Astui ylös taivaisiin
Omalla kotiseudullaan naisten varapäällikkö laulaa sooloa johtamassaan kuorossa Kamerunissa. Naisten päälliköllä noilla alueilla on merkittävä sanavalta heimon tai alueen hallinnossa, koska heidän tehtävänsä on välittää vastaavan alueen naisten ääni yhteiskunnan päätöksiin.
Danielin kirjassa kuvataan Jumalan valtaa vertaamalla sitä kuninkaan valtaan. Tietenkin Jumalan valta on täydellisempi, mutta kuninkaan valtaa käytetään ikään kuin havainnollistamassa Jumalan valtaa.
Danielin kirjassa kuvataan yhdenkin hallitsijan valtaa seuraavasti:
»Sinulle, kuningas, kuninkaiden kuningas, on taivaan Jumala antanut valtakunnan, vallan, voiman ja kunnian. Hän on myös antanut kaikkialla valtaasi ihmiset, maan eläimet ja taivaan linnut ja tehnyt sinut niiden herraksi. Dan. 2:37-38
Helatorstaita vietetään Jeesuksen taivaaseen astumisen juhlana. Sitä vietetään perinteisen laskutavan mukaan 40. päivänä pääsiäisestä. Noiden päivien aikana ylösnoussut Jeesus ilmestyi opetuslapsilleen näkyvässä muodossa. Nämä ilmestykset kertoivat hänen ylösnousemuksestaan. Hän osoitti elävänsä.
Helatorstain tapauksessa Jeesus nousi opetuslastensa nähden maasta yläilmoihin. Opetuslapset näkivät pilven vievän hänet korkeuksiin, kunnes hän hävisi näköpiiristä.
Ulkonaisesti siis nähtiin hyvinkin havainnollisen muotoinen ilmiö. Kyseessä ei kuitenkaan ollut lentokoneen nousua vastaava tapahtuma, vaan paljon suuremmasta muutoksesta. Jeesus siirtyi tämän maailman aikaan ja paikkaan sidotusta todellisuudesta Jumalan valtakunnan yli kaikkien ulottuvuuksien ulottuvaan uuteen todellisuuteen, missä hänen ainainen nykyhetkensä ja ainainen läsnäolonsa kaikessa ei rajoitu muutamien meidän elämäämme kuuluvan mittasuhteiden mukaan.
Tämän valtaisan muutoksen voimme tiivistää sanontaan: Jeesus siirtyi maasta taivaseen.
TORSTAI 21.5.2020
Helatorstai
Pääsiäisjakso, pääsiäisaika
Korotettu Herra
Ensimmäinen lukukappale: Dan. 7: 13-14
Lukukappaleessa eteemme piirtyy Jumalan valtaistuin. Taivaan Isää kuvataan vanhaikäiseksi. Sanomaton ja meille käsittämätön Jumalan suuruus ja rajaton kirkkaus ja valta kuvataan vertauksenomaisesti meille käsitettävin kuvin. Valtaistuimella istuva kuningas on tämän vertauksen havaintoesimerkki.
Jeesus, Jumalan Poika, tulee hänen eteensä. Asettuu valtaistuimelle Isän oikealle puolelle, Jumala ja ihminen yhdessä persoonassa. Hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Toki Jeesuksella on ollut tämä täydellinen valta jo ikuisuudesta, koska hän on ikuinen Jumala. Maailma on hänen kauttaan luotu. Hänen jumaluutensa ei ollut poistunut hänestä myöskään siinä vaiheessa, kun hän otti ihmisyyden olemukseensa neitsyt Marian kohdussa. Jo sikiönä hän on ollut Jumala ja ihminen yhdessä persoonassa. Näin jo lasta odottaessaan Maria oli Jumalan äiti, kuten yhteisen kirkon oppiin pitäytyvät hänestä tunnustavat.
Koko näkyvän elämänsä ajan pelastustyön ajan Jeesuksella on ollut Jumalan valta, koska hän on Jumala ja ihminen yhdessä persoonassa.
