Ateismin pimeä historia

Ateismi nykyisessä muodossaan on nuori liike. Tarkoitan sellaista ateismia, jonka Jori Mäntysalo on täällä esittänyt uskomusperäisen väittämän muodossa ”Ei ole mitään jumalia”. Väite ei perustu mihinkään tieteelliseen maailmankatsomukseen, mitä termiä jotkut harhauttamismielessä käyttävät. Tieteellistä maailmankatsomusta ei nimittäin ole. Tiede ei ole katsomusasia.

Toki ateismia on ollut ennen nykyaikaakin. Antiikissa ateismi ei ollut muodoltaan jumaluuksien kieltämistä vaan pikemminkin kilpailua niiden kanssa. Jumalat olivat ikään kuin inhimillisiä olentoja. Niitäkään ei kuitenkaan sopinut pilkata, siitä seurasi rangaistus. Historian ironiaa on, että ensimmäisiä kristittyjä väitettiin ateisteiksi.

Antiikin ateismi jossakin mielessä muistutti sitä, mitä myöhemmin on kutsuttu maallistumiseksi. Sillä ei kuitenkaan ollut varsinaisesti jumalia syrjäyttävää voimaa vaan antiikin jumalat syrjäytyivät vasta yhden Jumalan, kristinuskon myötä.

Ateismi nykyisessä tunnustuksellisessa mielessä syntyi protestanttisen uskonpuhdistuksen jälkeen. ”Ei ole mitään jumalia” on nimittäin muodoltaan ja luonteeltaan samanlainen tunnustuslausuma kuin ”Jeesus on Herra” tai "Ash-hadu alla ilaaha illAllah.  Wa ash-hadu anna Muhammad-ar-rasuul Ullaah". Kyseessä siis ei ole tieto vastaan uskomus vaan uskomus vastaan uskomus.

Antiikin ateismi ja myöhempi maallistuminen ovat olleet yhteiskunnallisesti harmittomia ilmiöitä. Uskonnoille niistä toki on ollut harmia tai modernisti sanoen haastetta, mutta se on vähän eri juttu.

Toista on pari vuosisataa sitten syntyneen ideologisen ateismin kanssa. Mielenkiintoista uskonto vs. ateismi keskustelussa on ollutkin ateistien vaikeneminen aatteensa historian pimeästä puolesta. Ateistit mielellään esittävät väitteitä kirkkojen ja uskontojen väkivaltaisuudesta ja sotaisuudesta. Historiallisia vääryyksiä kukaan rehellinen ihminen tuskin kieltääkään.

Entä miten on ateismin levittäjien laita? Jäljet pelottavat, vestigia terrent, sanoisivat antiikin Kettu ja leijonan luola -sadun tuntevat.

Aatteellisen ateismin kulta-aika alkoi Ranskan vallankumouksesta v. 1789. Taustalla oli kansan vuosisatainen kauna kuningasta ja kirkkoa kohtaan. Kirkon katsottiin väärinkäytöksillään ja hallitsijaan sitoutumisellaan edustavan sortovaltaa. Siksi vallankumous ei suuntautunut vain tyranniaa vastaan vaan saman tien haluttiin antaa kyytiä taikauskolle ja poistaa Jumala kuvioista.

Kansa kaikkivaltias oli vaatimuksissaan paljolti oikeassa. Jostakin syystä mopo kuitenkin karkasi. 1790-luvulla alkoi kirkon vastustajien hirmuvalta. Vallankumouksessa vangittuja surmattiin joukolla. Vastavallankumoukselliset liikkeet murskattiin säälimättä. Monilla alueilla kristinuskoa hävitettiin tappamalla ja uskonnon vastustamisen nimissä vallitsi yleinen anarkia.

Ranskan vallankumous on surullinen esimerkki siitä, miten vääryyden vastustamisessa ajauduttiin ojasta allikkoon. Ne, jotka syyttivät uskontoa kauheuksista, syyllistyivät itse vielä suurempaan brutaaliuteen. Järjen voitoksi ei voi kutsua systemaattista väkivaltaa ja ihmisten tappamista. Eipä ihme, että Napoleon palautti uskonnonharjoituksen aseman jo 1700-luvun päättyessä. Järki voitti järjettömyyden.

