

Nämä seksin, lisääntymisen ja lasten aseman muutokset heijastuvat avioliittkoäsitykseemme. Parisuhteeksi surkastunut avioliitto keskittyy nyt lähinnä seksuaalisuuden ja henkilökohtaisen läheisyyden hoitoon, eikä se ole välttämättä enää yhteydessä miesten ja naisten sukupuoleen ja lapsiin. Mitä pidemmälle on siirrytty pois biologisen elämän realiteeteista, sitä enemmän avioliitto on muuttunut sukupuolineutraaliksi konstruktioksi, joka toimii yksilön valintojen ehdoilla ja joka voidaan muuttaa kulloinkin vallitsevan moraalin, kulttuurin ja politiikan mukaiseksi. Sukupuolineutraalille ideologialle sukupuolijako on syrjivää ja rajoittavaa.

Avioliitto liberaalin valtion tasa-arvopolitiikan työkaluna

Liberaali valtio ja postmoderni yhteiskunta ei tarvitse enää lapsi -ja äitikeskeistä avioliittoa (matrimony) toimiakseen. Sen ihmiskäsityksen ytimessä on yksilö. Sukupuolineutraali käsitys persoonallisuudesta, jossa sukupuolisia eroja pidetään lähes yhdentekevinä, ohjaa nyt seksuaaliliikkeiden, feminismin , koulujen jne. pyrkimyksiä. Perhe, jossa sukupuolten välille tehdään selkeä ero ja jossa äidin ja isän sukupuolella on merkitystä , alkaa olla häiritsevä poikkeus ideologiasta, jossa tärkeää on vain” kaksi rakastavaa vanhempaa”.

Homoliittojen kannattajille avioliitosta on muodostunut enemmän seksuaalioikeus kuin kutsumus. Kulttuuriset normit, joita avioliitto asettaa tuleville puolisolle kyseenalaistetaan tai niistä vaietaan.

Unohdetaan, että jos avioliiton perinteisistä normeista, kuten seksuaalinen uskollisuus ja elinikäisyys tulee valinnaisia, niin polyamoriset ja avoimet avioliitot ovat ​​vain yksilöllisiä valintoja, eikä niitä pitäisi mitenkään moralisoida ja vastustaa. Homoliittoja tulee katsoa kuin ne olisivat puhtaasti lisäyksiä nykyisten avioliittojen jatkoksi, vaikka ne korvaavat avioliiton toisella ja tekevät avioliitosta sukupuolineutraalin instituution, jolla on valtavat vaikutukset kaikkiin osapuoliin sukupolvien ajan.

Homoliittokeskustelu on radikaalisti epäonnistunut juuri avioliiton institutionaalisen luonteen ymmärtämisessä. Homoliitto ei kykene määrittelemään avioliittoa juurikaan yksilön oikeuksia tai parisuhdetta laajemmilla ehdoilla, mm. puolisoiden velvollisuuksista käsin vaan keskittyy vain yksilön oikeuksiin ja valintoihin. Homoliitto ei anna avioliitolle muuta määritelmää kuin sanomalla, että jos kaksi aikuista ihmistä haluaa kutsua suhdettaan tällä nimellä, niin heidän pitää pystyä tekemään niin.

Stanley Hauerwas sanoo: ”Jos avioliitosta tulee vain keskinäinen parisuhdejärjestely, siihen asti kunnes jokin menee pieleen, niin silloin ei ole mitään syytä vastustaa homoseksuaalisia avioliittoja. Jos avioliitto sen sijaan on kutsumus, jossa luvataan elinikäistä uskollisuutta, johon lapset ovat tervetulleita, niin silloin meillä on ongelma. Tästä emme pääse edes keskustelemaan, koska kristityt eivät enää harjoita kristillistä avioliittoa. Avioerokulttuuri on tehnyt siitä erityisen vaikean.”