Nyt taivaan istuimella Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella istuessaan hän on Jumala ja ihminen yhdessä persoonassa. Tästä Luther iloitsi valtavasti. Yksi meistä ihmisistä, Jeesus, istuu koko maailmankaikkeutta ohjaavalla valtaistuimella. Hän on meidän puolustajamme. Siksi saamme olla turvallisin mielin. Jumala on meille armollinen.
Lähetyskäsky
Taivaaseen astumisensa yhteydessä Jeesus antoi lähetyskäskynsä. Ensiksi hän kertoo, että hänellä on kaikki valta. Sitten hän antaa käskyn opetuslapseuttaa koko maailma pyhän kasteen välityksellä ja sitten myös opettaa näin Jeesuksen oppilaiksi otetut. Kristikunnan tehtävänä on kaikkien kansojen kaikkien ihmisten saattaminen kirkon yhteyteen, uskon yhteyteen, pelastuksen yhteyteen, Jumalan yhteyteen.
Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: »Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.» Matt. 28:18-20.
Raamatunkäännösten tilastoa
Vielä työ on kesken. Vielä on aika tehdä työtä. Viime vuoden lopun 31.12.2019 tilasto kertoo miten paljon Raamattua on käännetty maailmassamme. Tiedot Suomen Pipliaseuran sivustolta:
Vuoden 2019 lopussa Raamattu oli saatavana 694 kielellä. Näitä kieliä puhuu 5,7 miljardia ihmistä.
Uusi testamentti on käännetty 1 542 kielelle. Näiden kielten puhujia on 793 miljoonaa.
Jokin raamatunosa on käännetty 1 159 kielelle, ja näitä puhuu 463 miljoonaa ihmistä.
Yli puolelle maailman kielistä ei ole kuitenkaan käännetty mitään raamatuntekstiä.
1,5 miljardilla ihmisellä ei ole koko Raamattua omalla kielellään.
Pipliaseuran antamat luvut perustuvat Yhtyneiden Raamattuseurojen 31.3.2020 julkaisemiin raamatunkäännöstilastoihin vuodelta 2019.
Tässä helatorstain ensimmäinen lukukappale
Dan. 7: 13-14
Yhä minä katselin yöllisiä näkyjä
ja näin, miten taivaan pilvien keskellä
tuli eräs, näöltään kuin ihminen.
Hän saapui Ikiaikaisen luo.
Hänet saatettiin Ikiaikaisen eteen,
ja hänelle annettiin valta, kunnia ja kuninkuus,
kaikkien kansojen, kansakuntien ja kielten
tuli palvella häntä.
Hänen valtansa on ikuinen valta, joka ei katoa,
eikä hänen kuninkuutensa koskaan häviä.
72 kommenttia
Matias Roto:”Leninillä oli mielessään vallankumouksen saaminen ulottumaan Suomeenkin asti. Niinpä vain 20 päivää maamme tunnustamisen jälkeen
24.1.1918 Lenin määräsi 42. armeijan valtaamaan Suomen eli muodollisesti riisumaan valkokaartilaiset aseista.””
Mistä tämän voi lukea eli tarkistaa, en mistään löydä tuota?
Kum kskuustellaan vapaus-kansalaisodan lähtökohdista niin olisi ehdottomasti huomioitava vasemmisto ihmisten kokous ja päätökset Tampereella.
Työläiset ovat taistelleet parempien elinolosuhteiden puolesta, ymmärrän sen erittäin hyvin. He ovat vuodattaneet verensä paremman tulevaisuuden puolesta köyhälistölle.
Sen jälkeen lähti syntymään Demokratia, koska se oli välttämättömyys.
Kirkko on ollut valkoisten puolella.
Matias Roto kiitos linkeistä.
Mitä muuten haet tuolla antamallasi linkillä että sisällissota ei olisi ollut suomalaisten sota keskenään vaan venäjän sota suomea vastaan?
Matias Roto otat ihmisen pahuudesta esimerkkejä, onko kuitenkaan muslemeilla, buddhalaisilla tai niillä jotka niitä kauheuksia tekevät Jumalan rakkaus?
Entäpä kun puhut:””Henkilökohtainen väkivalta yleensä aina lisää väkivaltaa, kun taas yhteiskunnan käyttämä pakkotoimet yleensä vähentävät väkivaltaa pitkällä tähtäimellä.””
