Auguston haavojen hoitoa ja muita kevätpuuhia

Joku ehkä kyselee, kuinka edellisessä blogitekstissäni kuvattu taistelu päättyi. Vuotias kukko Alberto esiintyy nyt parven johtajana. Kukistunut johtajakukko Augusto on saanut haavoja niskaansa ja päähänsä, jota se riiputtaa. Kukko on heikkona. Olen laittanut sen poikasosastoon lepäämään. Välillä tuon sen ulos ja ruokin paksulla kaurapuurolla. Se juo ahnaasti vettä. Lisäksi desinfioin sen haavoja Septidinillä.
_ _ _
Kukkoja ei voi enää pitää samassa tarhassa. Alberto lähtee alkuviikosta näillä näkymin Kanta-Hämeeseen muutaman kanan kanssa. Sen suuresta kammasta päätellen siitä on kasvamassa mahtava kukko. Jäljelle jää musta Jack, jonka toinen silmä on taistelun jäljiltä ummessa. Saa nähdä, tuleeko siitä näkevä. Myös Auguston toipuminen on vielä auki. Olen kuitenkin toiveikas. Augusto on pari kertaa aiemminkin toipunut haavoista. Viimeksi vuosi sitten se toipui vastaavasta johtajakamppailusta.
_ _ _
Olen jossain aiemmassa blogitekstissä kertonut sen varhaisvaiheista: se oli munittu hautovan emon alle jälkikäteen ja jouduin viimeiset päivät hautomaan munan hautomakoneessa muun poikueen jo kuoriuduttua. Emo ei kuitenkaan ottanut myöhäistä ruskeaa tipua poikueeseensa vaan hakkasi sen pään auki, niin että luu paistoi. Otin Auguston lähes kuukaudeksi sisään kasvamaan ja sille seuraksi toisen untuvikon. Nämä kaksi, Augusto ja Emily palasivat parveen, missä ne elivät aina yhdessä, mutta muista erillään.

Tänään ruokkiessani Augustoa sylissäni ja nostaessani sen maahan aurinkolaikulle, harmaa Emily tuli muun parven keskeltä ja kosketti Auguston riippuvaa päätä. Tämä osoittaa – monen muun koskettavan havainnon lisäksi – kuinka kanoilla läheiset siteet merkitsevät paljon. Siksi ei ole lainkaan yhdentekevää, mitkä kanat tai kukot erotetaan laumasta muualle vietäviksi, ettei samalla rikota läheisiä siteitä.
_ _ _
Kanojen hoidon lisäksi on ollut muitakin kevätpuuhia. Tänään puhdistin pienen, puolen neliön vesikuopan, jota kutsutaan juhlallisesti koristelammeksi. Se koostuu maahan kaivetusta, noin 60 cm syvästä, mustasta muovialtaasta. Vanhempi poikamme toivoi sellaista alakoululaisena ja hankimme pienimmän, joka puutarhakaupasta löytyi. Olen tuonut siihen aiempina vuosina ruukkuihin istutettuna järvikaislan ja ulpukan sekä reunalle rentukoita.

”Lampi” on osoittautunut monella tavalla tärkeäksi. Mehiläiset ja linnut juovat siitä. Lisäksi siihen on asettunut erilaisia hyönteisiä, malluaisia, sukeltajia ja vesimittareita. Ennen kaikkea siinä asuu ja talvehtii sammakoita. Tänään altaan pohjalta nousi vettyneiden lehtien ja mudan mukana pienehkö sammakko, jonka laskin saman tien takaisin veteen.

