Sini Saarela, Pussy Riot ja Pohjois-Korea. Humaani osanottomme.

Meillä Suomessa eletään Tampereen ”rötöstelystä” huolimatta hyvin?! Suomalainen ympäristöaktivisti on päässyt maailman tilastojen kärkeen vaikutusvaltaisena maailmankansalaisena. Olemme ilmaisset huolen Pussy Riotin jäsenten vankeudesta oman demonstraationsa jälkeen. Huhhuh venäläisten merirosvoussyytteille ja huliganismisyytöksille! Olemme osaaottavia ja vaadimme, että myös valtiovalta osoittaa humaania huolta kansalaisten sanan ja toiminnan vapaudesta.

Miten pitkälle? Thaimaan mielenosoitukset eivät hätkähdytä suomalaisia matkustajia. Ei hätää. Sinne mennään, kunhan  ei tule uutta tsunaumia! Mennäänkö Ukrainaan? Sinnekin mentäisiin ennakkoluuloitta uskoen länsimaiseen humaanin käyttäytymiseen. Oranssi vallankumous antaa uskon siihen, ettei täällä niin pahasti voi käydä, etteikö länsimainen yhteenkuuluvaisuuden henki, EU voittaisi pitemmän korren kuin nöyristely Venäjän edessä.

Mutta: mitä nyt tapahtuu? Tänään uutisista kuulin, että Pohjois-Koreassa on noin vain teloitettu Suuren Johtaja Kimin setä, tädin aviopuoliso, entinen valtion kakkosmies. Uutinen livahti kuin sisilisko koloonsa. No comments! En usko että kommentteja tuleekaan. Näin eletään lintukodossamme. Euroopassa.

Onko niin, ettei suljetun Pohjois-Korean ulkopuolla ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa asioihin? Eikö olisi nyt syytä alkaa demonstraatiot, jollaisia nuorudessani kiihkeästi vedettiin milenosoituksin Biafran ja milloin minkäkin epädemokraattisen tilanteen vuoksi niin, etten päässyt Porthaniaan opettamaan kirjoittamatta ”nootteja” mennen tullen joka päivä. Ja aktiivit humanismin edellätaistelijat pakottivat luennoitsijan ja osanottajat taas uusiin allekirjoituksiin saman asian tiimpoilta kuin ulko-ovillakin.

No, tuota en halua toistettavan. Ihmettelen vain selkeää ohikulkua poliittisessa tilanteessa suhteessa kommunistiseen Pohjois-Korean diktatuuriin. Ei ole kauaa siitä, kun uusi hallitsija Kim teloitutti kokonaisen joukon estradiesiintyjiä, joista yksi oli hänen entinen rakastajatterensa. Uutiset ohittivat tämänkin mielivaltaisen teon (tietysti poliittisesti ”perustellun”) pienenä detaljina tajunnan virrassa.

Mitä voisikaan pieni hyvinvoiva Suomi tässä tehdä?! En tiedä. Voisi ehkä tamperelaisille anarkisteille ja äärivasemmistolaisille (TV-keskustelun oikeuttamat nimikkeet) kertoa, ettei kommunismi ole v’älttämättä luokaton ja  demokraattinen tila. Voi olla luokaton maa, jossa on yksi luokaton hallitsijatyranni, eikä olekaan muita vaihtoehtoja kuin hänen yhden luokan valtakuntansa.

 

 

Kirjoittaja

Huuhtanen-Somero Päivi
Huuhtanen-Somero Päivi
Eläköitynyt estetiikan, kirjallisuustieteen ja taidekasvatuksen dosentti. Retriitinohjaaja. Hengellinen ohjaaja. Useita rukoukseen ja hengelliseen harjoitukseen liittyviä kirjoja ja kirjoituksia 1985-. Esseitä kristillisestä taiteesta ja kulttuurista. Runoja, aforismeja.