Siis mitä oli esim ns ”uskonpuhdistus”, oliko se kapina vallitsevaa yhteiskuntaa kohtaan vai mitä, entä saiko se aikaan väkivaltaa?
Entä Hitlerin toiminta, oliko se yhteiskunnan toimintaa, siis laillisen ja laillisesti valtaannousseen?
Nyt herääkin kysymys mitä Jumalan rakkaus saa aikaan ihmisessä, elääkö hän edelleen samoin kuin pakanat vai eroaako jotenkin kun vielä hänellä on Pyhä Henki?
Matias Roto siis ei ole mitään eroa jumalattoimien ja ns ”kristittityjen kesken, kaikki elävät samalla tavalla?
Ei näy keskinäistä rakkautta kummassakkaan?
Mitä on se ”vapaus” johon Jeesus vapauttaa?
Matias Roto:””Lähimmäiselle pahan tekeminen ei ole vapautta, vaan se on synnin orjuutta.”
Siis vapauttaako Jeesus synnin orjuudesta vai ei?
Usko uskoo tämän että Jeesus todella vapauttaa synnin orjuudesta, epäusko taasen ei usko.
Eikö olekkin lapsellisen yksinkertaista.
3:23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
Siis ensinnäkin mitä syntiä vauva on TEHNYT, ei mitään.
Toiseksi siis kun ihminen kasvaa niin hän TEKEE syntiä ja näin tulee olemaan Jumalan kirkkautta vailla, eikö olekkin selvää. Siis mikä tässä auttaa, onko ”porsaanreikää” jolla kietää tuota, ei taida olla vai onko?
Olen poistanut Arin pari juttua. Toivon asiallisempaa asioiden esittämistä.
Vastaan yhteen Arin herättämään kysymykseen vuoden 1918 sodasta maassamme. Otan vain muutaman näkökohdan.
Syksyllä 1917 sosiaalidemokraattien johdossa oli Otto Wille Kuusinen. Yhdessä puheessaan hän käsitteli venäläisten joukkojen oleskelua maassamme. Hän mainitsi, että venäläiset sotilaat eivät poistu Suomesta ennen kuin täällä on saatu aikaan vallankumous, jos sittenkään. Tämäntapaisten linjausten takia Tanner ja muutamat muut jättivät liikkeen ja menivät omille teilleen.
6.12.1917 Suomi julistautui itsenäiseksi.
4.1.1918 Lenin hyväksyi Suomen itsenäisyyden.
Leninillä oli mielessään vallankumouksen saaminen ulottumaan Suomeenkin asti. Niinpä vain 20 päivää maamme tunnustamisen jälkeen
24.1.1918 Lenin määräsi 42. armeijakunnan valtaamaan Suomen eli muodollisesti riisumaan valkokaartilaiset aseista.
25.1.1918 Suomessa pidettiin kutsunnat, jotka oli määrätty 1870 luvulla laadittujen säädösten mukaisesti.
25./26. 1.1918 Senaatti julisti Valkokaartin Suomen armeijaksi. Ylipäällliköksi määrättiin Mannerheim.
28.1.1918 Pohjanmaan venäläiset alettiin riisumaan aseista.
28.1. / 29.2.1918 venäläisen sotaven vallankumoukselliset julistivat sodan, virallissesti valkoisia vastaan
Näin se sota sitten alkoi.
18.2.1918 Senaatti pani täytäntöön yleisen asevelvollisuuden.
Tässä lyhyesti muutama näkökohta sodasta, joka jakoi suomalaisia pitkän aikaa.
Mutta koska aikaa on kulunut jo näin pitkään ja maamme on jo pitkään saanut elää rauhassa, on aika katsoa tulevaisuuteen ja yhteistyössä kaikkien kansalaistemme kanssa yhdessä rakentaa yhteistä isänmaatamme. Menneet vihollisuudet jääkööt menneiksi ja yhteisin voimin pyrkikäämme eteenpäin toinen toistamme kannustaen koko kotomaamme yhteisen menestyksen hyväksi.
Ilmoita asiaton kommentti