Tämän pyhäpäivän evankeliumitekstissä (Matt. 20:1-16) Jeesus kertoo vertauksen viinitarhan isännästä, joka palkkaa työmiehiä töihin viinitarhaansa ja sanoo, että Taivasten valtakuntaa voi verrata tähän. Isäntä palkkaa työmiehiä torilla niin kuin siihen aikaan oli tapana tehdä. Hän palkkaa työmiehiä päivän eri kellonaikoihin. Ensimmäinen ryhmä palkattiin aamuvarhaisella ja heidän kanssaan sovittiin palkaksi yksi denari. Toinen ryhmä palkattiin kolmannella tunnilla. Samoin isäntä palkkasi ryhmän kuudennen ja yhdeksännen tunnin aikaan ja lopulta vielä yhdennellätoista tunnilla, jolloin työajaksi jäi enää yksi tunti.
Illalla koitti palkanmaksu. Viimeksi tullut ryhmä sai palkkansa ensin ja se oli sama kuin kaikilla muillakin ryhmillä. Kun aamuvarhaisella ensin tulleen ryhmän vuoro oli saada palkkansa, luulivat he saavansa enemmän, koska olivat koko päivän raataneet viinitarhassa. Mutta sen lisäksi että he saivat palkkansa vasta vain tunnin tehneen vuoron jälkeen, he saivat aivan saman palkan kuin se ryhmä. Tämä aiheutti närää ja meteliä.
Eikö tämä vaikuta meistäkin epäoikeudenmukaiselta? Miksi ihmeessä viinitarhan isäntä toimi näin? Jeesus vertaa tätä Taivasten valtakuntaan, joten hän sanoo, että Taivasten valtakunnassa asiat menevät näin. Tämä sotii meidän oikeustajuamme ja tasa-arvoajatteluamme vastaan. Eikö työstä pitäisi saada se palkka minkä on ansainnutkin? Jos teemme paljon työtä, on palkkammekin oltava suurempi kuin niiden, jotka tekevät vain murto-osan siitä mitä me.
Taivasten valtakunnassa vallitsevat Jumalan lait ja hänen rakkautensa ja hyvyytensä. Ja ne ovat kaikkia ihmisiä kohtaan samat. Se on armon valtakunta ei valtakunta, jossa armo ansaittaisiin. Sillä jos armo ansaittaisiin, ei se enää olisikaan armo. Paavali kirjoittaa: ”Työntekijälle maksettua palkkaa ei katsota armosta saaduksi vaan ansaituksi. Jos taas jollakulla ei ole ansioita, mutta hän uskoo Jumalaan, joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi, Jumala lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi.” Room. 4:4-5.
Jumalan armon valtakunta on sellainen, että siellä eivät vallitse meidän maalliset meidän ajatuksemme ja käsityksemme tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta. Onneksi! Sillä, jos ne vallitsisivat, ei meillä kellään olisi mahdollisuutta pelastua. Ilman Jeesuksen ristin sovitustyötä ja jumalattoman vanhurskauttamista ei kellään ihmisellä olisi mahdollisuutta pelastua. Jeesus vastasikin opetuslapsille, kun he ihmettelivät kuinka kukaan voi ylipäätään pelastua, että ihmiselle se on mahdotonta, mutta Jumalalle kaikki on mahdollista.
Jumalan armon valtakunnassa me olemme kaikki samalla viivalla, yhtä syntisinä Jumalan armoa tarvitsevina. Tasa-arvoisesti yhtä syntisiä. Jeesus sanoi, että Jumala antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja että hän lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Jumala kutsuu kaikkia ihmisiä parannukseen ja valtakuntaansa, koska Hän rakastaa kaikkia ihmisiä ja haluaisi pelastaa kaikki ihmiset Taivasten valtakuntaan luokseen. Jeesus on vuodattanut verensä ja antanut itsensä ristillä sovitusuhrina kaikkien kaikkina aikoina elävien ja eläneiden ihmisten syntien puolesta. Jumala on hyväksynyt tämän Poikansa Jeesuksen uhrin sovitusuhriksi kaikkien ihmisten synneistä ja siksi Jeesuksen veri riittää armahtamaan paatuneimmankin rikollisen ja murhaajan.
Evankeliumi loukkaa meidän lihallista mieltämme. Kun olemme omasta mielestämme eläneet nuhteetonta elämää lainkuuliaisina kansalaisina, niin oletamme että kyllä Jumalan täytyy hyväksyä meidät tämän nuhteettomuutemme tähden. Meitä loukkaa, kun sanotaan, että meidän nuhteettomuutemme ei autakaan meitä pyhän Jumalan edessä, vaan me olemme hänen silmissään aivan samassa asemassa ja samalla viivalla murhaajien, varkaiden ja muiden syntisten kanssa. Mutta Jumala ei katso henkilöön. Jumalalle me kaikki olemme synnin alla, kelvottomia, vailla ymmärrystä, laupeutta ja Jumalan kirkkautta.
Paavali kirjoittaa (Room. 3:20): ”Lain tehtävänä on opettaa tuntemaan, mitä synti on”. Haluaako moni ihminen tänä aikana oppia tuntemaan mitä synti on? Näyttää siltä, että ei halua. Ei enää edes kirkko. Puhutaan, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä. Viimeistään valistuksen aika aloitti tällaisen puheen ja silloin pahuus vasta suorastaan räjähtikin maailmassa. Näyttää siltä, että mitä enemmän uskoa ihmisen hyvyyteen ja kehityskykyyn hyväksi opetetaan, siihen uskotaan ja synti ja pahuus yritetään peittää, sitä hirveimmin pahuus nostaa päätään ja saa mitä kauhistuttavampia asioita ja muotoja maailmassa aikaan.
