Ajalla vaaran vaivan

 

Uuno Särkiö

Juhannus 70 vuotta sitten: mitä pappi ehkä teki tuolloin? Jaakko Haavio oli 5. Divisioonan pappina Syvärillä. Puna-armeijan suurhyökkäys oli alkanut kymmenen päivää aikaisemmin. Tässä vaiheessa hän määräsi alaisiaan pappeja uusiin tehtäviin vetäytymisen mukaan ja organisoi sotilaskotien ja lottakanttiinien muuttoa. Hieman myöhemmin hän keskittyi kaatuneiden keräämiseen taistelun keskeltä maataistelukoneita väistellen –  kuljetettavaksi omaisille. Siellä oli myös isoisäni (5. Div/KTR 3), Korpiselkä, Kollaa, Salmi, Rajakontu, Säntämä, Tuulos, Syväri, Mäkrä, Sammatus, Vitele, Syskyjärvi, Pitkäranta, Lemetti. Hän onneksi pääsi elävänä kotiin.

Runoilijapastori Haavion päiväkirjamerkintöihin ja kirjeisiin perustuva muisteluteos ”Ajalla vaaran vaivan” oli suuri lukuelämys.  Luin sen viime viikolla junamatkalla Moskovaan, missä tapasin mm. Venäjän asevoimien sotilaspapistoa johtavaa rovasti Sergei Privalovia. Tämä tapaaminen antoi kuvaa Venäjän sotilaspapiston kehittymisestä. Neljä vuotta sitten perustettua 240 sotilaspapin virkaa on vähitellen täytetty. Nyt 132 sotilaspappia on virassa ja 15 odottaa määräystä virkoihinsa. 900 seurakuntapappia toimii lisäksi sivutoimisesti sotilaspappeina. Kirkollisen työn osaston nettisivuilla on sotilaspapiston opetusohjelma, 23 oppituntiaihetta ortodoksisesta kulttuurista, jota opetetaan varusmiehille. Opetusta pidetään keskeisenä hyvien arvojen, oikean ja väärän erottamisen kannalta.

Samaan aikaan Suomessa pohditaan, mitä ja keitä sotilaspappi saa opettaa varuskunnissa. Kanteluissa on korostettu negatiivista uskonnonvapautta ja papin sopimattomuutta yleisen etiikan opettajaksi.  Uskonnonfilosofian dosentti Aku Visala analysoi hyvin vallalla olevaa ajattelua, jossa sekularisaatio etenee ja uskonnonvastaisuus lisääntyy (Sanansaattaja 19.6.).

_ _ _

Palaan Haavion kirjaan, jossa hän kertoo rohkeasti sotilaspapin työstä ja sotilaita kantavasta uskosta sodan keskellä. Kirjan merkitystä korostaa sen ilmestyminen 1970-luvun puolivälissä keskellä suomettuneisuuden aikaa. Nyt tuntuu siltä, että rähmällään olo suuntautuu heihin, jotka haluavat riisua uskonnon kaikesta julkisesta tilasta. Suvaitsevaisuus ei kai kuitenkaan ole sitä, että hukkaamme oman identiteettimme, kun äänekäs vähemmistö arvostelee perinteitämme?

”Uskonnonvapauteen kuuluu se, että uskoaan voi tunnustaa myös yksin tai yhteisesti, yksityisesti tai julkisesti. Uskonnonharjoituksen ajaminen vain yksityiselämän piiriin ja uskonnon yhteisöllisten muotojen kieltäminen on uskonnonvapauden rajoittamista. Tämä johtaisi ateistivaltioiden uskontopolitiikkaan. Näissä maissa saatetaan julkisuudessa korostaa uskonnonvapautta, mutta käytännössä uskonto ei saa näkyä julkisessa elämässä ja tilassa, vaan se suljetaan näkymättömiin, kodin seinien sisäpuolelle. ” Näin piispa Seppo Häkkinen totesi Kirkkopalvelut ry:n valtuuston kokouksessa 20.5.

