Ainakin tämä on osattava ulkoa

Papin ammattiosaamisen vähimmäisvaatimus olkoon, että jokainen pappi osaa lausua jumalanpalveluksessa ja kirkollisissa toimituksissa Herran siunauksen ulkoa, kirkkokäsikirjaan vilkaisematta. Ja osaa vaikka herätettäisiin kello 4 aamulla vapaapäivänä. Ei voi olla liikaa toivottu, että ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut, kuukausipalkalla työskentelevä ammattilainen pystyy lausumaan nuo satoja kertoja uran aikana lausuttavat kolmekymmentäyksi sanaa peräkkäin ajatuksella ja tekstiä katsomatta. Jollei tätä vähimmäistavoitetta pysty saavuttamaan, voin vakuuttaa, että siunauksen vastaanottajan näkökulmasta on paljon pienempi harmi se, että pappi vahingossa tulee kirkastaneeksi katseen tai valistaneeksi kasvot, kuin se, että siunauksen saa vastaanottaa paperista esiluettuna.  Jollette usko, tehkääpä ajatuskoe: Tuttu naapuri tulee vastaan kadulla, pysähtyy kohdallenne, ottaa paperin taskustaan ja lausuu: ”Rakas ystävä, onpa hauska tavata, mitä kuuluu. Toivotan sinulle oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta. Sydämellisiä terveisiä koko perheellesi!” Sitten hän panee paperin takaisin taskuunsa, kättelee sinua silmiin katsomatta ja jatkaa matkaansa. Sellaisesta kohtaamisesta tulee kohottava tunne ja hyvä olo, tuleehan?

    • Muistat varmaan Laaksonen, että Laestadiuksen mielestä uskon syntyminen peruukin sijasta sydämeen näkyy vallan muussa kuin Herran siunauksen käsikirjasta lukemisessa.
      Jos osaa Herran siunauksen ulkoa etuperin ja takeperin, mutta ei osaa neuvoa, miten saa rauhan Jumalan kanssa, silloin puuttuu ammattitaito ihan kokonaan. Tästä puutteesta herätysliikkeetkin ovat syntyneet.

    • Juu, muistan. Olen rovastin kanssa siinä(kin) täysin samaa mieltä:-) Luin juuri Martti Ruuthin kirjoittaman toisen kirkonmiehen ja pietistin Abraham Achreniuksen elämänkerran.

      Nykyään edellytetään ”papin ammattitaitoa.” En rohkene toistaa mitä mieltä Achrenius oli etenkin yltiöpietistisellä kaudellaan monista ”babeliksi” kutsumansa kansankirkon papeista, joiden esiintymisessä toki ei välttämättä ollut moitteen sijaa..

    • Laestadius käyttää ilmaisua ”kuollut usko peruuksissa”, suiomennettuna ”kuollut usko pääkallossa”.
      Ilmaus voi olla paljon vanhempi ja viitata pietismin alkuaikoihin, eli barokkiin.
      Rukouksen sanat voivat yhtäkkiä kadota mielestä, ja sille ei mitään voi.

    • Hei, minulle taas on aikoinaan dramaturgian opettajani sanonut juuri samaa: parempi alasti kuin peruukki päässä. Siksi oli niin ihanaa ja yllättävää Kari-Matin tuoma sama ilmaisu eri kontekstista. Mutta jotka molemmat on mulle rakkaita ja tärkeitä.

  1. Keskeiset toimitusten kaavojen kohdat, ynnä messuliturgian kohdat, menevät jo ulkoa. Kerran toimitin kasteen virsikirjan liiteosaa käyttäen, kun unohdin vahingossa Toimitusten kirjan siunauskappeliin 30 km:n päähän. Ulkomuistista toimitus sujui.

    Tosin Herran siunauksen kohdalla pari kertaa on tullut totaalinen black out. Sanat vain katosivat mielestä. 99,6 % toimituksista ja messuista siunaus tulee ulkomuistista.

    • Risto Voipio on oikeassa, mutta vielä kovin armollinen. Papin tulisi osata ilman kirjaa myös apostolinen uskontunnustus ja isämeidän, ehtollisen asetussanat ja päätössanat sekä lähettäminen. Yhdessä toisten kanssa ilman kirjaa myös Nikean tunnustus ja Hilariuksen kiitosvirsi 126. Ihmiset osaavat kaikenmaailman renkutuksetkin ulkoa, mutta tuijottavat kirjaa, kun lauletaan 126, vaikka ovat laulaneet sitä vuosikaudet. Osaamista vielä helpottaa toisten mukana laulaminen ja urkusäestys.

