Ajat muuttuvat myös vl-liikkeessä
On ihan hyvä suunta, että vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä ei enää ole olemassa televisiokieltoa, koska kuulema "televisiota ei voida enää kieltää, kun se on kaikilla jo puhelimissa". Sekin on hyvä suunta, kun meikkaaminen, korvikset ja hiusten värjääminen ei ole enää välttämättä kuolemaksi, vaan hyväksyttyä kuulema jo joillakin paikkakunnilla.
Nyt sitten se iso MUTTA. Toivon, ettei tällä kertaa unohdeta uhreja. Television, ehostamisen, korvakorujen ja hiusten värjäämisen tiimoilta syntyneitä uhreja. Ei ole oikein se, että jonain päivänä julistetaan kuolema sille, joka television omistaa tai katsoo sitä tai kaunistautuu tietyllä tavalla ja yhtäkkiä asia muuttuu ilman mitään selvittelyä sallituksi. Se ei ole oikein uhreja kohtaan!
Television tiimoilta on lienee pahiten kärsimystä syntyneitä uhreja. Ja miten moni vl-nainen onkaan joutunut kärsimään meikkauskiellon ja korviskiellon takia! Pelkästään se, että tullaan määräämään noin henkilökohtaista asiaa, loukkaa naisen yksityisyyttä ja myös naiseutta. Mutta että usko on kyseenalaistettu mokomilla täällä Kotimaassakin monen vl-miehen mielestä "pikkuasialla", niin se onkin jo vakavampi juttu!
Olisi kiintoisaa tietää, kuinka monen liikkeestä lähteneen tai erotetun ihmisen syynä lähtöön on joko televisio tai vääränlainen kaunistautuminen. Varmasti tosi monen! Sinällään liikkeestä lähdöt eivät ole paha juttu, mutta kärsimys näiden asioiden yhteydessä on. Kuinka moni onkaan joutunut ravaamaan terapiassa näiden asioiden takia? Voin kertoa, että tosi moni. Siksi nämä asiat kaipaavat avointa ja perinpohjaista keskustelua.
Yhteisiä tapoja saa olla, maailmallisuudesta ja kristityn elämästä sopii puhua, mutta elämän tahi kuoleman sitominen erinäisiin asioihin tekee Kristuksen kuoleman turhaksi, eli ei ole kristinopin mukaista. Jos näin tehdään, saadaan aikaiseksi paljon kärsimystä ja pahoinvointia.
Minusta ei edelleenkään ole oikein, että yhtenä päivänä väärän hengen, television tai meikkaamisen ja korvakorujen takia ihmisten uskot mitätöidään ja toisena päivänä mitätöidään taas ko. synnit, eikä asioiden takia syntyneistä uhreista välitetä ollenkaan.
Tiedän, että aikoinaan television, meikkaamisen tai korvakorujen takia vl-liikkeestä lähteneet tai erotetuksi tulleet ihmiset tuntevat tulleensa raskaasti petetyiksi, kun nyt heille saatetaan kuitata asia kevyesti ja hymy suupielessä: ”Ajat muuttuvat”. Samaan hengenvetoon saatetaan kehottaa tekemään parannus ja tulemaan liikkeen helmoihin takaisin.
Tämmöinen toimita ei ole uskottavaa eikä rehellistä. Menneet mokat pitäisi kyetä kohtaamaan silmästä silmään ja vahingot korjata. Silloin olisi edes jotenkin realistista ajatella ”kadotettujen lampaiden” palaamista takaisin kotikonnuille.
101 kommenttia
Minä koen sanan ”höpösynti” ylimielisenä ja pilkallisena. Koen sen käyttäjän asettavan itsensä koko kymmenientuhansien yksilöiden yhteisön yläpuolelle. Se varmaan toimii hyvin mediailmastossa, mutta itse koen sen noin.
Heikki Honkala. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että sana höpösynti on ikävä. Toiselle asia, mitä sillä sitten kulloinkin tarkoitetaan, voi olla vakava omatunnon kysymys. Mutta onko ”kymmenien tuhansien yhteisö” jokin itseisarvo, joka väkimääränsä vuoksi vaatii jotain erityiskunnioitusta? Kirkon sisällä olevana herätysliikkeenä se oppinsa mukaisesti vaalii toiset poissulkevaa pelastuskäsitystä. Herätysliikkeen varjossa lapsuuteni ja nuoruuteni viettäneenä voisin todeta sen olevan ylimielistä. Omana kirkon ulkopuolisena tunnustuskuntana (vrt. jehovantodistajat) asia olisi toinen.