_ _ _

”Hyvin täällä kaikki hurisee. Surina on joskus hieman ilkeääkin. Hyppäämme silloin autosta ojaan tai istumme korsun lattialla. Mieliala on kaikesta huolimatta reipas… Kotiin pääsyn olen jättänyt Jumalan käteen. Esimieheni ovat nyt niin kaukana, etten voi tiedustella tätä asiaa. Toimin paikallani kunnes toisin määrätään. Elämme ratkaisun aikaa. Jumala pitää Suomen kansasta huolen. Hän pitää huolen minusta ja teistä kaikista siellä. Menen maata. Levolle lasken Luojani.” (Jaakko Haavion kirje puolisolleen 20.6.1944).

_ _ _

Otsikon kuvassa alik. Uuno Särkiö 2. oikealta Syvärillä. Talvisodassa hän palveli tst-lähettiryhmän johtajana ja oli käynyt 1929 suojeluskuntalaisena ratsulähettikurssin. Hän ratsasti myös jatkosodassa.

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
    • Hyvä kysymys, jos ei itse pane painoa sille seikalle missä nainen synnyttää, katuojassa, pakolaisleirillä tai keskitysleirissä.

      Useimmiten auttajat eivät riennä naisen luo valkealla ratsulla,
      vaan likaisin, risaisin vaatteiin. Usein he saapuivat myös valkeassa arkussa lähimmälle rautatieasemalle. Silti moni nainen on heille huutanut :”Sankarini”

      Kenties vielä näemme ajan, jolloin naisen käsi ei tartu leipäveitseen tai kaulimeen, vaan hellimään uutta elämää, kuten sanoit..

    • Tappaminen ei tee sankariksi. Sen sijaan minusta sankari on hän, joka panee oman elämänsä vaaralle alttiiksi suojellakseen heikkoja ja suojattomia. 70 vuotta sitten nämä sankarit torjuivat Puna-armeijan ylivoimaisen hyökkäyksen Karjalan kannaksella. Ilman torjuntavoittoa paljon enemmän naisia ja lapsia olisi kuollut, kuin esimerkiksi ne pommituksissa kuolleet yli 100 siviiliä Elisenvaaran asemalla tai yli 50 lasta ja nuorta Helsingin Iso-Robertinkadulla elokuvajonossa.

    • juha nuppola :”suurin osa ihmisisttä on kuitenkin varsin sekulaareja.vaikka muodon vuoksi kirkkoon kuuluvatkin.väkisin heidäthän onsiiuhen liitetty”

      Käsitykseni mukaan ei ollenkaan niin väkisin, kuin tähän YYA-Suomen epädemokraattisia käytäntöjä mm. puoluepoliittisten nimitysten avulla jatkavaan valtioon.

      Jos ei muuta, niin henk.koht. olen hyvilläni siitä, että yhden jälkeläisemme aviopuoliso halusi ennen avioitumistaan käydä rippikoulun ja sitoutua kirkkoon, joka on Suomen ainoa todellinen arvoyhteisö.

    • Ihmisen uskonnollisuus ei näy yleensä päälle. Lisäksi se vaihtelee elämäntilanteittain. Kaikki eivät kuitenkaan ole uskonnollisia, enemmistö kuitenkin on jossain määrin päätellen uskonnollisten yhdyskuntien jäsenmääristä. Ihmisten päätöstä pysyä kirkon jäseninä ei pidä vähätellä. Positiivinen uskonnon vapaus on osa ihmisoikeuksia. Siksi uskonnonvapauden kaventaminen – esim. julkisessa elämässä – saattaa rikkoa ihmisoikeuksia.

Pekka Särkiö
Pekka Särkiö
Kenttäpiispa evp. ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Keski-Lahden seurakunnan vs. kirkkoherra 4.3.2024-30.8.2024. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.