Parina kesänä lammessa on asunut kookas sammakko, joka on päivystänyt laudan pätkällä rentukan lehtien alla ja napsinut ulottuvilleen lentäviä hyönteisiä. Loppukesästä löysin laudan päältä ketun pitkän ja kiverän ulosteen, enkä enää nähnyt sammakkoa. Viime keväänä toin lampeen sammakon kutua, josta ainakin osa kuoriutui ja todistettavasti lammikossa oli ainakin jalallisia nuijapäitä. Olisi mukavaa, jos lammikossa talvehtinut sammakko olisi yksi niistä.
_ _ _
Viikko sitten siivosin pihavajan ja kunnostin kolme linnunpönttöä, jotka ripustin lähipuihin aiempien pönttöjen lisäksi. Lisäksi tilasin Launeen seurakunnan miesporukalta, ”Vexin verstaalta”, kaksi siilin talvehtimislaatikkoa ja hauskan västäräkin pöntön, jossa suuaukko avautuu pöntön läpi kulkevaan käytävään. Siten se on yksi monista lajinmukaisista pöntöistä, joita on alettu rakentaa. Verstaalta on saatavilla myös esimerkiksi erikokoisia vesilintujen pönttöjä, lepakon pönttöjä sekä viehättävä, suppilon muotoinen punarinnan pönttö, jonka voi asentaa pensaaseen tai mättääseen.
_ _ _
Samalla kun siivosin vajaa keitin avotulella saunan padassa vettä ja sulatin siinä vanhoja mehiläisten vahakehiä, viisi pesälaatikollista eli 50 kehää. Kuorin pinnalle nousevan vahan ja siilasin sen mehumaijan lävikössä – tekniikka, jonka opin vanhalta mehiläistarhurilta. Siivilään jäävät mehiläistoukkien mustat suojuspussit ja sula vaha valuu siivilästä ämpäriin. Keltaista vahaa tuli runsaat kuusi kiloa. Lupasin sen naapurin keskiaikaharrastajille, kunhan valavat meillekin jonkun määrän kynttilöitä.

Vahakehät ja niissä talven yli ollut hunaja antoivat makunsa keitinveteen, josta oli tullut tummaa ja voimakkaan tuoksuista. Vein sitä tuttavalle, jolla on taito tehdä liemestä meripihkan väristä hunajaviiniä.
_ _ _
Kevät on ollut kylmin vuosikymmeniin. Mehiläispesät ovat kuitenkin talvehtineet. Yhden heikon pesän yhdistin toiseen. Tänään oli aurinkoista ja pesien edessä melkoinen kuhina. Monet pesiin palaajista kantoivat reisipusseissaan keltaista siitepölyä. Se on peräisin kukkivista pajuista.
Pajut ovat elintärkeitä monille talvehtineille hyönteisille, jotka tarvitsevat välttämättä ensimmäisten kukkien siitepölyä ja mettä. Siksi on minusta harmi, että kaupungin metsiä ja teiden varsia siivottaessa pajupensaat on usein raivattu pois. Samalla on heikennetty vaikkapa kimalaisten ja muiden pölyttäjähyönteisten mahdollisuuksia selvitä kylmästä keväästä. Monet ihmisille vähäarvoiset puut ja pensaat voivat olla hyönteisille ja linnuille elämänpuita.

2 kommenttia

  • Tarja Aarnio sanoo:

    Kiitos keväisestä kirjoituksesta. Oli todella mukava lukea. Tuo juttu pajuista on tärkeä. Helpostihan sitä ajattelee, että pitäisikö raivata pos vaan eipä sitä todella pitäisi tehdä, jos eivät suorastaan haitaksi ole.

    Kevät on todella ollut niin kylmä, etten pihallemme mitään kukkiakaan ole vielä hankkinut. Kasvimaakin odottaa vielä. Mitäpä sinne mitään kylmään maahan vielä laittamaan :(. Mutta nythän on lämpimämpää tiedossa :).

    Toivon todella, että Augusto-raukka toipuu hyvän hoitosi ja Emilyn lohduksen avulla!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Kiitos Tarja kommentista. Ehkä vähän turhaankin inhimillistän kanaparven tapahtumia. Luonnon laki on, että kukot kamppailevat lisääntymiskaudella johtajuudesta ja oikeudestaan astua naaraita, samoin kuin metsot, teeret tai vaikkapa hirvet. Ei siihen pitäisi paljon puuttua, sillä kannalle on hyväksi että vahvin jatkaa sukua. Kukoilla kamppailu on kuitenkin niin rajua, että se voi johtaa häviäjän kuolemaan. Tähän halusin puuttua. Ennen töihin lähtöä, ennen klo 6 ruokin Auguston puurolla, jota se söi halukkaasti vajaan desin. Se on selvästi vahvistunut ja jaksaa jo kannatella päätä pystyssä. Alberto odottaa hakijaa toiseen kotiin, jonne se saa mukaansa muutaman kanan – ehkä yksi niistä on parhaillaan hautova kana, jos se jatkaa haudontaa pesän siirrosta huolimatta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Särkiö

    Kenttäpiispa ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.