Ateismin hiljaisemman ja älyllisemmän kauden jälkeen tultiin 1900-luvun institutionaaliseen ateismiin. Syntyivät historialliset kokeilut, joista nykyateistit irtisanoutuvat tai kieltäytyvät niitä muistelemasta. Aate, josta piti tulla vapauttaja, muuttui sortajaksi natsi-Saksassa, Neuvostoliitossa satelliittivaltioineen, Kiinassa, Pohjois-Koreassa, Albaniassa, Kuubassa ja monissa muissa maissa. Laskelmien mukaan jonkin aikaa maapallon väestön enemmistö eli ateistiseksi tunnustautuneissa valtioissa. Lännessä ja Suomessa säännöllisesti suljettiin silmät näiltä kauheuksilta. Jotkut sulkevat ehkä edelleen. 1900 –luvun karmeimmat ja historian laajimmat massamurhat tehtiin niiden toimesta, jotka suhtautuivat vihamielisesti uskontoihin ja halusivat niistä eroon.

Ateististen valtioiden historiassa mielenkiintoista on filosofisen marxilaisuuden vääristyminen vähemmistöjen ja toisin ajattelevien sorroksi, piinaamiseksi ja hävittämiseksi eli kollektiiviseksi kansalaisten tuhoamiseksi. Paradoksaalisesti tänä päivänä elää hankkeita tämän filosofian historian väärinkäsityksen korjaamiseksi. Aika näyttää, minkä kohtelun yritykset saavat.

Kun ateistit, mm. Richard Dawkins väittävät, että kukaan ei ole murhannut ateismin nimissä, niin epärehellisempää ja todellisuuspakoisempaa väitettä ei ole. Marxilaisuutta mukaillen voi kysyä, missä todellisuuspakoisuus siis varsinaisesti elää.

Ehkä tuntemattomin episodi ateismin pimeässä historiassa on amerikkalainen Madalyn Murray O´Hair ja hänen perustamansa American Atheists –lehti ja saman niminen järjestö. Tämä narsistinen kommunisti tuhosi ympäriltään kaiken mahdollisen, syyllistyi massiivisiin taloudellisiin väärinkäytöksiin ja psyykkisiin hyväksikäyttöihin sekä nepotismiin, riitaantui omien ja vieraitten kanssa, pyrki Neuvostoliittoon jonne häntä ei huolittu ja perusti savijaloilla seisseen valtakunnallisen järjestön, joka lopulta paljastui suureksi huijaukseksi ja puhallukseksi. Periamerikkalaiseen tapaan pitkien oikeudenkäyntien tuloksena hän sai amerikkalaisen koulujärjestelmän lakkauttamaan raamattuoppitunnit ja rukoukset koulussa.

Madalynin lausuntoa Life-lehdessä v. 1963 kiilusilmäisimmät ateistit toistavat edelleen papukaijan lailla: ”Meistä Raamattu on ikävystyttävä, historiallisesti paikkansapitämätön ja täynnään sekopäiden vouhotuksia. Meistä Jumala on sadistinen, brutaali ja edustaa vihaa ja kostoa. Meistä Isä Meidän –rukous on jotakin, missä maan madot anelevat laihaa lohtua traumaattisessa, vainoharhaisessa maailmassa.” Jopa Madalynin kannattajat havahtuivat hänen uskonnon vastaisuutensa epäterveyteen ja vetäytyivät tukemasta tämän loputonta käräjöintiä uskontoa ja kirkkoja vastaan.

1960 –luvulla Madalayta kohtasi kuitenkin traaginen takaisku. Hänen poikansa tuli uskoon. Äiti oli levittänyt sanomaa kaikkien ihmisten välisestä rakkaudesta ja huolenpidosta. Pojan julkaisema kirja kertoi äidistään aivan toisen puolen, hirviömäinen kotityranni, toisten hyväksikäyttäjä, muista ihmisistä piittaamaton ahnehtija, joka oli jopa yrittänyt myrkyttää oman isänsä.