Liberaali valtio haluaa säädellä avioliittoa yhä enemmän tasa-arvo politiikkana eikä vaativana kutsumuksena. Homoliitto suuntautuu pitkälti yhdenmukaisesti liberaalin valtion päämäärien ja arvojen kanssa. Sukupuolineutraalin ideologian puitteissa se on ylivoimainen brändi miehen ja naisen väliseen avioliittoon nähden. Häiritsevä sukupuoliero ei siinä rajoita vapautta. Se on tasa-arvoinen rakenteeltaan.  Homoliittoon kuuluva seksi on aina turvallista seksiä edellyttäen, että vältytään sukupuolitaudeilta. Lapset ovat aina toivottuja. Jne jne.

Ei myöskään ole yllättävää, että monet suuret yritykset ja media ovat innokkaasti hypänneet sukupuolineutraalin avioliiton junaan.  Niille luonnollisen perheen jäykkyys tuo vain häiritsevää kitkaa bisnekselle ja ne pysyvät myös edistyksellisesti ns. ”voittajien puolella”. Niiden kannattaa muotoilla avioliitto uusiksi sukupuolineutraalien arvojen ympärille. Avioliiton hedonistinen malli, jota myös homoliitto edustaa, sopii huomattavasti paremmin yksilöiden kulutusvalintoihin, työkarriääreihin ja liberaaliin sukupuolimoraaliin.

Seksuaalivallankumouksen ihanne täyttyy

Sukupuolineutraali avioliitto on 1960-luvulla alkaneen sukupuoli -ja seksuaalivallankumouksen institutionalisoituma ja homoliitto sen ideaalinen versio.  Homoliitossa näkyy valtion harjoittaman sukupuolineutraalin avioliittoideologian ydin. Se on avioliitto, joka on irrotettu luonnollisista rajoituksista ja asetettu yksilönvapauden palvelukseen. Se on ”puhdas suhde” jossa ”puhdas rakkaus” kirkastuu. Se on avioliitto, jossa pariskunnat pysyvät yhdessä ennen kaikkea rakkauden ja seksuaalielämän onnellisuuden eikä velvollisuuden tai lasten vuoksi. Kun keskinäisiä tarpeita ei pystytä tyydyttämään, niin se todennäköisesti päättyy. Se on osa itsensä toteuttamisen prosessia tai identiteetin löytämisen matkaa. Se on avioliitto, jossa sukupuolinen -ja seksuaalinen ero on sukupuolineutraalin ideologian kautta tehty mahdollisimman yhdentekeväksi. Se on avioliitto, jossa avioliitto lapsikeskisenä instituutiona on menetetty. (Anthony Giddens)

Lähteinä mm:

Darel E. Paul, From Tolerance to Equality: How Elites Brought America to same sex-sex Marriage.

R. Scruton: Sexual Desire.

M. Regnerus: Cheap Sex: The Transformation of Men, Marriage, and Monogamy.

A.Roberts :How did we come here.

Duke Magazine, Faith Fires Back, 31.1.2002.  A conversation with Stanley Hauerwas.

A. Giddens: Modernity and Self-Identity: Self and Society in the Late Modern Age. Cambridge, Polity. 1991.

  1. Raamatussa eräs armolahja armolahjojen luettelossa on ”viisauden sanat”. Blogistilla ilmeisesti on tämä ylhäältä annettu armolahja? Tämä lahja on tietysti saatu lahjana. Opinnot ovat omalta osaltaan tarkentaneet ja täsmentäneet lahjan sisältöä.

    Blogissa on selvää, punnittua tekstiä pitkän työkokemuksen, terapian, etiikan sekä teologian opintojen kautta aiheiseen perehtyneen ammattilaisen pohdintaa.

    Kiitos blogistille asiallisesta aiheeseen paneutuneesta, perusteellisesta kuvauksesta meneillään olevasta prosessista! Muutos on ilmeinen ja kaikkien nähtävänä.