Jumala ottaa vastaan kaikki, jotka tunnustavat syntinsä ja haluavat tehdä parannuksen ja paeta Kristuksen ristinsovitusveren turviin. Näin Jumala on järjestänyt pelastuksen meille kaikille mahdolliseksi. Jos synti ja pahuus yritetään selitellä pois nuhteettomuudella tai kuittaamalla synti vain heikkoudeksi, osattomuudeksi ja sairaudeksi, ollaan väärällä tiellä. Niin ei kukaan voi päästä Jumalan armosta osalliseksi ja Kristuksen tuntemiseen. Ei kukaan.
Huutamalla avuksi Herran nimeä ja tunnustamalla syntini pääsen osalliseksi Jumalan armosta ja Jumala itse lahjoittaa minulle uskon Kristukseen. ”Nyt Jumala on kuitenkin laista riippumatta tuonut ilmi vanhurskautensa, josta laki ja profeetat todistavat. Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta, mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.” Room. 3:21-24
Paavali kirjoittaa: ”Onko siis syytä kerskailuun? Siltä on pohja pudonnut pois. Mikä laki on saanut tämän aikaan? Sekö, joka vaatii tekoja? Ei vaan uskon laki.” Room. 3:27. ”Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä.” 1. Kor. 1:29.
Näin ei siis todella kenelläkään ole ylpeilemisen aihetta Jumalan edessä. Kukaan ei voi vedota mihinkään itsessään olevaan, vaan kaikki koko pelastus on alusta loppuun Jumalan työtä. Sovittamalla syntimme ristillä Jeesus teki kaiken valmiiksi meidän pelastustamme varten. Pelastus tulee yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden. Jumala on tehnyt sen meille mahdolliseksi meistä riippumatta ilman mitään meidän osuuttamme. Pelastus tulee ulkopuoleltamme, se ei ole lähtöisin meistä. ”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä”. Ef. 2:8-9.
”1. Armon lapset, riemuitkaa, soittakaa ja veisatkaa, kiitos tuokaa Herralle, pelastuksen tuojalle.
2. Herrastanne kerskatkaa, autuudesta iloitkaa, kehottakaa kaikkia ahkeroimaan uskossa.
3. Ilmoittakaa kaikille vaivatuille sieluille: Armon saa se armosta, ken vain etsii Jeesusta.
4. Kaikille myös sanokaa, että elämän se saa, Jeesuksen ken veressä turvaa etsii köyhänä.
5. Kiitos olkoon Jumalan, Poikansa hän ainoan maailmalle armostaan antoi ristinkuolemaan.
6. Kiitos olkoon Jeesuksen vaivoistansa iäinen, hän on meidät ostanut, kuolemasta nostanut.
7. Pyhälle myös Hengelle kiitoksen me annamme, kun hän meitä virvoittaa, loppuun asti vahvistaa.
8. Pyhän Kolminaisuuden kiitos soikoon iäinen! Herran suurta kunniaa, lunastetut, laulakaa. ”Virsi 334
Onhan se vaikeaa uskoa, että me kuolemme synnin tähden. Ilman syntiä, ei ole kuolemaa.
Raamatun alkuevankeliumi kuvaa selkeästi koko ihmis-suvun lankeemusta ja sitä seuraavaa Jumalan Lupausta pelastuksesta. Koko ihmis-suku on siis Jumalan kirkkautta vailla ja ilman vaadittavaa vanhurskautta. Tämä kirous on ihmisen osana koko elämän. Tämä tila on jokaisen tänne syntyvän ihmisen luonnollinen tila. Kaikki on alistettu katoavaisuuden alle, kuoleman tähden, olemme kirouksen alaisia.
Meitä ei siis pelasteta itsemme kautta. (Ei siis minkään valinnan tai tahtomisen kautta), vaan Jumalan Lupauksen tähden. Kristityt ihmiset ovat tämän Lupauksen lapsia, näin on, vaikka me välillä eksymme takaisin lain alle, tekoja suorittamaan.
Näin ei tarvitse kuitenkaan olla, vaan saamme luottaa Jumalaan Kristuksessa. Meidät on pelastettu ilman omia tekoja Armosta.
Voidaan siis ajatella, että jokainen joka kuulee Jumalan Pojan Evankeliumin, saa myös Voiman tulla Jumalan lapseksi. Jumala on yksin se, joka vaikuttaa ihmisessä uskon. Tämän asian rinnalle ei tarvita mitään ratkaisuja, sillä Jumalan Lupaus on sen kuulevalle Pyhän Hengen sinetti, että synti on sovitettu ja rangaistus täytetty Kristuksessa. Lunastus on jo tapahtunut. Emme voi lisätä siihen mitään.
Elämä Kristuksessa on Jumalan Armossa elämistä, ihminen on näin jatkuvassa Jumalan puhuttelussa ja opetuksessa, joka ennenkaikkea opettaa ihmisen luottamaan Häneen, joka voi meissä kaiken. Pyhitys on Uskossa vaeltamista, ei omissa tekemisissä, vaan Jumalan teoissa.
Kirkko on alusta asti opettanut ihmis-suvun lankeemuksesta, kuten Raamattu sen esittää. Ihminen syntyy kuoleman alle ja saa yksin Kristuksen kautta Lahjaksi sen
Vanhurskauden, jota ei saa oman hurskautensa kautta.
”Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: ”Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee”.
Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska ”vanhurskas on elävä uskosta”.
Mutta laki ei perustaudu uskoon, vaan: ”Joka ne täyttää, on niistä elävä”.
Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme-sillä kirjoitettu on: ”Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu” –
että Aabrahamin siunaus tulisi Jeesuksessa Kristuksessa pakanain osaksi ja me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen. Veljet, minä puhun ihmisten tavalla. Eihän kukaan voi kumota ihmisenkään vahvistettua testamenttia eikä siihen mitään lisätä.
Mutta nyt lausuttiin lupaukset Aabrahamille ja hänen siemenelleen. Hän ei sano: ”Ja siemenille”, ikäänkuin monesta, vaan ikäänkuin yhdestä: ”Ja sinun siemenellesi”, joka on Kristus. Minä tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi. Sillä jos perintö tulisi laista, niin se ei enää tulisikaan lupauksesta. Mutta Aabrahamille Jumala on sen lahjoittanut lupauksen kautta.
Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä. Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi.
Onko sitten laki vastoin Jumalan lupauksia? Pois se! Sillä jos olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin vanhurskaus todella tulisi laista.
Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat. Gal.3:10-22
Näin ollen tänne maailmaan ei synny yhtäkään ihmistä, jota ei olisi suljettu synnin alle. Se on kuoleman alle.
”Jos yhden ihmisen lankeemuksen tähden kuolema on hallinnut yhden kautta, niin paljoa enemmän ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan runsauden, tulevat elämässä hallitsemaan yhden, Jeesuksen Kristuksen, kautta. –
Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi; sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi. Room.5:17-19
Lankeemuksen seuraus on kuolema, kuolema merkitsee sielun ja ruumiin eroa toisistaan. Tässä ei ole mitään vaikeaa, lankeemuksen seuraus on kuolema (1 Moos. 2:17; 3:19). Ihminen elää tässä kuoleman kurituksessa. Kuten myös muissa lankeemuksen jälkeisissä seurauksissa. > Samalla kuolema tulee nähdä lankeemuksen vapauttajana, emme elä ikuisesti tässä tilassa, vaan vapaudumme kuoleman kautta turmeluksesta. Näin Jumala päättää lankeemuksen seuraukset.
Kuka väittää, että ihminen pelastetaan itsensä kautta? Ihminen pelastetaan Kristuksen kautta, mutta pelastusta ei tapahdu ilman ihmistä. Luterilaisuudessa pelastus on tosin täysin mogergistinen, ilman ihmistä ( ilman ihmisen tahtoa) Mitä tarkoittaa Malisen mainitsema; ” lain alla tekoja suorittaminen” Paavali mainitsee useasti, että hän tekee ja pyrkii tekemään lain tekoja ja paljon. Malisen mainitsemat ihminen on pelastettu ilman omia tekoja, on totta, kristinuskossa ei ole kysymys omista teoista, vaan ne nähdään uuden persoonan tekoina, eli meidän tekoina. Siksi; ”Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia, ei tässä suhteessa pidä paikkaansa” ( Gl) , eikä juutalaisten väärää lain tulkintaa voi soveltaa kristilliseen kilvoitukseen. Päinvastoin usko jossa ei ole tekoja on kuollut, ja joka lakia halua noudattaa tuomitaan lain mukaan.
Lopuksi Malinen lainaa Roomalaiskirjeen kohtaa ( Rm 5:17-19), kreikan sana κατάκριμα tarkoittaa tuomiota tai tuomion julistamista. Suomalaiset kääntäjät ovat tulkinneet, että tämä tuomio liittyisi iankaikkiseen kadotukseen, mutta tämä ei ole ainoa mahdollisuus. Kysymys näyttäisi olevan enkä enemmänkin tulkinnasta?
Ismo, kiitos kommenteistasi. Näin olen itse myös armon ymmärtänyt.😊
Ismo, kirjoitat:
” ..annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat. Gal.3:10-22
Näin ollen tänne maailmaan ei synny yhtäkään ihmistä, jota ei olisi suljettu synnin alle. Se on kuoleman alle.”
On huomioitava ”.. niille, jotka uskovat”, siis uskoon tulleille tilanne ei muodostu toivottomaksi. Eli Raamattu ei sano, että ihminen ”syntyy” synnin alle, kadottavaan tilaan. Ihminen syntyy taivaskelpoiseksi, ”.. sallikaa lasten tulla, .. sillä senkaltaisten on Taivasten Valtakunta!”
Lapsista ei ole syytä kantaa huolta, koska kaikki lapset ovat Taivaan Valtakunnan kansalaisia. Sieltä pois houkuttelu alkaa sitä mukaa, kun ihminen ymmärtää hyvän ja pahan, oikean ja väärän. Toisaalla jo sanoin, että on omakohtaista kokemusta.
Tämän luvun 27 jakeessa mainitaan se tärkein, vedetön kaste, kaste Kristukseen. On kysymys termistä pukeutua, pukea päällensä Kristus, hänen vanhurskautuksensa. Ennen tätä, ei ole mitään, mikä on yhtäkuin, ”sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä”.
Mänttärin ”vedetön kaste” (17.02.2022 22:52)
Selvää tekstiä ”3:26 Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.
3:27 Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.”
Kasteessa kastetaan Kristukseen = Jumalan sana + vesi. Ei tämä ole vedetöntä kastamista. Kastetulla voi olla eri elämänsä vaiheissa voimakkaita hengellisiä hurmos-kokemuksia, joita erityisesti helluntailaisuudessa arvostetaan ja tavoitellaan. Joku voi oman kokemuksensa arvioida uudestisyntymiseksi. Jumalan sanan lupaukset ovat väkevämpiä kuin yksilöihmisen kokemus.
