Armon väärin käyttäminen ja väärä kristitty

Ken tahtoo väärin käyttää lahjoitetun armon ja kaikki jumalalliset lahjat lihalliseen suruttomuuteen, vääryyteen, ylpeyteen, ylensyömiseen, juopumiseen, irstaisuuteen ja muuhun ilkivaltaisuuteen eikä anna itseään kehottaa vapaaehtoiseen kuuliaisuuteen, hän on väärä kristitty, joka ei ansaitse armoa eikä sen tähden voikaan sitä kauan pitää.

Stefan Prätorius, Hengellinen Aarre-aitta, s. 210, SLEY, 1925.

79 kommenttia

  • Mika Rantanen sanoo:

    Missä evankeliumi käsitetään väärin, siellä se tekee ihmiset suruttomiksi, mutta missä se ymmärretään oikein, siellä se tekee heidät hurskaiksi ja jumalisiksi.

    Martti Luther, Hengellinen aarreaitta, s. 216, Aurinko Kustannus ja Arkki-kirjat, 2016

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Mika Rantanen sanoo:

    Niin monia ja suuria eroavaisuuksia kuin Jumalan lasten välillä maan päällä onkin, on kuitenkin se, mikä heillä on yhteistä, paljon suurempaa ja arvokkaampaa. Huolimatta kaikesta erilaisuudesta ovat Jumalan lapset yhtä, sillä heillä on yhteisenä suurin ja ihanin kaikesta: Kristus ja usko häneen. ”Yksi ruumis ja yksi henki, niin kuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte; yksi Herra, yksi usko, yksi kaste, yksi Jumala ja kaiken Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa” (Ef. 4:4-6).

    Kun pidämme mielessä tämän ykseyden, me voimme unohtaa kaikki eroavuudet ja kuin suuri sisarusjoukko tukea ja auttaa toisiamme vaeltaessamme kohti kotimaata, joka odottaa taivaassa meitä kaikkia. Amen.

    C. O. Rosenius, Usko yhdistää, s. 132, SLEY, 1977.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami Paajanen sanoo:

      Pietisti Rosenius höpöttää. Kirkko määritelmä väärä, petollinen, harhaanjohtava. Kirkko ei ole ikinä jakaantunut, lahkot ovat itse repineet itsensä irti kirkkoruumiista. Palaamalla kirkon yhteyteen lahkosta, vain silloin voidaan puhua ykseydestä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Riitta Sistonen sanoo:

      Mika, kiitos Roseniuksen tekstistä ja blogistasi! Lopetan kommentoimisen tähän.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Nyt sitten tuodaankin ”uskoa” joka yhdistääkin kun alunperin oltiin tuomassa ”vääriä kristittyjä”, takki kääntyy ja nopeasti sanon ma.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mika Rantanen sanoo:

      Sami, pitäisikö kaikkien siis mennä ortodoksikirkkoon? Ari, eikö todellisilla kristityillä ole uskonyhteys?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami Paajanen sanoo:

      Mika, kysyt; ”pitäisikö kaikkien siis mennä ortodoksikirkkoon?” Miksi ei pitäisi? Sehän on kirkko, ainut. Muut ovat siitä irtautuneita. Mika olet teologi ja kysytkö vakavissasi näitä. Tunnet varmasti kirkon historian.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami Paajanen sanoo:

      Mika, nyt hyppäät taas toiseen kysymykseen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mika Rantanen sanoo:

      Poistin yhden kommenttini. Aion pysyä luterilaisena elämäni loppuun asti, koska opetus armosta on siellä kaikkein kirkkainta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Mika Rantanen sanoo:

    Nyt keskustelu loppuu täällä. Kiitos kaikille keskustelusta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Mika Rantanen sanoo:

    Minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itse kullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle. Room. 1:16

