Pääsin arvohenkilön autosaattueeseen.
Kun autoletka eteni, vastaantuleva liikenne pysähtyi. Iso rekka pysähtyi ajoväylälle. Remonttimies pakussaan, virkamies Toyotassaan, maanviljelijä traktorissaan, taksimies Fordissaan, nuoret sällit karvanoppakaarassaan – kaikki kaarsivat tien sivuun ja pysähtyivät.
Rouva – kauppakassi tarakallaan – pysäytti polkupyöränsä. Ulkoileva eläkeläisherra jäi seisomaan ja paljasti päänsä. Koululaiset katselivat hidastellen vilkkaita liikkeitään.
Liikennevalot vilkkuivat keltaisillaan. Valottomassa risteyksessä kaarsimme vasemmalle yli vastaantulevan ajoradan. Vastaantuleva liikenne pysähtyi ilman yhtäkään poliisia. Autosaattue pysyi eheänä.
Kuka oli koonnut ja organisoinut autosaattueen? Ei kukaan. Puhelinsoitot ja tekstiviestit singahtelivat. Väki kokoontui. Omaisia, naapureita, seurakuntalaisia… Saattue järjestäytyi ja eteni rauhallisesti.
Tunsiko tuon pikkukaupungin väki ensimmäisessä, mustassa autossa kuljetettavaa? Eivät toki kaikki. Mutta tunsi tai ei, häntä kunnioitettiin.
Osa muisti hänet liki puolen vuosisadan takaa, kun oli käynyt ostamassa verhoja kangaskaupasta. Tai muisti 40 vuoden takaa hänet sekatavarakaupan lihatiskin ystävällisenä myyjänä.
Joku kadun varren ihmistä saattoi olla arvohenkilön tyttären työkavereita, tyttärenpojan sählykavereita tai lapsenlapsenlapsen kerhokavereita.
Joku saattoi muistaa vuoden takaa kauppaan tai pankkiin jo hieman hitaanlaisesti kävelevän vanhuksen – viimekuukausina matka taittui asioille tyttären saattelemana.
Nyt tämä 97 vuotta täyttäneen anoppini maallinen tomumaja siirtyi ruumisautossa terveyskeskuksesta – lapualaisittain sanottuna – talvihautaan, ruumishuoneelle odottamaan varsinaisia hautajaisia.
Kokemus on käsittämätön. Yhteisö hiljentyy ja kunnioittaa yhteisön edesmennyttä jäsentä – olipa hän ylhäinen tai alhainen, köyhä tai rikas, tunnettu tai tuntematon.
Siinä hetkessä, kun on pitkä autosaattue takana ja kadunvarsilla lukuisia ihmisiä pysähtyneinä paljaspäin, tietää, ettei ole surunsa kanssa yksin.
Joka kunnioittaa elämää, kunnioittaa kuolemaa. Joka kunnioittaa kuolemaa, ymmärtää elämää.
Tietenkin näiden uhrien pitäisi tehdä rikosilmoitus, jos heidän oikeuksiaan ja lakia on rikottu. Muutoin virkavalta on aina voimaton, jos asianomainen ei ole itse halua nostaa syytettä.
Juorut ja panettelu ei ole myöskään oikein. Kannattaa tehdä rikosilmoitus, jos lakia on rikottu.
Olen Mattilan ja Heinilän kanssa samaa mieltä. Ministeri ei voi asiaan juurikaan kummemmin puuttua. Suosittelen tutkimuspyyntöä poliisille ja vaikka ryhmäkanteen nostamista.
kimmo wallentin :”Suosittelen tutkimuspyyntöä poliisille ja vaikka ryhmäkanteen nostamista.”
Wikipedian mukaan ”Suomen ryhmäkannelaki tuli voimaan vuonna 2007. Laki antaa mahdollisuuden vain kuluttajien ryhmäkanteeseen elinkeinonharjoittajaa vastaan kuluttaja-asiamiehen toimivallan puitteissa. Kanneoikeus on yksin kuluttaja-asiamiehellä ja ryhmään kuuluminen edellyttää kuluttajalta erillistä ilmoittautumista.”
Ihmettelen miten ryhmäkanne soveltuisi tähän tilanteeseen. Toivon kylläkin, että ryhmäkanne on joskus mahdollista nostaa esim. kollektiivisesti ihmisryhmiä vailla mitään näyttöä mustamaalaavia poliittisia puolueita tai laittomia lakkoja organisoivia vastaan. Kyllä yhteiskunnassa saavat vahinkoa aikaan muutkin kuin elinkeinonharjoittajat.
Tuula Hölttä on aivan oikeassa.
Revin vaatteeni ja ripottelen tuhkaa päälleni tietämättömyyteni minulle aiheuttamasta mittaamattoman suuresta häpeästä.
Kunnioitettavaa, että tällaista yhteisöllisyyttä on vielä jossain päin Suomea olemassa.