”Anna minun juoda astiastasi” – ihmisyyttä yli rajojen – kristittyjen yhteyttä yli rajojen

Kristittyjen ykseyden rukousviikko eli ekumeeninen rukousviikko käynnistyy jälleen sunnuntaina 18. tammikuuta. Tällä kertaa teemana on: ”Anna minun juoda astiastasi.” Lähtökohtana on Johanneksen evankeliumin kohta 4:1-42. Jeesus pyytää kaivolta vettä hakemaan tulleelta samarialaiselta naiselta vettä ja kertoo samalla voivansa tarjota elämän vettä, joka ei sammuta vain ajallista janoa vaan joka muodostaa sitä nauttineen sisimpään ikuisen elämän lähteen. Nainen pyytää vastalahjana saada tuota ikuisen elämän vettä. Häneen tekee vaikutuksen, kun Jeesus naista tuntematta kuvaa tämän kirjavaa menneisyyttä ja ohjaa uskomaan Messiaaseen: ”Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.” Samarialaisena odotti Messiasta hänkin – vaikkei heitä kunnon juutalaisina pidettykään -, ja kaupunkiin palatessaa nainen kertoo, mitä oli saanut kokea ja kyselee: ”Olisiko hän Messias?” Hän ei painosta eikä paisuttele vaan on vain vilpitön ja aito – sellaisena, puutteellisena ja syntisenä ihmisenä kuitenkin vakuuttava todistaja: ”Monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan: ’Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt.’” Jeesuksen jäätyä kaupunkiin vielä pitemmäksi aikaa yhä useammat tulivat vakuuttuneiksi hänestä ja sanoivat naiselle: ”Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.”

Teksti haastaa itsetutkisteluun monella tapaa: ajatellen niin kristillistä todistusta, elämää, diakoniaa kuin ihmisten välistä yhteyttä muutenkin. Se opettaa myös näkemään, että kirkon ykseys eli ekumenia ei ole erotettavissa elämän ykseydestä yleensä. Liittyen ajankohtaiseen keskusteluun palvelun ja todistuksen – tai lähetyksen ja diakonian – välisestä suhteesta se opastaa näkemään niiden välisen yhteyden ja avoimuuden, nöyryyden ja oman identiteetin välisen yhteyden. Jeesus opettaa kohtaamaan toisen ”tomun tasalta”, tarvitsevana ihmisenä, joka luottaa toiseen ja kunnioittaa häntä, niin että rohkenee pyytää ylenkatsotulta apua. Kyse ei ole perinteisestä ”soppaa, sielunhoitoa ja pelastusta” tai diakoniasta teon sanoina vaan pikemminkin kohtaamisen rohkeudesta ja aitoudesta, toisen kunnioittamisesta. Samalla ei peitellä omaa identiteettiä vaan ohjataan Elämän lähteille, kaivatun Jumalan Messiaan yhteyteen ”rukoilemaan hengessä ja totuudessa”.

Nainen oli paitsi samarialainen ja perhetaustaltaan kirjava myös nainen, mikä yhdistelmä ei ollut etenkään silloisessa yhteiskunnassa mikään kunniakas ansioluettelo. Silti hän oli vakuuttava Messiaan todistaja omana itsenään, kun keskuksessa oli se, mitä Jeesus oli hänelle tehnyt ilman hänen omia ansioitaan. Hän oli ainoastaan myöntynyt pyyntöön antaa tarvitsevalle tilkka vettä astiastaan janon sammuttamiseksi.

Meitä haastetaan kohtaamaan toiset kristityt siitä näkökulmasta, miten yhdessä voimme jakaa lahjojamme keskenämme, niin että todistus Kristuksesta vahvistuisi. ”Hengellinen ekumenia” onkin keskeinen iskulause nykyisessä ekumeenisessa keskustelussa. Se ei tarkoita oman kirkollisen ja kristillisen identiteetin ohittamista ikään kuin abstraktin kristillisyyden nimissä vaan yhteistä pitkäjänteistä työskentelyä yhdessä rukoillen ja yhteisen hengellisen aarteiston äärellä ajatellen, tuntien, tekien viipyen, ”ekumeenisia lahjoja” vaihtaen, niin että yhdessä voisimme päästä lähemmäksi Ihmiseksitullutta, Ristiinnaulittua ja Ylösnoussutta ja siten vahvistua sekä todistuksessa että palvelussa. On monia esimerkkejä siitä, miten kirkkokuntien vuorovaikutus on rikastuttanut ja tukenut meidän itse kunkin kristillistä elämää: rippikoulu ja kristillinen kasvatus, ikonit, pääsiäisperinteet, pyhiinvaellukset, hengellinen ohjaus, elämänläheinen ja hengellisesti sisällyksekäs julistus, rukousaarteet, Pyhän Hengen toiminta ja armolahjat, rikkaan hengellisen perinteen vaaliminen, virret ja laulut, yhteisöllisyys ja yksilön huomioon ottaminen, verkkotyöskentely, kristikunnan äänenä toimiminen julkisuudessa jne.

Uskontoon liittyvät jännitteet tulevat julkisuudessa usein esiin uskonnollisten tai uskonnollis-poliittisten ääriryhmien tekosissa – tai sellaiseksi luokittelussa – tai uskonnottomien ja uskonnollisuuden kahnauksena, mutta edelleen myös kristittyjen väliset ristiriidat masentavat ja rikkovat niin kirkkojen sisällä kuin ulkopuolisten seuraajienkin mielissä. Jeesus näytti mallia ottamalla sanoman eteenpäin viemisen yllättäväksi välineeksi samarialaisen naisen. Vähän tämäntyyppisiä myönteisiä kokemuksia voi kuulla, kun vaikkapa luterilainen pyytää apua vapaiden suuntien edustajalta, vapaiden suuntien edustaja luterilaiselta, liberaali konservatiivilta, konservatiivi liberaalilta. Jos ei yhdistäkään yhteinen usko Kristukseen, yhdistää ihmisyys. Se on jo merkittävä lähtökohta elämän merkityksen pohdinnalle ja yhteisen suunnan etsinnälle. Silti ytimenä tulee kirkkojen ja kristittyjen näkökulmasta säilyä usko Kristukseen, joka kutsuu luokseen syntisen ja epätäydellisen ihmisen ja voi käyttää häntä työnsä arkisena välikappaleena – joskus yllättävänkin merkittävästi. Kyse ei ole pakosta ja käännyttämisestä vaan kaipaukseen ja kiinnostukseen vastaamisesta Kristuksen ja hänen armonsa avulla – ihmisenä ihmiselle, kolmannen läsnäollessa.

Kristittyjen ykseyden rukousviikon sanoman kanssa varsin samansuuntainen on Anna-Maija Raittilan sanoittaman virren sanoma: ”4.Yksin emme työtä tee, toinen toista tarvitsee. Tuomme vaihtopöydälle lahjamme ja puutteemme. 5. Tässä valtakunnassa ovat heikot vahvoja, sairas terveen parantaa, saaja auttaa antajaa. 6. Täällä tieto, viisaus, kaikki taito, rakkaus kätketty on Kristukseen, aarteeseemme yhteiseen. 7. Elämän saan lahjaksi, jos sen annan alttiiksi. Siemen maahan haudataan tähkäpäiksi kasvamaan.”