Armas äiti, joka kärsi huijarisyndroomasta

"Armas äiti, monta yötä valvonut oot tähteni, uupumatta teit sä työtä mua vaaliessasi. Päivät pitkät pienoistasi hellästi sä hoitelit, rakkahasti laulujasi kehdollani laulelit. Suojassasi suuremmaksi suloinen mun nousta on, Luojan voimin voittajaksi elon työn ja taistelon." (Löytyy mm. Wilho Siukosen laulukirjasta.)

Alakouluikäisenä (siis 1960-luvulla) kävin tyttökerhossa Evankeliumiyhdistyksen rukoushuoneella. Samassa paikassa järjestettiin joka kevät myös äitienpäiväjuhla, jossa tyttökerholaiset ja todennäköisesti muutkin koululaiset esittivät ohjelmaa. Alussa siteerattu äitienpäivälaulu taisi olla ohjelmassa vuosittain, sekä koulussa että tyttökerhossa opittuna.

Juhlaan saapuvien äitien pyhäleningin rintaan kiinnitettiin neulalla valkovuokko ja sinivuokko. Juhlaa organisoineet kansakoulunopettajat, Aili ja Anni, jännittivät joka kevät vuokkojen aukeamista. Kyllä ne aina aukesivat ajoissa.

Juhlaohjelmaan kuului jomman kumman opettajan avaussanat, yhteislaulua virsikirjasta tai Siionin Kanteleesta, kirkkoherran tai kappalaisen puhe sekä lasten esittämää ohjelmaa: lauluja, runoja ja laululeikkejä, joihin sisältyi tanssin tapaista liikettä. Tanssista siihen aikaan ei tietenkään voinut tällaisessa yhteydessä puhua. Luultavasti lopussa äideille tarjottiin kahvit, mutta siitä en ole aivan varma.

Juhlan henki oli kristillinen, isänmaallinen ja äitejä maasta taivaaseen ylistävä. Uskon, että jokainen normaalijärjellä varustettu äiti koki riittämättömyyttä kaikkia kehuja kuunnellessaan ja kärsi jonkinlaisesta huijarisyndroomasta ajatellessaan sitä vaatimusten tulvaa, joka rivien välistä oli löydettävissä.

Meidän äiti lähti juhlaan niin monta kertaa kuin oli tarpeen eli aina, kun omat lapset olivat esiintymässä. Muistan kuitenkin, että hän joka kerta jollakin tavalla jaksoi lähtötohinassa urputtaa siitä ristiriidasta, joka juhlapuheitten ja arjen todellisuuden välillä oli.

Nyt aikuisena ymmärrän häntä, vaikka lapsena en ymmärtänyt. Mielestäni äiti oli juuri sellainen kuin äidin pitikin olla ja hän oli juhlansa ansainnut. Näin varmasti useimmat lapset ajattelevat. Ehkä äidin ei olisi kannattanut omaa ärtymystään muille näyttää, sillä se vähän himmensi juhlailoa. Pikkutytöstä kun oli niin ihanaa osallistua ohjelman esittämiseen, liihotella värjätyissä sideharsohetaleissa kevään keijuna tai laulaa kuorossa muiden mukana.

Äitienpäivää voi juhlia monin tavoin. Nykyään paatoksellisuus lienee väistynyt, mutta lehtikirjoitusten perusteella näyttää siltä, että äitinä oleminen edelleenkin herättää ristiriitaisia tunteita.

Kaikesta huolimatta hyvää äitienpäivää kaikille äideille, äitien lapsille ja lasten isille! Kannattaa juhlia, irrottautua arjesta omalla tavalla ja omalla tyylillä. Kannattaa muistaa vanha viisaus: Elämä ei ole yhtä juhlaa, vaan se on myös ruusuilla tanssimista.

Kaikki me olemme jonkun äidin lapsia.

 

Kirjoittaja

Pirjo Pyhäjärvi

Kotipaikka Rovaniemi. Eläkkeellä oleva riviseurakuntalainen. Entinen kirkkovaltuutettu ja kirkolliskokousedustaja. Työura hallinto-oikeudessa esittelijänä, tuomarina ja ylituomarina. Harrastuksena monivuotiset kukat, kompostointi ja kirjat, muun muassa.