Tarina oli isku koko amerikkalaiselle ateistiselle liikkeelle. Kun liikkeen esikuvan väärinkäytökset, epärehellisyys ja kaksinaamaisuus alkoivat paljastumaan, ateismi koki valtavan kolauksen Amerikassa. Tämä ei kuitenkaan estänyt Suomessa Vapaa-ajattelijoitten liittoa suomentamasta ja julkaisemasta v. 1986 tämän häiriintyneen ihmispolon kirjaa An Atheist Primer, Ateismin aakkoset. Tarkoitus pyhittää keinot, oikea asia ei kysy etiikkaa tai moraalia.

Miten ateismi voi sitten nykyisin? On olemassa sekä rauhallista että aggressiivista ateismia.  Näyttää, että ateismin viehätys maailmanlaajasti on kuitenkin kadonnut. Syyksi voidaan osoittaa ainakin kaksi suuntaa.

Ensinnäkin sen surkea historia. Ateismi historiallisine kokeiluineen on saanut maailmassa valtavasti pahaa aikaan. Ateismin pimeä historia odottaa todella läpivalaisuaan. Yritykset mustamaalata lähinnä kirkkoja näyttäytyvät epätoivoisina omien kasvojen kirkastamishankkeina.

Toiseksi, edelliseen liittyen ateismi näyttäytyy sekundaarisena ilmiönä. Sillä ei ole omaa agendaa vaan sen agenda on jonkun vastustaminen ja kieltäminen. Tässä se muistuttaa populistista poliittista liikettä. Tällainen agenda johtaa julkisuustemppuihin, mutta pienetkin voitot osoittautuvat hetkellisiksi.

Epäilemättä ateismilla on kuitenkin myös tulevaisuus, toivottavasti menneisyyttä avoimempi, rehellisempi ja ihmiskasvoisempi. Suurta menestystä sille ei järjellisesti voi kuitenkaan ennustaa. Uskomusten markkinoilla on paljon viehkompia ja ihmisiin vetoavimpia ilmiöitä. Jo tunnettu ateisti, Sigmund Freud, totesi, ettei ihminen ole ollenkaan niin rationaalinen kuin kuvittelee olevansa.

Tätä Freud ei todennut murehtien vaan lähtökohtana yritykselle ymmärtää ihmistä ja maailmaa.

77 kommenttia

  • Yki Räikkälä sanoo:

    Niinpä niin. Että jos jos todellinen usko puuttuu, niin silloin ei ole kykenevä rakkauteen, vaan vain julmiin tekoihin. Justiinsa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Raimo Turunen sanoo:

    Sari Roman-Lagerspets kysyy: ”Vai oliko blogin tarkoitus todistella, että kun ”ateistit” tekevät julmuuksia niin nämä julmuudet johtuvat ateismista? Mutta kun uskonnolliset ihmiset (esim. kristityt) tekevät julmuuksia, nämä julmuudet eivät johdu uskonnosta vaan jostain muusta?”

    Ymmärtääkseni en ole mitään tuollaista väittänyt enkä voi tuollaista mieltä olla. Olen tuonut esiin ateististen sekä kirkon ja uskon vastustajien toimien pimeät puolet historiassa. Sanoin erikseen, että kirkkojen tekemiä hirveyksiä tuskin kukaan kieltää. Tarkoitukseni oli todistaa, että kun kirkon ja uskonnon vastustajat, kutsuttakoon heitä miksi tahansa, ovat käyttäneet argumenttina uskomisen mahdottomuudesta kirkon historiallisia tapahtumia, niin mitenkäs on sitten aidan toisella puolella? Samoja argumentteja pitää voida käyttää eri tahoista. Olen keskustelussa myös todennut, että kyse ei varmaankaan ole aattesta vaan enemmänkin ihmisen raadollisuudesta ja sosiaalipsykologisista ilmiöistä.