Minulla on ollut monia hengellisiä kokemuksia, mutta arvokkaimpana pidän sitä, minkä olen saanut jo avuttomana imeväisenä omistaa. Jumalan lahjat perustuvat Jumalan lupauksiin. Jumala tarjoaa ansaitsematonta armoa koko ihmiskunnalle. Näin asian ymmärrän. Sain kasteen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Minut kastettiin Kristukseen vedellä ja Jumalan sanalla, joka on yhtä Pyhän Hengen kanssa (”Teidät kastetaan Pyhällä Hengellä”). Lupaus Pyhästä Hengestä seurakunnalle (lue Kristuksen ruumis) täytettiin helluntaina. Seurakunta toteuttaa Kristuksen lähetyskäskyä, eikä vastusta sitä.
Pyhä Henki kirkastaa Kristusta ja Raamatun lupauksia. Isä ja Poika tekevät yhä työtä sanan ja sakramenttien kautta. Jeesus opettaa kasteesta ja ehtoollisesta, hän on ne itse asettanut. Kaikki eivät ota opetusta vastaan. Joku ei hyväksy sanaa sakramentti, koska se sana ei sellaisenaan esiinny Raamatussa. Raamatussa ei myöskään esiinny sanaa ”uskovien kaste”.
Jumalan armo on ansaitsematonta armoa!
Mänttäri (17.02.2022 22:52): ”Ihminen syntyy taivaskelpoiseksi, ”.. sallikaa lasten tulla, .. sillä senkaltaisten on Taivasten Valtakunta!”
Ei ihminen ole taivaskelpoinen oman syntymänsä perusteella. Raamattu ei tunne tällaista ”oppia” ja opetusta.
Ihminen on taivaskelpoinen Herran Jeesuksen Kristuksen kalliin sovintoveren (sovituksen) tähden, eikä minkään muun tähden.
Sami, mitä tarkoitat juutalaisten väärällä lain tulkinnalla?
Miten he tulkitsivat lain väärin? Ja minkä lain?
Eikö heidän tulkintansa ollut se, että ihminen kyllä pystyy lain täyttämään kun vain haluaa? Sitähän täälläkin on esitetty, että ihminen omilla voimillaan alkaa uskoa Jumalaan ja kääntyy. Siinä mielestäni on juuri se väärä käsitys.
Paavali vastustaa juutalaisten väärää tulkintaa laista, ei siis oikeata lain tulkintaa. Luther sortuu vastaavaan mutta toiseen ojaan lain tulkinnassa. Luterilaisuudessa tämä ilmenee kautta linjan ja aiheuttaa kilvoituselämän kuihtumisprosessin. Luulisi, että tuntisit luterilaisena nämä kuviot. Vanhurskauttaminen eriytytetään teoista, tosin lutherin omissa kirjoituksissa tätä eroa, ei välttämättä ole, kuten tunnuskirjoissa se on selviö. Nyt Ismo pelaa juuri näillä korteilla.
Vastaan vielä toisella tavalla. Juutalaisuudessa oli käsitys, että täyttämällä lakia hän saavuttaa vanhurskauden. Tässä on totta se, että ihminen voi täyttää lakia, muu onkin sitten väärää. Laki ilmoitettiin paljon myöhemmin ja lisättiin kasvattajaksi, juutalaisten käsissä lain tarkoitus ymmärrettiin väärin. Paavali torjuu lain pelastustienä. Lakia kristityn elämässä Paavali ei torju, vaan se on välttämätön pelastukseen. Luterilaisuudessa näin ei ole, vaan he lukevat vanhuskauden ilman tekoja, ihminen saavuttaa pelastuksen ilman lain tekoja. Tätä Paavali ei tietenkään tarkoita, kun torjuu lain väärää tulkintaa juutalaisuudessa.
Aikamoinen loogikko Paavali olisi ollut, mikäli hän olisi kyennyt yhdistämään kaksi täydessä loogisessa ristiriidassa olevaa asiaa, lain mahdottomuuden ja välttämättömyyden pelastustienä.
Kosti, perusoivallus syntyy, kun palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa. Tai kuten psalmi sanoo, sinun laki on minun iloni. Pelkkä kirjain siis kuolettaa, mutta Jumalan käskyjä täytetään Hengen avulla. Paavali tai Jaakob eivät näin ollen ole ristiriidassa.
Sami: ”Lakia kristityn elämässä Paavali ei torju, vaan se on välttämätön pelastukseen. Luterilaisuudessa näin ei ole, vaan he lukevat vanhuskauden ilman tekoja, ihminen saavuttaa pelastuksen ilman lain tekoja. Tätä Paavali ei tietenkään tarkoita, kun torjuu lain väärää tulkintaa juutalaisuudessa.”
Sami, kyllä torjuu. Paavali torjuu juuri tämän lain käytön. Hän torjuu lain käytön pelastuksen perustana, koska Kristus on täyttänyt jo lain puolestamme. Me elämme tästä täytetystä työstä. Teot seuraavat vanhurskasta ihmistä luonnollisesti, niin kuin hyvä puu ei tee huonoa hedelmää, vaan hyvää hedelmää. Vanhurskautuksen tulee olla lahja ja hyväksi lukeminen kerralla, josta sitten seuraa vanhurskas elämä. Jos ei olisi tällaista ”kerralla hyväksi lukemista”, kristitty eläisi jatkuvassa epävarmuudessa kelpaako hän Jumalalle.