  2. Blogissa kuvataan varsin valaisevasti niitä muutoksia, joita avioliitto -käsitteen taipaleella on yhteiskunnallisten muutosten keskellä ollut ja niiden taustoja. Kysymys ei kuitenkaan ole ollut niinkään erityisestä ideologisesta taistelusta kuin juuri yhteiskunnan monisyisestä ja moniin asioihin vaikuttavasta komplisoidusta muutoksesta. Avioliittolaki on ennen kaikkea liiton osapuolten taloudellisia suhteita sekä osapuolten oikeuksia ja velvollisuuksia ja niiden järjestelyä koskeva normisto siinä ajassa jossa juuri nyt eletään. Saman piirteen heijastumia ovat ne eri laeissa olevat säännökset, joilla myös avoliitossa olevien henkilöiden ja heidän lastensa asemaa säädellään. Muutos lyhyessä ajassa on todella suuri ja nimenomaan siksi kirkon pitäisi pystyä vastaamaan muutoksen nostamiin tarpeisiin. Ja juuri sen vuoksi blogi osoittaa kouriintuntuvasti sen, että kirkon ”virallinen kanta” ei nyt tunnista tilanteen muuttumista ja sen asettamia haasteita sille, onko kirkolla roolia ihmisten todellisuudessa. Blogistin teksti tukee voimakkaasti vihkimiskäytännön laajentamista. Onhan vihkimistoimistus nimenomaan avioliittolain mukaisen avioliiton juridista syntymistä tarkoittava viranomaistoimitus, vaikka kirkko lisää siihen omia painotuksiaan.

  3. Ilahduttavaa lukea (Love is love) -kommenttien sijaan välilla tällaista teologis-yhteiskunnallista analyysia.

    Olen ajatellut, että akatemiassa teologin tehtävä on kuvata tilanne oikein. Opiskelija/kirkko tms. päätää sitten tämän kuvauksen perusteella, miten toimitaan.

    Haastavaa lienee, että osassa kulttuuriamme – kirkkoammekin – se, mitä on ”kristillinen avioliiitto” (instituutiona) on syvästi menetetty. Siis mahdollisuutena, joka on jotakin niin outoa, ettei sitä osata enää ajatella.

    Historiantutkimuksessa lähtökohtana voi pitää sitä, että ihmiset eivät ole niin tyhmiä ja ilkeitä, että keksivät erilaisia instituutioita vain alistaakseen. Yleensä niiden olemassaololle on jotakin syviä syitä.

    Aika näyttää, mitä kaikkea tästä sukupuolineutraalista käänteestä seuraa.

  4. ”Homoliittojen kannattajille avioliitosta on muodostunut enemmän seksuaalioikeus kuin kutsumus. Kulttuuriset normit, joita avioliitto asettaa tuleville puolisolle kyseenalaistetaan tai niistä vaietaan.”

    En ymmärrä tätä arviota. Tuntemani homojen ja lesbojen avioliitot eivät ymmärtääkseni ole sen seksuaalisempia kuin heteroliitotkaan. Liittoa ei määritä seksuaalisuus, vaan läheisyys, yhteys, vastuuntunto jne.
    Blogistilla on monia osuvia ja mielenkiintoisia kohtia tekstissään, mutta jotenkin oudolta tuntuu ajatus puhtaasta avioliiton seksistä lapset mielessä ja vastapainoksi yliseksuaalinen homoliitto. Olisiko ”homoliitto” myös jotenkin kielteisesti arvottava nimitys?
    Itse haluaisin olla avioliitossa sen ihmisen kanssa, johon minut on kirkollisesti vihitty 1973. Kirkkoni kieltää meiltä konfirmoiduilta jäseniltään vihkimisen. Valtio sallisi, mutta kirkolla on otsaa estää Jumalan edessä viipyminen, Jumalan sana ja rukous vihkitoimituksessa. Kirkossa on siis kahden tason jäsenyys, jossa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt ovat sitä kakkosluokkaa.

    • Ei pidä vetää Jumalan nimeä (siunausta) sinne, minne se ei kuulu. Ne asiat, mitkä Hän sallii ja siunaa, on kyllä selkeästi ilmoitettu Raamatussa. Muut ovat sitten sen pahanhengen töitä, joista pyrkikäämme eroon.

  5. Blogistin hyvästä avauksesta harjoitettavaan perhepolitiikkaan minkä unohtaminen traditiossamme, vaikkakin homoliittoja katsoen, on melkoinen kömmähdys tulevaisuutta katsoen.

