AVA: True crime -dokumentti Jehovan todistajien pedofiiliongelmasta

MTV:n AVA-kanavalla nähtiin eilen ensimmäinen osa True crime -dokumentista, joka käsittelee Jehovan todistajien pedofiiliongelmaa. Ohjelman kuvaus:

Tutkiva journalisti Trey Bundy selvittää lasten ja nuorten seksuaalista hyväksikäyttöä ja sen peittelyä Jehovan todistajien keskuudessa. Ensimmäisessä jaksossa kaksi uhria kertoo, mitä heille tapahtui ja miten asiaan suhtauduttiin. Amerikkalainen dokumentti.

Dokumentti kertoo mitä voi tapahtua, kun uskonnollinen yhteisö asettaa itsensä maallisten lakien yläpuolelle ja päättää, että tiettyjä rikoksia ei viedä viranomaisten tietoon, vaan ne selvitetään yhteisön sisällä. Lasten hyväksikäyttötapauksissa seuraukset ovat järkyttävät.

Jehovan todistajien säännöt ovat yhtenäiset koko maailmassa. Myös Suomessa lasten hyväksikäyttötapaukset pyritään selvittämään yhteisön sisällä. Ainoastaan siinä tapauksessa, että uhri tai uhrin läheiset päättävät viedä asian eteenpäin, hyväksikäyttötapaukset saattavat löytää tiensä viranomaiselle asti. Tämä on kuitenkin harvinaista, sillä yhteisössä ei kannusteta viemään hyväksikäyttötapauksia maallisen lainvalvojan tietoon.

Viime vuoden toukokuun Vartiotorni käsitteli aihetta ja antoi ymmärtää, että seurakunnan vanhimmat noudattavat lasten hyväksikäyttöön liittyvää ilmoitusvelvollisuutta ja sitä koskevia lakeja. Mitään viitteitä siitä, että näin toimitaan myös käytännössä, ei ole olemassa. Missään seurakuntien vanhinten tai haaratoimistojen ohjeistuksissa tai manuaaleissa ei edelleenkään mainita, että lasten hyväksikäyttötapauksiin liittyvät rikokset tulisi ilmoittaa viranomaisille. Päinvastoin yhteisö on painottanut voimakkaasti, että se ei tule koskaan muuttamaan raamatulliseksi katsomaansa kahden todistajan sääntöä.

Tarkempaa analyysiä aiheesta aikaisemmassa blogissani: Jehovan todistajien pedofiiliongelma – mistä on kysymys?

AVA:n True crime -dokumentin ensimmäinen osa katsottavissa 30 päivää MTV:n suoratoistopalvelusta.

Dokumentin toinen osa tulee tänään, tiistaina 17.11, klo 23. Myös se on katsottavissa ilmaiseksi MTV:n suoratoistopalvelusta 30 päivää. Katsoaksesi dokumentin MTV:n suoratoistopalvelusta, sinun tarvitsee vain luoda tunnukset palveluun.

Antero Syrjänen
Antero Syrjänen
Olen 70-luvun lopulla syntynyt nuori mies läntisestä Suomesta. Perheeseen kuuluu vaimo ja muutama pörröinen lemmikki. Synnyin Jehovan todistaja -sukuun ja -perheeseen. Blogeissani tulen käsittelemään, ainakin aluksi, elämää Jehovan todistajien maailmassa ja ympäristössä. Jos haluat kysyä todistajuudesta (tai ottaa muuten yhteyttä) yksityisemmin, sähköpostiosoite on: tantero.syrjanen@gmail.com