”On selvää, ettei kukaan tule Jumalan silmissä vanhurskaaksi lakia noudattamalla, sillä ’uskosta vanhurskas saa elää”. Gal. 3:11
”Jos perinnön saaminen perustuisi lakiin, se ei enää perustuisikaan lupaukseen. Jumala on kuitenkin juuri lupauksellaan lahjoittanut perinnön Abrahamille. Gal. 3:18
”Onko laki siis ristiriidassa Jumalan lupausten kanssa? Ei toki! Jos olisi annettu laki, joka pystyy tekemään eläväksi, silloin vanhurskaus todella perustuisi lain noudattamiseen”. Gal. 3:21
Näin siis: vanhurskautta ei anneta lain noudattamisesta, vaan uskosta. Laki ei voi tehdä ketään eläväksi. Vanhurskaus (perintö = Jumalan lapseus) lahjoitetaan uskosta Jumalan lupaukseen siemenestä, joka on Kristus Jeesus.
”Pyhä kirjoitus on kaiken sulkenut synnin vankilaan että se, mitä on luvattu annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat. Mutta ennen kuin uskon aika tuli, me jouduimme olemaan olemaan lain vartioimina ja sen vankeina, kunnes usko ilmestyisi”. Gal. 3:22
Tämä toteutuu ihmisen elämässä niin, että ensin hän luulee kykenevänsä noudattamaan lakia, niin että sen perusteella kelpaa Jumalalle. Uskoon tultuaan hän saattaa (yleensä näin käykin) uudestaan joutua ns. ”lain alle” siten, että hän ajattelee nyt olevansa tilassa, jossa taas, mutta nyt osittain juuri uskoon tulemisen perusteella (siis periaatteessa Kristuksen vaikutuksen avulla, mutta käytännössä ikään kuin uskomalla omaan uskoonsa, noudatetaan lakia, jolloin pelastus tulisi puoliksi uskoon tulemisen perusteella) puoliksi omista lain teoista. Tosiasiassa tällöin kristitty ajattelee, että pelastus tulee vain hänen omien tekojensa ansiosta, koska hänelle uskokin on teko. Esim. kuuliaisuuden teko Jumalalle. Hän on täynnä omia saavutuksiaan, tekojaan, lain täyttämistään ja omaa uskoaan. Toisin sanoen omavanhurskas. Toteutuu se mistä Paavali varoitti: ”Vasta jos alan uudelleen rakentaa sitä minkä olen hajottanut, osoitan olevani lainrikkoja” Gal. 2:18
Kristitty käy lävitse tämän taistelun. Toivon mukaan käy. Tämä oli myös Lutherin taistelu. Tämä on lihan kuolettamista. Jumala haluaa osoittaa ihmiselle, ettei hänellä itsessään ole mitään, minkä varassa hän pelastuu, vaan Kristus on kaikki kaikessa. Pelastus on täydellinen vastaanotettavaksi ja annetaan ihmisen ulkopuolelta. Siihen ei tule lisätä mitään. Se otetaan vastaan lahjana ja sellaisena sen tulee pysyä koko kristityn vaelluksen ajan. Taivaassakin ylistetään ainoastaan syntisten Vapahtajaa, ristiinnaulittua uhrattua Karitsaa. Näin kristitty on ansioton palvelija, Kristuksen orja. Hän ei ole ilman Jumalan lakia, vaan on Kristuksen laissa, rakkauden laissa.
Jeesus sanoi: ”Ei palvelija siitä saa kiitosta, että hän tekee, mitä hänen tulee tehdä. Niinpä tekin, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän tulee tehdä, sanokaa: ’Me olemme arvottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.” Luukas 17:9-10
Kun kristitty huomaa kauhukseen, ettei hän edelleenkään Kristukseen uskovana pysty täyttämään Jumalan lakia viimeistä piirtoa myöten (jo 1. käsky ottaa kyllä kaikki luulot pois.), hän turvautuu vain Kristukseen, josta tulee hänen ainoa vanhurskautensa. Näin hänenkin kohdallaan henkilökohtaisella tavalla täyttyy aika näiden Paavalin sanojen mukaisesti: ”Samoin on meidän laitamme. Niin kauan kuin olimme alaikäisiä, olimme maailman alkuvoimien orjia. Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan”. Gal. 4:4-5
Riitta, olen samaa mieltä kanssasi, että Kristus on täyttänyt lain puolestamme. Meidän tehtävämme on uskoa ja täyttää elämässämme Kristuksen käskyjä. Teot kuuluvat vanhurskauttamiseen. Vanhurskauttaminen on kertaluontoinen ja jatkuva, näin pelastus on todella lahja. Varmuus ei ole kristinuskon pelastuksen ehto, emme pelastu varmuuden tunteella. Paavali ei ollut ilman Jumalan lakia, vaan kehotti runsaasti tekemään hyviä tekoja. Ilman tekoja ei ole kristinuskoa. Usko ilman tekoja on kuollut. Vanhurskauttaminen tulee näin myös lakia noudattamalla. Joka ei tekoja tee kadottaa vanhurskauden. Laki on hyvä ja eläväksi tekevä koska se on Jumalan sanaa.
Viisi vuotta minua ”piti hengissä” oma uskoon tulemisen kokemus. Koin olevani hyvä omassa uskossani. Myöhemmin ”tunteet” otettiin pois. Oma hengellisyys ei enää näyttänyt muulta kuin itsensä pettämiseltä. Omat luulot otettiin pois.
”Kun kristitty huomaa kauhukseen, ettei hän edelleenkään Kristukseen uskovana pysty täyttämään Jumalan lakia viimeistä piirtoa myöten (jo 1. käsky ottaa kyllä kaikki luulot pois.), hän turvautuu vain Kristukseen, josta tulee hänen ainoa vanhurskautensa.”
Kristus yksin tänään, huomenna ja iäti.
Kiitos Riitta selvästä ja selkeästä kommentoinnista!
Sami, se on luterilaisuudessa Kristuksen teko, jotka luetaan vanhurskaudeksi, ei siis ihmisten teot. Tulkintasi on mielestäni väärä eikä se ole sitä, mitä Paavali sanoo kautta koko linjan kirjeissään.