    On totta perhepoliikasta puhutun ja uudistuksia tehdyn.

    Kuitenkin on jäänyt sosioekonomisten kuin perheen kautta tulevan vaikutuksen merkitys paljolti katsomatta.

    Hyvin koulussa pärjäävät katsovat puolisokseen usein samanlaisen Ihmisen. Täällä toki vaikeuksia tulee kuin seuraavissakin sitten mainitsemissani mutta usein näissä päästään eteenpäin sovittuina järjestelyinä.

    Sitten on numeroa kahta heikommin pärjänneet. Heilläkin syntyy pysyviä parisuhteita mikä yhtäkkisen takia syntyneessä konfliktissä purkautuu. Tällöin ilman aviosopimusta usein hyvälle miehelle jää elatusmaksut joiden takia uuden suhteen katsominen on mahdotonta.

    Sitten on meitä tyydyttävästi koulumme huolineita jolloin harvoin saamme ensimmäisenä mainittua puolisoa statuksessa ja tämä ekonomisesti katsottuna.

    Kaikissa vaikuttavana voimana on kuitenkin kiintymys ja useasti todellisen rakkauden näkeminen vaikka himmeänäkin.

    Kun toisesta koulurepusta lähtien tulemme kuluttajiksi, usein uudistaminen kuluneisuuden takia on asiaa, siirtyy asia helposti ihmissuhteisiin, ja vaikutus on niin voimakas että sitä on vaikea vastustaa. Samoin kotona lapsen kohtaama kiire keskusteluissa, joissa suuri osa saisi olla hiljaisuutta, johtaa meidät pienestä asti usein käyttäytymiseen mikä ei palvele emotioidemme käsittelemistä Ihmistä katsovalle hyvällä tavalla.

    Näin poliittisen intelligenssin, jos sitä ylipäänsä on, pitäisi perhepolitiikka ottaa syvällisemmän katsomisen asiaksi vanhempien käytännön mahdollisuuksissa kaikissa edellämaitsemissani tapauksissa säilyttää kansamme siinä muodossa kuin asian uskon myös tahdossa olevan.

    Huono traditio hiljakselleen korjautuu paremmalla mutta nyt perheinstituution katsomiseksi pitää nostaa parisuhde ja siihen syntyvät lapset etusijalle.

    Edellinen ei ole ristiriidassa erimuotoisuuden katsomiseksi homosuhteiden ymmärtämiseksi ovathan ne todellisuutta.

    Tulihan pitkästi, mutta yritin lyhyesti.

    • Pyydän anteeksi koulutuksen mainitsemista rakkauden kohteen katsomisessa mutta uskon sen vaikuttavan 35.tä aina 40.een rosenttiin syntyvistä heteroliitoista.

      Näin poliittisen sosioekonomisen ymmärtämisen tulisi ensiksi katsoa tätä 60.tä rosenttia jolloin näillä syntyneillä parisuhteilla olisi pitempiaikainen mahdollisuus katsoa niin itseään kuin perheeseen syntyneitä lapsia

      Tähän tarvitaan julkista ulostuloa ja Heidän elämään suoraan katsovia päätöksiä. Samoin asiantuntijoiden kammioistaan on tultava julkisuuteen vaikuttamaan päätöksiin mitä tehdään.

      Nythän parisuhteiden edelleen jatkuminen vaikeuksista huolimata on niinsatusti Herran Hallussa.

    • Sitten tarvitaan julkituotua sanaa niin kirkolta kuin päätöksien tekijöiltä, muuten asiassa ei päästä eteenpäin kansakuntamme tulevaisuuteen katsovassa halussa säilyttää kulttuurimme siinä asennossa mitä se tänäpäivänä haluaa katsoa.

    • Pekka Väisänen:
      ”Tällöin ilman aviosopimusta usein hyvälle miehelle jää elatusmaksut joiden takia uuden suhteen katsominen on mahdotonta.”
      Enemmän kuin paljon särähtää korvaan tuo edelläoleva toteamus. Ennenkin olet samaa esittänyt.

