Kaksi uutista ylitti viime viikolla osaltani uutiskynnyksen. Ensimmäinen koski yksilöä, itse asiassa 15-20 % koko väestöstä eli 120 000 suomalaista, toinen koko ihmiskuntaa ydinsodan varjossa. Edellinen liittyi 10-vuotiaan Aida Abdelgayed’en (HS 29.9.2022) kysymykseen miksi ”lasten ja nuorten pitää sopeutua epänormaaliin maailmaan eikä toisin päin?” Kysymystä on peilattava sitä hulluutta vastaan, mitä äänestysikäiset ja äänioikeutta käyttäneet edustavat. Usein lainaamani psykiatrin lausuma – ”5 % hänen potilaistaan ajattelee, 10 % luulee ajattelevansa ja 85 % mieluimmin kuolee kuin ajattelee” – on linjassa maailman tunnetuimman kristillisen lääkärin viittaamaan tutkimustilastoon, jonka mukaan amerikkalaisista on ”vain 7 % itsenäisesti ajattelevia ihmisiä”. Näiden mukaan suomalaisissa korkeintaan 280 000–392 000 on ajattelevaa ihmistä.
Aida kuvaa tietämättään ongelmaa, joka jäytää koko suomalaista yhteiskuntaa. 1990-luvulta alkaen koulukiusaaminen on useaan kertaan ”ratkaistu”. Erilaisten oppijoiden 1980-90-luvun tarkkaavaisuus-, käytös-, motoriikan kehitys- tai puheen-/kielen kehityshäiriköt (MBD) ovat vaihtuneet tämän päivän neuropsykoatrisin termein määriteltyihin Adhd-, Tourette- tai Asperger-nuoriin. Tätä, Aidan kuvaamaa ja joka kymmenettä suomalaista koskevaa ongelmaa ei ole edes yritetty ratkaista.
1980-luvulla vankilat täyttyivät jopa 15-vuotiaista, yleensä autojen luvattomiin käyttöönottoihin syyllistyneistä tarkkaavaisuus- ym. häiriöisistä nuorista, kouluepäonnistujista. Vuonna 1990 eduskunta kouluhallituksen puoltaessa lisäsi peruskoululain 10a §:ään tunne-elämään liittyvät ”tai muuhun siihen rinnastettavaan syyhyn” sanat. Se mahdollisti peruskouluopetuksen esim. liikuntavammaisten tavoin silloisille ”autovarkaillekin” muualla kuin varsinaisissa peruskoulurakennuksissa. Perustettiin tuhansille nuorille vaihtoehtoinen perus- ja ammattikoulu, jonka mottona oli; ”jokainen on hyvä jossakin”. Toiminnasta tuli menestys. Historiaksi se muuttui tosin vuonna 2017.
Uutisista toinen, ihmiskuntaa uhkaava ydinsodan vaara, on edellistä pienempi johtuen siitä, että se on vain seurausta kaikesta puolitiehen jätetystä ja siitä, että korporatiivinen, kollektiivinen yhteiskuntajärjestelmä pyrkii aina ensin suojaamaan yhteisöä itseään (lue puolueita, saavutettuja etuja, taloutta) ja vasta toissijaisesti puolustamaan yksilöä. Eikö vasemmistohallitus ole hoitajakiistassa kääntynyt työvoimaa ja sen asetta, lakko-oikeutta vastaan? Eikö Saksan hallitus, ehkäistäkseen kaasuputken sabotoinnin ja Itämeren saastumisen, voisi poistaa putken aluevesiltään? Loppua putkesta – kaasusta joka tapauksessa luovuttaessa – voisi räjäytellä ihan vaikka huvikseen. Eikö Minskin I ja II sopimuksiin (Venäjän, Ukrainan, Ranskan ja Saksan eli niin kutsutun Normandia-ryhmän) olisi tullut suhtautua vuonna 2015 vakavasti. Sen sijaan tyydyttiin uskonnollissävytteiseen liturgiaan, poliittisesti tyhjänpäiväiseen kryptologiaan eli kansanomaisesti sanottuna, löysiin puheisiin.
Lohdutuksen sanana Aidalle, niin tarkkaavaisuus-, käytös- ym. häiriköille kuin myös neuropsykiatrisesti luokitelluille nepsyillekin, me, jotka mieluimmin kuolemme kuin ajattelemme tai ainakin luulemme ajattelevamme, jotka kuitenkin edustamme väestöstä liki 95 %, me emme tosipaikan tullen unohda teitä. Suuren Pamauksen tapahtuessa olemme samassa veneessä. Olemme seurassanne ajattelemme tai emme.