Riitta, vanhurskaista teoistasi sinut tuomitaan ja samalla Kristuksen luettu vanhurskaus auttaa sinua. Ei tässä ole ristiriitaa.
Sami, totean vaan sen, mitä Raamattu kirjoittaa (1Mo15:6) ”Ja Abram uskoi Herraan, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi.” Myös hebrean alkutekstin mukaan. Aabrahamin vanhurskaus on uskoa ja luottamusta Jumalaan. Aabraham ei kuitenkaan ole vanhuskas siitä syystä, että hän oli valmis uhraamaan poikansa, ennenkuin hän oli syntynytkään, vaan siksi kun hän uskoi Jumalaa, joka antoi Abrahamille lupauksen Iisakista. Tuo Jumalan käsky Aabrahamille uhrata poikansa oli pelkästään uskon koetus, jonka Aabraham kesti uskon luottamuksessa. Tässä on siten kysymys uskosta ei teoista.
Jaakob tosin kirjoittaa, että Aabrahamin teoista usko tuli täydelliseksi. Jaakobin kirjeen sanatarkka ilmaisu, “ihminen tulee vanhurskaaksi teoista” ei sovi oikein kuvioon sen kanssa, mitä Jaakob kirjoittaa (2j23) ”.. ja niin toteutui Raamatun sana: ”Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi”, ja häntä sanottiin Jumalan ystäväksi. Tämän osalta hän yhtyy Paavalin opetukseen.
Tuossa Jaakobin kirjeessä (2j25) on viittaus Raahabiin, josta tarkemmin kirjoitetaan (Joos2:1-15) Tuossa kerrotaan kahdesta miehestä, jotka Raahab piilotti talonsa katolle. Hän siis teki jotakin. Miksi hän teki? Koska hän oli kuullut, kuinka Herra oli jakanut Punaisen meren kahtia ja israelilaiset olivat siksi pelastuneet Faaraon joukkojen käsistä. Kuten Raahab toteaa (Jos2:11) ”Kun me sen kuulimme, raukesi meidän sydämemme, eikä kenessäkään ole enää rohkeutta asettua teitä vastaan; sillä Herra, teidän Jumalanne, on Jumala ylhäällä taivaassa ja alhaalla maan päällä.”
Rahab siis uskoi Israelin Jumalaan ja siksi teki laupeuden noille kahdelle vakoojalle. Mikäli Raahab ei olisi uskonut, niin ei hän olisi myöskään tehnyt laupeutta näille miehille, vaan antanut heidät ilmi. Uskossa hän sen teki, palvellen heitä rakkaudessa. Vanhurskauttamisopin ja pareneesin välillä on tehtävä ero.
Kosti, paranneesit juuri kertovat uskosta ja siksi niillä puhutellaan juuri uskovaisia.( vrt lain kolmas käyttö). Voidaan sanoa, että kaikki teot vaativat uskovaista sydäntä ja teoista usko tulee täydelliseksi. Jos sinulla ei ole lain vaatimia lain tekoja olet kuollut.
Uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.
Kosti, uskon tultua emme ole kasvattajan alaisia, vanhan testamentillisessä mielessä, mistä Paavali juuri puhuu galatilaisille.
Mikään laki ei vaadi enää Kristittyä, koska tilalle on tullut RAKKAUDEN kautta vaikuttava usko.
Huomaa, että Jumalan rakkaus ei anna Kristtyjen olla toimettomia, koska heillä on usko Jumalaan.
Laki ei siis enää ohjaa meitä, vaan Jumala Armo kasvattaa ja ohjaa meitä kaikessa hyvässä. Pahaa osaamme tehdä ilman Jumalaakin, mutta kaikki hyvä tulee Jumalalta. Olisimme mielellämme jo täydelliset. Henki on kyllä Kristityllä altis kaikkeen hyvään, mutta liha on heikko ja sen työt ovat ilmeisiä.
Meidän ei tule tuntea ketään, enää lihan mukaan, vaan yhteisen tunnustuksen kaitta olemme kaikki saman Jumalan lapsia, kunhan vain säilytämme uskon, niin ettemme enää aloita pystytttämään omaa vanhuirskautta, joka on ihmiselle niin luonteenomaista ja kietoo meidät kunnianhimoon, ynm vastaavaan, maailman menoon…
”Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen. Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi. Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.
Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.
Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta.
Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko.” Gal.5:1-6
Ismo Malinen kirjoittaa; ”Mikään laki ei vaadi enää Kristittyä, koska tilalle on tullut RAKKAUDEN kautta vaikuttava usko.”
Rakkaus on lain täyttymys, mutta se ei kumoa lakia kristityn elämässä, nämä eivät ole toistensa vastakohtia vaan täydentäviä ”pareja”.
Paavali kirjoittaa; ” Kiitos Jumalalle Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden! Niin minun sisimpäni noudattaa Jumalan lakia, mutta turmeltunut luontoni synnin lakia. ” ( Rm 7:25)
” vaikka en olekaan Jumalan lakia vailla — onhan minulla Kristuksen laki.” ( 1 Kr. 9:21b)
Ismo väite ei siis ole tosi.
Väite on ”laki ei vaadi kristittyä…”. Se ei tarkoita, että laki olisi kristityn elämässä kumottu. Laki ei kuitenkaan enää sanele sitä, miten kristitty elää. Hänen elämänsä suunnan määrittelee lain sijaan Jumalan rakkaus, jonka välikappaleeksi hänet on kutsuttu.