    Mitä siihen tulee, että onko ateismi aate tai ismi, niin siitä voidaan perustellusti olla montaa mieltä. Lähtökohtana ilmoitan puhuvani sellaista ateismia, jonka Jori Mäntysalo on täällä (K24ssa) esittänyt uskomusperäisen väittämän muodossa ”Ei ole mitään jumalia”. Väite on todistamaton eli luonteeltaan uskomusperäinen. Minä en sano sitä uskonnoksi vaan uskomukseksi, joka ei perustu tietoon.

    Tämä keskusteluhan on ollut kokonaisuudessaan raikas ja hieno, toivottavasti jatkuu edelleen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jari Niemelä sanoo:

    ” ”Ei ole mitään jumalia”. Väite on todistamaton eli luonteeltaan uskomusperäinen. Minä en sano sitä uskonnoksi vaan uskomukseksi, joka ei perustu tietoon.”

    Miten jonkin asian, josta ei ole minkäänlaisia todisteita, olemattomuutta voidaan todistaa? Väitän että VY Canis Majorista kiertävä märkä sukka on luonut maailmankaikkeuden ja lukee ajatuksemme, vai voitko todistaa ettei näin ole? Todistuksen taakka ei ole ateistilla, ei todellakaan.

    Pelkästään maailmankaikkeutta tutkimalla päästään JOHTOPÄÄTÖKSEEN että jumalan olemassaolo on niin EPÄTODENNÄKÖINEN, että mahdollisuus on käytännössä nolla.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Antero Kangasluoma sanoo:

    ”Tarkoitan sellaista ateismia, jonka Jori Mäntysalo on täällä esittänyt uskomusperäisen väittämän muodossa ”Ei ole mitään jumalia”. Väite ei perustu mihinkään tieteelliseen maailmankatsomukseen, mitä termiä jotkut harhauttamismielessä käyttävät. Tieteellistä maailmankatsomusta ei nimittäin ole. Tiede ei ole katsomusasia.”

    On olemassa tieteellinen maailmankatsomus ja sen kannalta Jorin väittämä on perusteltu. Minkään tieteellistä metodia käyttävän tieteenhaaran tai koulukunnan piirissä ei pystytä todentamaan, että jumalia olisi.

    Samanlaisia väittämiä ovat mm. ”ei ole spaghettihirviötä” ja ”ei ole teepannua planeettojen takana”. On väärin sanoa näitä uskomusperäisiksi väittämiksi sillä silloin pitäisi kaikkia väitteitämme, joihin emme ole itse mitanneet tarkasti todellisuutta, sanoa uskomusperäisiksi.

    Tuo ateismin historia on taas muuten aika heppoista, sillä harva asia esim. Neuvostoliitossa tehtiin ateismin nimissä. Ne tehtiin kommunistisen yhtenäisyyden nimissä. Jos ateismi saapuu lavalle silloin kun vallankumouksessa halutaan hylätä tyrannien sorron välineet niin se on aika perusteetonta nykyisen sekulaarin-humanismin kritiikkiä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Raimo Turunen sanoo:

    @Jari Niemelä. Yleisten argumentaatioiden periaatteiden mukaisesti argumentin esittäjällä on todistustaakka. Minä en ole kuitenkaan vaatinut todistetta vaan sanonut, että kyseessä ei ole tietoa vastaan uskomus vaan uskomus vastaan uskomus. Sama koskee märkä sukka -teoriaasi. Minä en usko sitä, mutta en voi väittää että minulla olisi asiasta tietoa. Tullaan tietoteoreettisiin asioihin, niistä voisi vaikkapa blogata joku toinen kerta.

    Antero Kangasluoma. Pyydän sinua tuomaan jonkun tiedeyhteisön lopputuleman elui yksimielisen kuvauksen tieteellisestä maailmankatsomuksesta, sitten uskon sinua. Tiede ei ole yksittäisten tiedemiesten tai muiden kansalaisten väitteitä vaan tiedeyhteisön hyväksymä näkemys jostakin asiasta.