    Ei ole mitään muuta tosi evankeliumia kuin se viesti Jumalalta, että hän on maailmalle lahjoittanut Poikansa (Joh. 3:16) ja hänessä kaikki; että kaikilla ihmisillä tämän perustuksella on syntien anteeksiantamus ja vanhurskaus. (Jes. 40:1-2 Biblia, Apt. teot 13:38-39, Ef. 1:7, Kol. 1:14, Room. 3:23-24, 5:9, 1 Tim. 2:6) Niin on asian laita Jumalan puolelta. Ja nyt on elinehto jokaiselle yksityiselle sielulle, että hän todella uskoo tämän, toisin sanoen, ottaa sen vastaan (Joh. 1:12, 2 Kor. 6:1) ja käyttää sitä hyväkseen ja siten tulee valmiiksi iankaikkista elämää varten. Sillä vain se, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on Jumalasta syntynyt. (1. Joh. 5:1)

    Christian Möller, Armoa Armosta, s. 142, tämän päivän teksti, SLEY, 1966. Sulut ovat allekirjoittaneen lisäys.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Mika Rantanen sanoo:

    Hän rakastaa kansoja; kaikki niiden pyhät ovat sinun kädessäsi. He asettuvat sinun jalkojesi juureen, ottavat oppia sinun sanoistasi. 5. Moos. 33:3

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Mika Rantanen sanoo:

    Onko varmasti totta, että hän joka antoi henkensä ristinpuussa, oli tosi Jumala? Onko totta, että “Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa”? (2. Kor. 5:19) Siihen minä sanon: Jos Kristus on noussut ylös sen jälkeen kun hän oli todistettavasti kuollut ja hänet oli laskettu hautaan, minun ei tarvitse tietää enempää. Silloin näen, kuka tämä Herra oli, minkä arvoinen hänen verensä on ja mikä on Jumalan aivoitus ihmissuvun suhteen.

    Jos siis Jumala itse kätkeytyi tuskien miehen taakse ja jos meidät on lunastettu Jumalan verellä (Ks. Apt. teot 20:28, Biblian mukaan), en halua tietää enempää. Silloin olen nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin ja sieluni on pelastettu. Syntini haihtuvat kuin tuhka tuuleen, ja minullekin löytyy paikka joukossa, joka veisaa kiitosvirttä Karitsan valtaistuimen edessä.

    C. O. Rosenius, Jää luoksemme Jeesus, s. 99, SLEY, 1977. Sulut ovat allekirjoittaneen lisäys.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Mika Rantanen sanoo:

    Onhan evankeliumi pelkästään suloista, autuaallista, rauhaa-antavaa ja terveellistä sanaa, joka koko maailmaan, jokaiselle, tuo sulaa siunausta ja armoa.

    Martti Luther, Kirkkopostilla II, s. 55, SLEY, 1942.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Mika Rantanen sanoo:

    Näin C. O. Rosenius julistaa lakia kirjassa Synti se on, s. 15, SLEY, 1975. Lue evankeliumia sen lisäksi muualta seinältäni, ettet jäisi lain alle tämän tekstin takia.

    Ainoastaan Pyhä Henki käy käsiksi SYDÄMESSÄMME asuvaan pahaan. Kun et ota ketään hengiltä, et ole uskoton, et kiroile etkä ryyppää, se ei suinkaan todista, että olet saanut Pyhän Hengen. Nämä ovat syntejä, joista järki ja omatuntokin tuomitsevat sinut. Mutta kun olet levoton pahojen ajatustesi, likaisten himojesi, turhien sanojesi, salaisen ylpeytesi, välinpitämättömän jumalasuhteesi, laiskan rukoilemisesi jne. takia, se on paljon varmempi todiste siitä, että Pyhä Henki vaikuttaa sydämessäsi, kuin kaikkein suurenmoisimmat suoritukset.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Mika Rantanen sanoo:

    Sitä paitsi kaikki, minkä teet Kristuksen uskossa on Isälle mieleistä, hyvää ja otollista ja itse olet oleva hänen rakas lapsensa. Tämä lapsen oikeus ei silti mene mitättömäksi, vaikka oletkin vielä vajavainen ja kovin epätäydellinen. Sillä vaikka sairaan ja pienen lapsen tavoin toisinaan tahraat ja saastutat itseäsi, hän ei kuitenkaan tahdo hylätä sinua, vaan jatkuvasti puhdistaa ja parantaa sinut.

    F. G. Hedberg, Uskonoppi Autuuteen, s. ?, SLEY, 1986.

    Ilmoita asiaton kommentti