Miksi syntikäsitys kiinnostaa ihmistä, joka oman kertomansa mukaan itse ei ole uskova kristitty? Minä ymmärrän, jos ihminen on kiinnostunut etnografiasta ja antropologiasta, mutta silloinkaan ei yleensäkään olla vihamielisiä
Ei se ole klassisenkaan kristinuskon perusteella mahdotonta ymmärtää, että televisio ohjelmineen on uskolle haitallinen.¨ Sen perusteella asianomainen voi pitää sitä syntinä. Kun katsomme kristillisen kirkon koko kenttää, on rajanveto maailmaan monessakin yhteisössä osa identiteettiä. Ei kukaan naura roomalaiskatolisia tai ortodokseja siitä, että näissä monet kilvoittelijat haluavat vetäytyä pois maailmasta. Askeesi on sitten ihan oma juttunsa. On kysymys siitä, miten kukin käsittää saaneensa kutsun kuuliasuuteen. Protestanttisissa kirkossa monet luopuvat mukavasta ja turvallisesta elämästä ja lähtevät lähetyskentälle. Sekin on tarkoituksellista luopumista ja oman kuuliaisuuskutsun täyttämistä.
Kuka tietää onko television kirveellä hajottaminen totta. Seurakunnassa ei tulisi soveltaa jyrkkiä sanktioita tällaisissa ulkonaisissa asioissa. Yleensähän ne, jotka eivät voi sopeutua liikkeen tapakulttuuriin, lähtevät muualle. Miksi se niin kovasti kiinnostaa ihmistä, jota sinänsä ei koko uskonasia kiinnosta henkilökohtaisena ratkaisuna? Onko se jonkunlaista ylhäältä katsovaa kolonialismia?
Semmoista asiaa olen ihmettelyt, että eikö ne SRK-heput äänestetä sinne. Toinen pohdinta on, että onko äänestäminen yhtä laiskaa kuin kirkossa, jos vl-ihmiset eivät voi vaikuttaa? Samalla laitan tuon Sakarja 5, kun täällä on varmaan sen ikäluokan ihmisiä, jotka tietävät elokuvakankaat ja telkkarin tulon. Tai edes joku on uskaltanut salaa elokuvissa käydä muinoin. Tuo eefa-mitta on 22 litrasta 36 litraan. Jotkut ovat tulkinneet tuon kankaaksi minkä avulla elokuvat näytettiin ja viljaruukun telkkareiksi. Jokainenhan me tiedämme nyt satelliitit.
”Kuudes näky: lentävä kirjakäärö
Kun jälleen kohotin katseeni, näin kirjakäärön, joka lensi taivaalla. Enkeli kysyi minulta: ”Mitä näet?” Minä vastasin: ”Näen lentävän kirjakäärön, joka on kaksikymmentä kyynärää pitkä ja kymmenen kyynärää paksu.” Hän sanoi minulle: ”Se sisältää kirouksen, joka koskee koko maata. Ties kuinka kauan ovat varkaat jääneet rankaisematta, ja pitkään ovat jääneet rankaisematta myös ne, jotka vannovat väärin.” — Minä lähetän liikkeelle kirouksen, sanoo Herra Sebaot. Se menee varkaan taloon ja sen taloon, joka on vannonut väärin minun nimeeni. Kirous jää sinne asumaan ja tuhoaa koko talon, niin hirret kuin kivetkin.
Seitsemäs näky: nainen viljaruukussa
Enkeli, joka selitti minulle näkyni, tuli luokseni ja sanoi: ”Katso, mitä nyt saat nähdä.” Minä kysyin: ”Mikä se on?” Hän vastasi: ”Se on viljaruukku, eefa-mitta”, ja jatkoi: ”Se tarkoittaa koko maan asukkaiden syntivelkaa.” Yhtäkkiä ruukun lyijykansi avautui, ja ruukussa istui nainen. Enkeli sanoi: ”Tämä nainen tarkoittaa jumalattomuutta.” Sitten hän työnsi naisen takaisin eefa-mittaan ja pani jälleen lyijypunnuksen kanneksi sen päälle. Sen jälkeen minä näin kahden naisen lähestyvän. Heillä oli siivet kuin haikaran siivet, ja tuuli kuljetti heitä. He nostivat eefa-mitan korkealle ilmaan. Minä kysyin enkeliltä, joka puhui kanssani: ”Mihin he vievät ruukun?” Hän vastasi: ”Sinearin maahan. Siellä he rakentavat naiselle temppelin, ja kun se on valmis, he asettavat eefa- mitan korokkeelle.” ”
Television kohdallahan kysymys ei ole vain ulkonaisesta asiasta. Näen asian selvästi, koska olen sen itse kokenut. Onko sinun elämässäsi yhtään mikään syntiä tai uskoa haittaava, Jussi T ?.
”Jorma o, on tietysti mahdollista, että sinä koet television “saatanan sontaluukkuna”, mutta se on vain sinun kokemuksesi”
Se on parasta, Jussi T., ettet täällä puhu minun tai kenenkään muun kokemuksista yhtään mitään. Sinä et voi niistä tietää yhtään mitään. Sinun kannattaisi laajentaa perspektiiviäsi noiden omien kokemustesi ulkopuolelle. Tulisi vähän syvyyttä näkemyksiin.
Suhtautumisessa televisioon on ollut vl-liikkeessä ihan varmasti monelaista käytäntöä, mutta ulospäin näkyvä käytäntö on pitänyt olla tietynlainen, jotta ei ole joutunut hoitokokouksen kohteeksi.