    Tieteellistä maailmankuvaa ei ole. On olemassa tieteellinen maailmaan suhtaumisen asenne ja on olemassa keskenään enemmän tai vähemmän ristiriitaisia teorioita todellisuuden osa-alueista. Nämä teoriat ovat todennäköisyyksiä. Tiede jatkuvasti korjaa itseään, niin nykyistenkin näkemysten osalta. Tieteen piiriin kuuluu myös hämmennys ja avoimuus sille mitä ei tiedetä, se on itse asiassa tieteellisen tiedon kehittymisen edellytys. Samoin tieteen piiriin kuuluu tietämisen rajojen tunnistaminen, vaikka kaikki tiedemiehet eivät tässä pysykään lestissään. Tieteeseen liittyy olennaisesti etsiminen, ei niinkään totuuden omistaminen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Antero Kangasluoma sanoo:

    ”Pyydän sinua tuomaan jonkun tiedeyhteisön lopputuleman elui yksimielisen kuvauksen tieteellisestä maailmankatsomuksesta, sitten uskon sinua.”

    Tieteen luonteeseen ei kuulu mitkään muuttumattomat lopputulemat. Olisi outoa siis semmoista vaatia.

    ”Tiede ei ole yksittäisten tiedemiesten tai muiden kansalaisten väitteitä vaan tiedeyhteisön hyväksymä näkemys jostakin asiasta.”

    Tieteellisen metodin avulla määritellään yksittäisten tiedemiesten ja muiden kansalaisten väitteiden todennäköisyyksiä todennäköisyyksiä. Tiedeyhteisö ei lopullisesti mitään hyväksy vaan toteaa näytön perusteella, että kuinka todennäköisiä väitteet ovat.

    ”Tieteellistä maailmankuvaa ei ole. On olemassa tieteellinen maailmaan suhtaumisen asenne ja on olemassa keskenään enemmän tai vähemmän ristiriitaisia teorioita todellisuuden osa-alueista.”

    On selkeästi olemassa tieteellinen maailmankuva. Tässä Ilkka Niiniluodon määritelmä maailmankuvasta: ”Tieteellinen[maailmankuva], jos kaikki maailmankuvaan kuuluvat väitteet ovat tieteellisin menetelmin hankittuja ja perusteltuja sekä tieteenharjoittajien muodostaman tiedeyhteisön hyväksymiä. Tieteellinen maailmankuva on historiallisesti kehittyvä, avoin ja itseään korjaava: sen kaikki osat ovat periaatteessa arvosteltavissa ja muutettavissa uuden tosiasia-aineiston perusteella.

    Puhutko nyt mahdollisesti maailmankatsomuksesta tai elämänkatsomuksesta?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Raimo Turunen sanoo:

    Antero Kangasluoma. Myönnän puhuneeni käsitteistä sekaisin. Se ei ole kuitenkaan tavatonta, koska noista käsitteistä ei ole yksimielistä näkemystä. Maailmankatsomus, maailmankuva, elämänkatsomus ovat sisäkkäisiä ja samoja asioita sisältäviä määritelmiä ja niitä kaikkia on myös kritisoitu. Siksi on hämmentävää, että joku väittää omaavansa tieteellisen maailmankatsomuksen, koska ymmärtääkseni maailmankatsomukseen tai maailmankuvaan liittyy myös arvoja, arvostuksia ja jopa uskomuksia. Ero näiden välillä taas on veteen piirretty viiva.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Antero Kangasluoma sanoo:

    ”Siksi on hämmentävää, että joku väittää omaavansa tieteellisen maailmankatsomuksen, koska ymmärtääkseni maailmankatsomukseen tai maailmankuvaan liittyy myös arvoja, arvostuksia ja jopa uskomuksia.”

    Ei se ainakaan minua hämmennä. Se on vain selkeä jatko tieteelliselle maailmankuvalle. Tässä lisää Niinluodon käsityksiä, joihin on helppo mielestäni yhtyä.

