Martti Lutherin entinen oppilas Johann Agricola halusi luopua Jumalan laista, koska hyvillä töillä oli hänen mielestä niin pieni osa kristityn elämässä, ettei seurakuntalaisia saisi kehottaa tekemään niitä, eikä uskoville pitäisi lainkaan saarnata lakia. Hänen mielestä tuomitseva laki kuului oikeussaliin, ei kirkkoon.
Miten suhtaudumme tähän harhaoppiin, antinomismiin?
Mikä merkitys Jumalan lailla on meille?
Miten Jumalan lain kieltäminen näkyy (tai ei näy) kirkossamme?
Onko kristillinen kirkko tuomari vai lääkäri; olisiko parempi vaieta ja olla puhumatta siitä mitä Jumalan laki vaatii ja sen sijaan puhua pelkästään siitä mitä Jumala antaa?
Kaikki julkaistut blogini:
”On vaarallista, jos luottaa pelkästään oman sydämen ääneen.” On varmaan eri asia kuunnella oma sydäntään kuin kuulla sydämessään Jumalan ääni. Sama vaara sisältyy siihen, että pitää käsitystään Raamatusta Pyän Hengen kirkastamana totuutena. Ehkä sekin on vain oman sydämen ääni.
Helena Paalanteen vastauksen aivan lopussa korostui lämmin ja rakentava
asenne dialogiin.
Joskus voi monologikin tosin olla paikallaan.
Erään tuntemattoman naisen paheksuva kommenti johti minut aivan nuorena raakile-kloppina muutoksen tielle, jota kuljen vieläkin.
Olin liikutetussa tilassa melskaamassa, ja hän sanoi sen olevan Raamatun mukaan syntiä. Mieleeni jäi jälki, joka ei pesemällä tai kulumalla lähtenyt pois….
Loppuosassa puhuit minulle, Helena, ”merkkejä” vastaan, sitten taas seuraavassa kappaleessa niiden puolesta (”merkkinä jumalasuhteesta).
Sitten paheksut ”liberaalimerkkejä”, joka tark. uskon arvioimista heillä.
Paavali kirjoittaa Hengen hedelmistä ja sitten Hengen puutteen eli Lihan hedelmistä. Eivätkö ne sinun mielestäsi anna osviittaa jostakin?
Miksi Jeesus sanoo: ”Hedelmistään te heidät tunnette”.
Jaakob taas sanoo, että usko ilman töitä on kuollutta. Kuollut usko on luulouskoa, eikä tukeudu Kristukseen.
Miten on, voiko uskossa oleva ihminen määrätietoisesti taistella Jumalan tahtoa ja selvää sanaa vastaan?
Voiko uutta näkemystään ajaa niin rakkaudettomasti, että
kristikunnan enemmistön kanssa samoin uskovien
vakaumuksella ei ole mitään muuta asemaa kuin
”pitäkää turpanne kiinni / häipykää virasta / lähetekää Kirkosta!
Oletko siinä ajatuksessa, että se olisi Pyhän Hengen työtä näissä
ihmisissä? Minä en valitettavasti voi!
Olethan itsekin puhunut rakkaudesta, joka on Hengen hedelmistä ensimmäinen.
Marttyyriksi pääsee ainakin Iltalehden mukaan nykyisin helpolla.
Helena, se mitä ennen sanottiin tarpeelliseksi kristilliseksi neuvoksi ja nuhteeksi, sanotaan nykyään vihapostiksi.
Martti Pentti, ajattelen samoin. Meidän käsityksemme voi joskus poiketa oikeasta ymmärryksestä. Kuitenkaan en voi ajatella niin, että emme voi tulla tuntemaan totuutta, jos rukoillen tutkimme Jumalan sanaa. Jumalan sana on selkeää, vaikkakin siellä on joitain vaikeita paikkoja, jotka eivät pakosta aukene, mutta ajan kanssa nekin selviävät. Harmillista olisi, jos olisimme sokeita ja olisimme vielä sokeiden pappien ohjauksessa.
Jorma, kiitos hyvistä kysymyksistä, joita meistä jokainen on hyvä pohtia. Taitaa olla niin, että enemmistö määrää suunnan myös kirkossa. Luopumus etenee kirkossamme pikku hiljaa.