Aidan sanoma oli otsikoitu; ”Oikeutta erilaisille aivoille”. Mitä me ajattelemme valitessamme kymmenistä maitotuotteista sen yhden ja näennäisesti oikean, vertaillessamme erilaisia autoja, helloja, kylmä-, pesu-, kahvin- tai vedenkeitin-, hammasharja- ym. koneita, joita tuottavat lukemattomat tehtaat energialla, joka rajallisuudessaan muuttuu kiristyskeinoista ensin hybridisodan, sitten sodan ja lopuksi ydinsodan uhkaksi. Tätä tuo ”toisinajatteleva”, sairaaksi nimeämämme nuorten joukko kaipaa kaikkein vähiten. Esitettäessä kuvitteellisesti heille pääministerin valtioneuvoston linnan 200-vuotispäivän kunniaksi otettua juhlalounaskuvaa näemme kunniavieraina niitä, joihin liittyy ajatukset kysymyksinä; hänkö, joka presidentin mukaan ”myi kahteen kolmeen kertaan sen, mikä edelleen on tekemättä”, hänkö, joka kerran salli asian omantunnon kysymykseksi tosin vain alkoholilaista äänestettäessä, heihinkö, jotka pitivät sittemmin sabotoitua kaasuputkea turvallisuuden sijasta pelkkänä ympäristökysymyksenä, heihinkö, jotka tunnettiin sittemmin Moskovan renkeinä, hänkö, jonka sanotaan valehdelleen, hänkö, joka myi omiltaan lakko-oikeuden, tai hänkö, joka alensi pääministeriyden ay-toiminnaksi jne. He eivät edustaneet vain itseään vaan myös kaikkia hallituksessaan olleita muita ministereitä ja heidän puolueitaan.
Mitä ajattelen sinusta Aida? Olet löytänyt – ajatellen – sen, minkä itse ymmärsin vasta nelikymppisenä!
Kiitosta jälleen kovasti Teille aiheestanne.
Vanhat jermut politiikassa eivät välitä myikö joku lannoiteasian ulkomaille, ja kuka on sitten ollut mukana missäkin. Kyseessä on yhdenlainen uskonnon harjoittaminen missä tekijöitä vaihdellaan kausittain.
Mutta tähän nuorten asiaan mitä olen huomioinut aiemminkin.
Kiire, kiireen kokeminen on useille nuorille säälimätön missä itsekseen nykyään voi ja saa olla vain kuulokkeet korvilla.
Nuoren elämän rauhoittaminen tulisi olla ykkösenä, ja toisena on hitaan oppimisen hyväksyminen Hänen elämäänsä kuuluvana arvona. Asia on vielä tärkeämpi kun mukaan katsotaan haasteita erisyntyisinä.
Koululaitos ammattiopintoineen on hidas muuttumaan, ja epäonnistuneitä päätelmiä oppimisen mahdollisuuksia kasvattamaan viedään väkisinkin läpi.
Mutta rauhoittakaa nuoren elämää kaikilla mahdollisilla tavoilla, ja turvatkaa Heille hitaamman oppimisen mahdollisuus jolloin tulokset usein ovat kestäviä.
Olen itsekin hidas oppija ja Yhdellä tavalla kirjoitan kokemuksesta.
Pääsykokeitten poistaminen Ihmisiltä joilla on täydet tiedot kuvaa hyvin mihin ollaan matkalla. Osasta heistä tulee myös poliitikkoja katsomaan elämäämme eteenpäin.
”Minskin I ja II sopimuksiin .. olisi tullut suhtautua vuonna 2015 vakavaasti.”
Ranska ja Saksa antoivat Minskin sopimusneuvotteluissa myöten Venäjälle ja pakottivat Ukrainan sopimukseen, joka toteutuessaan olisi antanut Venäjälle vipuvarren puuttua Ukrainan politiikkaan Venäjän kontrolloimille Luhanskin ja Donetskin maakunnille myönnettävän osittaisen autonomian kautta.
Ukrainan oli mahdotonta viedä sopimusta käytäntöön, olisihan se merkinnyt maan itsenäisen toimivallan rajoittamista ja tosiasiallisen sananvallan antamista Kremlille erityisesti sopimuksenvaraisten yhteyksien luomisessa Euroopan Unioniin.
En usko, että Putinin lakeijoineen olisi pidemmän päälle tyytynyt näin saavutettuun vaikutusvaltaan, onhan tosisiallisena pyrkimyksenä Ukrainan valtion pyykiminen pois itsenäisten valtioiden joukosta.