    ”Tieteelliseen maailmankatsomukseen sisältyvät tieteellisen maailmankuvan lisäksi tietoteoreettiset kannat ja mahdollisesti myös käsityksiä arvoista. Niiniluoto katsoo, että tieteellisen maailmankatsomuksen tulee olla joka suhteessa tieteen ihanteita kunnioittava. Näin siihen kuuluviin filosofisiin kannanottoihinkin tulisi liittyä avoimuus, kriittisyys ja itseäänkorjaavuus.”

    Voitko kertoa, että mikä tässä tarkkaan ottaen hämmentää? Asetatko sinä nyt tieteelliselle maailmankatsomukselle semmoisia vaatimuksia mitä se ei aseta itselleen. Ei tieteellinen maailmankatsomus rajaa ulkopuolelle mitään pohdintoja, se osaa vain antaa niille oikean aseman.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Raimo Turunen sanoo:

    ”Ei tieteellinen maailmankatsomus rajaa ulkopuolelle mitään pohdintoja, se osaa vain antaa niille oikean aseman.”

    Nyt luulen, että olemme varsin lähellä toisillamme. Tieteellisellä maailmankuvalla edes siinä muodossa kuin Niiniluoto sen kuvaa, ei voi perustella sellaista, mihin tiede ei yllä. Niiniluoto sisältää siihen ”mahdollisesti arvot”. Hankalasti sanottu. Entäs uskomukset? Väite ”mitään Jumalia ei ole olemassa” on uskomusväite. En usko edes noin kuvatun tieteellisen maailmankuvan yltävän sen verifiointiin tai falsifiointiin. On itse asiassa arvostus ja uskomus sekin, että tiede antaa parhaan mahdollisen tavan ymmärtää olevaista. Se on luonteeltaan ns. perususkomus, jonka taakse ei voi mennä. En varsinaisesti väitä sitä vastaan, mutta haluan vain sanoa, että tiedekin sisältää uskomuksia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Antero Kangasluoma sanoo:

    ”Tieteellisellä maailmankuvalla edes siinä muodossa kuin Niiniluoto sen kuvaa, ei voi perustella sellaista, mihin tiede ei yllä.”

    Ei maailmankuvalla kukaan voi muutenkaan mitään perustella. Perusteluihin vaaditaan argumentteja ja maailmankuva ei ole sellainen. Ihan sama virhe kuin rupeaisi pelkästään auktoriteetilla perustelemaan.

    ”Väite ”mitään Jumalia ei ole olemassa” on uskomusväite. En usko edes noin kuvatun tieteellisen maailmankuvan yltävän sen verifiointiin tai falsifiointiin.”

    Suomen kielen vajavaisuus tulee tässä vastaan. Meillä ei ole kunnollisia sanoja erilaisille uskomuksille, kuten englannin belief ja faith. Väitettä ”Jumalia on olemassa” ei voida osoittaa todeksi, joten ei ole minkään tieteen tehtävä lähteä todistamaan väitettä epätodeksi. Todistuksen taakka on aina sillä, joka väittää, että jotain on. Tämä on todellisuuden luonne ihmisten kannalta.

    ”On itse asiassa arvostus ja uskomus sekin, että tiede antaa parhaan mahdollisen tavan ymmärtää olevaista. Se on luonteeltaan ns. perususkomus, jonka taakse ei voi mennä. En varsinaisesti väitä sitä vastaan, mutta haluan vain sanoa, että tiedekin sisältää uskomuksia.”

    Tässä olet oikeassa. Taikauskon hylkääminen on tieteellisen maailmankatsomuksen arvo. Ei kuitenkaan ole uskomus vaan ihan tieto, että tieteellisen metodin avulla saadaan parhaiten tietoa maailman luonteesta. Uskomus on se, joka yleensä johtaa tiedon todennäköisyyden mittaamiseen ja jos riittävä todennäköisyys saavutetaan niin voidaan uskomusta pitää totena. Näin menee tietoteoria. Uskomus, että tieteellisen metodin avulla saavutetaan parhaiten ymmärrys olevaisesta on kyllä testattu niin moneen kertaan, että sen voidaan sanoa olevan tosi.

    Samaa ei voida sanoa esimerkiksi profetioista tai muusta taikauskosta.

    Ilmoita asiaton kommentti