”Olin liikutetussa tilassa melskaamassa, ja hän sanoi sen olevan Raamatun mukaan syntiä.” Valittu kiertoilmaus on mielenkiintoinen. Paitsi kännissä riehumista ’liikutetussa tilassa melskaaminen’ voisi tarkoittaa myös uskonnollista hurmosta. Onkohan kumpikaan tarkasti ottaen Raamatun mukaan syntiä? Miten paljon uskovaiset muuntavat turhaan oman paheksumisensa julistukseksi synnistä? Toisinaan tuloksena on Jumalan mielen mukainen synnintunto, mutta usein varmaan paholaista ilahduttava kapinahenki ja hengellisyyden torjunta.
Minusta on hienoa, että uskova ihminen tavallaan noudattaa lähetyskäskyä ja neuvoo tietämätöntä lähimmäistään. Siitä tässäkin itse asiassa on kysymys. Suurempaa rakkautta ei olekaan.
Jos kukaan ei puhu laista, miten synti voisi herätä omassatunnossa eloon?
Sanoohan Paavali, että käskysanan vaikutuksesta synti heräsi tai virkosi.
En osaa sanoa, mikä sinulle on syntiä, Pentti.
Raamatun mukaan juomari ei peri taivasten valtakuntaa eikä Paavalinmukaan uskovan tulisi olla humalassa.
En usko, että Pyhä Henki ja viinanhenki asuvat samassa sydämessä. Jompikumpi muuttaa pois.
On monia, jotka ovat tuominneen Pyhän Hengen synnyttämät iloliikutukset kun asianomainen on saanut voimakkaasti kokea saaneensa armon. Jos ei ole ollut ahdistunut eikä päässyt siitä vapauteen, ei asiaa varmaankaan ymmärrä. Onhan ehtoollisella käynnin yhteydessä liikuttuneita pantu vankilaankin Suomessa.
Martti Pentti, Jeesus vaatii meiltä uskollisuutta odotellessa viimeistä päivää. Remuaminen ei sovi meille.
Jeesus sanoo:
Jorma, kiitos hyvästä kommentista. Väitän, että jokainen Jeesukseen uskova ottaa todesta Herramme antaman lähetyskäskyn ja tekee jotain hyvää lähetystyön eteen.
jorma ojala kirjoitit:
Vaikka antaisikin, niin mitä se hyödyttää? Eikö paljon hyödyllisempää ole tehdä niitä tekoja, jotka kantavat ihmisessä itsessään hyvää hedelmää eikä tarkkailla sitä, millaista hedelmää muut kantavat? Hengen hedelmiähän ovat mm. ilo, rakkaus, lempeys, kärsivällisyys, ystävällisyys, rauha jne. Pitäisi siis etsiä tietä siihen, että nuo lisääntyisivät omassa elämässä. Ja veikkaan, että esimerkiksi vihakirjoittelu ei lisää mitään näistä hedelmistä.
Mitä tulee naispappeuskiistaan, niin epäilemättä siinä on satutettu molempia osapuolia. Vaikka ymmärrän siitä kumpuavan katkeruuden, niin on silti sanottava, että katkeruuskaan ei ole hengen hedelmä.
Ajatukseni liikkuivat ihan muualla kuin jonkun ihmisen tuntemassa katkerudessa, vaikka ei olekaan oikein saattaa ketään lähimmäistään katkeraksi. Mietin vaikka sitä, mikä on uskoa ja mikä ei.
Miksi muuten Jeesus sanoo, että hänen lampaansa eivät seuraa vierasta ääntä vaan pakenevat sitä? Voiko sitä tehdä erottamatta ja tuntematta minkälainen mikäkin ääni on?
Kun Jeesus puhuu hedelmistä, puhuu hän niistäkin tunnistamisen tarkoituksessa. Miksi? Ehkä juuri siksi, että voitaisiin tutkia, mistä mikäkin idea ja opetussuuntaus on pohjimmiltaan kotoisin.
Niitä tekoja, joita Jumala haluaa ihmisten tekevän, ei kukaan voi tehdä ilman hänen apuaan.
Ihmisen rakkaus on näet suuntautunut häneen itseensä.
Se tarkoittaa, että ihmisen omaa hyvää etsivä ja omaan itseen suuntautunut rakkaus muuttuu toisten hyvää etsiväksi ja edistäväksi rakkaudeksi.
On kysymys enemmästä kuin pelkästä motivaation muutoksesta; on kysymys ihmisen olemistavan muutoksesta. Näin siis A. Raunio artikkelissaan.