      Että kuinka hyvältä mieheltä voidaan olettaa omien lastensa elättämistä. Onhan se nyt ihan kauheata.
      Kyllä miehen pitäisi olla vain siitoslinko, jolla ei ole mitään vastuuta omista lapsistaan – niinkö
      ajattelit.

      Ajattelisit niitä lapsia.
      Sadattuhannet miinuspeukut tuolle ajattelulle.

    • Kyllä varmaan särähtää mutta konkretiaa se on.

      Aviosopimuksella voidaan sitten turvata omaisuutta mikä ennen liittoa on tullut maksetuksi.

    • Kerran määrätyksi tullutta elatusmaksua on haasteellista hakea pienemmäksi kun mies kuitenkin vielä työssä.

      Nainen useamman lapsen kanssa voi olla myös työssä, lapset päivähoidossa, samaan aikaan hän voi olla avosuhteessa uuden miehen kanssa kumpikin eri osoitteessa, eläen kuitenkin tavallansa yhteistaloudessa. Joissain tapauksissa elämä on rahallisesti helpompaa. Miten usein käy perheen yhteiselle asunnolle erossa. Onko teillä hyviä esimerkkejä puoleen kun toiseen.

      Linkoasioita voitte katsoa aivan itse, minä kirjoitin hiukka toisesta asiasta.

  6. Hitusenkin uutisia seurannut huomaa pelastuspakettimme kohteeksi kansamme lapset ja nuoret.

    Poliitikkomme katsovat ideaa nykyisen elintason säilyttämisessä mikä tietysti on mahdoton ajatuksenakin. Olemme matkalla kohti kovasti supistuvaa kansantuotteen ainaista lisääntymistä mitä pidetään hyvänä mittarina jakaa vähästäkin.

    Nykyisellä janalla viidentoista vuoden päästä meillä voi olla kansallinen järjestelmä syntyvien lasten huolimiseksi kun vanhemmat eivät asiaa kykene ja jaksa tekemään. Tätäkö tahdomme.

    Nyt olisi hyvä aika totottautua elintasomme laskuun mikä ei ole ristiriidassa huomaamisessa mitä hyvä elämä voi olla.

    • No ehkä hitusen edellisestä; emotioiden syntyminen alkaa varhaislapsuudessa ja jatkuu myöhemmin eri tavoin vaikuttavina käytännön valintoina eteemme tuleviin haasteisiin, ja usein myöhemmin asiaa huomaamatta.

      Näin pienenä hyväsuuntainen asia silloin vallitsevissa tunteissa ja niiden käsittelemisessä on tärkeää aikaa. Tähän tarvitaan turvallista aikaa.

      Kun lapsenamme siihen ei ole mahdollisuutta kääntyy asia myöhemmin varttuessamme helposti puolustusreaktion suuntaan jolloin itse asia jää toiseksi ja tulemme alkusyntyisen vaivan äärelle minkä ei tarvitse syntyä juuri esilläolevasta asiasta.

      No, tämä oli lyhyt.

  7. Minäkin kiitän blogistia lukuisista mielenkiintoisista huomioista ja pyrkimyksestä kulttuurisen kokonaiskuvan hahmottamiseen. Maailma muuttuu, käsitys avioliitosta ja seksuaalisuudesta sen mukana. Kristittyjen tehtävä ei ole pyrkiä pitämään kaikkia rakenteita entisellään. Pysyvä tehtävämme on edistää rakkauden toteutumista muuttuvissa oloissa.

    Kuten jo aiemmissa kommenteissa on taidettu todeta, samaa sukupuolta olevien avioliittojen pitäminen tässä kuvassa mörkönä on ihan tarpeetonta. On väärinkäsitys, että samaa sukupuolta olevien avioliitoissa olisi kyse yksilöiden oikeuksista yhteisön kustannuksella. Lainaan omaa puhettani eräälle samaa sukupuolta olleelle parille:

    Avioliitto on kahden kauppa, mutta ei vain kahden, vaan se yhdistää sukuja, ystäväpiirejä, ihmisiä eri tahoilta. Se on meidän aikamme kaipaamaa yhteisöllisyyttä parhaimmillaan. Teidänkin liittonne, — ja —, tehtävä on tuoda hyvää teille kahdelle, liittää teitä yhä lujemmin yhteen, mutta liittonne tehtävä on myös säteillä lämpöä ja valoa ympärillenne, sukulaisille, ystävillenne, naapureille. Me kaikki ihmiset kaipaamme hyvää toisiltamme, jakakaamme sitä hyvää toisillemme.