Luterilaisuudessa laki on käsitetty lähtökohtaisesti kapeasti, koska se peilataan aina suhteessa vanhurskauttamisoppiin. Tästä on seurauksena vääristymä, joka näkyy kilvoitustradition surkastumisena ja Raamatun testipaikkojen väärinymmärtämisenä. Lain merkitys on kuitenkin eri Raamatun teksteissä monipuolinen ja monimerkityksinen.
1. MOOSEKSEN LAKI; Laki on hyvä, mutta sitä ei voida noudattaa. Se on ilmoitus Jumalalta, mutta ei päämäärä sinänsä. Mooseksen lain tarkoitus on (a) paljastaa ero hyvän ja pahan välillä; (b) tehdä maailmasta tilivelvollinen Jumalalle (3:19); c) paljastaa synti (3:20); ja (d) olla koulunjohtaja, joka johtaa meidät Kristuksen luo (Gal 3:24). Vaikka laki ei olekaan Jumalan armon vastaista, se ei voi pelastaa meitä eikä tehdä meitä vanhurskaiksi.
2. LUONNOLLINEN LAKI;
Luonnonlain (2:14, 15) Jumala on ”kirjoittanut” jokaisen omantunnon äänenä eläneen ihmisen sydämeen. Se on luotettava opas Jumalan vanhurskaudelle niille, jotka ovat puhdassydämisiä; mutta tavallinen synti voi himmentää tai peittää sen kokonaan.
3. TEKOJEN LAKI; Tekojen laki (3:27) on yrityksemme vahvistaa vanhurskautta Jumalan edessä luonnonlain ja/tai Mooseksen lain noudattamisen perusteella. Tämä laki paljastaa ihmisen heikkouden ja synnin.
4. USKON LAKI; Uskon laki (3:27) on uskollisuutemme synergia, yhteistyö Jumalan kanssa. Se yksin on keino, jolla saavutamme Jumalan vanhurskauden. Jumala on paljastanut vanhurskautensa tällä lailla pikkuhiljaa luomisajasta lähtien, mutta nyt on paljastanut sen kokonaan Kristuksessa. Kuten sekä luonnonlaki että Mooseksen laki todistavat tästä uskon laista, niin ne, jotka tulevat vanhurskaiksi armosta uskon kautta, täyttävät Kristuksessa sekä luonnollisen että Mooseksen lain.
5. SYNNIN LAKI; Synnin laki (7:25; 8:2) on kuolevaisen ihmiskuntamme syntisten himojen voima. Intohimot – halut sellaisiin asioihin kuin ruokaa, seksiä, kiitosta, omaisuutta – ovat luonnollisia; heidän syntinen liiallisuutensa ei ole sitä. Lihalliset (fyysiset) intohimot ovat erityisen voimakkaita. Ne auttavat kehon luonnotonta herruutta sielun yli. Joskus lihalliset intohimot valtaavat tahdon. Synnin laki yhdistettynä Mooseksen lakiin synnyttää intensiivistä taistelua synnin ja vanhurskauden välillä. Vain Jumalan armo voi tuoda voiton vanhurskaudelle.
6. HENGEN LAKI ELI KRISTUKSEN LAKI; Hengen lakia (8:2) kutsutaan myös ”Kristuksen laiksi” (Gal 6:2) ja ”vapauden laiksi” (Jaak. 1:25; 2:12). Se on Pyhän Hengen voima ja elämä, joka vaikuttaa niissä, jotka uskon kautta Kristukseen elävät kasteensa mahdollisimman täydellisesti. Tämä tekee uskon kautta saavutetun Jumalan vanhurskauden todellisen ihmisen elämässä. Yhdessä uskon lain kanssa Hengen laki kumoaa synnin lain ja täyttää luonnollisen ja Mooseksen lain. Se suuntaa ihmisen sisimmän olemuksen Jumalaan ja palauttaa hengen voiman.
Martti Pentti kirjoittaa; ”Laki ei kuitenkaan enää sanele sitä, miten kristitty elää. Hänen elämänsä suunnan määrittelee lain sijaan Jumalan rakkaus, jonka välikappaleeksi hänet on kutsuttu.”
Tässä on aika hyvä pointi! Jeesus itse joissakin tilanteissa ei noudattanut lakia, vaan hän täytti rikkomalla sen. Laki ei ollut hänelle juridinen manuaali kuten latinalaisessa teologiassa. Tässä häntä ohjasi rakkaus ihmiseen. Samaa periaatetta ortodoksi noudattavat ekonomiassaan.
Ismo,
”Mikään laki ei vaadi enää Kristittyä, koska tilalle on tullut RAKKAUDEN kautta vaikuttava usko.”
Jumalan puolelta kaikki alkaa kysymyksestä ”tahdotko?” Tahdotko, että minä sinut pelastan, parannan jne. Tämä kysymys on välttämätön, koska Jumala itse, ihmisen luoja loi häneen vapaan tahdon.
Kun puhutaan kristitystä, niin on kysymyksessä Jeesuksen seuraajista, uskovista. Uskoon tulon vaikuttaa Jumala, Henkensä kautta ja Jumalan Pojan usko vaikuttaa uskovassa tahtomista ja tekemistä, jota voimme edistää tai jarruttaa.
Siis tullaanko uskoon, uudestisynnytään tietämättömyydessä?
Mänttäri, ”Siis tullaanko uskoon, uudestisynnytään tietämättömyydessä?”
Johanneksen evankeliumi:
3:8 Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt.”
Paavali puhuu paljon Kristuksen tuntemisesta. Jeesus itse puhuu hänen rakastamisestaan ja joka häntä rakastaa, pitää hänen käskynsä. Näitä kannattaa mietiskellä Raamatun sanan äärellä?
