Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivä

Yksi tämänvuotisista Nobel-voittajista, neandertalinihmisen perimää tutkijaryhmineen selvittänyt Svante Pääbo kirjoittaa elämäkerrassaan ”Kadonnutta perimää etsimässä’ (2015) seuraavasti

”Tiede ei suinkaan ole niin objektiivista ja puolueetonta vastaansanomattomien totuuksien etsintää kuin maallikot saattavat luulla. Se on sosiaalista toimintaa, jossa hallitsevat persoonallisuudet ja … kuolleiden mutta vaikutusvaltaisten tutkijoiden opetuslapset määräävät mitä ’yleinen tieto’ tarkoittaa.”

Svante Pääbon huomautus on sovellettavissa kaikkeen kulttuurintuotantoon, niin tieteeseen kuin taiteeseenkin.

Aleksis Kiven kuolinmökillä

Vierailimme tänään naisporukalla Syvälahden torpalla Tuusulassa, Kiven kuolinmökillä, jossa henkisesti ja fyysisesti murtunut myöhempi kansalliskirjailija vietti viimeiset kuukautensa kuollen uudenvuodenaattona 1872.

Kiven kirjoittajauran aikana yksi ns. hallitseva persoonallisuus, joka kaikin tavoin pyrki tuhoamaan Kiven maineen ja arvon kirjailijana oli suomen kielen professori August Ahlqvist. Nyttemmin hänen kohdallaan keskusteltaisiin jostain luonnevammasta tai sadismista, jolla Ahlqvist vainosi ja pyrki nöyryyttämään Kiveä.

Hän pystyi toiminnallaan vuosikymmeniä painamaan Kiveä unohduksiin ja sai itse suomalaisen eliitin järjestämät fantastiset suurmieshautajaiset Helsingissä.

Pieni torppa, Kiven kuolinmökki, on myös rikospaikka. Siellä tuli päätökseensä Ahlqvistin tuhoamistyö; tuleva kansalliskirjailija kuoli houruna ja kunnan holhokkina.

Tulkinnat muuttuivat 1900-luvun alussa, ja sittemmin suuri määrä suomalaisia tutkijoita ja taitelijoita on työnään tulkinnut Kiven tuotantoa ja kansa on ostanut Kiven ”Seitsemää veljestä” – hänen, joka itse eli ja kuoli köyhyydessä menestymättä taloudellisesti omalla lahjakkuudellaan.

Kiven kuoltua hänen tukijansa, estetiikan professori Fredrik Cygnaeus kirjoitti:

”Runoilija Aleksis Kivi on tänä aamuna vapautettu siitä elämän ja kuoleman välitilasta, jossa hän on elänyt viime aikansa. Tämä välitila on kamala jokaiselle kuolevalle, mutta kamalin se oli yhdelle lahjakkaimmista hengistä, joita maassamme on ikinä syntynyt.”

Kiven maineen kirjailijana korjasi aika sitten kun raivokritiikkejä kirjoittanut Ahlqvist oli kuollut. Kävikin selväksi, että Ahlqvist oli ollut väärässä.

Suomalaisen kirjallisuuden päivä

Kiven syntymäpäivä 10.10. on myös suomalaisen kirjallisuuden päivä.

Ns. voimakkaiden persoonallisuuksien historiallisesta vaikutuksesta puhuttaessa on myös syytä muistaa kuinka osa papistosta omaksui Ahlqvistin tulkinnan ”Seitsemän veljeksen” huonoudesta ja siveettömyydestä.

Samoin on syytä muistaa, että kyky käyttää kirjallisuutta eli lukutaito ei ollut kirkollisen kansanopetuksen ansio. Oikea lukutaito yleistyi kansakoulujen myötä ja kirjallisuus tuli myös rahvaanihmisten saataville kirjastojen perustamisen myötä.

Samoin on myös syytä muistaa, että myös teologiset julkaisut ovat suomalaista kirjallisuutta. Ja että edelläkävijän osa voi olla vaikea alalla kuin alalla.

Ensimmäisen suomenkielisen teologisen väitöskirjan julkaisi Johan Samuel Pajula vuonna 1891. Hänen ahlqvistinsa, uran tuhoaja, oli käytännöllisen teologian professori, umpibeckiläinen Otto Immanuel Colliander opetuslapsineen.

Vain aika, kuten Kiven kohdalla, korjannee niin Pajulan maineen ja asettaa piispaksikin tulleen Collianderin toiminnan todelliseen kontekstiinsa. Sama koskenee myös kirkon opettamaa kirkollista lukutaitoa, jossa ns. lukutaidoksi riitti katekismuksen ulkoluku.