Tiukimmissa tapauksissa koko laite kaikkine ohjelmineen, myös mainoksineen ja luonto-ohjelmineen on ollut täysin pannassa. Nyt kun Mopin palstaa ei enää ole, en pysty hakemaan sanojeni tueksi Päivämiehen artikkeleita aiheesta. Nimenomaan laite itsessään jo oli syntiä, koska sanottiin: ”televisio ei ole uskovaisen kodin huonekalu”.
Eikä siinä auttanut kenelläkään selittelyt, että aikoo katsoa vain hyviä ohjelmia, televisio laitteena jo asunnossa oli paha ja tuomittava juttu ja kaikenlaiset myönteiset puheet televisiosta tai television omistajista. Väärä henki teetätti televisiomyönteisyyttä ihmisissä ja jos asiasta oli jo huomautettu ja tottelemattomuutta silti ilmeni asian tiimoilta, tottelemattoman sai erottaa vl-uskovaisten kesuudesta ”enempi turmelemasta” muita.
Ystäväni tiedossa on tilanne, jossa televisio on mäiskitty kirveellä palasiksi. Toinen mäiskijöistä on itse kertonut asiasta ystävälleni. Toinen ystäväni tietää tapauksen, jossa televisioasian tiimoilta hoidettu henkilö hyppäsi hoipparien jälkeen kaivoon, tästä s-postiini saapunut viesti ystävältäni:
”Voi olla, että nuo kirveen kans heilujat, eivät enää ole elossa, mutta täyttä tottahan tämä oli täällä Lapin läänissä!
Mutta miltäpä tuntuisi, jos yökaudet piinattaisiin TV:n vuoksi? Näin tapahtui erälle vanhalle emännälle, kun muu väki ei aikonut talosta TV:tä hävittää. Lopuksi oli uhattu emännälle, että hänen pitää muuttaa kodistaan pois, tai tulee lähtö siionista! Miksi tuo mummo rukka ei älynny kävellä omin jaloin ulos liikkestä, vaan sekosi ja hyppäsi kotinsa kaivoon? Ja tämänkin tapahtuman nähneet ovat vielä elossa!
Että tällaista jälkeä!”
Onkohan seurakuntaoppi jonkunlainen veruke, puhehan on vallan muusta. Seurakuntaoppikaan ei ole haitaksi sellaiselle, joka ei halua edes pelastua tai liittyä rauhanyhdistykseen.
”Onhan meidän maassamme paljon ryssävihaakin, jonka syyt ovat tuntemattomat.” Eiköhän ne syyt näy jo siinä, että ’venäläinen’ on sanana samaa juurta kuin ’vaino’ ja ’vainaja’.Sota on venäjäksi ’война’.
Kiitoksia teille kommenteista kirjoituksiini.
En ole Eila varma, ymmärsinkö oikein selityspyyntösi. Yritän kuitenkin. Siihen, miten arjen kristillisyys toteutuu kunkin elämässä, vaikuttaa meidän kunkin psyykkinen rakenteemme ja kotitaustakin. Siihen saattaa viitata sekin, kun ajatellaan, että toiset ovat taipuvaisempia lankeamaan vasemmalle ja toiset oikealle puolelle. Jotakuta viettelee maailman meno ja toinen taas voi olla luiskahtamaisillaan omavanhurskauteen ja ehkä jopa farisealaisuuteen.
Yksi on voinut kokea ahdistavana syntinä sen, että on katsonut minuutin viatonta tv-dokumenttia ja toinen taas suhtautua paljon rennommin tv:n katseluun.
Minun kotiväkeni on ollut yleisellä tasolla varovaisempi ja vaimoni kotiväki rennompi, vaikka hänen isänsä aikoinaan olikin pitkään SRK:n johtokunnassa. Sanoin yleisellä tasolla, koska en tässä tv-asiassa oikein osaa kuvata heidän suhtautumistaan. Voi olla, että vastaavassa tilanteessa he olisivat antaneet lastensa katsoa jalkapalloa.
Minä koen olevani käytännän sovelluksissa tiukempi kuin vaimoni. Olen täällä joskun kuvannut keisiä, jossa minua jopa neuvottiin vaimoni ja hänen puhujapappilankomiehensä tasolta lieventämään kantaani, kun tuli hankaluuksia eräässä kotipiiriin kuuluvassa asiassa. En nyt toista sitä tässä tarkemmin.
En pysty siirtymään vuosikymmeniä ajassa taaksepäin joidenkin tv-kannasta päättäneiden kalloihin ja ja demonisoimaan heidän motiivejaan. Mielikuvani on, että asiassa on ollut vilpitön ja hyvä tarkoitus.
Näin ollen en halua enkä voi vierittää omaa turhantarkkaa tulkintaani koko vanhoillislestadiolaisuuden kontolle. Minusta noista käytönnön tulkinnoista kannattaa keskustella pienissä piireissä läheisten ja luotettujen uskovaisten kesken.
Ilmoita asiaton kommentti