Filippiläiskirjeessä Paavali sanoo pitävänsä roskana kaikkea sitä, mitä aiemmin oli pitänyt voittona. Hän sanoo mm. että hänen lakiin perustuva vanhurskautensa oli moitteeton. ”Mutta kaiken tämän, mikä oli minulle voittoa, olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Pidän todella sitä kaikkea pelkkänä tappiona, sillä Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen ja jotta kävisi ilmi, että kuulun hänelle. Näin minulla ei enää ole mitään omaa, lain noudattamiseen perustuvaa vanhurskautta, vaan se vanhurskaus, jonka perustana on usko Kristukseen ja jonka Jumala antaa sille, joka uskoo. Minä tahdon tuntea Kristuksen ja hänen ylösnousemisensa voiman ja tulla hänen kaltaisekseen osallistumalla hänen kärsimyksiinsä ja kuolemaansa. Ehkä silloin saan myös nousta kuolleista.” Fil. 3:7- 11
Oma vanhurskaus tulee siis laista, mutta uskonvanhurskauden lahjoittaa/antaa Jumala sille, joka uskoo Kristukseen. Tämä tarkoittaa siis kaiken oman vanhurskauden (laista tulevan vanhurskauden) tappioksi lukemista sen rinnalla minkä Jumala antaa Kristuksen uskon perusteella. Kristuksen tunteminen on kaikki kaikessa. v. -38 käännöksen mukaan ”tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen minun Herrani tuntemisen rinnalla”.
Apostoli Paavali puhuu myös samassa luvussa monista, jotka elävät Kristuksen ristin vihollisina. Hän on ennenkin tästä puhunut ja nyt aivan itkien näin tekee. Hän sanoo heidän loppunsa olevan kadotus, vatsa on heidän jumalansa (nautinnot), heidän kunnianaan on heidän häpeänsä (synti) ja he ajattelevat vain maallisia asioita. Tästä samasta asiasta kirjoittaa apostoli Pietari. Ihmisistä, jotka salakuljettavat tuhoisia harhaoppeja seurakuntaan, kieltävät Herransa, irstailevat ja totuuden tie tulee heidän takiaan häväistyksi. He käyttävät ahneudessaan uskovia hyväkseen ”tekaistuilla tarinoilla”, mutta he tulevat tuhoutumaan. 2 Piet 2:1-3
Nämä valhetta levittävät ihmiset ovat myös sellaisia, jotka kieltävät uskon voiman. Heissä on kyllä jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät Kristuksen sanan voiman, joka synnyttää uskon ihmisessä. 2 Tim 3. ”Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana” Room. 10:17 Miten me siis pääsemme tähän kuulemiseen? Lukemalla Raamattua, Jumalan sanaa, joka puhuu meille Jeesuksesta Kristuksesta. On ensiarvoisen tärkeää itse tutkia Raamattua rukoillen viisautta ja ymmärrystä Jumalalta.
Jeesus rukoili ja sanoi: ”Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.” Joh. 17:3
Johannes kirjoittaa: ”Me tiedämme myös, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, jotta tuntisimme hänet, joka on Todellinen. Ja tässä Todellisessa me elämme, kun olemme hänen Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on tosi Jumala ja iankaikkinen elämä”. 1 Joh. 5:20
”Silloin hän (Jeesus) avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset” Luuk 24:45 Näin meillekin Raamatun sana avautuu. Pyhä Henki, jonka Jeesus antaa, avaa ymmärryksen.
Mistä syntyy rakkaus Herraan Jeesukseen Kristukseen? Kun alan vähitellen ymmärtää miten paljon hän on vuokseni kärsinyt, uhrannut itsensä häpeällisellä ristinkuolemallaan, alan aavistella hänen rakkauttaan minuun. Kun ymmärrän että ilman häntä olen matkalla kadotukseen, sillä en pysty täyttämään pyhän Jumalan lakia missään kohdin. Olen syntinen. Synti riippuu kiinni vanhassa lihassani, joka uskovanakin minussa on vielä jäljellä. Siksi katson vain Kristukseen ja hänen ristiinsä.
Kun mietin sitä, että Jeesus sanoi: Joka on paljon saanut anteeksi, se myös rakastaa paljon. Niin oivallan että Lutherin Vähä-Katekismuksen sanat pyhityksestä ovat aivan oikeat: ”Kristitty tuntee, joka päivä vaivaa synneistään, ja joka päivä hän parannuksessa ja uskossa kääntyy Kristuksen puoleen. Pyhän Hengen työ hänen sydämessään johtaa hänet yhä syvempään synnin ja armon tuntoon. Hän näkee, mitä hänen syntinsä on maksanut hänen Vapahtajalleen, mutta samalla hän iloitsee siitä, että Vapahtaja niin suuresti häntä rakastaa. Vapaaksi synnistä hän ei pääse ajallisen elämänsä aikana, vaan hän on jatkuvasti ”samalla kertaa vanhurskas ja syntinen”.
”Kun Herramme ja Mestarimme Jeesus Kristus sanoi: ’Tehkää parannus’, niin hän tahtoi, että hänen uskoviensa koko elämä maan päällä oli oleva jatkuvaa parannuksen tekemistä” M. Luther
”Ole varuillasi etsimästä sellaista pyhyyttä, ettet enää pidä itseäsi syntisenä. Sillä Kristus ei asu muissa kuin syntisissä.” M. Luther
Martti Pentti: ”Laki ei kuitenkaan enää sanele sitä, miten kristitty elää.”
Tämä on minusta hyvin erikoisesti ilmaistu. Ikään kuin kristitty voisi elää ihan miten lystää ja huvittaa välittämättä Jumalan tahdosta! Armo käännetään irstaudeksi.