    Samaa sukupuolta olevien avioliitot palvelevat koko yhteisön hyvää siinä missä eri sukupuoltakin olevien liitot. Vihkitoimitus tekee vielä tiukkaa, mutta kirkko on jo löytämässä kutsumuksensa tukea myös tätä uutta yhteisen hyvän toteutumista. Piispainkokouksen selonteossahan (2016) jo toivotettiin myös samaa sukupuolta olevat parit tervetulleiksi kaikkeen kirkon toimintaan (ja nimenomaan edellytettiin, että heitä tulee kohdella perheenä).

    Puretaan keskinäiset muurit ja uhkakuvat ja rakennetaan yhdessä parempaa maailmaa ja kirkkoa kaikkien kodiksi.

    • ”Samaa sukupuolta olevien avioliitot palvelevat koko yhteisön hyvää siinä missä eri sukupuoltakin olevien liitot.”

      -Siinäpä se juuri onkin, että avioliittoinstituutio ja avioliitto käsitteenä on muuttunut yhteiskunnassa koko ajan enemmän siihen suuntaan, että kyse on parin ja yksilön oikeuksita, ei sellaisesta järjestelmästä joka palvelisi yhteiskuntaa.

      Kyse ei ole mistään ”lämmön ja valon säteilemisestä”, vaan avioliitto on katsottu tarpeelliseksi siten ja siksi, että ylläpitämällä ihannetta miehen ja naisen elinikäisestä sitoutumisesta (mielellään ennen lasten saamista) on syntynyt ehjiä perheitä ja sukupolvien ketjuja. Uusia kansalaisia, jotka tuntevat sukujuurensa ja molemmat vanhempansa.
      Eli tällä tavoin vakauttanut yhteiskunnan rakenteita.

      Jani Toivola taisi jossain omassa blogissaan kritisoida sitä, että ”yhteiskunta on rakennettu puusilmäisesti heteroydinperheen ihanteelle”. Niin onkin, ja kyse onkin nyt siitä onko enää mitään ihanteita mitä tulee perheenmuodostukseen.

      Jos avioliitossa olisi kyse vain kahden ihmisen välisestä sopimuksesta, niin lasketaan siihen mukaan sukulaiset tai ei, niin yhteiskunnalla ei olisi lainsäädännön kautta mitään syytä puuttua esim. siihen miten ja millä ehdoilla ja aikataululla pari saa erota. Se olisi parin oma asia.

      Ylipäätään ei olisi syytä säätää lakeja avioliiton sisälle ja ympärille, ellei sillä olisi katsottu olevan yhteiskunnallista merkitystä.
      Jos yhteiskunnallinen merkitys ei enää ole, tai sen ei katsota olevan se, että syntyvyys on pyritty kanavoimaan tapahtuvaksi miehen ja naisen vakiintuneen parisuhteen kautta, niin jäljelle jää vain jonkinlaista symbolista ”yhteiskunnallista tasapainoa”.

      Kuten Sarastus-lehden artikkelissa todettiin: avioliitto on jo kulttuurillisesti kuollut instituutio. Sitä mukaa kun yhä enemmän aletaan pitää sitä pareille kuuluvana oikeutena, jonka voi käyttää tai olla käyttämättä, sitä enemmän ja vahvemmin aletaan kysyä sitä väistämätöntä kysymystä: mihin avioliittoa (instituutiota) ylipäätään tarvitaan ja tarvitaanko sitä?

Kurjenmäki Ilkka
Kurjenmäki Ilkka
Olen teologi ja terapeutti Oulusta. Blogit nousevat omista elämänkokemuksista, työstä , kirjoista yms. Aiheet pyörivät kristillisen elämän , etiikan, terapian ja teologian kysymyksissä.