    • Hei saankohan minä viimein tämän foorumin sertifikaation kristittynä, kun olen osannut Isä meidän jo 5 vee alkaen ulkoa. Apostolinen uskontunnustus sujuu milloin vaan ja ehtoolisen asetus- ja päätösanatkin. Lähettäminenkin onnistuisi.

      Ja ihan ylimääräisenä, vai onko jo hereettistä, niin unissakin huokailen yhtenään sitä Jeesuksen rukousta ”Oi Herra Jeesus Kristus, armahda minua syntistä”. Se auttaa jopa unettomuuteen, kun se on niin meditatiivista.

      Kerron tätä siksi, että minua yllättää tämän blogin ja kommenttien henki ja huumori. Ja tietenkin Totinen tosi.

  2. Papin on saatava olla tavallinen ihminen. Tavallisella ihmisellä on yleensä joku ammatti, jonka hän on oppinut toimittamaan ilman että joka kerta on katsottava jokainen asia alan käsikirjasta tms. Pappi on tavallinen ihminen, kun hän oppii toimittamaan työnsä ilman joka hetkistä käsikirjasta lukua. Se on tavallisuutta. Eri asia on se, että muisti ei pelaa tai ulkoa oppiminen on vaikeaa. Sellainenkin mahdollisuus on tavallista ihmisten kesken.
    Tavallista on myös se, että kun papin työhön kuuluu kovin erilaisia osa-alueita, niin yksi on tottuneempi muuhun kuin toinen. Olkoon niin, mutta on hienoa ja ylevääkin, kun jumalanpalvelus toimitetaan joustavasti kiinteiden osien osalta ulkomuistista ja vaihtuvissa osissa kirjan kanssa.

  3. Papin tulee osata ulkoa myös vihkikaava ja parikymmentä omaa vihkipuhetta. Vihkiparia on katsottava koko ajan silmiin ja lyhyen persoonallisen puheen aikana varsinkin.

    Tokion vihkipappina aion jatkaa niin kauan kuin ei tarvitse turvautua käsikirjaan ja paperille kirjoitettuun puheeseen. Saldo on tällä hetkellä 2558.

    Kun olen tavannut vihkimiäni pareja vuoden kuluttua, jolloin he tuevat viettämään ensimmäistä anniversariaan vihkihotelliin, kysyn aina, mitä pappi puhui elämän eväiksi. Monet muistavat melkein sanasta sanaan pariminuuttisen puheen tai ainakin sen pääsanoman.

  4. kummallakin kotimaisella menee vielä Herran siunaus, Isä meidän sujuvasti ja Uskontunnustus miettien. Herran siunauksen suhteen on välillä ollut blackouteja, jolloin järjestys on mennyt sekaisin, mutta kun muistaa että siinä on kolme osaa, niin…

    vanhemman käsikirjan vihkikaavan voisi vielä muistaakin, mutta nämä uudet – ruumiinsiunauksia on sen verran enemmän, 70-80/v, kuin vihkimisiä että sen kaavan melko pitkälle osaan

    ammattitaitoa on kuitenkin viedä prosessi häkeltymättä loppuun vaikka jotain unohtuisikin

  5. Tunnen papin, joka osaa mainitut litaniat ulkoa valveilla ja nukkuessaan, kävelylenkillä ja alttarilla. Kuitenkin hänellä on aina käsikirja edessä oikeasta kohtaa avattuna. Miksi? Yksi black out riitti. Ihmisen aivon ovat jostain syystä niin rakennetut, että sähkövirta loppuu arvaamattomasti ja yht’äkkiä niin kuin kävi Viking Amorellalle. Entäs sitten, kun tulee se 2559. kerta ja tilastotappio? Kyllä kaikenlaisista kiusallistsa tilanteista aina päästään eteenpäin. Ja lopultakin, mikäs ihmeen akateemisen taivastelun aihe siinä on, että pappi unohtaa. Enemmän se inhimillinen unohtelu hänen sieluaan painaa kuin naureskelevien lähimmäisten. Mielenkiintoisen itsetutkiskelun paikka. Kiitos blogistille!

    • Matti Aaltonen ja Timo Siukonen kirjoittivat minun makuuni, mutta en vihoittele teille muillekaan, hyvin olette kirjoittaneet.

      Eikö parempi ole saarnata ilman paperia?

Risto Voipio
Risto Voipio
Helsinkiläinen juristi ja KTT h.c., joka toimii useiden apuraha- ja kulttuurisäätiöiden ja yhteisöjen puheenjohtajana tai vastuuhenkilönä.